Hessu

Kirjoitin aikaisemmissa osissa kuinka elämämme muuttui sen jälkeen kun vaimoni Sanna tapasi Henrin muutama vuosi sitten. Henristä tuli Sannan vakituinen rakastaja, minun luvallani, ja se toi meidän parisuhteeseemme aivan uudenlaisia vivahteita.

Henri yöpyi työmatkoilla kotikaupungissamme muutaman viikon välein ja silloin Sanna meni hotelliin hänen luokseen ja… tietenkin he rakastelivat. Tämä oli alusta alkaen tiedossani ja Sanna halusi minulta luvan menemisiinsä. Huomasin kuinka tärkeää se oli Sannalle, kuinka hän nautti tapaamisista ja kuinka positiivisesti Henrin kanssa vietetyt yöt hänen olemukseensa vaikuttivat. Meidän keskinäinen seksielämämme muuttui, tietenkin, siksikin että Sanna halusi keskittyä Henrin tapaamisiin ja ennen niitä emme rakastelleet viikkoon. Ja muutenkin suhteemme muuttui niin, että keskinäinen hellyys ja läheisyys lisääntyi, mutta fyysinen seksi väheni määrältään, mutta muuttui intensiivisemmäksi. Usein olimme vain lähekkäin, alasti ja pitelimme toisiamme. Etenkin jos Henri oli tulossa kaupunkiin, nämä hetket olivat täynnä latausta ja kiihkoa. Minulla myllersivät sekaisin mustasukkaisuuden ja kiihottuneisuuden tunteet. Sanna oli niin lähellä, kiihottavana naisellisena, mutta minulla ei ollut lupa rakastella häntä viikkoon ennen Henrin tuloa. Ja se teki Sannasta minulle entistä seksikkäämmän, kiihottavamman. Kaluni seisoi kivikovana, mutta sen ei ollut lupa laueta, se oli Sannan ehdoton kielto. Joskus hän otti kaluni juuresta kiinni, mutta ei antanut sille enempää hyväilyjä.

- Se saa luvan odottaa vuoroaan, niin hän sanoi ja nauroi seksikkäästi kihertäen.

Sanna ei myöskään hyväksynyt sitä, että olisin tyydyttänyt itseni. Se oli hänestä jotenkin väärin häntä kohtaan. Minulla alkoi olla entistä vaikeampaa pysyä nahoissani aina, kun Henrin tulopäivä lähestyi. Kiihotus vain kasvoi ja oli tosi vaikeaa olla laukaisematta itseään, kun paine vain kasvoi ja seisokkeja tuli pitkin päivää, töissäkin, aina kun vain ajatus karkasi Sannaan ja tulevaan Henrin vierailuun. Toisaalta se oli osa meidän leikkiämme ja Sanna oli ihmeissään kuinka hänen vieraissa käynti saattoikaan kiihottaa minut sekopäiseksi. Eikä hän tehnyt vähääkään sen helpottamiseksi. Päinvastoin. Selibaattiviikon aikana Sanna mielellään vilautti minulle sulojaan, mutta mitä lähemmäs Henrin tapaaminen tuli, sen tarkemmin minun oli pidettävä näppini irti hänestä.

- Katsoa saa mutta ei koskea, niin hän nauroi illalla pujahtaessa alastomana sänkyyn viereeni.

Sannan rakastaja oli ollut kuvioissa jonkin aikaa, kun eräänä iltana jostain sain päähäni kysyä tiesikö kukaan muu asiasta. En ollut edes ajatellut sellaista vaihtoehtoa ja kun Sanna naurahti salaperäisesti, jokin hulvahti vatsanpohjassa. Hän antoi minulle suukon ja painautui kainalooni.

- Kulta, luuletko että nainen voisi pitää tällaisen ihanan asian vain omana tietonaan? Ei kukaan nainen voi.

Olin lähes sanaton.

- Voi pikku rassu. Vain yksi tietää, yksi meidän lisäksi.

Sydän pamppaillen kuuntelin, kun Sanna kertoi eräästä työkaveristaan.

- Hannele tietää Henristä, Sanna sanoi. – Hannele oli mukana silloin kun tapasin Henrin, joten ei siinä ole mitään ihmeellistä. Tietenkin olen kertonut hänelle miten se juttu on jatkunut. Niin naiset tekevät.

Sanna huomasi ihmetyksen kasvoillani, en saanut sanotuksi mitään.

- Voi kulta pieni. Ei kukaan nainen voi pitää tällaista upeaa asiaa vain oman tietonaan. Sinä olet niin hassu, hän nauroi ja otti kullini käteensä kuin hyvitelläkseen minua.

- Hei… kulta, ei se mitään haittaa. Ja Hannele ihailee meidän juttua, tätä, että kaikki on avointa. Ja hän ihailee sinua, uskotko?

Hannele siis tiesi, että minä annoin Sannalle luvan käydä vieraissa. Omituinen tunne kouri sisällä. Olin samalla vihainen ja kiihottunut.

- Hannele on oikeasti kateellinen minulle. Kyllä hänellekin rakastaja kelpaisi, mutta kun Harri on niin mustasukkainen. Ei siitä tulisi mitään.

Olinhan minäkin mustasukkainen, totta vie, mutta toinen tunne vei minua enemmän.

Hannele oli nätti, naisellinen nainen, olin tavannut hänet muutaman kerran Sannan työpaikan juhlissa. En tosiaan olisi halunnut, että hän tietää tarkalleen minun ja Sannan salaisuudet. Mutta se oli myöhäistä.

Sanna piti kovaa kalua kädessään ja seurasi kuinka otin vastaan uuden tiedon.

- Katso… ei tätä ainakaan harmita vaikka Hannele tietää meidän jutusta. Kulta, sehän kiihottaa sinua lisää? Tämä on ihan kivikova! Voi luoja! Voiko se olla totta?

Se oli totta. Kaluni seisoi ja sykki halkeamaisillaan. Mutta Sanna ei antanut sen laueta. Henrin oli tulossa muutaman päivän päästä ja minun piti vain odottaa.

- Tietääkö Hannele kaiken?

- Kaiken? Sanna ihmetteli otsa kurtussa.

- Että Henrillä on…

- Isompi kuin sinulla, voi kulta, Sanna nauroi tikahtuakseen. – Mitäs luulet? Tietenkin. Miten olisin voinut olla kertomatta. Mutta ei se mitään. Hannele on vain onnellinen minun puolesta. Ihan totta! Tai, ehkä vähän kateellinen...

Tuosta keskustelusta oli kulunut noin kuukausi, kun eräänä päivänä töistä kotiin tullessa kuulin iloista naisten naurua. Vatsanpohjassa tuntui humaus, jalat notkahtivat

- Kulta, meillä on vieras, Sanna huikkasi ja tuli minua vastaan. – Arvaas kuka?

Hannele tuli keittiön ovelle ja hymyili nätisti, päätä naisellisesti hiukan kallistaen, kuin arvioiden minua.