Lady Nickoi

Nainen kumartui tiskin alle ja veti sieltä esiin pitkulaisen laatikon. Astuin tiskin eteen ja katselin laatikossa olevaa värivalikoimaa. Laatikossa oli kaikki mitä tarvitsisin ja kysyin naiselta paljonko se maksaisi? "Oletko opiskelija", nainen tiedusteli. Nyökkäsin ja näytin varmaksi vakuudeksi opiskelijakorttini. Nainen kertoi laatikon hinnan ja minusta se kuulosti kohtuulliselta kun sain vielä vähän alennustakin. Hän laittoi laatikon vihreään muovikassiin ja sanoi vielä:

"Nämä ovat erittäin erityislaatuiset maalit, värit ovat suurilta osin käsin sekoitetut ja niissä on tiettyä erikoisainesta joka tekee kuvasta lähes elävän oloisen." "Kuulostaa hyvältä", virkoin ja otin kassin. "Kun kastat pensselin tähän maaliin niin tuntuu siltä kuin teos maalaisi itse itsensä", nainen lisäsi vielä ja päästi otteensa kassista.

"No, sittenhän näitä pitää kokeilla heti", totesin ja lähdin liikkeestä. Kävellessäni asunnolleni naisen sanat kaikuivat edelleen korvissani. Olin tehnyt varmasti hyvät kaupat kun nainen värejä niin kovasti kehui tai sitten se oli vain ollut mainoskikka. No, oli niin tai näin minulla oli sentään jotain mitä levittää kankaalle huomenna.

Huominen tuli varsin nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan olin kasvotusten tyhjän kankaan kanssa. Uusi opettajani vaikutti mukavalta, hän oli nimittäin antanut meille oppilaille vapaat kädet mallin suhteen. Eli saimme maalata mitä ikinä huvitti. Olin tulostanut netistä edellispäivänä itselleni kuvan koreakasvoisesta miehestä joka nojasi betonipylvääseen. Hän oli näyttänyt minusta komealta ja ajattelin hänen olevan maalauksen arvoinen.

Puin esiliinani ja tahriintuneen työtakkini päälle ja aloitin työt. Luonnostelin huolella miehen kasvot ja yläruumiin kankaalle ja pusersin muutaman pisaran uusia maalejani paletille. Sekoitin ensiksi vaaleaa ihoa jäljittelevän värin ja aloin maalata. Sormiini levisi oudon sähköinen tunne levittäessäni maalia, ajattelin että puristin pensseliä ehkä vähän liian kovaa ja höllensin otettani. Sähköisyys ei kadonnut minnekään ja ihmettelin kovasti sitä. Se ei kuitenkaan häirinnyt työtäni juurikaan joten jatkoin maalaamista.

Miehen ihosta tuli hempeän vaalea ja hänen silmänsä tuikkivat tumman sinisinä. Hänen puolipitkät hiuksensa saivat kypsän viljan värin ja hänellä oli päällään sininen kauluspaita ja musta pikkutakki. Miehen katse oli valpas ja tyyni. Hänen huulensa olivat kaartuneet juuri ja juuri havaittavaan hymyyn ja hän nojasi rennosti violettiin pylvääseen. Astahdin pari askelta taaksepäin ja siristin silmiäni, mies katsoi suoraan minuun liikahtamatta. Olin ylpeä teoksestani, se oli onnistunut moitteettomasti. Maalin kuivuttua vein taulun ylpeänä asunnolleni ja laitoin sen makuukamarini nurkkaan.

Sieltä tämä kauniskasvoinen mies katseli minua kun painoin pääni väsyneenä tyynylle. Luova työ on erityisen raskasta ja oloni oli sen mukainen kun vedin peiton korvilleni, nyt kaipasin enää vain lämmitä syliä johon sulkeutua. Vuoteeni lakanat olivat joka yö yhtä kylmiä ja nyt syksyn tullessa vielä kylmempiä. Makasin selälläni ja yritin saada unen päästä kiinni, kuulin kuinka yläpuolellani olevasta asunnosta kuului vaimea pesukoneen tasainen jumputus. Minua ärsytti suunnattomasti kun pyykkiä alettiin pestä kello kymmenen jälkeen illalla mutta toisaalta olin niin tottunut siihen että sen kuuleminen tuntui melkein rauhoittavalta. Elämän äänien kuuleminen ennen nukahtamista loi tiettyä turvaa.

Olin juuri nukahtamaisillani kun kuulin outoa rapinaa, ensin ajattelin että se kuului naapurista mutta sitten tajusin että se tuli lähempää. Aivan kuin kuuma aurinko olisi polttanut puutalon seinää ja kuumuudesta rasittunut maali olisi lohkeillut pois. Maalin lohkeilua muistuttava ääni voimistui ja voimistui kunnes lakkasi äkisti. Avasin silmäni ja käännyin katsomaan siihen suuntaan josta ääni oli tullut. Kamarini nurkassa seisoi elävä mies, sydämeni oli pysähtyä säikähdyksestä siihen paikkaan ja mieleni teki kirkua kauhusta. Pelko kuitenkin piti tiukasti kiinni kurkustani joten ääntä ei tullut. Miten hän oli päässyt sisälle kun ulko-ovi oli lukossa ja varmuusketju päällä ja mitä hän tekisi minulle?

Vapisin kauhuissani vuoteellani puoliksi istuen ja puoliksi maaten, en uskaltanut tehdä mitään. Mies kohotti molemmat kätensä hitaasti ylös näyttäen ettei aikoisi hyökätä kimppuuni. "Kaikki on hyvin, ei sinun tarvitse pelätä minua", mies virkkoi lempeästi ja astui esiin varjoisasta nurkasta. Kamarini ikkunan takana oleva pihavalo loi kylmää valoaan rullaverhon takaa mutta se riitti valaisemaan miehen piirteet kokonaan. Minähän tunsin hänet, hän oli se mies maalauksestani. Hänen pehmeä äänensä sai hulluna takovan sydämeni hieman hidastamaan tahtia ja pahin pelon tunne meni ohi.

"Ku-kuka sinä olet?", änkytin. "Sinä maalasit minut, etkö muista?", hän kysyi ja astui aivan vuoteeni viereen. Sytytin yöpöydälläni olevan lukuvalon vapisevin käsin ja katsoin miehen kasvoja. Hän se todella oli, mies maalauksestani, mutta miten ihmeessä hän oli täällä eikä taulussa? Sitten mieleeni muistuivat vanhan naisen sanat näiden värien ihmeitä tekevästä vaikutuksesta. Nousin ylös vuoteestani ja kuljin miehen ohitse ja katsoin nurkassa olevaa taulua, taulu oli tyhjä.

Ainoastaan violetti pylväs ja tumma ristikkoikkuna olivat jäljellä. "Ihmeitten ihme", sain vain sanotuksi. Sitten astuin lähemmäksi miestä ja kosketin häntä varovasti, hän oli yhtä todellinen kuin kuka tahansa toinen ihminen. Tämä oli aivan uskomatonta ja aloin nauraa hiljaa. "Mikä on nimesi?", kysyin hymyillen. "Sinä loit minut, sano sinä mikä minun nimeni on", mies vastasi tyynesti. Mietin sekunnin ajan ja sanoin sitten: "Sinun nimesi on John, muuta ei minun tarvitse tietää", tokaisin.

John hymyili lempeästi ja kosketti kevyesti poskeani. Hänen kosketuksessaan oli sitä samaa sähköisyyttä kuin silloin kun maalasin hänet. "Tulitko lohduttamaan minua yksinäisyydessäni?", kysyin. "Jos vain haluat", John vastasi. Tämä oli liian hyvää ollakseen totta. John suorastaan väreili magneettista vetovoimaa ja se kiertyi hiljalleen ympärilleni. Lähestyin häntä hyvin hitaasti ja mietin että mahtoiko hänestä lähteä väriä?

Luuloni osoittautui kuitenkin turhaksi sillä Johnin sininen paita ja musta takki olivat ihan oikeaa kangasta ja niissä jopa oli hänen oma tuoksunsa. Hänen ihonsa tuoksui hyvälle ja painauduin hänen rintaansa vasten. Hän oli lämmin sekä kiinteä ja kun kuuntelin oikein tarkasti saatoin kuulla hänen sydämensä sykkeen. Mikä onni minua oli kohdannutkaan kun olin osunut siihen pikkupuotiin.

John kietoi kätensä ympärilleni ja tunsin oloni turvalliseksi hänen syleilyssään. Seisoimme pitkään sylityksin hiljaisuuden vallitessa ympärillämme. Seuraavaksi kohotin päätäni ja etsin huulillani hänen huuliaan. John ymmärsi välittömästi eleeni ja vastasi siihen empimättä. Tuo yksi suudelma lietsoi kehoni ilmi liekkeihin ja tarrasin Johniin kuin henkeni hädässä. John maistui makealle aivan kuin sokerille ja suklaalle, onneksi ei öljymaalille. Ahmin häntä kuin nälkään kuoleva ja hän toppuutteli minua lempeästi etten repisi hänestä kaikkea irti kerralla. Hänen hellä kosketuksensa ja paijaileva hyväilynsä vakuuttivat minut siitä ettei hän olisi menossa minnekään luotani.

Tutkin häntä kielelläni ja käsilläni. Hänen vartalonsa oli sopusuhtainen ja jäntevä juuri sellainen kuin olin toivonutkin hänen olevan. En halunnut irrottautua suudelmasta vaan jatkoin sitä tekemällä uusia ja taas uusia lemmen hyökkäyksiä hänen suuhunsa. Hyinen syysyö katosi jonnekin kauas ja sen tilalle astui lämmin hehku. Koko kamari täyttyi lämmöstä joka oli yhtä lempeä kuin Johnin kosketus.

Autoin pikkutakin pois Johnin päältä ja nyhdin saman tien pois myös paidankin, siinä rytäkässä ylin nappi irtosi mutta se ei haitannut. Sivelin kuin huumaantuneena hänen hentoa rintakarvoitustaan, olin haaveillut tästä jo niin kauan. John otti päättäväisesti toisen käteni omaansa ja ohjasi sen suorinta tietä nivusilleen. Kuumana tykyttävä penis tempoili kärsimättömänä ahtaassa vankilassaan vaatien vapautta. Täytin kernaasti sen toiveen ja vedin vetoketjun alas. Kosketin varovasti sen silkkistä pintaa ja haaveilin ahnaasti siitä hetkestä jolloin saisin sen paksun varren sisälleni. Loput vaatteemme lensivät pois jossain välissä ja pian olimmekin jo vuoteellani. Sammutin yöpöydän lampun ja pimeys sulki meidät sisälleen.

John kosketti lempeästi kuumennutta emätintäni ja minä levitin jalkojani pyytäen häntä pian tulemaan. Hän laskeutui ylleni ja työntyi nautinnollisen hitaasti sisääni. Jännitin selkäni kaarelle vaatien hänet kokonaan itselleni, suljin silmäni nautinnosta ja pyysin häntä olemaan hellä. John täytti minut kokonaan ja kiersin sääreni hänen selkänsä taakse. Hän ei pääsisi pois liian aikaisin.

Keinuimme hiljalleen vuoteella nauttien toistemme lämmöstä. John nopeutti rytmiään välillä aavistuksen verran kiihottaen minua kuiskailemalla korvaani sanoja jotka saivat minut janoamaan lisää häntä. Suuni vääntyi hymyyn ja tunsin voivani antautua hänelle täydellisesti. Voihkin ensin hiljaa sitten kovemmin anoen häntä olemaan lopettamatta. John ei aikonutkaan lopettaa. Täytyin hänestä uudelleen ja uudelleen, se tuntui taivaalliselle. Tunsin orgasmin alkavan lähestyä ja jännitin selkäni jälleen kaarelle ollen valmiina tulemaan. Se oli jo lähellä voihkin entistä kovemmin valmiina syöksymään siihen ihanaan tunteeseen. John hengitti yhtä kiihtyneesti ja hänen otsallaan helmeili hiki. Pidätin hengitystäni ja laukesin kovaan ääneen huutaen. Johnin huuto sekoittui omaani meidän lauetessa yhdessä.

Makasimme liikkumatta toisimme liimaantuneina hetken aikaa kunnes John kierähti taakseni. Hän veti peiton päälleni ja kiersi toisen kätensä ympärilleni. Poskiani kuumotti ja maailma kieppui silmissäni, se oli tuntunut mahtavalle. "Piditkö siitä?", hän kysyi. "Pidin", kuiskasin tasaantuvan huohotuksen lomasta. "Sinä olit ihana", lisäsin. Puristin Johnin käden rintaani vasten ja annoin unen ottaa minut mukaansa. Aamulla herätessäni havaitsin olevani jälleen yksin, oliko kaikki ollut vain unta? Nousin ylös ja syöksyin nurkassa kyhjöttävän maalauksen luo, mies poseerasi juuri siinä samassa asennossa kuin eilenkin ja huokaisin pettymyksestä. Sitten huomasin että hänen paitansa ylin nappi oli revennyt irti, hymy nousi jälleen kasvoilleni. "Nähdään illalla", kuiskasin maalaukselle.