N.

On kuuma, aurinko paistaa armottomasti pilvettömältä taivaalta. Juoksen pehmeää hiekkarinnettä ylämäkeen, jalkani uppoavat polttavan kuumaan hiekkaan. Hiki valuu otsalta silmiini ja pitkät tummat hiukseni kuumottavat niskassani ja selässäni. Juoksen pakoon - en tiedä mitä, mutta jotain pelottavaa, jotain suurta pahaa on takanani, tunnen sen olevan lähellä ja tämä tunne pakottaa minut eteenpäin. En tiedä, missä olen, en tiedä, minne menen... pakko vain on päästä pakoon.

Vastamäki loppuu ja olen jonkinlaisella harjanteella. En ehdi jäädä sitä ihmettelemään, vaan jatkan silmitöntä pakoani nyt alamäkeen. Sama kuuma hiekka jatkuu ja olen menettää tasapainoni jyrkässä ja pehmeässä rinteessä. Pääsen rinteen alas ja huomaan maanpinnan kääntyvän jälleen nousuun. Eikö tämä lopu koskaan?

Hiekan seassa on kivi, joka sattuu kipeästi jalkapohjaani. Vilkaisen alaspäin ja hätkähdän nähdessäni paljaat rintani. Katson tarkemmin ja huomaan olevani alasti. Ei kenkiä, ei sukkia, ei housuja, ei puseroa, ei mitään. Mitä ihmettä tämä on? Missä olen, miksi olen alasti, mitä pakenen?

Pääsen tämänkin rinteen ylös ja huipulla katson ympärilleni. Näen edessä, vasemmalla ja oikealla tätä samaa hiekkaa, suuria hiekkadyynejä silmänkantamattomiin. Taakse en uskalla katsoa, tunne siellä vaanivasta pahasta on voimakas ja pakottaa minut jatkamaan pakoani. Taivas on pilvetön ja aurinko näyttää paistavan aivan suoraan yläpuoleltani. Olenko jossain päiväntasaajan lähellä? Ja miksi?

Juoksen taas alas ja notkelman jälkeen jälleen ylös. Tämä rinne on pitempi ja jyrkempi kuin aikaisemmat, tai ainakin se tuntuu siltä - ehkä voimani alkavat olla lopussa. Pääsen loppunousun nelinkontin, olen aivan hengästyksissä ja kuumissani. Lysähdän hiekalle makaamaan, käteni ja jalkani eivät enää jaksa. Väsymys ja pelko saavat minut murtumaan, rupean itkemään.

Jokin saa minut kohottautumaan niin, että voin katsoa eteenpäin. Hien ja kyynelten sumentama katseeni havaitsee liikettä edessäpäin. Kuin ihmishahmo. Hieraisen silmiäni kädelläni, saan hiekkaa silmiini ja kestää hetken, ennen kuin näen selvästi. En näe sitä hahmoa enää. Olisiko se kadonnut dyynin taakse. Odotan ja kohta näen sen uudestaan. Ihminen sieltä tulee. Mutta mitä nyt?

Vastaantulijakin on alasti. Ja näyttää jotenkin tutulta. Auringon paahtamat aivoni eivät heti tajua mitä näen... katson vain hahmon tuttuja piirteitä: pitkät tummat hiukset, isot, vähän roikkuvat rinnat, jotka keinuvat askelten tahdissa... tutut lantion ja reisien kaarteet. Nyt näen kasvotkin selvästi. Sehän olen minä!

Sivusilmällä huomaan liikettä etuvasemmalla. Käännän katseeni sinne ja näen toisen ihmisen... samalla tavoin alastoman naisen, joka sekin on kuin peilikuvani. Ja kohta huomaan oikealla kolmannen. Ihmeissäni katson ympärilleni ja lasken kaikkiaan kuusi peilikuvaani, jotka lähestyvät minua eri suunnista. Tältäkö tuntuu menettää järkensä?

Nyt nuo kaksoisolennot ovat jo ihan lähellä. Näen kuinka ne hymyilevät minulle. Kukaan ei sano mitään. Ne tarttuvat minuun kiinni, kääntävät minut selälleni makaamaan. Aurinko paistaa suoraan yläpuoleltani, häikäisee minua. Suljen silmäni. Tunnen, kuinka käsivarsiini ja jalkoihini tartutaan. Jalkani levitetään ja käteni vedetään suoraan sivuilleni. Käsi koskettaa rintojani ja toinen silittää vatsaani. Reisiäni kosketellaan kevyellä ja kostealla kosketuksella, joka lähestyy jalkoväliäni. Tajuan, että yksi peilikuvistani on kumartunut jalkojeni väliin ja koskettelee pilluani kielellään. Samalla silmäluomieni lävitse tunkeutuva auringonpaiste katoaa.

Avaan silmäni ja näen, että yksi kaksoisolennoista on istumassa kasvojeni päälle, tarjoamassa pilluaan nuoltavakseni. Se on ihan märkä ja juon sen kosteutta janooni. Tunne on outo: jokainen nuolaisuni tuntuu samanlaisena omassa pillussani. Ja kun tunnen oman kosteuteni valuvan alapäätäni maistelevan naisen suuhun, valuu kasvojeni päällä olevasta pillusta kosteutta omaan suuhuni. Suljen silmäni ja keskityn tähän odottamattomaan nautintoon.

Tilanne on niin erikoinen ja kiihottava, etten enää muista äskeistä pelkoani, vaan antaudun nautinnolle unohtaen kaiken muun. Orgasmi hiipii luokseni ensin pienenä kutituksena klitoriksellani ja leviää sieltä jalkoväliini, vatsaani, koko vartalooni. En näe mitään, en kuule mitään, en tunne muuta kuin tuon valtavan räjähdyksen sisälläni.

Orgasmini asettuu aikanaan ja makaan aloillani, silmät edelleen suljettuna. Havahdun huomaamaan, että enää ei ole niin kuuma. Avaan silmäni ja katson ympärilleni. Ei ketään missään. Olen edelleen siinä hiekkadyynin harjalla, mutta aurinko ei ole enää suoraan yläpuolellani. Näen, että se on laskemassa. Ensin ilahdun tuosta havainnostani, mutta kohta mielialani laskee: ensinnäkin, vaikka nyt pystyn auringon suunnasta päättelemään jotain ilmansuunnista, ei se tieto auta minua ollenkaan, kun en tiedä, missä nyt olen. Ja toiseksi: muistan oppineeni joskus, että autiomaassa yöt voivat olla hyvin kylmiä. Taivas on kirkas eikä minulla ole edelleenkään vaatteita. Päätän kuitenkin lähteä kulkemaan kohti laskevaa aurinkoa. Onpahan ainakin jokin suunta.

Aurinko laskee nopeasti. Ei ollenkaan niin kuin kotona, jossa hämärä kestää tuntikausia. Muutama minuutti ja on aivan pimeää. Edes kuutamo ei valaise. Pilvettömälle taivaalle syttyy tähtiä. En muista koskaan nähneeni näin upeaa tähtitaivasta. Hetken aikaa toivon, että osaisin tulkita tähtikuvioita jotenkin ja suunnistaa niiden avulla. Yritän ottaa yhden kuvion kiintopisteeksi ja kulkea sitä kohti.

Ilman lämpötila alkaa auringon kadottua nopeasti laskea. Päätän ruveta juoksemaan pysyäkseni lämpimänä. Se ei ole niin helppoa pehmeässä hiekassa, mutta pääsen kuitenkin eteenpäin. Yritän pitää vauhdin sellaisena, että pysyn lämpimänä, mutta en väsyttäisi itseäni liikaa. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä alan taas vähän hätääntyä enkä malta hidastella. Rintoihin alkaa sattua, ne kun heiluvat juostessani. Laitan käteni rintojen päälle pitääkseni ne edes jotenkuten paikallaan, mutta tasapainon säilyttäminen tällaisessa asennossa on vaikeaa. Varsinkin, kun on niin pimeää, etten näe kunnolla eteeni. Ylämäkeen sujuu kyllä, mutta ennen pitkää tulee vastaan niin jyrkkä lasku, että menetän tasapainoni ja kaadun.

Kompuroin ylös ja kaadun kohta taas. Valun pehmeässä hiekassa rinteen juurelle. Katson ylös, ja näen tähtitaivaasta vain pienen osan. Olen isossa kuopassa, jyrkkärinteisten dyynien välissä. Lähden kipuamaan ylös, mutta rinne on liian jyrkkä. Pehmeä hiekka sortuu allani ja valun saman tien takaisin pohjalle. Yritän eri suuntiin, mutta tulos on sama. En pääse ylös. Alan väsyä ja lopetan kiipeämisyritykseni. Yritän levätä ja kerätä voimia.

Ponnisteluista hikinen vartaloni alkaa nopeasti jäähtyä, kun hiki haihtuu iholta eikä aurinko enää lämmitä. Palelen. Mieleeni hiipii uusi pelko, vielä paljon aikaisempaa, tuntemattomaan pahaan kohdistunutta tunnetta voimakkaampi. Alan ymmärtää, että jos ei ihmettä tapahdu, minä kuolen tänne. En näe huomista päivää, en näe aurinkoa, en näe tuttuja paikkoja enkä tuttuja ihmisiä. Olen yksin jossain, en tiedä missä, minulla ei ole vaatteita, ei ruokaa, ei juomaa. Olen syvässä kuopassa enkä pääse ylös. Yritän vielä kerran kiivetä kuopasta ylös, mutta ponnisteluni ovat turhia: olen kertakaikkisesti ansassa. Keskellä pimeyttä käsitän tilanteeni lohduttomuuden ja alan taas itkeä.

Havahdun ravisteluihin. Kuulen ihmisen äänen. En ensin saa sanoista selvää, mutta ääni jatkuu ja kohta ymmärrän jo sanatkin. "Nadja! Herää!!" Mitä tämä nyt on? "Herää nyt! Nadja rakas!" Avaan silmäni. On valoisaa. Jotain valkoista. Kestää vielä hetken ennen kuin hahmotan sen tyynyksi, joka on ihan märkä. Makaan vatsallani, jaloissani on jotain. Kiemurtelen selälleni ja katson ympärilleni. Olen omassa makuuhuoneessani, lakana myttynä jaloissani, peitto lattialla sängyn vieressä. Ja sängyn toisella puolikkaalla tyttöystäväni ja asuinkumppanini Henna, joka katsoo minuun pelästyneen näköisenä. "Sä näit pahaa unta", Henna selittää.

Alan vähitellen tajuta tilanteen. Olen itkenyt unissani tyynyn märäksi. Palelin, koska peitto on pudonnut lattialle. Enkä päässyt unessa liikkumaan, koska lakana on kietoutunut mytyksi jalkojeni ympärille. Rupean kertomaan unestani Hennalle. Henna kuuntelee hiljaa koko tarinan ja ehdottaa, että mitä jos kirjoittaisin kaiken muistiin. Siinä samalla heräisin kunnolla, saisin ajatukseni järjestykseen ja voisin sitten taas jatkaa rauhassa unia.

Nyt kaikki on kirjoitettu, joten nyt menen takaisin sänkyyn. Henna on vaihtanut uudet, raikkaat lakanat ja odottaa minua siellä.