Lady Nickoi

Maan ilmakehä poltti tutkimuskapselini runkoa mutta kesti kuumuuden yllättävän hyvin. Kiitin kotiplaneettani Plejaditin insinöörejä hyvästä suunnittelusta ja materiaali valinnasta. Vähitellen isot maamassat alkoivat saada yksityiskohtaisempia piirteitä ja nyt erotin eri kaupunkeja yhdistävät tieverkostot ja valot. Aivan kuin olisin katsellut jonkin antiikkisen tietokoneen virtapiirejä. Näky oli kaikin puolin ihmeellinen. Sitten yksityiskohdat kasvoivat selvemmiksi ja nyt saatoin erottaa merelle katsovan miehen pienenä pisteenä meren rannalla.

Laskeuduin läheiseen puistoon yrittäen pysytellä piilossa katseilta. Kapseli oli onneksi ihmissilmälle näkymätön joten minulla ei olisi hätäpäivää mutta koskaan ei voinut olla liian varma. Kapselin jalkojen viimein koskettaessa maata mietin kuumeisesti mitä sanoisin miehelle? Pyytäisinkö häntä Universumin elämää kattavan tutkimuksen nimissä seuraamaan itseäni Castorille vai tainnuttaisinko hänet ennen kuin hän ehtisi sanoa mitään? Ehkä olisi parempi yrittää lempeämpiä keinoja, mutta entä jos mies lähtisi juoksemaan ja kertoisi muille tulostani? Ääh, se oli aika epätodennäköistä sillä sellaiset tyypit joutuivat armotta "pöpiläksi" kutsuttuun paikkaan.

Painoin kapselin oven aukaisevaa nappia ja latasin sädeaseeni. Pujotin sen vyölleni ja piilotin sen selkäni taakse, nyt olisin valmis astumaan maan kamaralle. Kuulin ympärilläni läheisen liikenteen aiheuttaman melun ja se sai aistini herkistymään äärimmilleen. Minun olisi mahdotonta ennakoida mahdollista hyökkäystä tällaisessa metelissä. Otin varovasti pari askelta miehen suuntaan ja odotin. Mitään ei tapahtunut joten otin taas pari askelta. Vieläkään en havainnut merkkejä hyökkäyksestä joten oloni rauhoittui.

Kävelin rauhallisesti miehen selän taakse ja katsoin häntä. Mies ei selvästikään ollut kuullut tuloani joten rykäisin kurkkuani saadakseni hänen huomionsa. Mies kääntyi katsomaan olkansa yli ja hän katsoi minua aidosti yllättyneenä. "Tervehdys Maanmies", tervehdin. Minulle oli akatemiassa opetettu että näin Maan asukit olettivat meidän tervehtivän mikäli heidän tekemiään elokuvia oli uskominen. Mies mittaili katseellaan kadetin univormuani joka erosi niin tyyliltään kuin materiaaleiltaan hänen omista vaatteistaan.

Päätin mennä suoraan asiaan: "Minä olen kadetti Andromeda Plejadit planeetalta ja tulin tänne Castor-nimisellä aluksella. Tehtäväni on tutkia tämän planeetan hallitsevaa elämänmuotoa ja kysyn nyt teiltä, että suostutteko tulemaan alukselle varsinaista tutkimusta varten vapaaehtoisesti vai pitääkö minun käyttää voimakeinoja?" Mies katsoi minua kuin puulla päähän lyötynä. "Puhu", vaadin ja yritin kuulostaa vakuuttavalta, vaikka tämän miehen katse sai minut vapisemaan.

Sitten mies näytti havahtuvan. "Onko tämä jokin piilokamera esitys?", hän kysyi. "Minä en pilaile jos sitä tarkoitatte", vastasin. Mies ei näyttänyt uskovan sanojani. "Oletko sattumoisin karannut jostain sairaalasta?", hän kysyi ja saatoin erottaa hänen äänessään pientä pilkkaa. Nostin leukaani uhmakkaasti ylemmäs ja katsoin miestä ankarasti. "Aluksen lääkintäupseeri totesi minut täysin terveeksi", virkoin. Tämä alkoi jo mennä naurettavaksi minun oli saatava tämä mies kapseliin nopeasti.

Mies nousi penkiltä ja häntä selvästi huvitti jokin. Ehkä hän luuli minun pilailevan. "En kyllä usko", hän naljaili. "Suostutteko tulemaan alukselle vapaaehtoisesti vai pitääkö minun pakottaa?", kysyin uudestaan. Pakottaminen oli ohjeiden mukaan sääntöjen vastaista mutta se päti vain omalla kotiplaneetallani. "Painu selvittämään pääsi", mies tuhahti ja käänsi minulle selkänsä. En tarvinnut enempää kehotuksia vaan vedin sädeaseeni selkäni takaa ja ammuin. Kirkkaan punainen säde ampaisi matkaan aseen tylpästä nokasta ja osui suoraan hänen selkärankaansa. Yksi säde riitti.

Mies kääntyi katsomaan minuun ja lyyhistyi sitten soraiselle tielle. Laitoin sädeaseeni takaisin selkäni taakse ja lähdin raahaamaan miestä kapselille päin. Samassa kuulin muita ihmisääniä ja minulle tuli kiire. Kiskoin miehen sisälle kapseliin ja asettelin hänet matkustajan paikalle. Sitten käynnistin moottorin ja kapseli irtaantui maasta. Päästyäni taivaalle tunsin oloni varmemmaksi ja vilkaisin syrjäsilmällä penkissä retkottavaa miestä. Hän näytti hurjan komealta mutta hänen piirteissään oli jotain kaunistakin. Hymyilin itsekseni ja kosketin varovasti hänen kasvojaan.

Päästyäni jälleen avaruuteen minuun iski uusi pelko. Miten pääsisin livahtamaan komentaja Supernovan ja muiden kadettien ohitse? Voisin pysäköidä kapselin aluksen hangaariin ja vedota polttoaine vajauteen. Sitten minun pitäisi saada tämä mies hyttiini tai johonkin muuhun turvalliseen paikkaan. No, hangaarista löytyisi varmasti jokin ratkaisu. Ohjasin kapselin vaivihkaa hangaariin ja katsoin monitorista oliko paikalla muita. Paikka näytti autiolta joten uskaltauduin avaamaan kapselin oven. Katselin kiireesti ympärilleni ja näin isompia tutkimusnäytteitä varten tehdyn kärryn odottavan minua kuin tilauksesta.

Raahasin miehen kärryyn ja peittelin hänet mustalla pressulla. Lähdin työntämään kärryä kohti varapolttoaine varastoa, sinne ei kenelläkään ollut useinkaan asiaa, enkä jättäisi miestä sinne pitkäksi aikaa. Työnsin kärryn aivan varaston perälle ja piilotin sen viellä hyllyjen väliin, nyt kiiruhtaisin antamaan raporttini matkasta ja sitten keplottelisin tämän miehen hyttiini.

Kirjoitin nopeasti hieman totuutta vääristelevän raportin komentajalle, jossa väitin lähteneeni aikaisemmin häiriötekijöiden vuoksi ja lisäsin vielä jättäneeni kapselin hangaariin odottamaan tankkausta.

Onneksi selitys upposi komentajaan ja hän päästi minut menenemään. Kiiruhdin helpottuneena takaisin polttoainevarastolle.

Lähettäkää vain kommenttia jos haluatte jatkoa..