~Venni~

Tarina kertoo nuoresta naisesta nimeltä Bella, jonka elämä muuttuu kertaheitolla ikuisiksi ajoiksi. Bella ajautuu seikkailuun kokonaan toiseen maailmaan, jossa pätevät kaikki fantasiaromaanien kliseet ja enemmän. Seikkailu johdattaa hänet maailman mysteereihin, himoihin sekä vaaroihin, joita Bella ei voinut kuvitella edes unissaan kokevan.

Tarina alkaa lauantai-illasta. Bellan tyypillinen ajanviete kotonaan oli lukeminen ja pahimmassa tapauksessa koulukirjojen pänttääminen. Tyttö oli hento ja hoikka sekä suloinen omalla, vaatimattomalla tavallaan. Tummankirjavat hiukset riippuivat ponihännällä olkapäiden välissä ja pukeutuminen oli kotoisan korutonta. Sinertävät silmät ahmivat tekstiä ei niinkään tiedonjanosta, vaan suoriutumisen tarpeesta. Bella oli ollut tähän saakka lukion kirkkaimpia oppilaita mutta vanhemmat tyytyivät ainoastaan täydelliseen tulokseen. Bella ei sitä tuonut ääneen esiin edes omassa mielessään, mutta hän taisi jo vihata arkeaan ja luultavasti huusi jo sisällään kaipuuta itsenäiseen elämään. Bella oli arkaluontoinen eikä melkein koskaan suostunut tekemään mitään uutta ja mullistavaa.

Bella kävi saunassa vanhempien jälkeen. (Tehdään tässä vaiheessa selväksi, että Bella on 18-vuotias) Hän nautti olostaan, mutta ei ollut tyytyväinen. Hän tyydytti itseään kevyesti saunan lauteilla, eikä kuitenkaan kiihottunut siitä pientä kihelmöintiä enempää. Suihkussa Bella tuumi asioita syvemmin ja koetti saada selväksi kuka hän oikein oli ja kuka hän olisi todellisuudessa halunnut olla. Tähän saakka hän oli elänyt vanhempien ehdoilla, ilman että olisi itse miettinyt omaa tulevaisuuttaan. Vanhemmat olivat jo käytännössä päättäneet mihin kouluun Bella seuraavaksi hakisi ja mistä tämä hankkisi töitä koulun jälkeen. Oli Bellan äidillä jo mielessään työkaverinsa poikakin josta tulisi tietenkin paras mahdollinen sulho. Oliko se hänen vikansa, Bella ajatteli. Oliko kaikki vain johtunut siitä ettei hän ollut korottanut omaa ääntään muiden yläpuolelle ajoissa?

Bella nousi sunnuntaiaamuna aikaisin jalkeille, söi nopeasti aamupalaa ja meni auttamaan perhettään syysharavoinnissa. Aamupäivä kului synkän pilvikerroksen alla joutuisasti. Masentavan synkkää ilmaa pidettiin loitolla mielestä tekemällä töitä sitäkin reippaammin. Bellan äiti pyysi tätä hakemaan lähikaupasta lisää roskasäkkejä. Pian Bella oli jo matkalla pyöränsä selässä. Hän piti kiirettä sillä uusille roskasäkeille oli tarvetta jo lähtiessä. Tyttö kirosi ristiriitaisesti mielessään sitä miksi piti niin kovaa kiirettä vain koska isä ei viitsinyt lähteä itse hakemaan unohtamiaan roskasäkkejä kaupasta. Bella vaihtoi kevyempää vaihdetta ja oli törmätä suojatietä ylittäessään autoon mutta väisti tämän juuri ja juuri. Bella vilkaisi kauhunsekaisena ja samalla huvittuneena taakseen auton kuskia joka oli selkeästi itsekin säikähtänyt melkoisesti. Bella ihmetteli ihmisiä sivullaan jotka katsoivat tätä vääristynyt ilme kasvoillaan, yrittäen varoittaa jostain.

Maailma muuttui pimeäksi ja hiljaiseksi. Bella kuuli ainoastaan sydämen rauhalliset lyönnit. Sydämeniskut kaikuivat niin selkeästi, että oli vaikea edes ajatella niiden olevan hänen omiaan. Mutta ne olivat hänen omiaan. Hän oli hengissä. Bella raotti varovasti silmiään nähdäkseen kuinka pahasti hänen oli käynyt. Maailma avautui silmien edessä ja tyttö huomasi olevansa metsässä jota hän ei tunnistanut. Puut olivat lyhyitä ja paksuja, vahvoja ja iäkkäitä jotka kahisivat kesälehdistä. Ilma tuoksui erilaiselta. Ilma tuoksui kesyttämättömältä elämältä ja puhtaalta. Bella saattoi hengittää syvään tätä ilmaa ja tuntea levollisuutta, huolimatta siitä ettei tiennyt miten tähän paikkaan oli joutunut. Lopulta tyttö nousi pehmeältä mättäältä ylös. Mihinkään ei koskenut eikä kolottanut ja vaatteetkin näyttivät olevan entisellään, lukuun ottamatta haravoinnista tulleita työjälkiä. Kuluneet, harmahtavanmustat työhousuiksi ristityt farkut olivat tyköistuvat sekä aavistuksen matalamalliset. Tyttö oli vaihtanut kumisaappaat kauppareissua varten normaalikenkiin. Löysä huppari peitti yläosan ja sen taskuista löytyi yhä hänen puutarhahansikkaansa.

Bella tiesi, että hänen olisi päästävä metsästä vaikka sen viileänkosteasta tuoksusta ikävä luopua. Metsä tuntui suorastaan taianomaiselta ja iättömältä mahtavine tammi- ja pyökkipuineen. Tyttö lähti suuntaamaan kohti aluetta, jossa puut kasvoivat harvemmassa ja hakeutui päivänvaloon. Epätasainen, heinikkoinen metsämaa muuttui ruohokentäksi ja nyt kuuma ilma todella puski jo syksyyn tottuneeseen Bellaan. Oli varmaan 25 astetta lämmintä. Tyttö riisui huppariaan ja kuuli samalla hevosen raskaat juoksuaskeleet. Bella ei heti päässyt näkemään, kuka oli tulossa mutta kuuli hevosenlaukan lähestyvän häntä kiireesti.

Bella sai vedettyä hupparin päältään ja ehti huudahtaa kauhusta kun ihmisen ja hevosen sekoitus ryntäsi häntä kohti. Otus oli tuttu vanhoista myyteistä ja tarinoista. Sitä kutsuttiin kentauriksi, olennoksi jolla oli ihmisen vartalo, joka jatkui lantiosta hevosena. Kentauri oli huomattavasti normaalia hevosta suurempi ja rotevampi. Miespuolinen kentauri oli kasvoiltaan karu ja primitiivinen, valkoihoinen jolla kasvoi jouheva, tumma sänki pitkin särmäkulmaisia julmia kasvoja. Kentauri oli läheltä niin suuri ja vaikuttava niihin tottumattomille, että sellaisen edessä melkein kaikki unohtivat muun ja jäykistyi kauhusta paikalleen.

Toiselta puolelta kuului toinen huuto joka pysäytti kentaurin. Se oli tavallisen miehen ääni. Tämä oli tavallinen ainakin paikan mittapuun mukaan, mutta mies oli varmasti yli kaksi metriä pitkä sekä silti lihaksikas ja rotevarakenteinen. Tämän ikää oli vaikea määritellä koska hän seisoi ryhdikkäästi ja elinvoimaa kipinöiden. Mies oli kasvattanut nyrkinmittaisen parran kasvoilleen sekä tummat hiuksensa pitkiksi. Miehen silmät olivat kirkkaat ja katsoivat tuimasti kentauria.

”Jätä tyttö rauhaan ja painu maillesi kentauri. Tiedät että olet väärällä puolella etkä kaipaa enempää ikävyyksiä.” Mies sanoi olennolle, joka sitten kääntyi kannoilleen murahtaen ja jolkotti tiehensä. Mies kääntyi itsekin varmistettuaan että kentauri todella painui matkoihinsa ja jätti Bellan oman onnensa nojaan.

Mies asteli metsän laidalle ja nappasi paksun puunrungon olalleen sekä kirveensä toiseen käteen. Miehen täytyi olla tavattoman vahva, sillä hän asteli metsän laitaa pitkin tukki olallaan usean kilometrin lepäämättä. Hän saapui kolkkoon kyläpahaseen, jossa ei tuntunut olevan ainuttakaan toista asukasta. Kylän toisella laidalla oli korea kaksikerroksinen talo, joka oli joskus kauan sitten ollut upea näky. Se oli ollut kaikkein suurin ja upein talo koko kylässä mutta tänä päivänä se oli vain ränsistynyt ja huoltamaton talonpahanen. Mies vei puutarpeensa talon toiselle puolen, jossa hän aina hakkasi ja pinosi puita.

Bella oli astellut miehen perässä kylään ja ihmetellyt aikansa mihin kumman syrjäseudulle oli joutunut. Iltapäivä oli jatkunut kuumana ja tyttö oli käärinyt farkkujen lahkeita sekä liikkunut pelkässä topissa, huppari sylissään. Tyttö saapui suuren talon taakse äänien luokse, jossa mies pilkkoi puuta synkkä ilme kasvoillaan. Mies oli pukeutunut hihattomaan nahkaliiviin ja lihaksikkaat käsivarret olivat saaneet osansa auringosta. Kangashousut ja vanhanaikaiset saappaat olivat kuluneet ja saaneet paikkailua vuosien aikana.

”Mene tiehesi. Täällä ei kukaan muukaan viipyile ilman hemmetin pätevää syytä.” Mies murahti, antaen ilmi että tiesi tytön katselevan häntä takanaan. Mies lopetti halkojen tekemisen keskellä lastuista maata ja löi kirveen kiinni pölliin.

”Anteeksi, minä olisin vain kysynyt tietä. Mutta kun näin sen otuksen, tiesin olevani unessa joten tietäkin taitaa olla nyt turha kysyä. Odotan vain että herään jossain ojassa ja painun takaisin jatkamaan haravointia.” Bella vastasi normaalia rohkeammalla äänellä. Mies katseli ihmeissään tytön selitystä ja pudisteli päätään.

”Mene tiehesi, et löydä täältä mitään.” Talon takaovi paiskautui kiinni Bellan naaman edessä, jättäen tytön kyhjöttämään yksin. Mies sai hetken kuunnella oven pauketta ja tytön hätäistä huutelua. Bella puuskahti vihaisesti tympeälle erakolle ja asteli kiukkuisena tiehensä.

Iltapäivä vaihtui vihdoin iltaan ja talon piipusta kohosi savua. Mies mietti nojatuolissaan mistä tyttö oli oikein ilmestynyt, eikä saanut tätä mielestään. Hän oli juuri aikeissa astella ulos kun kuuli talonsa takaa puuhalkojen kalketta. Bella puuskutti talon takana kädessään kirves, jota jaksoi hädin tuskin edes pidellä käsissään. Tyttö tärisi ja halkoi vaivoin puuta viimeisillä voimillaan. Hän oli hukannut hupparinsa ties minne matkallaan sivistyksen pariin, mutta oli tullut siihen tulokseen että alueella ei tosiaan ollut muita. Häntä pelotti tuntemattomassa paikassa ja tämä mies, ilkeästä asenteestaan huolimatta, oli tytölle ainoa tukipylväs. Hän aikoi ansaita mieheltä vieraanvaraisuutta tavalla tai toisella ja päätti hakata puita siihen asti kunnes tuupertuisi maahan. Tähän ei mennyt kauan ja Bella lysähti keskelle puuhaketta kuolemanväsyneenä ja yhä likaisempana patikoimisesta.

Bella havahtui talon sisätiloissa vuoteelta. Takka rätisi lähellä ja toi suurimman valon avoimeen, hämärään huoneeseen. Kynttilöitä paloi siellä täällä sekä jokunen lyhtykin. Mies asteli Bellan eteen kuuman keiton sekä leivän kanssa ja kaatoi tälle juotavaa. Bella söi ahnaasti ja nukahti leivänpala poskessaan. Puoliksi unessa ja puoliksi valveilla hän tunsi kuinka miehen käsivarret kantoivat tämän johonkin ja riisui tytöltä tämän vaatteet. Vain hetkeksi Bella havahtui kun hänet laskettiin suureen pesusankoon, jossa oli lämmintä, höyryävää vettä. Mies pesi Bellan hellävaroin, hinkaten tomun tämän pehmeästä ja kimmoisasta ihosta. Miehen vahva käsi hyväili nautinnollisesti ja huolellisesti ihon jokaista pintaa. Vahva ja luotettava käsi hiveli varoen hentoa kehoa ja sai Bellan kihelmöimään mielihyvästä. Sitten Bella kannettiin takaisin sänkyyn ja tässä vaiheessa tyttö katsoi miestä silmiin hetkeksi havahtuneena. Sanaa sanomatta Bella nousi istumaan ja suuteli miehen huulia syvään, vieden kätensä tämän jykevän niskan ympäri. Mies yllättyi totisesti, mutta vastasi suudelmaan varoen sekä hivellen omilla käsillään tytön paljaita kylkiä. Sitten suudelma irtaantui ja kaksikko tuijotti hetken toisiaan silmiin. Tyttö laskeutui takaisin vuoteelle ja mies imaisi hellästi Bellan rinnan suuhunsa. Mies maisteli tytön ihoa ja laskeutui alas. Miehen pehmeät huulet ja valloittava kieli hyväilivät Bellan kostunutta aluetta hartaasti, pitämättä kiirettä. Kynttilän valo rätisi, aiheuttaen varjojen tanssia huoneeseen, jossa kaikuivat tytön voihkaisut kiimasta. Bellan selkä kohosi kaarelle ja hänen jokainen lihas jäykistyi tahattomasti, mielen räjähtäessä. Orgasmi vei Bellan voimat ja tämä nukahti mies sängynlaidalla istuen, silittäen tytön ihoa.

Aamun sarastaessa Bella heräsi talosta, joka tuoksui kotoisesti samalle kuin mökkiasunnot joissa hän oli joskus yöpynyt. Miestä ei näkynyt paikalla mutta takkatuli oli sytytetty ja tulen yllä porisi kuuma vesi kannussa. Bella puki likaiset vaatteensa ylleen inhoten ja koetti unohtaa niistä lähtevän hajun. Viimein mies asteli sisälle taloon ja Bella hymyili tälle ujosti.

”Ajattelin jo että nukut vielä seuraavaan aamuun.” Mies sanoi jurosti, hymyn hiipiessä tämän kirkkaisiin silmiin.

”Olisin kyllä voinutkin.” Bella vastasi ja katseli miehen aamuisia puuhia.

”Minä en tiedä kuinka voin kylliksi kiittää sinua että sain yöpyä luonasi.” Bella jatkoi, kokeillen olisiko mies nyt puheliaampi.

Mies hymähti pienesti huvittuneena ja katsoi Bellaa.

”Olen Arman.”

”Minun nimeni on Bella Suoaho-Laitila.” Tyttö kertoi ja ihmetteli miksi hän meni vielä typerän sukunimensä mainitsemaan.

”Tai sittenkin, pelkkä Bella riittää.” Hän lisäsi virnistäen.

Mies naurahti ajatukselle, jos olisi vielä joutunut toistamaan tätä nimeltä neiti Suhao-Laitala vai mikä se sitten olikaan. Bella sointui miehen korvaan mukavasti ja jos vain mahdollista, piti tästä tytöstä nyt vieläkin enemmän.

”O-onko täällä jotain paikkaa jossa voisin kenties pestä vaatteeni?” Bella kysyi heiluttaen likaisen ja laikukkaan toppinsa saumaa.

”Alempana kylän lähellä on lampi jossa voit käydä ne pesemässä. Minä näytän sinulle kun olet ensin syönyt hieman.” Mies sanoi ja otti takasta teräskannun, kaataen tytölle kuumaa juotavaa.

Bella hymyili itsekseen ja pudisteli päätään. Tätä hänen ystävänsä eivät ikinä uskoisi. Tässä vaiheessa Bellan oli jo myönnettävä itselleen, vaikka kuinka halusi, tämä ei ollut unta…