Museotyttö

Punainen auto pysähtyi viereeni parkkipaikalle. Ovet avautuivat. Kuskin puolelta noussut rouva, Marie, oli kaunis. Punaiset pitkät hiukset hulmusivat syksyisessä merituulessa ja kirkkaanpunaiset huulet vaihtoivat poskisuudelmat kanssani. Auton toiselta puolelta takapenkiltä nousi tyylikkäästi harmaantunut herra, Marien kollega, Rue. Pidätin sisäistä pulpahdusta ja rauhoitin itseäni samalla, kun hän kiersi auton. Poskisuudelmaa vaihtaessamme toivon hetken kestävän ikuisuuden. Hänen sänkinen poskensa omaani vasten, miehekäs, huumaava partaveden tuoksu, jonka halusin vangita aisteihini, lämmin mutta tukeva ote olkapäistäni. Olin varma, että poskeni punoittivat hieman. Koetin naamioida sen yleiseksi innostukseksi. Kysyin, miten matka oli mennyt, ja yritin pakottaa itseäni katsomaan Ruen tummanruskeisiin silmiin hermostumatta hänen kertoessaan heidän automatkansa vaiheista.

Marie ehdotti, että siirtyisimme vaihtamaan kuulumisiamme autoon ja lähtisimme liikkeelle. Rue avasi ensin Marielle oven, sitten minulle. Kevyesti selästä ohjaamalla hän saattoi minut autoon. Jokainen kosketus lähetti pieniä sähköiskuja vatsanpohjaani. Hän kiersi auton toiselle puolelle ja avasi takaoven. Silloin tajusin, että etupenkille oli köytetty matkan tarkoitus, myytäväksi tarkoitettu rintakuva - ja Rue tulisi siis istumaan kanssani taakse. Hän nosti suuren matkalaukun pois tieltään, kapusi viereeni keskelle, nosti sulavasti matkalaukun takaisin sivupenkille ja sai viimein vedettyä oven kiinni. Hiki karpaloi hienoisesti hänen raamikkailla, tummapiirteisillä kasvoillaan. Marie käynnisti auton, ja lähdimme matkalle kohti museota. Takapenkin matkalaukku oli niin suuri, ettei Ruen ja minun väliin jäänyt juuri ylimääräistä tilaa. Marien kurvaillessa keskustan liikenteessä nostin käteni ja otin kiinni penkin selkänojasta. Rue korjasi asentoaan ja nosti vasemman käsivartensa tilanpuutteen vuoksi ylös ja nosti sen olkapääni yli. Tunsin liikkeen, mutta hän välttyi koskettamasta hartioitani.

Hetken kuluttua Ruen sormet siirtyivät omiani vasten. Vatsassani hulvahti kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Hän ei siirtänyt sormiaan pois. Sydämeni pamppaili hurjasti ja silmissäni hämärtyi hetkeksi. Hengitykseni tiheni. Marie puhui kiivasta liikepuhelua, eikä toivoakseni huomannut mitään. Katsoin mitään näkemättömin silmin ulos ikkunasta ja tunsin poskieni hienoisesti punehtuvan. Sisälläni kulki lämpöisiä, mutta samalla niin piinaavia aaltoja. Rue hengitti vieressäni rauhallisesti, mutta voimakkaammin kuin aikaisemmin. Hän alkoi hitaasti liikuttaa sormiaan kämmentäni kohti, ylös sormiani, pysähdellen, kuin lupaa kysyen. En uskaltanut liikahtaa, ja toivoin että Marien puhelu kestäisi, eikä hän kysyisi minulta mitään, koska en kyennyt tajuamaan ympäriltäni mitään muuta kuin sormiemme kosketuksen ja sydämeni kaiken alleen hukuttavan pamppailun. Rue kuljetti sormensa kämmensyrjälleni, sieltä ranteelleni, laski lämpimän, vahvan kämmenensä kädelleni ohikiitäväksi hetkeksi ja liu’utti sormensa sieltä takasin alas niin, että vain sormemme koskettivat toisiaan. Pystyin edelleen havaitsemaan vain sormiemme kosketuksen. Marie lopetti puhelunsa. Rukoilin, ettei hän alkaisi puhua minulle, koska en halunnut hetken menevän ohi. Kuulin Ruen matalan, karhean äänen aloittavan keskustelun työasioista Marien kanssa. Keskitin kaiken ajatukseni koskettaviin sormiimme, halusin muistaa ikuisesti tuon hetken.

Marie kääntyi tiukasti oikealle, ja Rue ei voinut välttyä nojautumasta minuun. Sormemme irtosivat, kun hän otti tukea seinästä. Olin hetken tiiviisti hänen kainalossaan, jossa olisin halunnut olla aina. Kun auto tasaantui, Rue nojautui taas matkalaukkua kohden vetäen hitaasti kättään pois. Hengitykseni halvaantui hetkellisesti, kun tajusin hänen alkavan liu’uttaa kättään hartioitani pitkin. Hänen kämmenensä viipyily niskassani luvattoman kauan, ja hetkeksi hän nosti sormensa hiuksiini. Vihasin ja rakastin hetkeä samaan aikaan. Hän oli huomannut ihastukseni ja käytti sitä siekailematta hyväkseen, kiusasi minua tahallaan. Mutta olin niin kiihottunut ja fantasioinut tästä hetkestä niin monta kertaa, etten voinut uskoa olevan totta, etten halunnut muuta kuin pysäyttää ajan ja nauttia. Samalla yritin kuitenkin olla näyttämättä mitään, ettei Marie huomaisi. Rue veti kätensä pois - ja laski sen polvelleni. Uskalsin vihdoin vilkaista peiliin, ja hän katseli ilmekään värähtämättä ikkunasta toiseen suuntaan. Hän oli kuitenkin aistinut katseeni ja puristi hellästi polveani ja alkoi hivellä hitaasti sitä. Mieleni teki voihkaista, mutta pidättäydyin. Käänsi katseeni pois peilistä enkä uskaltanut katsoa Rueta. Mietin kiihkeästi, kuinka pystyisin perille tultuamme hillitsemään itseni, saatikka sitten edustamaan museotamme samassa lehdistötilaisuudessa Ruen kanssa. Odotin kauhuissani, päättäisikö Rue mennä vielä pidemmälle. Mutta hänen kätensä pysyi polvellani.

Marie ajoi hotellin pihaan. Rue nosti kätensä polveltani. Huokaisin, helpotuksesta ja pettymyksestä. Ulkona oli huomaamattani alkanut sataa, ja Marie pyysi meitä pysymään autossa sen aikaa, kunnes hän oli saanut varmistettua huonevaraukset. Autossa oli sen verran kallis lasti, ettei sitä voinut jättää yksin. Rue tarjoutui menemään Marien puolesta, mutta Marie muistutti hänen vieressään olevasta matkalaukusta ja totesi, ettei halunnut minun kastuvan turhaan. Tunsin samalla pakokauhua ja äärimmäistä kiihotusta. Auto oli ajettu hotellin kulman taakse, viimeiselle vapaalle parkkiruudulle, johon ei nähnyt hotellista. Vastasin Marielle, että odottaisimme autossa, kunnes asia olisi selvitetty.

Marie paiskasi oven kiinni ja kiiruhti hotelliin. Istuimme hetken paikallaan sanomatta mitään. Halusin katsoa Rueta, sanoa jotain, mutten uskaltanut. Katsoin vain eteeni yrittäen pitää hengitykseni tasaisena. Lopulta Rue nosti käden poskelleni ja ohjasi kasvoni häneen päin. Katsoin pitkän aikaa alas hänen kohoilevaan rintaansa. Hän nosti etusormellaan kasvoni ylös ja katsoin häntä silmiin. Hän nojautui hitaasti minua kohti. Hän pysähtyi, katsoi minua tiiviisti silmiin ja sanoi: pysäytä missä vaiheessa tahansa. Hitaasti hän nojautui minua kohti ja painoi karheat mutta samalla niin ihanan pehmeät ja lämpimät huulensa huuliani vasten. Hän upotti toisen kätensä hiuksiini ja nosti toisen käden yläselälleni ja painoi minut tiiviisti itseään vasten. Suutelimme pitkään ja uppouduimme toisiimme. En ollut koskaan ollut niin sisällä toisessa ihmisessä, vaikka vain suutelimme. Hän irrotti huulensa ja painoi vielä suudelman otsalleni. Vapisin, painoin pääni alemmas ja pidin silmiäni kiinni. Olisin halunnut huutaa ja hymyilin sisäisesti niin, että sattui. Rue hyväili poskeani, suuteli vielä otsaani ja kuiskasi hellästi bassollaan nimeni. ”Marie tulee”, hän sanoi viimein.