Kalle

Oli sittenkin yllätys, että Erno tuli. Itse asiassa olin jo huokaissut ja hetken toivonut, että poika ei tulisikaan. Kello kävi yhtä iltapäivällä, kun kuulin auton oven paukahduksen polun päästä. Pistin shortsit jalkaan ja menin katsomaan. Siellä poika oli, kurkisteli auton ovelta ja nosti hieman epävarmasti kättään.

”Sain isältä auton lainaksi ruokatunnilta”, poika selitti, kun tervehdimme.

”Kiva kun pääsit tulemaan”, sanoin ja puristin kättä. Olimme vaimon kanssa piirtäneet lautasliinaan reitin, muistelleet risteyksiä ja tienviittoja. ”Sait siitä selvän?”

”Sain minä”, Erno varmensi ja silmäili hämillisesti ympärilleen.

Olimme vuokranneet mökin järven takaa, parikymmentä kilometriä kaupungista, mutkaisen hiekkatien päästä. Pienen hirsimökin päädyssä oli yhtä pieni sauna, ja pihapiiriin kuului liiteri-puusee sekä ikkunaton, punamultainen aitta lisävuoteineen. Juuri sellaista paikkaa olimme vaimon kanssa hakeneet. Sukulaisia tulisi käymään loppuviikosta.

”Täällä on hiljaisuutta ja luonnonrauhaa”, esittelin paikkaa Ernolle. Liikenteen humina oli jäänyt kauas taakse.

Vaimo tuli vastaan ja kätteli poikaa hänkin. Vaimo oli nykäissyt ylleen vaalean, avokaulaisen kesämekon. Se ei ollut juuri t-paitaa kummempi, korosti mukavasti vaimon naisellisia muotoja ja rinnan ja reisien rusketusta.

Oli sovittu, että Erno tulisi, mutta ilta on aina ilta. Olimme kierrelleet vaimon kanssa kaupungin nähtävyyksiä katselemassa ja lepuutimme jalkoja idyllisessä rantakahvilassa, lähellä satamaa. Tuore kahvi tuoksui ja sorsaemo uitti poikasiaan laiturin kupeessa. Lokit kirkuivat etäämpänä selällä.

Joku paikallinen, pitkätukkainen kitaristi oli käynyt esiintymässä, ja hänen mukanaan oli tullut Erno, jäänyt istumaan pöytäämme. Olimme lomalla ja muutenkin vaimon kanssa otamme mielellämme kontaktia ihmisiin.

Ernokin oli juttutuulella. Hän oli yhdeksäntoista, täyttäisi pian seuraavan täyden kymmenen ja kirjoittanut keväällä ylioppilaaksi. Onnittelimme. Neljä vuotta lukion kurssien kanssa meni, mutta se taitaa nykyisin olla sääntö. Syksyllä voisi arvosanoja korottaa, jos puhtia riittäisi.

”Totta kai riittää”, vaimo innosti ja puristi poikaa äidillisesti käsivarresta. ”Kun rauta on kuuma, silloin on taottava.”

Niin mekin taoimme. Erno asui vielä kotonaan eikä hänellä ollut kiirettä, meillä ei senkään vertaa, joten syvensimme keskustelua. Ernolla oli lyhyeksi leikattu tukka ja muutenkin siisti, tyylikäs olemus. Hän ei tupakoinut eikä kaihtanut välillämme olevaa ikäeroa. Päinvastoin, se häntä juuri kiinnostikin, elämänkokemus, ja niin siirryimme henkilökohtaiselle tasolle. Tunnelma oli sellainen, leppoisa ja luottamuksellinen.

Vaimo potkaisi pöydän alla nilkkaani, kun kerroin, että olemme kesälomalla joskus harrastaneet avointa liittoa. Tottahan se oli. ”Mitä se tarkoittaa”, pojan silmissä välähti uteliaisuus. Vastasin, että emme kaihda pientä seikkailua, jos sellainen luonnostaan eteen sattuu. Vaimokin jo säteili pojalle. Olihan Erno ”pelottavan söpö”, niin kuin vaimo myöhemmin autossa, kotimatkalla tunnusti.

Oli sovittu, että jatkaisimme keskusteluja mökillä. Ernolla oli ajo-ohje, ja nyt poika seisoi pihallamme, ojensi punastelevalle vaimolle ruusun ja paketin kahvia.

”Mitäs me oikein tarjoaisimme”, vaimo huolestui ja kysyi Ernolta, kävisikö iltapäivän merkeissä kahvi. Mekin olimme sen keittämistä jo suunnitelleet. Ernosta se oli hyvä ajatus, ja niin vaimo pyörähti mökkiin. Me Ernon kanssa jatkoimme rantaan, laiturille. Järvi veti puoleensa.

Ihmisten kanssa joko tulee juttuun tai ei. Myös senhetkinen virittyneisyys vaikuttaa. Me olimme vaimon kanssa lomalla, vieraalla paikkakunnalla. Mistään emme olleet varsinaisesti sopineet. Vaimo varsinkin oli siitä aamulla muistuttanut.

”On se ihmeellistä, kuinka lomalla aina saa energiaa”, sanoin jotain sanoakseni. ”Tässä iässä sen jo huomaa”, jatkoin ja mietin miten pääsisimme kiinni eilisiin aiheisiin. Olenhan minäkin ylioppilas, vaikka siihen opintoni aikanaan tyssäsivät. Myös Ernolla oli ollut keskinkertainen todistus, mutta ainekirjoituksessa hän oli menestynyt. Se oli minusta hyvä merkki. Jos hän joskus kirjoittaisi tästä oman tarinansa, se ei olisi huonoimmasta päästä.

Seikkailemaan poika oli tullut, katseli keskittyneesti järvelle. Hänellä ei ollut vakituista tyttöystävää, hän oli tunnustanut, kun vaimo oli sitä kysynyt. ”Ei juuri tällä hetkellä”, poika tarkensi.

”Sinä olet tullut kaupungin pölyistä, joten eiköhän pulahdeta uimaan”, keskeytin hetken hiljaisuuden. Ei saa jäädä tuleen makaamaan.

”Sehän virkistäisi”, Erno ilahtui, vilkuili vaivihkaa, kun riisuin shortsini ja laskeuduin ilkosillani veteen. Hänkin riisui paitansa ja housunsa ja seurasi perässä.

Uimme pienen lenkin ja nousimme takaisin laiturille. Siinä oli tukeva kaide, johon nojasimme ja katselimme auringon välkettä veden pinnalla. Suurikokoinen, musta koppakuoriainen pörräsi ulpukan kukassa. Sen surina oli ainoa ääni. Jokin suuri vesilintu äänteli kauempana.

”Me vaimon kanssa kutsuimme sinut tänne ystävänä”, sanoin ja vilkaisin Ernoa. ”Se tarkoittaa tasavertaisuutta. Voimme olla avoimia toinen toisillemme.”

Olikohan se liian paatoksellista.

Erno siirsi painoaan jalalta toiselle. Hän oli hoikka, laiha suorastaan, valkoinen iholtaan. Täytyy muistaa aurinkoöljy, mieleen välähti. Poika eli tietokoneiden ja liveroolipelien maailmassa. Niistäkin oli eilen puhuttu. Liverooleja nämäkin olivat tavallaan. Niihin ei pukeuduttu, vaan riisuuduttiin.

Vesipisarat kuivuivat iholla. Aurinko lämmitti.

”Täällä luonnon keskellä ei tarvitse hätkähtää mitään luonnollista”, sanoin. ”Joten eiköhän tunnusteta kaikessa rauhassa se kiertämätön tosiasia, että meillä miehillä on kivekset.”

Erno naurahti ja vilkaisi minuun kulmiensa alta. Pojalla oli tummat, vahvat kulmakarvat.

”Se ei erota vaan yhdistää”, jatkoin. ”Varsinkin se yhdistää meitä miehiä naisiin. Minä oletan, että sinä olet jo tutustunut tyttösiin.”

Erno myönsi tutustuneensa, vaihtoi taas painoa jalalta toiselle. Jos pojan ylävartalo oli hieman kehittymätön, jalat olivat vahvat ja lihaksikkaat. Hän oli minua puolta päätä pitempi.

”Otetaan tämä kypsien aikuisten tavoin”, sanoin ja katsoin poikaa silmiin. ”Jos hyvin käy, sinä voit saada vaikka lisää oppia. Mielihyvän lisäksi. Olet sen arvoinen.”

Täytyy tunnustaa, että minua jännitti. Olimme ryhtymässä varsin epäilyttävään juttuun, mutta vapaaehtoisuuden pohjalta, eikö niin. Poika tiesi, mihin oli tullut, valmis rikostoveruuteen.

”Hei”, vaimo huikkasi pihalta. Hän oli tuonut tarjottimen pöydälle, hymyili koko valkoisella hammasrivillään. ”Te osasitte käyttää tilanteen hyväksi.”

Istuuduimme puutarhatuoleihin, ja vaimo kaatoi kahvia kuppeihin. Tarjottimen keskellä oli maljakossa Ernon tuoma ruusu. Myös pojan posket punoittivat, eikä ihme. Tummasta pehkosta sojotti napakka, heräävälle kaarelle ponnistuva pojanelin. Nahka oli somasti edessä.

”Minulla olisi sherryä”, vaimo sanoi ja kertoi kaataneensa sitä jo valmiiksi pikku laseihin, voisi hakea keittiöstä. ”Se ei varmaan haittaisi ajamista?”

Ernolle sherry sopi, ja niin vaimo toi lasit. Hänellä oli edelleen yllään mekkonsa. Hän istuutui, nosti polven toisen polvensa päälle ja nykäisi mekon helmaa alemmas. Se ei paljon peittänyt.

”Meille kolmelle”, nostin lasiani ja kilautimme niitä yhteen. ”Viehättävää kun toit minulle kukan”, vaimo sipaisi pojan polvea. ”Se on huomaavaista.”

”Kiva että itse tulit”, jatkoin. ”Me olemme vaimon kanssa iloisia, kun voidaan tutustua.”

”Samat sanat”, Erno vastasi ja hymyili ujosti. Vaimo vaihtoi polvea toisen polven päälle ja oikaisi vaistomaisesti hameen helmaa. Erno saattoi nähdä, ettei vaimolla ollut pikkuhousuja. Olimme olleet alasti ennen pojan tuloa. Vaimon auringonottopaikka oli puiden alla. Olimme nostaneet sinne patjan aitasta.

Erno kiitti kahvia, ja vaimo vastasi, että näin ulkoilmassa se maistuu. ”Me olemme ulkona niin paljon kuin mahdollista”, hän jatkoi.

”Ja yleensä ilman rihman kiertämää”, sanoin, ja siitä vaimo huomasi, että hän oli vielä pukeissa. ”Voisinko ottaa mekon pois”, vaimo kysyi ja katsoi Ernoon.

”Voisit”, Erno sanoi tai pikemminkin nielaisi. Pala oli juuttunut kurkkuun.

Vaimo tarttui mekkoonsa ja pujotti sen pään kautta pois. Hän taitteli sen taakseen tuolin selkämykselle. Pojan silmät olivat pudota päästä.

Vaimolla on vaalea, itse asiassa vaalennettu tukka, joka ulottuu olkapäille. Häpykarvoitus on ruskea, tyttömäisen kihara. Rinnat olivat riippuvat, panin sen siinä merkille, hieman raskaat, ja vatsa naisellisen pyöristynyt. Vaimon ranteessa oli kultainen rengas, kaulassa riipus ja sormuksia kuten tavallista. Hymy oli tutun lämmin, kun hän kaatoi meille toiset kupit. Kinkkuvoileipien päällä oli runsaasti salaattia ja tomaattia.

Erno yski taas, ja syykin oli selvä. Elin oli vääntymässä erektioon, venynyt vähintään kolmanneksen. Päätin rauhoittaa tilannetta.

”Sinähän harrastat musiikkia”, sanoin. Siitä oli illalla puhuttu. Erno oli soittanut luokkansa bändissä ja harjoitteli vieläkin. ”No sen verran on tullut viihdyttyä lauteilla, että tanssitaito on jäänyt hankkimatta”, Erno naurahti. Se tuli jotenkin töksähtäen.

”Se on tyypillistä muusikoille”, vaimo sanoi ymmärtävästi. ”Mutta sääli”, hän jatkoi. ”Tanssi on hyvää liikuntaa. Mutta ei minun miehenikään sitä harrasta.”

Vaimo kumartui ja laski kätensä polvelleni. Pojan silmät seurasivat.

”Lauluääntäkään ei ole suotu”, Erno jatkoi ja nosti silmänsä vaimon rintoihin. Ne keinuivat siinä hänen katseensa alla. Nännit nöpöttivät, nännipihat olivat ruskeat. Vaimolla on muhkea, hedelmällinen lantio ja leveät reidet. Varpaankynsien lakka oli lohkeillut ja reiden ulkosyrjässä oli sinisenkirjava mustelma. Se oli minusta viehättävää, elämän makuista.

Istuimme siinä käsivarren mitan päässä toisistamme. Ilma väreili ja tuoksui kesälle.

”Nautitko sinä olostasi”, vaimo kysyi Ernolta, ja Erno sanoi nauttivansa.

”Se on oikein”, vaimo oikaisi, venytti selkäänsä. ”Mutta mitäs me tehtäisiin? Pelataanko korttia vai sulkapalloa?”

Erno ehdotti sulkapalloa. Mökin päätyyn oli viritetty verkko ja mailat löytyivät sen alta. Olimme vaimon kanssa siinä jo pelailleet.

Vein astiat keittiöön, joten vaimo ja Erno aloittivat. Vaimo pomppii pelatessaan, mutta on itse asiassa aika taitava mailankäsittelijä, vai antoiko Erno kohteliaisuuttaan vaimon voittaa. Vaimo joka tapauksessa tuuletti käsi pystyssä, ja minä asetuin voittajaa vastaan.

Ottelusta tuli pitkä ja tasainen, ja taas vaimo voitti. Hän tuuletti kaksin käsin ja sanoi, että meidänkin pitää Ernon kanssa otella keskenämme. Niin pallottelimme jonkin aikaa, mutta kukaan ei laskenut pisteitä. Hauskaahan sen oli tarkoitus olla, ei mitään hikisen totista vääntöä.

Lämmin siinä kuitenkin tuli, ja vaimo ehdotti, että menisimme uimaan kaikki kolme. Niin menimme. Vaimo sitoi tukkansa nutturalle ylös, keinautti viehkeästi ryntäitään ja päästi tyttömäisen ”huin”, kun vesi tuntui kylmältä kuumaan ihoon.

Uiminen raikasti olon, ja nousimme nojailemaan laiturin kaiteeseen. Vaimo oli hakenut pyyhkeen ja kuivaili sillä kainalonsa ja haarojensa välin. Vaimon karvoitus tihenee ja tummenee häpyaukon suuta kohti ja peittää näkyvistä raon. Se on semmoinen vanhanaikainen, maatiainen luomumalli.

”Toivottavasti sinä pidät vaimostani”, sanoin Ernolle. ”Minä ainakin olen hänestä ylpeä.”

”Kyllä minä pidän”, Erno sanoi. ”Te olette hieno pariskunta.”

”Kiitos”, vaimo sanoi. Hän oli ripustanut pyyhkeen kaiteelle kuivumaan ja tarttui poikaa molemmista käsistä. ”Tahtoisitko suudella minua”, hän kysyi vienosti ja käänsi kasvojaan poikaan päin.

”Tahtoisin”, Erno sanoi käheästi, ja niin he suutelivat, pitivät toisiaan kädestä. Molempien silmät olivat kiinni, huulet hellästi yhdessä. Vesilintu järvellä huusi jälleen. Se oli varmaan silkkiuikku.

”Eihän sinua häiritse suudella mieheni nähden”, vaimo visersi, kun he olivat lopettaneet. ”Ei häiritse”, Erno vakuutti ja vilkaisi minuun vaimon olkapään yli. Ilme puhui toista, ja syykin oli selvä.

”Ei se mitään”, sanoin huolettomasti. ”Meitä peloteltiin pikkupoikina, että jos naiset sen näkee, se lakkaa kasvamasta. Myöhemmin tajusin, että siinähän käy toisin päin.”

”Hehe”, vaimo heläytti iloisen naurun. Hän oli kuullut saman vitsin ennenkin. ”Täällä ei ole mitään pelkäämistä”, hän vahvisti. Ruovikko kohosi korkeana molemmin puolin laituria. Kevyt tuuli liikutti rantakoivun lehtiä.

”Minä pidän tunteellisista miehistä”, vaimo sanoi ja kohotti kasvojaan, painautui lähemmäs poikaa. He suutelivat taas, ja pojan käsi hyväili kevyesti vaimon selkää. Poika oli hoikka, vaimon pakarat leveät ja pyöreät, ruskettuneet.

”Meillä tunnustetaan tarpeet”, sanoin, kun pariskunta veti henkeä. Vaimo hymyili ja sipaisi hiuksiaan korvan taakse. Tukka oli yhä nutturalla, pojalla kalu pystyssä. Se oli pitkä ja jäntevä, ja iskin pojalle silmää. Minullakin nytkähteli ja paisui, tuttu mörön tunne ryömi vatsanpohjaan.

”Haluaisitko sinä”, vaimo madalsi ääntään. ”Mieheni antaa kyllä luvan.”

Poika seisoi kuin sahapukki, nyökki suolapatsaana.

”Koeta vaan tissejä”, rohkaisin. ”Eikö ole uhkeat.”

Poika naurahti, vei kätensä vaimon rintoihin ja tunnusteli, aluksi varoen, kohta rohkeammin, ensin toista ja sitten toista. Vaimo oli nostanut kätensä pojan kaulalle.

”Mennään tuonne patjalle”, vaimo ehdotti ja läksi edellä lanteet keikkuen. Laituri keinahteli askeleiden alla, kun Ernon kanssa seurasimme. Pojan kalu tutisi jäykkänä, esinahka piukeana renkaana ylvään terskan takana. Poika peitti vaistomaisesti kädellä jäykkää elintään, veti sitten kätensä nolona pois.

”Meillä ollaan vapaamielisiä”, sanoin. ”Sinäkin voit olla.”

Poika nyökkäsi, näytti niin kiltiltä, että hirvitti. Vaimo oli seisahtunut pyykkinarun kohdalle, otti siitä mukaansa kuivan pyyhkeen. ”Pannaan tämä alle”, hän hymyili meille silmiään siristäen. ”Sitä varmaan tarvitaan.”

Aurinko paistoi patjalle, joten siirsimme sen Ernon kanssa uudelleen varjoon, oikaisimme lakanan. Vaimo päästi tukkansa vapaaksi.

”Ota vaan rauhassa se suurin nautinto”, sanoin Ernolle, kun pyyhe oli levitetty paikoilleen. Pojan rinta helotti kilpaa auringon kanssa, kalun päästä tirskahteli kirkasta nestettä.

Taputin vaimoa pakaroille. ”Tämä ei karkaa minnekään, on pelkästään sinua varten.”

Vaimo naurahti ja ojensi pojalle kättään. Tämä tarttui siihen ja katsoi kysyvästi.

”Käytä vaan paljaaltaan lisääntymiselintä”, sanoin tahallisen suorasukaisesti. ”Vaimo ei tule paksustakaan miesmehusta tiineeksi.”

”Ehkäisy on kunnossa”, vaimokin varmisti ja kellahti selälleen paljastaen karvaisen, pullean vakonsa. ”Ollaan kasvokkain”, hän ehdotti ja veti pojan päälleen.

Niin he olivat, katselivat ensin toisiaan, keskittyivät. Sitten vaimo auttoi pojan työntymään sisään. ”Ollaan vähän aikaa näin”, vaimo rauhoitti tilanteen, ja taas katseltiin. Pojan pakaralihakset jännittyivät välillä, värisivät hetken ja raukesivat taas.

”Sinä tunnut ihanalta”, vaimo kuiskutti kädet lemmekkäästi pojan kupeilla. Näin vaimon kasvot, pojan paljaan selän ja sileät, valkoiset pakarat. Niiden alta erottuivat tummina kivekset, kaksi tomeraa, mustakarvaista pallukkaa. Vaimo oli levittänyt jalkansa, tarjosi emätintään.

Oltiin pojan ehdoilla, eikä siinä mitään pahaa ollut. Isä oli ehkä ankara, äiti ylihuolehtiva, aina nykimässä kaulusta suoraan. Irti niistä on päästävä. Isältä oli lainattu auto, lähdetty tuhmille teille, naisiin. Ei se nuorta miestä turmele, päinvastoin. Siitä saa itsevarmuutta, perustaa elämälle. Ei sitten tarvitse avioliitosta lähteä, salaa vaimokullalta.

”Rakastellaan”, vaimo kujersi pojan korvaan. ”Lauetaan toisiimme. Voit tulla kaikin voimin.”

Poika ähkäisi, vartalo jännittyi ja pakarat alkoivat liikkua. Pojan lantio oli kapea ja notkea, vaimon pyöreä ja äidillinen. Kalu piti litisevää ääntä, puski nuorekasta intoaan vaimo märkään reikään, jytki yhä lujemmin ja ahnaammin, varmaan syvemmälle kuin minä koskaan yltäisin. Vaimo kohotti reisiään ja lantiotaan, inisi kimeästi. Siihen sekoittui pojan matala urina, joka kumpusi tahattomana jostain kurkunpäästä. Kiima vei täyttä holttia. Vielä muutama hätäinen, villi potku, sitten poika jähmettyi ja suihkutti liukkaan lastinsa vaimon alttiiseen, omaa himoaan supistelevaan sopukkaan.

Syvään huokaisten poika valahti vaimon päälle.

Tuli hiljaista. Lintukin oli järvellä vaiennut, aurinko kuin pysähtynyt sijoilleen hämmästyksestä. Voisimme paistaa muurinpohjalettuja, suunnittelin, syventää keskustelua ja vaikkapa esittää pojalle aviollisen yhdyntänäytöksen. Olin kipeästi sen tarpeessa, mutta malttaisin. Kutina vain paranisi.

Vaimo avasi hitaasti silmänsä, katsoi totisena minuun, luottavaisin silmin. Poikakin heräsi ja kierähti sivuun, vaimon viedessä kättä kupuraksi vaolleen. Se oli kuitenkin myöhäistä. Pojan leikkisät liemet lainehtivat jo pyyhkeellä.