Lady Nickoi

Eräänä loppukevään päivänä löysin itseni katselemasta yliopiston aulassa olevaa jättimäistä ilmoitustaulua. Neurologian professori Mannus oli kiinnittänyt siihen pienen ilmoituksen jossa pyysi opiskelijoita auttamaan eräässä kokeessaan. Professori ei luvannut palkaksi mitään muuta kuin lämmintä kättä ja juuri sen vuoksi ilmoittautuneiden lista ammotti tyhjyyttään. Ilmoituksessa ei puhuttu mitään siitä mihin aihealueeseen koe lukeutui ja sekin oli omiaan lisäämään epäluuloisuutta.

Ilmoittautuako vai ei, siinäpä pulma. Puristin kädessäni kuulakärkikynää ja kamppailin itseni kanssa. Ahdasmielisyytensä takia professori Mannus ei ollut kovin suosittu ja kuulin usein kuinka käytävillä häntä nimitettiin huuhkajaksi. Se johtui ilmeisesti hänen tuuheista harmaista kulmistaan jotka kaartuivat ylöspäin kuin huuhkajan päässä olevat sulat. Sitten muistin professori Mannuksen apulaisen, Nelson Wrightin. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi neurologian opiskelija ja professori Mannuksen suosikki.

Missä ikinä professori olikin niin siellä oli myös Nelson, olin kuullut kuinka toiset tytöt olivat melko häpeämättömästi huikkineet ja lirkuttaneet hänelle luennon aikana. Nelson oli erittäin korea kasvoiltaan mutta hänen poskensa alkoivat aina punoittaa kun huorahtavat opiskelijatytöt alkoivat iskeä hänelle silmää.

En ollut koskaan nähnyt hänen viettävän vapaa-aikaansa kapakoissa tai kaupungilla, Nelson viihtyi ilmeisesti omissa oloissaan kirjojensa kanssa. Olin siitä lähtien salaa katsellut häntä kun olin tullut tähän opinahjoon mutta tunsimme toisemme vain nimeltä. Sosiaalinen kanssakäymisemme rajoittui vain muutamiin tervehdyksiin ja asialliseen keskusteluun mikäli kyseessä oli opiskeluun liittyvä asia. Tämä ratkaisi päätökseni, kesä oli tulossa ja tämä oli Nelsonin viimeinen vuosi täällä ja minä en näkisi häntä enää koskaan. Kohotin käteni konemaisesti ja raapustin nimeni ilmoittautuneiden listaan sinisellä musteella. Jos tämä antaisi minulle vielä viimeisen hetken olla Nelsonin lähellä niin se kannattaisi oli sitten kyseessä millainen ihmisoikeuksia loukkaava koe tahansa.

Seuraavan päivän iltana minun istuskellessani yhden käytävän penkillä Nelson tuli luokseni. Näin hänet jo kaukaa ja kasvojani alkoi kuumottaa. Iltapäivä auringon hempeät säteet tanssahtelivat Nelsonin vaaleissa puolipitkissä hiuksissa ja vilahtelivat nopeasti hänen pyöreiden silmälasiensa linsseissä. Pidätin henkeäni varmistuessani siitä että hän katsoi vain minuun ja hänellä oli jotain asiaa vain minulle.

"Hei", Nelson tervehti totisesti.

"Hei", minä vastasin ja yritin hymyillä säteilevästi.

"Sinä olit kirjoittanut nimesi ilmoittautuneiden listalle", hän totesi.

"Niin olin", vastasin.

"Tule sitten mukaani professori Mannus odottaa", Nelson virkkoi ja lähti kulkemaan edelläni. Kiiruhdin hänen peräänsä sydän jännityksestä pamppaillen. Olin hieman ihmeissäni että koetta ei pidettykään yliopiston ylimmissä kerroksissa vaan Nelson johdatti minut kellarikerrokseen jossa pannuhuone loi hehkuaan. Mikähän kauhistuttava koe professori Mannuksella oli mielessään että se täytyi tehdä näin hämärissä olosuhteissa, tässä täytyi olla jotain laitonta.

Nelson avasi yhden varastotilan huoneen oven ja viittoi minua astumaan peremmälle. Kapean metallipöydän takana istui huuhkajamainen professori Mannus hän oli laittanut paksusankaiset silmälasit nenälleen ja nyt hän muistutti lukioni rehtoria. Pöydällä paloi vielä lukulamppu jonka synnyttämät varjot saivat professorin näyttämään entistäkin pelottavammalta. Hän osoitti edessään olevaa muovituolia ja minä istuuduin siihen. Professori nosti mustasta salkustaan oppilasrekisteristä ottamansa kansion jossa oli minun tietoni, hän avasi sen ja silmäili papereita lasiensa läpi.

"Fredrika Nickoi, syntynyt vuonna 1988", hän mutisi itsekseen. Katselin ympärilleni hermostuneena ja vilkaisin nopeasti professorin takana seisovaa Nelsonia jolla oli muistiinpanovälineet valmiina. Pitkällinen mutinan jälkeen rohkaisin mieleni ja kysyin tuolta vanhalta homekorvalta: "Minkälaisesta kokeesta mahtaa olla kysymys?" Professori Mannus nosti hitaasti katseensa kansiosta minuun.

"Kuten hyvin tiedät olen neurologian professori ja nyt minulla on edessäni tehtävä jossa tarvitsen nuoria naisia sekä miehiä. Tehtäväni on tutkia että millainen sähköimpulssi saa ihmisen kiihottumaan ja millainen synnyttää puolestaan orgasmin", hän vastasi tyynesti. Tuijotin häntä silmät levällään. "Ennen koetta minun on kerrottava että sähkö on tällaisissa kokeissa erittäin vaarallinen väline ja olen suorittanut tämän kokeen muutamalle kuolemaan tuomitulle vangille", professori jatkoi.

"Miten heille sitten kävi?", kysyin ja kylmä pisto vavisutti sydäntäni.

"No, sähkötuoli sai muutaman vapaapäivän", hän vastasi ja naurahti kireästi. Minusta tuossa ei ollut mitään hauskaa ja onneksi Nelsonkin pysyi vakavana.

"Sinulla on mahdollisuus perääntyä mutta älä huoli olen selvittänyt missä vaaran raja kulkee ja lupaan että pysymme turvallisella vyöhykkeellä", professori Mannus lohdutti. Olin jälleen kahden vaiheilla, tässä oli selvä kuoleman vaara. Professori otti Nelsonilta mustan kirjoituslevyn jossa oli kirjallinen suostumus.

"Tarvitsen nimesi tähän jos ryhdyt leikkiin", hän sanoi koruttomasti. Katsoin pöydällä lojuvaa kynää ja sopimusta, tuntui siltä kuin olisin kirjoittamassa omaa teloitusmääräystäni. Purin kuitenkin hampaani yhteen ja rypistin kulmiani. Tartuin kynään kuin miekkaan ja kirjoitin nimeni paperille. Syteen tai saveen. "Loistavaa", professori virkkoi teennäisesti ja kääntyi katsomaan sitten Nelsoniin.

"Ohjaa neiti Nickoi pukuhuoneeseen kun minä valmistan koetilanteen", hän vielä lisäsi. Lähdin seuraamaan Nelsonia hänellä oli päällään tumman vihreä melkein musta villapaita, olin nähnyt sen niin monta kertaa hänen päällään ja niin monta kertaa olin halunnut sulkeutua sen sisään. Halusin epätoivoisesti kertoa hänelle tunteistani mutta torjutuksi tulemisen pelko piti suuni kiinni. Pukuhuone oli toinen hieman pienempi siivousvälinevarastoa muistuttava tila jonka katossa paloi kirkas valo.

"Saat jättää vain alusvaatteesi päällesi ja pue sitten yllesi tuo sininen paita", Nelson opasti ja osoitti penkin reunalla retkottavaa ylisuurta paitaa. Hän sulki oven takanani ja jäi odottamaan käytävään. Olin hieman pettynyt sillä olisin halunnut hänen katselevan kun riisuisin vaatteeni. Minuuttia myöhemmin Nelson johdatti minut koehuoneeseen. Se oli suurin niistä edellä mainituista huoneista mutta senkin kalustus oli varsin yksinkertainen. Keskellä huonetta oli metallinen vuode joka oli onneksi pehmustettu patjalla. Vuoteen molemmissa päädyissä oli käsille ja jaloille tarkoitetut nahkaremmit jotka pitelisivät koekaniinin paikoillaan. Niiden lisäksi vuodetta ympäröi kovin outo rakennelma, päätyosissa oli molemmilla puolilla metallinen paksu tanko joiden päähän oli istutettu kolme sisäkkäin olevaa savun väristä lasipalloa. Sisin pallo oli pienin ulompi vähän isompi ja uloin pihavalon kuvun kokoa. Metallitankoja kiersi käärmemäisesti kuparin värinen putki jonka pää katosi tangon sisälle, katsoessani lattiaa näin että tangot olivat kaikki kytketty toisiinsa.

"Tämä on ensimmäinen prototyyppi professorin kehittämästä laitteesta, kun voimme jalostaa täydellisen sähköimpulssin niin tämän laitteen kokoa ja muotoa muokataan yksityiskäyttöön sopivammaksi", Nelson selitti. "Professori Mannus yrittää kehittää uudenlaisen seksilelun", tokaisin. "Juuri niin", Nelson vastasi.

"Näistä lasipalloista lähtevät sähköaallot ärsyttävät koehenkilön aivojen niitä osia jotka lähettävät vartalolle kiihottautumiskäskyn", hän selitti. Nelson kehotti minua nousemaan vuoteelle ja sitten hän sitoi ranteeni ja nilkkani remmeillä. Juuri kun uskoin viimeisen hetkeni tulleen katsoin Nelsonia hänen vihreän sinisiin silmiinsä ja sanoin:

"Lupaa minulle ettei minun käy mitenkään."

"Minä lupaan", hän lupasi juhlallisesti. Sitten hän kiinnitti muutaman johdolla varustetun anturin otsalleni ja rintakehääni varoen koskettamasta ihoani suorasti. Lopuksi hän meni valvomoon professorin seuraksi. Valvomossa professori Mannus himmensi koehuoneen valot ja sytytti lämpimän punaisen valon joka muistutti hyvin paljon pimiön valoa. "Sitten mennään", professori virkkoi ja väänsi ohjauspöydällä olevan punaisen napin osoitinta osoittamaan Ensimmäistä tasoa. Kone lähti käyntiin.

Kuulin pääni yläpuolelta sähkön tasaisen matalan suhinan, sähköinen energia laskeutui tasaisesti päälleni lämpimänä kuin kylpyvesi. Se lämmitti kehoni jokaisen kolkan kuin aurinko ja oloni muuttui rennoksi. Valvomossa professori otti pitkän askeleen taaksepäin ja katsoi Nelsoniin. "Minä lähden nyt päivälliselle ja kun palaan niin koetulosten ja raportin pitää olla valmiina", hän ilmoitti tuimasti.

"Mutta professori", Nelson yritti, hän ei halunnut jäädä yksin tähän tilanteeseen.

"Osaat sinä tämän hoitaa itsekin, seuraat vain tarkasti koehenkilön elintoimintoja ja aloitat hermoimpulssien syötön", professori pelkisti ja niine hyvineen hän lähti.

Nelson katsoi hermostuneena sydän- ja aivosähkökäyrää näyttävää monitoria ja havaitsi kaiken olevan hyvin. Oli turvallista nostaa ärsykkeiden määrää ja niin Nelson tekikin. Huokaisin hurmioituneena tämä tuntui suorastaan taivaalliselta. Kukaan ei koskettanut minua ja silti tunsin olevani ehdottoman hyväilyn kohteena. Se keskittyi joka puolelle kiihottaen kehoani uskomattoman taitavasti. Sen voima kasvoi vähä vähältä ja se sai minut voihkimaan kovemmin.

Se oli kuin eroottista unta, kaikki tapahtui pääni sisällä, pehmeän hyväilevä voima silitteli minua ja tuuditti eroottisten aaltojen laineilla. Laineet löivät suoraan hävylleni herätellen siellä nukkuvaa halua lempeästi. Olin aina haaveillut hitaasta kiihottamisesta ja tämä oli sitä parhaillaan. Lämpimät voimakkaat aallot alkoivat päälaeltani ja päättyivät lantiolleni. Kosteus alkoi hiljalleen hiipiä hävylleni ja veri kiersi kohisten häpyhuulillani. Sitten lävitseni iski ensimmäinen myrskyaalto.

Se yllätti minut täydellisesti ja levitin jalkojani vaistomaisesti. Halusin sen voiman sisälleni mutta se härnäsi minua eikä tullutkaan. Se vetäytyi kauemmaksi ja pyöritti minua kiihtyvässä aallokossa kuin kaarnan palasta. Voihkin anelevasti ja katsoin valvomon pimennettyjä laseja. Nelson oli varmasti siellä ja hän näki esteettömästi kasvavan haluni mutta pysyi liikkumatta kuin patsas.

Uusi voimakas shokki pyyhkäisi lävitseni ja jännitin selkäni kaarelle. Se osui juuri sinne missä tarve oli kovin eli klitorikselleni. Kuulin nahan venyvän äänen kun rimpuilin kahlehdittuna, se ei ollut reilua, halusin suukotella ja halata minkä ehtisin mutta minut pidettiin tylysti aloillani. Kuuma kosteus lisääntyi armotta ja odotin jo epätoivoisesti kaiken päättymistä orgasmiin mutta sitä ei tullut.

Se kiusasi minua härnäämällä ja minä puolestani rukoilin sen ottavan minut.

Nelson katseli kuin noiduttuna valvomosta Fredrikan kamppailua. Kuuma tunne alkoi hiipiä hänen lantioilleen ja hän havahtui äkisti tuntiessaan vaateliaan kireyden nivusissaan. Kiihottuneisuus otti hänet hellään puristukseensa ja hän alkoi vavista. Nelson ei ollut kokenut vastaavaa aikoihin ja hän kumartui ohjauspöydän ylle nojaten käsillään sen reunoihin. Hän painui kumaraan kuin raskaan taakan pakottamana ja hänen hengityksensä kiihtyi.

Koehenkilön orgasmi oli jo lähellä mutta miksei se jo tullut? Nelson puri hampaansa yhteen ja yritti keksiä ratkaisun. Voihkinnan kuunteleminen ja naisen vääntelehtiminen vuoteella tekivät hänet hulluksi. Sama odotuksen epätoivo säteili häneen jonkin ihmeen kautta vaikka valvomo oli hyvin eristetty. Nelson katsoi ohjauspöydällä olevia nappuloita, ne olivat kaikki säädetyt turvallisen rajan ääripäähän saakka ja kovempi impulssien annostus olisi tiennyt varmaa kuolemaa.

Ei, tästä ei tulisi mitään, tämä kone ei saanut aikaan muuta kuin kiihottumisen. Naisen aneleva voihkinta oli Nelsonille armotonta kidutusta ja vihaisesti ärähtäen hän telkesi professorin sulkeman oven ettei hän pääsisi sitä kautta enää sisälle. "Minä en kestä tätä", hän puhui itsekseen ja alkoi raastaa vaatteitaan yltään.

Nelson tempaisi koehuoneen oven auki ja astui sisään puolipukeissa. Nostin päätäni ja katsoin vartaloni yli. Nelson oli viimein tullut! Parin sekunnin päästä hän oli kokonaan ilman rihman kiertämää ja loikkasi päälleni kuin pantteri kalu punaisena tykyttäen.

"Pelkäsin ettet tulisikaan", kuiskasin ja tunsin kuinka hän repi paidan ja alusvaatteeni riekaleiksi.

"Oli pakko", Nelson virkkoi ja painoi jäntevän vartalonsa minua vasten. Hänen kova sekä kuuma peniksensä löysi helposti tiensä kosteana odottavaan vakooni. Kirkaisin riemusta saadessani hänet kokonaan itselleni. Täytyin ääriäni myöten hänestä ja rukoilin häntä tekemään minulle hyvää. Hän levitti jalkojani hieman enemmän auki polvillaan ottaen paremman asennon päälläni. Sitten hän alkoi keinua rytmikkäästi edestakaisin päälläni työntyen joka kerta pohjaan asti.

Nautin hurmioituneena hänen ihmeellisen peniksenä tuottamasta tunteesta ja puristin reiteni tiukasti hänen hoikan lantionsa sivuille ettei hän vain karkaisi liian kauas. Voihkimme molemmat suureen ääneen metallinen vuoteen natistessa allamme. Seuraavaksi aavistin pitkään odotetun orgasmin olevan tulossa. Huusin voihkintani lomasta olevani pian valmis ja Nelson käski karjuen minun vielä odottamaan. Hän takoi itseään minua vasten kuin mielipuoli vartalo hiestä kiiltäen. Halusin tehdä kuten hän toivoi mutten kyennyt pitkittämään sitä enää kauaa.

Sitten kuuma myrskytuuli puhalsi lävitseni saaden tukkani hulmuamaan joka suuntaan. Suuri täyttymys räjähti sisälläni kuin tulivuori levittäen paineaaltonsa kaikkialle minussa ja Nelsonissa. Huutomme sekoittuivat toisiinsa yhdeksi ainoaksi täyttymyksen ääneksi saavuttaessamme yhtäaikaisen orgasmin. Sen voima raivosi yhteisen lihamme jokaisessa hermossa leviten äkkiä meistä pois. Sen voima sai harmaan lasin muuttumaan hehkuvan punaiseksi ja sitten paukahtamaan kappaleiksi.

Pirstoutuvien lasipallojen ääni oli korvia huumaava ja sirpaleet lentelivät huoneen joka kolkkaan kuin tähdet alkuräjähdyksessä. Metallitangot kaatuivat myös kolisten lattialle kuin hakatut puut lasinsirujen seuraksi. Huohotimme raskaasti hiestä märkinä toipuessamme orgasmista. Nelson kohottautui kyynärpäidensä varaan ja katsoi minua puoliavoimin silmin.

"Olen haavellut tästä siitä lähtien kun näin sinut", tunnustin huohotukseni lomasta. Nelson hymyili minulle rakastavasti ja suuteli kuumottavia huuliani. Sitten hän kohotti katseensa ja katseli tuhoutunutta konetta. "Miten minä selitän tämän professorille?", hän kysyi. "Tiede ei tunne selityksiä", minä virkoin tyynesti. Aloimme molemmat nauraa.