Työmatkalainen

Mistä tietää, että edellisestä kerrasta on liian pitkä aika? Siitä, että kaikenikäiset ja – näköiset naiset alkavat näyttää himoittavilta… Mutta asiaan:

Työmatka on heittänyt minut jälleen maailmalle. Takana sinänsä rentouttava mutta ”kuiva” kesäloma; ei löytynyt (taaskaan) aikaa läheisyyteen, rakastelusta puhumattakaan, oman vaimon kanssa. Normaalia avioliittoa… Kuka tietää… Nyt kuitenkin ilta-auringon säteet lämmittävät mukavasti, kun astelen pitkäksi venähtäneen päivän jälkeen pikkukaupungin kujaa kohti hotellia. On näissä työreissuissakin oma viehätyksensä. Vastaan käveleviä ranskattaria tulee arvioitua ”sillä silmässä”, ehkä julkeammin kun tapaani kuuluu. On vain niin hemmetin levoton olo. Mieli pakahtuu ajatuksesta, että hetkeksi voisi heittäytyä tunteidensa vietäväksi. Voisi antautua tarpeidensa armoille kokeakseen täyttävänsä toisen tarpeet, omista puhumattakaan!

Katukahvilan luona päätän pysähtyä ja istahtaa pöytään. Lasillinen viiniä löytyy eteeni välittömästi. Nautinnollisesti viinin aromia arvioiden silmäilen ympärilleni. Rentoa, hyväntuulista asiakaskuntaa arvioidessani huomioni kiinnittyy erääseen yksin istuvaan naiseen. Näin etäämmältä arvioiden kutakuinkin minun, tuossa 45-50 -haarukassa voisi tämä itsevarmalta näyttävä tyylikäs naishenkilökin olla. Näyttävä, se ehkä kuvaa häntä parhaiten. Seksikäskin, olematta kuitenkaan mikään tyrkky. Itsevarma myös omista haluistaan? Jokin hänen tavassaan tutkia viinilistaa kiinnittää huomiotani. Ehkä hänkin on vieraalla maaperällä? Kuullessani pätkiä hänen keskustelustaan tarjoilijan kanssa voisin vaikka vannoa, että siinä on jotain suomalaista ääntämistä. Tarjoilijan mentyä päätän ottaa asiasta selvän.

Anteeksi, mutta puhutteko kenties suomea… Hän vastasi minulle silmät hymyillen, että tottahan toki! Niinpä olimmekin tuossa tuokiossa syventyneet toistemme kuvioihin ja tähän hassuun yhteensattumaan, että kaksi ventovierasta törmää maailmalla. Mitä pidemmälle ehdimme sekä tarinoinnissa että lasillisissa, sen lämpimämmältä tunnelma tuntui. Ja hänen kätensä hipaisusta päätellen minä en ollut pelkästään kuvitellut: Ilmassa oli väreilyä!

Illan hämärtyessä päätimme lähteä yhdessä. Lupasin saattaa hänet hänen hotellinsa ovelle. Tuskin ehdimme montaa askelta ottaa, kun hän tarttui määrätietoisesti minun käteen. Enkä minä muuta kehotusta tarvinnutkaan. Kaappasin hänet syliini ja painoin huuleni hänen täyteläisille huulilleen, jotka jo avautuivat kutsuvasti raolleen. Tunteiden myrsky ryöpsähti ylitsemme eikä ympäristöllä enää paljon ollut merkitystä, niin tulisesti ja määrätietoisesti levottomat kätemme tunnustelivat selkää, niskaa, kaulaa, alaselkää, … Kuin unessa leijuimme kohti lähintä, siis minun hotelliani. Kuinka uskomattomalta tuntui päästää tunteiden pato aukeamaan, heittäytyä tähän hetkeen. Hänen tuoksunsa ympäröi minut valloittaen kaikki aistini…