Newbie

En minä Pihliksen vakiokaartiin kuulu, mutta silloin tällöin olen käynyt siellä rusketusta täydentämässä. En tosin tänä kesänä. Olen se myhäilevän suulas, harmaapartainen gubbe, joku ehkä muistaa. Niin kuin sekin pariskunta, jonka kanssa tästä juttelin viime kesänä. He minua yllyttivät kirjoittamaan. Rouva varsinkin oli kiinnostunut ja sanoi, että pitää tallentaa. Jospa yrittäisin. Tiedä vaikka tekisin vaikutuksen ja pääsisin entistä lähempään tuttavuuteen.

Leikki leikkinä ja pylly pois tyynyltä, niin kuin ex-vaimoni sanoi. Minulla on opiskeluajoilta muutama omakohtainen kokemus Yhdysvaltain länsirannikolta. Niistä on tullut puhuttua siellä täällä. Olin puoli vuotta stipendiaattina ja sen jälkeen hakeuduin muutamaksi kuukaudeksi hanttihommiin oppiakseni kunnolla kielen ja kulttuurin.

Lomaakin ehdin pitää, ja vuokrasin auton kierrelläkseni Tyynen valtameren nudistirannoilla. Ne olivat minulle uusi kokemus. Yhteen rantaan tai oikeammin ranchiin ihastuin. Se kuului American Sunbathing -järjestöön ja oli liikuttavasti, jälkikäteen ajatellen koomisen vakavasti hippihenkinen.

Siitä ajattelin kirjoittaa pienen muisteluksen.

En minä ihan kylmiltäni sille ranchille törmännyt. Olin lueskellut alan lehtiä, ja ilahduin, kun tunnistin paikan päältä oitis erään sikäläisen alan pioneerin. Mies oli H, merkitään se näin, ollut mukana jo 1960-luvun alusta saakka. Enää hän ei elä, tarkistin internetistä, sillä jenkkien alastomuusliikkeen historiikeissa hänestä kerrotaan menneessä aikamuodossa.

Silloin hän oli mitä elävin, karismaattisin persoona. Se näkyy noista netin kuvistakin.

Minun retkeni sattui kesään 1974. Oikeastaan se tuli mieleen, kun näin taannoin tv:stä taiten tehdyn dokumentin Alfred Kinseystä. Hänenkin jäljillään tavallaan olin, elämälle utelias. H oli ollut toimittamassa lehtiä, esimerkiksi Sun Eraa, jossa usein viitattiin Kinseyn raportteihin miehen ja naisen seksuaalisuudesta.

Olin niitä raportteja itsekin selaillut, ja se oli keppihevoseni päästä puheisiin H:n kanssa. Hän oli ranchilla perheineen. Siihen kuului kaksi tomeraa, alle kouluikäistä poikaa ja oikein näyttävä vaimo. Tällä oli pitkulaiset, aristokraattiset kasvot ja tumma tukka kuin hevosen harja. H kertoili liikkeen vaiheista, paljasti, että naturistien lehdissä he olivat käyttäneet sekä ammattimalleja että aitoja naturisteja. Sen eron kuulemma huomaa.

En minä ainoa kuulija ollut. H oli iättömän oloinen, hieman muita leiriläisiä vanhempi ohimoilta ja parrasta hopeoitunut isähahmo. Hänen ympärillään oli rinki opetuslapsia, minun kaltaisiani nuoria opiskelijoita.

Olin jättänyt vaatteeni ja varusteeni vierailijoitten koppiin ja liikuin ranchilla pyyhe suojanani. Alue oli puistomainen, taaempaa metsäinen, ja sitä halkoi idyllinen joki, jonka keskellä oli hiekkasärkkiä. Ne olivat oivallinen leikkipaikka isommille lapsille. Alueella oleili myös tavallisia turisteja, osa pukeissa, toisin sanoen uimapuvuissa, osa luojanluomissa niin kuin minäkin.

Ranchia ylläpitivät hipit, ja se oli heille tavallaan jo ikäpolvijuttu, suurta pakoa maalle, yksinkertaiseen elämään. Ruoka valmistettiin yhdessä, hoidettiin kasvimaita ja peltotilkkua, lapset pyörivät siinä mukana, kitarat ja banjot soivat. Jokin poliittinen kampanja oli menossa jotain Etelä-Amerikan sotilasjunttaa ja oman maan hallitusta vastaan. Ranchilla toimi kampanjan komentokeskus. Takkutukkaisia, lommoposkisia poikia istui aamusta iltaan pitkän, papereita täynnä olevan pöydän ääressä ja joku puhui koko ajan puhelimeen.

Muuan langanlaiha, pitkätukkainen mies aloitteli niityllä energia-hengitys-hierontakurssia iäkkään, valkotukkaisen, konkonenäisen naisen kanssa. Uskaltauduin mukaan, vaikka kurssi toteutettiin parityöskentelynä. Naisia oli meitä miehiä vähemmän, joten minulle totta kai sattui pariksi mies. Mutta ei se parituntinen minua pahemmin traumatisoinut. Maattiin pyyhkeillä tai matoilla selällään, tehtiin silmät kiinni mielikuvaharjoituksia. Alasti oltiin kaikki, mitä nyt joillakin naisilla oli lannevaate. Saattoi johtua kuukautisista.

Sitten alettiin hieroa. Vuoron perään hengitettiin syvää voimahengitystä tai nopeaa tulihengitystä, ohjeiden mukaan, ja kumppani samalla hieroi lihaksia. Siinä kirosin huonoa tuuriani, sillä viereisen parin kaveri sai hieroa pyöreähkön naispuolisen partnerinsa tissitkin. Niissä harjoituksissa näin eräällä pojalla täyden erektion, jonka hänen tyttökaverinsa häveliäästi peitti liinalla. Se oli oikeastaan ainoa stondis, jonka julkisesti näin. Sellaisen uhka ei minuakaan pahemmin hätyytellyt, vaikka olin sitä ennalta pelännyt. Ensimmäinen vartti on oudosti kiihottava, mutta sitten olo palautuu normaalin miellyttäväksi. Tuntuu hyvältä ja luontevalta, kun kalu nyökkii vapaasti ja tuttavallisesti kiveksiään vasten.

Kurssin toisen vetäjän, valkotukkaisen naisen kanssa juttelin myöhemmin illalla. Hän oli juutalainen, saksalaisten emigranttien tytär, tullut maahan sodan aikana ja kiinnostui, kun kuuli, että olin Euroopasta. Nainen oli psykologian opettaja jossain Keskilännen collegessa, Wilhelm Reichin oppilas minulle hieman epäselväksi jääneessä mielessä. Hän oli gurunsa joskus tavannutkin.

Nainen valisti minua hippikulttuurista, jota periaatteessa kannatti, ”vaikka olenkin jo liian vanha liittyäkseni mihinkään heimoon”, niin kuin hän sanoi.

Heimo tarkoitti pienehköä ryhmää, joka eli yhdessä jonkinlaisena suurperheenä. Niitä näki leirissä. Eräänkin puuryhmän alla vietti aikaansa ilkialastomina kahden naisen ja kolmen miehen ryhmä. Toinen naisista imetti vauvaa, parin vuoden ikäisen pikkupojan pyöriessä ympärillä. Miehet hieroskelivat imettävän naisen selkää ja nilkkoja, ja nainen vaikutti oikein tyytyväisiltä.

Uuttahan sellainen minulle oli, ja etenkin ihmettelin leirin miesten luontevaa keskinäistä kanssakäymistä. Jenkkien tapaan he läiskivät toisiaan hartioille, tönivät ja virnistelivät, heittivät kovaäänistä huulta.

Naiset olivat pitkätukkaisia ja suurisilmäisiä, kuin suoraan Hair-musikaalista. He kuljeksivat askareissaan rinnat somasti keinahdellen ja näyttivät ujostelematta tussunsa. Kun pari kertaa jäin nolosti kiinni tirkistelystä, sain kommenttina hymyn ja sisarellisen silmäniskun.

Aurinkoa otettiin, se oli aate. Ranchilla oli matalia taloja, bungaloweja, joku tiipii, taempana turistien asuntovaunut. Turistit elivät omissa oloissaan ja tekivät tutkimusretkiä meidän puolellemme. Oli varmaan elämys keskiluokkaiselle perheenisälle Illinoisista tai Iowasta maleksia kikkeli keikkuen hippileirissä. Hänen rouvansa saattoi saada hippimieheltä lämpimän halauksen.

Illan pimetessä erääseen latoon sytytettiin värikkäitä lyhtyjä, musiikki soi akustisena ja sikäläistä laihaa oluenlitkua oli myynnissä. Väki tanssahteli, istuskeli pöydissä ja latopihaa ympäröivillä aidoilla. Pariskunnat suutelivat kädet toistensa ympärillä. Lapset oli viety nukkumaan, yö oli pimeä ja lämmin, joten meno oli käymässä “more amorous“, kuten emigranttirouva asian ilmaisi. Siinä hänen kanssaan juteltiin. Rouvalla oli intiaaninaisen lannevaate, kimppu nahkarimpsuja ja amuletteja kaulassaan. Minulla oli edelleen pyyhkeeni olalla.

Alasti olivat monet muutkin, turistitkin. Tanssiessa tarkeni. Tanssimassa kävin minäkin, osana suurempaa piiriä, johon minut vedettiin mukaan. Hypähtelin myös erään lettipäisen tytön kanssa, jopa vatsat vastakkain. Niin tekivät muutkin. Hitaissa hyväiltiin toista selästä ja jopa pakaroista.

Hengitysharjoituksissa partnerikseni sattunut vakavanoloinen nuorimies tuli kertomaan, että talolla kokoontuisi H:n piiri. ”Siellä puhutaan asiaa”, hän sanoi. ”Tulisitko mukaan?”

Talo oli kaksikerroksinen, kalkittu vanha farmitupa, kuin suoraan tv-sarja Bonanzasta. Avarassa salissa istuskeli ja seisoskeli kymmenkunta henkeä, H keskipisteenä. Musiikki soi vaimeana kasettisoittimesta ja sen tahdissa tanssahteli taustalla pari, kolme pariskuntaa.

H:lla oli kainalossaan nuori, rintava tyttö, jonka olkapäällä H:n vankka, ruskettunut käsivarsi lepäsi. Tyttö oli kietonut kätensä H:n uumalle. Jostakin väiteltiin. Liikkeen piirissä oli jännitteitä ja muutenkin ajassa puheenaiheita yllin kyllin. Sohvalla istui värillinen, silmälasipäinen nainen, joka oli kiivaasti eri mieltä kuin H. Nainen saattoi olla ensimmäinen kohtaamani feministi.

Minä en halunnut asioihin sekaantua, joten keskityin tarkkailuun. Ruoho haisi imelänä, se oli tuoksahdellut siellä täällä muutenkin. Kappale vaihtui, taisi tulla Muddy Watersia, ja eräs naisista nappasi minut mukaan tanssiin. Meitä oli siinä taas neljä, viisi henkeä piirissä keinahtelemassa. Sitten taas hajaannuttiin.

H törmäsi minuun, ja ilahduin, kun hän tunnisti minut ja jäi juttelemaan. Olin hakemassa olutta, H samalla asialla.

”Älä käsitä väärin”, H sanoi ja heilautti päätään äskeistä nuorta seuralaistaan kohti. Tämä seisoi juttelemassa toisen yhtä hehkeän pikku pimun kanssa. ”Tämä ei ole aviorikos”, H virnisti.

”Aha”, sanoin hämmentyneenä.

”Vaikkei siinäkään sinänsä mitään”, H jatkoi ja siristi harmaita, ovelan teräviä silmiään. ”Minun vaimollanikin on tänä yönä mies.”

”Jaa”, sanoin vielä enemmän hämmentyneenä ja ryyppäsin hätäisesti olutta pullon suusta.

”Muuan vanha tuttavamme tuli käymään”, H tarkensi ja naurahti. ”Vaimo haluaa pienen romanssin.”

Minua alkoi yskittää, ja siihen aihe tyrehtyi. Edellä mainitsemassani tv-dokumentissa Kinseystä kerrottiin, että hän oli tieteellisin perustein suositellut alaisilleen toistensa puolisoiden kanssa makaamista. Sitä hän harrasti itsekin. Se oli sitä elämän monimuotoisuutta, jota Kinseyn ryhmässä tutkittiin.

Syrjäsilmällä näin, kuinka yläkerran rappuja laskeutui tummahiuksinen, pitkällä raskaana oleva nainen, jolla oli suuret nännipihat ja runsaasti teerenpilkkuja rinnassaan. Raskaana olevia naisia oli ranchilla näkynyt enemmänkin, sillä hippisukupolveen oli iskenyt vauvakuume.

Naista seurasi yhtä ilkosillaan lihaksikas, tumma mies, jolla oli pulisongit, valtaisa hiuspehko ja yhtä valtaisat mustat lasit silmillä. Mies oli hyvin varustettu, vaikka kaikenlaista olin jo pannut merkille. Mies kietoi kätensä omistavasti raskaana olevan naisen ympärille, mutta tämä kiemurteli itsensä irti ja siirtyi H:n hoteisiin. Afromies jäi ilmeettömänä nojailemaan rappuun.

”Saanko esitellä”, H ojensi kättään. ”Tässä on Lynne.”

Minäkin esittelin itseni. ”Te voisitte mennä tanssimaan”, H ehdotti, ja niin menimme. Lynne vei minut. Hänellä oli tomera käden puristus.

Niin tanssimme, ja jos oikein muistan, Muddy Waters soi vasta nyt. Sillä tavalla nuotit roikkuivat ilmassa, ja juttelimme niistä. Minä sen aloitin, kun laulajan tunnistin. Lynne hymyili ja kuunteli. Hänellä oli tanakka tanssityyli, vähän niin kuin kotona tytöillä Pohjanmaan tanssilavoilla. Suuri vatsa tietysti asetti ehtonsa. Lanteen rytmi oli hidas mutta järkähtämättömän laajakaarinen.

”H harrastaa tyttösiä”, Lynne nyökäytti päätään. ”Mutta ei hän varsinainen hyväksikäyttäjä ole”, Lynne tarkensi. Sanoin, että se oli huojentava kuulla. Olin hieman arkeillani, enkä vähiten siksi, että olin alasti. Uskallukseni äärirajoilla liikuin, hieman ylikin. Tanssijoiden paljaat takapuolet sattuivat välillä toisiinsa, ja Lynnen käsi uumalla kuumotti.

”Eric ei ole lapseni isä”, Lynne keskeytti hiljaisuuden. Hän nyökkäsi taas päällään, ja arvasin, että hän tarkoitti afromiestä. Hän oli tuijotellut meitä mustilla laseillaan.

”Jaa”, sanoin ja mietin, olinko tiedosta huojentunut vai en.

”Eric on minun virheeni”, Lynne jatkoi, mutta jätin kysymättä, missä mielessä. Nainenkin piti asiaa loppuun käsiteltynä. Olkoon heidän ongelmansa, ajattelin. Pääasia, että en tälläydy millekään tulilinjalle.

Lynne kertoi opiskelevansa kirjallisuutta ja valmistuvansa näillä näppäimillä, ryhtyvänsä ehkä opettajaksi. Kirjallisuus ei ollut minun alaani, joten viejän otteilla palasin musiikkiin. Mainitsin Jorma Kaukosen Jefferson Airplane -yhtyeestä, ja heti saimme taas kytköksen. Olin alkanut rentoutua ja lämmetä.

H:n leveä koura laskeutui olkapäälleni, toinen Lynnen harteille. ”Mitenkäs sujuu”, H kysyi rentoon tapaansa. ”Hienosti”, vastasin omasta puolestani.

”Oletko jo saanut pimpsaa”, H kysyi minulta yhtä yllättäen kuin asiallisesti. Hän oli kumartunut lähemmäksi, vetänyt meidät molemmat karhumaiseen syleilyynsä. Naurahdin ja vilkaisin Lynneen.

”Se on yksityisasia”, H loivensi, löi leikiksi ”Mutta kyllä jokaisen tulisi saada.”

H oli laskenut kätensä Lynnen pakaroille, mutta tämä veti sen saman tien ylemmäs, vyötärölleen. ”Hahaa”, Lynne naurahti ja heilautti vahvaa tukkaansa. Se tuoksui yrteille.

Jäimme taas kahden, ja äkkiarvaamatta Lynne suuteli minua poskelle. Hän veti minut kiinni itseensä, suurta vatsaansa vasten, ja häpykarvat kutittivat herkkää, hieman paisunutta elintäni.

”Sinä olet kiva”, Lynne kuiskutti, ja jotain vastasin minäkin samassa hengessä. Hieman minua häiritsi esinahan kiristyminen. Olin huolissani siitä, mitä siellä alhaalla tapahtui.

Tanssimme hidasta, ja Lynne kietoi kätensä ympärilleni. Tunnetilani oli sekava, vaikka onneksi Eric oli sentään hävinnyt takaisin yläkertaan.

”Mennään ulos jäähdyttelemään”, Lynne ehdotti ja tarttui käteeni. Minä seurasin, painoin kädellä vaivihkaa elintäni reittä vasten, ettei jäykistyminen näkyisi. Ulkona, pimeässä päästin vapaaksi.

Oli meneillään helleaalto, ja siellä se todella merkitsi jotain. Ilma ulkona oli sentään raikkaampi kuin sisällä. Kaskaat sirittivät, lamppuja paloi siellä täällä, muuten oli pimeää.

”Mennään teltalle”, Lynne ehdotti, kun olimme suudelleet. Se sopi minulle, ja Lynne johdatti meidät puiston läpi. Ladolta kuului musiikkia ja ihmisten ääniä, naisten nauruja. Välillä pysähdyimme suutelemaan ja halailemaan.

”Haluaisitko minua”, Lynne kuiskasi, ja sanoin haluavani. Pala oli kurkussa, kieli kuiva. Yöilma hiveli vatsanpohjaa ja paljaita pakaroita. Pyyhkeeni oli ihme ja kumma pysynyt mukana.

”Siellä on Mai, mutta ei anneta sen häiritä”, Lynne sanoi, kun jatkoimme matkaa.

Teltalla oli tosiaan Mai, luki kirjaa kynttilän valossa. Mai oli aasialaistyttö, saman ikäinen kuin Lynne, hieman alle kolmikymppinen, arvelisin. Hänen selkänsä takaa, hyttysverkon ja peitteiden raosta erottui pörröinen, musta hiustupsu. Siellä nukkui Main poika. Se kävi ilmi, kun esittäydyimme.

Yhteistuumin naiset virittivät telttaan toisenkin hyttysverkon. Se jakoi tilan kahtia, mutta ei juuri tarjonnut muuta suojaa. Mai jatkoi lukemista, me vetäydyimme omalle puolellemme.

”Mai ei tästä hätkähdä”, Lynne sanoi ja työnsi kielensä syvälle suuhuni, tutki sitä tarmokkaasti. ”Hänelläkin oli täällä mies”, hän jatkoi, kun vedimme henkeä.

En vastannut mitään, mutta käteni teki tutkimusretkiä. Rinnat oli koeteltu, samoin vatsan ihmeelliset kaaret. Lynne makasi selällään, reidet levällään, joten vein käteni karvoitukselle. Sieltä löytyi liukas, pulska rako.

”Pidätkö tosiaan minusta”, Lynne kuiski, ja yritin panna kielitaitoni liikkeelle ylistääkseni hänen ihanuuttaan.

”So-so”, Lynne keskeytti ja painoi sormensa huulilleni. Taisin kuulostaa hölmöltä. Tai ehkä syy oli siinä, että Lynne halusi minun jo tulevan häneen. Sormet olivat kiertyneet tottuneesti kaluni ympärille, eivätkä ne enää hyväilleet, vaan vaativat sen työntymistä alttiiseen koloonsa. Lynne nosti jalkansa koukkuun ja minä asetuin polvillani häntä vasten asentoon, jonka jenkit tuntevat nimellä anvil, ”alasin”.

En tohtinut kuitenkaan takoa, tuskin edes liikkua. Main hahmo erottui verkon läpi, jokainen äännähdys ja inahdus kuului, mutta se ei minua häirinnyt. Pikemminkin päinvastoin. Naisilla tuntui olevan luontaisen lämmin suhde asiaan.

Lynnen raskautta piti varoa, ja omaa herkkyyttä. Lynne oli nostanut jalkansa minua vasten, ja liikuttelin itseäni varovasti.

”Onko sinun hyvä”, Lynne kujersi, ja vastasin, että on.

”Nai minua sitten”, Lynne pyysi, ja niin teinkin. Tai oikeammin olin jähmettynyt liikkumattomaksi, ja jos olisin kirjailija, sanoisin, että siemenneste irtosi. Se tulvi sakeana ja runsaana, riipaisevan ihanasti.

Niin sen on joku kynäniekka kuvannut. Minulla ei ollut siinä sanoja, vaikka suuni oli apposen auki. Ääntä ei kuulunut, muistaakseni. Myös siemenrako oli auki, ja siitä syöksähteli nuorekas paine, joka pitkään oli odottanut purkautumistaan. Siihen vaikuttivat hengitysharjoitukset niityllä, tanssit ladossa ja farmituvassa. Orgasmin aallot vyöryivät koko selkärangan mitalta.

Suihkut laantuivat, mutta jäykkyys elimessä säilyi. Sellaista on nuorena. Huomasin olevani yhä energinen, ja niin jatkoimme entistä liukkaammissa oloissa. Kumarruin välillä suutelemaan Lynnea, hyväilin hänen raskaita rintojaan, ja Lynne voihki. Mai oli sammuttanut valon ja kääriytynyt makuupussiinsa. Meillä loiski ja litisi.

Tuli lopulta se viimeinen loiskaus, tai pitäisikö sanoa roiskaus, ja seuraavaksi muistan, kuinka aamulla teltassa herättiin. Naiset ripustivat vuodevaatteita narulle tuulettumaan ja Main poika tuijotti minuun suurilla, uteliailla silmillään. Lynne kiskoi minut ylös. Oli aamurituaalin aika.

Joen rantaan oli kokoontunut joukko aikuisia ja lapsia tervehtimään nousevaa aurinkoa. Siihen joukkoon mekin liityimme, käsiä taputtamaan. Se on vanha intiaanien tapa, Lynne valisti. Auringosta on hauska kiertää maapalloa, kun sille koko ajan taputetaan.

Sitten kävimme uimassa, huuhtomassa sopukoista yön jäljet, ja kiiruhdimme keittiölle. Se oli Lynnen vastuualuetta, ja läksin mukaan auttamaan. Kuorin perunoita, porkkanoita ja muita kasviksia päivän keittoa varten, ja Lynne kävi välillä jauhoisine käsineen antamassa kevyen suukon. Meitä oli perunateatterissa kolme, neljä miestä, ja huomasin, että nautin askartelusta siinä urosten kesken penikset paljaina.

Olinhan minäkin tehnyt vallankumousta. Päivällä sitä tehtiin aurinkoa palvomalla, kasvimaata hoitamalla, keskustelemalla, lukemalla ja laatimalla lentolehtisiä. Yöllä kamppailtiin kikkelein, vallattiin rattoisia rakoja. Olin ylpeä uudesta asemastani Lynnen poikaystävänä. Se huomioitiin hyväntahtoisin kokkapuhein.

Myös vakavia puhuttiin. Ranchi oli “landed“ organisaatio, minulle selitettiin. Yhdistys omisti maan. Puheenjohtajana oli lyhyttukkainen, täysin rinnaton, alati hymyilevä nainen, jolla oli häikäisevän valkoiset hampaat. Hän ilmestyi keittiölle H:n rouvan kanssa, jolla oli pienet poikansa mukanaan. Naiset juttelivat keskenään, ynnäsivät jotain kynä ja paperit käsissään. Syrjäsilmin tarkkailin H:n rouvaa. Pitkulaiset rinnat laskeutuivat syvään ja hiukset kaartuivat korkealle. Avioliitto oli ”avoin”, niin kuin siihen aikaan sanottiin.

Rouva nojasi käsillään pöytään, selkä minuun päin ja jakkaraltani näin hänen paljaitten pakaroittensa alle. Sieltä häämötti synkkä, karvainen kolo. Sinne oli yöllä kiksautettu, taltutettu perheen vieras. Aloin tuntea värinöitä. Elimeni oli heräämässä, ja annoin sen venyä. Se oli täällä luonnollista.

Kun aamun keittiötyöt oli hoidettu, Lynne vei minut katsomaan lastentarhaa. Ranchin takana oli ponin talli, tällä seurana mustapäisiä lampaita, ja siellä olivat lapsetkin. Myös turistit saattoivat tuoda jälkikasvuaan parkkiin, opettelemaan sosiaalista alastomuutta ja perinteisiä leikkejä, Lynne selosti. Mai oli yksi leikittäjistä, samoin eräs keski-ikäinen, melonirintainen nainen, jolla oli leveät kasvot ja poimukkaat lemmenkahvat lanteillaan. Nainen näytti oikein äidilliseltä ponin vieressä, jota hän huolekkaasti harjasi. Naisella oli korkea, pystyyn kohoava häpykumpu, joka oli huomiota herättävästi halki. Klitoriksen nappi pilkotti silmään jo kaukaa. Likeltä liippasi, ettei nainen tuonut sitä suorastaan näytille.

Puhuttiin nudismin periaatteista Lynnen kanssa. Olimme kahlanneet hiekkasärkälle, jossa isommat pojat puljasivat tukkien kanssa. Jonkinlainen majakin oli kyhätty yhdessä isien kanssa. ”Yhdessä jaettu alastomuus”, Lynne esitelmöi, ”saa ihmiset tuntemaan itsensä hyväksytyiksi niin henkisesti, sosiaalisesti kuin fyysisesti. Kaikki ovat samanarvoisia, jopa miehet ja naiset keskenään”, Lynne hymyili. ”Jäykät, miesvaltaiset yhteiskunnat sen sijaan peittävät naisensa huntuihin ja kaapuihin.”

Rantavedessä kahlaili muuan poikiaan vahtiva isä, joka pysähtyi ja kumartui koettelemaan Lynnen vatsaa. Vastapalveluksena Lynne nykäisi miestä leikillisesti peniksestä. Mies heilautti meille kättään ja jatkoi matkaansa.

Kainalooni käpertyen Lynne kertoi minulle, että hänen lapsensa isä oli muuan UCLAn filmistudion assistentti. Mies oli naimisissa, ja vaimo tiesi tilanteen. Hän oli antanut miehelleen luvan levittää siementä.

Lynne hymyili. Hän oli levittänyt jalkansa auringolle, ja näin kuinka mahla valui. Ohi kirmasi joukko poikia ruohomiekat käsissään, toisiaan villisti ajaen. Sotaleikkiä rauhanleirillä. Siitäkin oli keskusteltu.

”Alkoi tuntua, että on otollinen aika”, Lynne myhäili. Ericiin hän oli tutustunut kokeellisessa teatteriseurueessa, jossa tämä tanssi. Eric oli komea, hän oli mieheen rakastunut, Lynne madalsi ääntään, mutta hän ei pidä miehen tyylistä.

”Macho”, Lynne tuhahti. Olikohan se sana jo käytössä? Vai sanoiko hän ”mandingo”? Eric oli liian itseään täynnä, ja lopullisesti Lynne oli kyllästynyt teatteriporukan “male partyihin“. Semmoista oli kuulemma eilenkin puuhattu, saalistettu sopivaa bimboa yhteiseksi huviksi.

Poliittisesti epäkorrektia tai ei, mutta minua uhkasi jäykistyminen, joten livahdimme veteen ja uimme rantaan. Lynne kellui välillä kuin valas, puristi vettä hiuksistaan maihin noustuamme.

”Meillä oli täällä viime vuonna hevonen”, Lynne kertoi. ”Sillä oli ihana ratsastaa. Me tytöt harrastimme sitä kovasti”, hän jatkoi silmät sirrissä. ”Se keinutti kivasti, ja hieroi.”

”Niin varmaan”, sanoin, ja Lynne kertoi, että miehetkin suosivat heidän ratsastustaan. Saivat heitä muka valmiimpina sänkyyn.

”Hehe”, Lynne nauroi ja hymyili aurinkoisesti keski-ikäiselle pariskunnalle, joka oli asettunut eväskoreineen viltille. He olivat tulleet tirkistelemään hippejä. Oli jännä tuntea rouvan ujon syyllistynyt katse pöhöttyneessä, raskaana keinuvassa elimessä.

Lynne kiersi kätensä uumalleni ja sanoi haluavansa rakastella.

Hyvältä tuntui käsi ja Lynnestä hohtava lämpö. Mielihyvän aallot huuhtelivat vatsanpohjaa. Kuin rakastunut pari ainakin vaelsimme alueen poikki. Sama eilinen pienheimo vietti aikaa samojen puiden alla. Nainen imetti kyljellään ja toinen pitkätukkaisista miehistä soitti hänelle huilua jalat ristissä. He heilauttivat meille kättään, ja me heille.

”Ei jäädäkään telttaan”, Lynne sanoi. Hän tiesi paremman paikan. Ottaisimme pyyhkeet ja menisimme metsikköön.

Rauhallisesti kävelimme ranchin laitaan niitylle, jonne oli kokoontumassa väkeä hengitysharjoituksiin. Lynne pysähtyi hetkeksi juttelemaan tuttujensa kanssa, mutta parempaahan askaretta meillä oli. Me vaeltaisimme syvemmälle luontoon.

”Täällä on suojaista ja raikasta lemmiskellä”, Lynne sanoi, kun pääsimme puiden varjoon. Arvasin hänen käyneen siellä ennenkin. Jossain kauempana näkyi liikettä ja suunnistimme siitä hieman sivuun.

”Tapahtuu täällä tuhmiakin”, Lynne hymyili. ”Irstaat naiset tuovat tänne nuoria poikia.”

Polku oli lämmin, muurahaiset suuria ja vikkeliä, maa ja lehdet tuoksuivat. Olimme pysähtyneet suutelemaan ja hyväilemään. Kun jatkoimme, kompassin neula osoitti minulla jo suoraan eteenpäin.

Yllättäen törmäsimme H:hon. Hän tupsahti polulle puiden takaa opiskelijatyttö kainalossaan. Neito oli eilisiltainen, ja hän katsoi meitä silmät suurina, hämmentyneenä. Hämmästyneitä olimme varmaan mekin.

”Jahah”, H toipui ja kasvoille levisi tuttu virnistys. ”Teistä tuli sitten pari.”

”Niin”, Lynne vahvisti ja väläytti hymyään. H vilkuili meitä tutkivasti, häpeämättä sinnekin, mikä auttamatta paljasti, missä aikeissa liikuimme.

Samalla asialla oli H:kin ollut, pyyhe olkapäällä, niin kuin meillä. Se näkyi tytöstäkin, joka hehkui, punoitti, vilkuili kainosti silmäripsiensä alta. Äidin tyttö oli joron jäljillä. Taisi pikku pimpusta lirua tuoretta lemmenlientä.

”Kyllä täällä on ihanaa”, Lynne levitti tyttömäisesti käsiään. Rauhallista oli, joku lintu visersi korkealla puun latvassa ja harmaa, luiruhäntäinen orava kahahti pensaissa.

H nyökkäili tietävänä. ”Sitä mekin tulimme tänne”, H kumartui antamaan isällisen suukon seuralaisensa korvalliselle, ja jatkoi: ”ihastelemaan.”

”Hahhahhaa”, Lynneä nauratti, kun jatkoimme matkaa. ”H:lla on taas karitsa, opetuslapsi. Mutta hyvä on tytön saada oppinsa kypsältä, kokeneelta mieheltä. H:lla on maineensa, ei kuitenkaan niitä pahimpia”, Lynne jatkoi. ”Hän naiskentelee tyttösiä, mutta ei väkisin.”

Lynne vei kätensä pakaroitteni alle, nappasi leikkisästi kiinni kiveksistä, ja tunsin olevani vallan hirveän herkkänä. ”Mehän olemme kuin ensimmäiset ihmiset”, sanoin. ”Ja sinä olet naisista ihanin.”

Imartelu huvitti Lynneä. Hän sanoi, että minulla seisoi kuin nuorella peuralla, balsamivuorilla. Se oli kirjallinen sitaatti, mutta totta yhtä kaikki.

Niin levitimme pyyhkeet puun varjoon, ja Lynne kävi niiden päälle kontalleen, leveä takapuoli pystyssä. Rauhallisesti työnnyin takaapäin hänen yrttitarhaansa ja jäin hieromaan selkää. Lynne nojasi käsivarsiinsa ja minuun, näytti oikein hekumalliselta.

”Koska olit täällä viimeksi”, kysyin muina miehinä. ”Pari päivää sitten”, Lynne vastasi pienen tauon jälkeen ja nytkytti takapuoltaan.

”Ettet vaan Ericin kanssa”, jatkoin.

Tuli hiljaista. Liikutin elintä märässä vaossa. Lynne vastaili rytmiin, selkä eli mukana.

”Niin”, Lynne puuskahti. ”Eikö ole kamalaa! Mutta en voinut vastustaa kiusausta.”

Ei siellä juuri vastusteltu. Oli Vesimiehen, suuren solidaarisuuden aika. Naiset silmäilivät miesten vehkeitä avoimesti, tarttuivatkin niihin, kuten Lynne hiekkasärkällä.

”Mitäs kamalaa siinä on”, sanoin, vaikka erikoiselta se minusta tuntui. Olin afrouroksen jäljillä, varsin tuoreilla sitä paitsi, ja se nosti monta volttia jännitettä kiveksissä. Ruoho oli laossa, ties vaikka olisi oltu tässä. Joku oli ollut.

Mutta minä olin nyt. Hyväilin Lynnen hinkkejä ja näpsäköitä nisiä, ja hän vikisi lemmekkäästi vartaassani. ”Saako naida lujempaa”, kysyin kohteliaasti, ja Lynne vastasi, että saa. Siitä hän oikeastaan pitikin. Niinpä lykkäsin syvempään ja ravakammin.

Polulta kuului puhetta, miehen ja naisen ääniä, ja jäimme kuuntelemaan. Esiin tuli melonirintainen lastenhoitaja poimukkaine kahvoineen. Häpy oli halki nytkin, klitoris vilkutti virkeänä. Naisen seurassa oli hoikka, poninhäntäinen nuorukainen, yksi leirin uutterista kampanjapojista. Pitkä, ruskea penis heilahteli puolelta toiselle. He pysähtyivät kohdallemme ja huikkasivat jotain ”kauniista näystä”.