Lady Nickoi

Huokaisin turhautuneena ja katselin varjoihin. Minulla oli jano ja enkä tiennyt kuinka kauan minun pitäisi vielä odottaa kaupungilla kiertelevää ötökkäjengiäni, jotka olin lähettänyt jo aikoja sitten ravinnon hakuun. Kohensin asentoani hieman viinin punaisella leposohvalla ja onnittelin jälleen kerran itseäni näin hyvän pesäkolon löytämisestä. Olin vallannut tämän piiloluolan paikalliselta mafiosolta joskus Al Caponen aikoihin eivätkä konekiväärimiehet olleet jääneet luolaansa minun tullessani. Olin pyyhkinyt heistä jokaisen olemattomiin maailman kartalta ja kuka heitä olisi kaivannutkaan?

Havahduin muistoistani kuullessani askelten ääniä turvapaikkani ovelta. Sieltähän ötököitä popsiva jengini saapuikin taluttaen paikalle keskiyön ateriaani, joka sattui olemaan vaalea keskimittainen sekä sopusuhtainen mies.

- Illallisenne valtiatar, jengin johtaja ilmoitti ja tönäisi rautaputken pätkällä miestä astumaan lähemmäksi. Vaalea mies vapisi pelosta ahdistelijoidensa keskellä ja nähdessään minut hän ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut. Nousin hitaasti leposohvaltani ja oioin mustaa samettihamettani.

Mies seurasi täysikuun muotoisten silmälasiensa takaa liikkeitäni hermostuneesti ja kylmä hiki kiilteli hänen kasvoillaan. Hymyilin hänelle hieman kävellessäni häntä kohti ja päästyäni aivan hänen eteensä vilautin torahampaitani. Mies muuttui kalpeaksi kuin lakana ja olin varma että jengin mukiloitavaksi joutuminen oli hänestä parempi vaihtoehto kuin joutua kasvotusten vampyyrin kanssa.

- Jättäkää meidät, käskin orjiani.

He alkoivat kaikki valittaa suureen ääneen veren janoaan ja en voinut muuta kuin kävellä kultaiselle aarrearkulleni ja heittää sieltä heille rotan. Rotta ampaisi kovaan vauhtiin ja kiisi lattian poikki salaoven alta turvaan. Orjani syöksyivät sen perään ja niin jäin viimein saaliini kanssa kahden. Mies tuijotti minua ja nielaisi kauhuissaan, hän selvästi olisi halunnut paeta mutta ei uskaltanut liikahtaakaan. Hänen musta popliinitakkinsa oli repeytynyt ilmeisesti jengini ottaessa hänet kiinni ja katsoin ammottavaa repeämää säälien.

- Ne kurjat repivät kauniin takkisi, säälittelin ja kiersin miehen ympärillä. Hän ei sanonut mitään vapisi vain pelosta. Pysähdyin hänen eteensä ja katsoin syvälle hänen sinisiin silmiinsä. Niistä kuvastui selvä paniikki ja kehon lamauttava kauhu. Hänen sydämensä hakkasi kuin riivattu pumpaten sitä elintärkeää eliksiiriä jota kuiva kurkkuni janosi. Siinä hän oli valmiina otettavaksi kuin kypsynyt hedelmä, valmiina tarjoamaan tyydytystä janolleni.

Katselin häntä tarkemmin ja hänellä oli erittäin koreat kasvot. Sopusointuiset piirteet, jykevä leuka, huulet joita halajin suudella ja kaula jota halusin nuolla. En ollut tuntenut vastaavaa aikoihin ja päätin antaa janoni odottaa hetken.

- Mikä on nimesi vapiseva mies, kysyin lempeästi.

- N-N-Nelson W-W-Wright, mies änkytti. Hän uskoi selvästi viimeisen hetkensä koittaneen joten päätin rentouttaa häntä hieman. Ei tätä miestä kannattanut vahingoittaa, hänestä olisi minulle enemmän iloa elävänä. Olin nyt aivan kiinni hänessä ja korsetin tukemat rintani painautuivat hänen rintaansa vasten. Mies vetäisi ilmaa keuhkoihinsa terävästi ja hänen jo ennestään jäykät lihaksensa jännittyivät äärimmilleen.

Kiersin käsivarteni hänen kaulansa ympäri ja nojauduin häntä vasten. Hengitin hänen tuoksuaan, jossa vilahtelivat kostea yöilma, meren tuuli, kadun pakokaasut ja tupakka. Vahvin tuoksuista oli myski, jota hän oli sipaissut iholleen parran ajon jälkeen. Suljin silmäni ja nautiskelin hitaasti tämän elävän miehen ominaisesta tuoksusta. Sitä itse tiedostamattani aloin hyräilemään vanhaa laulua jota äitini oli hyräillyt minulle joskus vuosisatoja sitten. Sen laulun tenhoava voima sai talttumaan pahasisuisen demoninkin.

Siirsin varovasti päätäni lähemmäksi miehen korvaa, jotta hän varmasti kuulisi. Hiljainen hyrinäni sai miehen lopettamaan alituisen vapinansa ja hän rauhoittui hieman. Hänen sydämensä löi hitaammin ja hänen jännittynyt kehonsa vapautui jäykkyydestään. Käteni valuivat alemmas hänen selkäänsä ja sitten taas ylemmäs hänen hartioilleen, halusin tutkia häntä huolellisesti ja mielessäni vilahteli kuvia tuosta vartalosta joka oli näiden vaatteiden alla. Pidin näkemästäni ja ohitse kiitänyt halu suudella hänen huuliaan kasvoi ylitsepääsemättömäksi tarpeeksi.

- Rentoudu, ei mitään hätää, kuiskasin hänen korvaansa hyräilyn lomasta. Nelson rentouti hitaasti mutta jatkaessani sitkeästi laulun hyräilyä hänen suojauksensa mureni. Uppouduin itsekin laulun rytmiin ja kuin itsestään aloin keinua paikallani. Nelson keinui mukanani ja pitkällisten minuuttien jälkeen siitä muodostui hiljainen tanssi. Kudoin hiljalleen verkkoa hänen ympärilleen ja hän joutui yhä syvemmälle lumoukseni valtaan. Irrottauduin hänestä hieman ja vein huuliani hänen poskeaan pitkin kunnes löysin suun.

Hänen suudelmansa lämpö sai oman kylmyyteni väistymään ja lempeä tuli syttyi meidän molempien sydämiin. Vangitsin hänen siniset silmänsä omiin melkein mustiin silmiini ja kiristin verkkoani hänen ympärillään. Siirsin hänen lasinsa pois ja annoin viettelevän voimani soljua sisään hänen silmiinsä. Hän selvästikin halusi saada sitä lisää ja täytyin hänen toiveensa, hän halusi tulla vietellyksi jopa kuoleman uhalla. Antauduimme uuteen suudelmaan joka lupaili kiihkoa ja intohimoa, hän ei halunnut vastustella enää.

Hän oli kokonaan vallassani. Hipaisin kieleni kärjellä hänen pehmeitä huuliaan ja pian joimme toistemme intohimoa huuliltamme. Se oli lämmintä ja hyvää, täynnä hellyyttä, ei raakaa voimaa vaan hellyyttä. Tuntiessani hänen kätensä rinnoillani kysyin häneltä että haluaisiko hän rakastella kanssani? Nelson vastasi uudella suudelmalla ja ynähtämällä myöntävästi.

Tanssivin askelin johdatin hänet toisen kirjahyllyä muistuttavan salaoven luo, josta pääsi omaan kammiooni. Sadat mehiläisvaha kynttilät syttyivät itsestään palamaan ja valaisivat kultaisella liekeillään makuukamarini. Hiljainen musiikki kantautui korviimme jostain hämärästä soiden sitä samaa laulua jota olin hyräillyt. Omistin mustasta puusta tehdyn pylväs-sängyn jossa oli samettiset verhot ja satiiniset veren punaiset vuodevaatteet. Tanssin lomassa vaatteemme vähenivät kuin tahtomattaan kunnes katselimme toisiamme pelkän kultaisen valon heitellessään varjoja paljaalle ihollemme. Halaus ja suudelma yhdisti meidät jälleen punaisen satiinimeren ottaessaan meidät vastaan. Nelson makasi allani mustien suortuvieni suojassa ja minä hänen vahvassa syleilyssään. Intohimomme muuttui kuumemmaksi ja se siirtyi alemmas paikkaan joka eniten kaipasi toisen kosketusta.

Hänen peniksensä tuntui pakahtuvan verestä joka lämmitti kutsuvasti kämmentäni. Hänen verensä houkutteli ja vietteli minua mutta minun oli maltettava mieleni ja nautittava siitä antautumisesta johon olin lupautunut. Hänen kuuma ihonsa suorastaan huumasi minut halusta nauttia hänen kehostaan ja siitä mitä hän minulle teki. Hän tutki minua samoilla hierovilla liikeillä kuin minä häntä hetki sitten. Hänen huulensa valelivat polttavaa tarvetta iholleni niiden liikkuessa estotta vartalollani. Tänä yönä minä olin hänen saaliinsa ja hän minun herrani.

Silitin hänen kullan hohtoisia hiuksiaan hänen suudellessaan minua jälleen. Hän pudottautui jalkojeni väliin ja ohjasi kuuman veren täyteisen elimensä minuun. Tunne jota olin niin pitkään kaivannut ja melkein unohtanut palasi yhtä voimallisena ja tuoreena kuin elämä itse. Annoin hänen tulla perille asti ja vetäytyä tullen uudelleen kuin rantaan lyövät aallot. Suljin silmäni hurmioituneena ja annoin hänen tulla ylleni uudelleen ja uudelleen. Puristin sormillani vuoteen päätyä upottaen terävät kynteni syvälle mustaan puuhun.

En ennen ollut kokenut tätä näin nautinnollisena, he kaikki muut olivat olleet ala-arvoisia, pelkkiä surkimuksia. Nelson ei ollut sellainen, hänen muuttamisensa orjakseni tai ateriaksi olisi ollut haaskausta. Hän täytti minut kokonaan ääriäni myöten, hän sopi minulle täydellisesti. Hänet oli tarkoitettu yksin minulle. Hänen kehonsa läpi virtaava veri oli paljon makeampaa kuin hän osasi itse kuvitella ja minä halusin maistaa häntä. Viilsin pikkusormeni kynnellä häntä hauislihakseen ja nuolaisin nautiskellen haavasta valuvan pienen verinoron. Nelsonin veri maistui mitä suloisimmalle nektarille, janosin sitä lisää mutta ei vielä.

Nopea pelon vilahdus kävi hänen silmissään mutta se hiipui välittömästi suudellessani häntä uudelleen. Vein sormiani hänen hennolla rintakarvoituksellaan ja raavin kynsilläni hänen selkäänsä. Taisin osua teossani oikeaan hermoon sillä hänen otteensa muuttuivat myös rajuimmiksi. Kieräytin hänet jälleen alleni ja pakotin hänen kätensä sivuille kuin ristillä kärsivän Kristuksen. Hän oli kokonaan minun. Vuoteeni päätyä koristavat käärmekaiverrukset heräsivät eloon ja kiertyivät hänen ranteidensa ympärille. Nelson tuskin huomasi sitä vaan katseli minua lumokseni lasittamilla silmillään. Niistä kuulsi paljas halu, ihailu ja palvonta. Ratsastin vuorostani hänen päällään ottaen tukea hänen rintakehästään. Hän tuntui niin hyvälle. Nopeutin liikkeitäni ja sysin itseäni sekä häntä kohti sitä täyttymyksen tilaa, josta me molemmat haaveilimme. Pian sainkin sen tunteen reunasta kiinni ja tein kaikkeni säilyttääkseni sen. Huohotin kovaan ääneen hänen päällään ja omaan ääneeni sekoittui myös hänen vapautuneempi äänensä. Kohosin yhä korkeammalle, yhä nautinnollisimpiin ulottuvuuksiin hänen kanssaan. Huippu häämötti ulottuvillani, kiihotin häntä enemmän jotta pääsisimme huipulle yhdessä.

Hän voihki ja vaikeroi valmiina tulemaan mutta en antanut hänen tulla vielä. Halusin pidätellä häntä mahdollisimman pitkään jotta hän varmasti muistaisi tämän. Pitelin kiinni langoistani jotka estivät häntä saamasta siemensyöksyä, halusin tämän olevan täydellistä. Tuntiessani huipun saavuttavan minut päästin irti ja annoin hänen tulla. Mielihyvän huutomme kaikuivat piiloluolani joka kolkkaan kuin aterioideni kauhun huudot. Ne muistuttivat kovasti toisiaan mutta niissä oli yksi merkittävä ero: se tunteen paino jolla ne purkautuivat huutajansa suusta. Lysähdin hänen vierelleen uupuneena. Käärmeet luikertelivat pois Nelsonin lihasten jälleen rentoutuessa.

Levättyäni hetken nousin kyynärpäideni varaan ja katselin vieressäni makaavaa miestä. Hänen otsansa kiilteli hiestä ja hänen silmänsä olivat sulkeutuneet raskaan uupumuksen uneen. Hän oli tosiaan antanut kaikkensa. Ryömin varovasti hänen korvansa lähelle ja kuiskasin hiljaa:

- Annan sinun nyt mennä mutta kun kutsun sinua tulet takaisin luokseni. Et tiedä milloin se hetki koittaa ja kun kutsun niin sinä tottelet. Kaipaat ja ikävöit minua sydämessäsi jokaisena yönäsi, et tunne halua muita naisia kohtaan eivätkä he saa sinua tyydytetyksi. Sinä olet minun.Varmistaakseni loitsuni tehon viilsin kämmeneeni ja hänen kämmeneensä kapean haavan.

- Minun vereni, sinun veresi, meidän veremme. Puristin hänen kättään yhdistäen näin veremme, hänen elävä verensä sekoittui minun kylmään vereeni ja päinvastoin. Se oli minun pieni lahjani hänelle...

Toivottavasti piditte tästä kertomuksestani yön lapset.