BroadMind

Ollessani useita vuosia sitten Yhdysvalloissa liikematkalla, minulle sattui kokemus, joka tulee säilymään mielessäni loppuikäni. Kun ajattelen tuota taannoista tapahtumaa, mieleni valtaa edelleen kiihko - muistan kaiken yksityiskohtiaan myöten - ja lähes vastustamaton tahto päästä kokemaan sama uudelleen. Sellainen ihminen on, nautintojensa uusintaja ikuisuuksiin asti – tai kunnes niistä ei enää makua irtoa. Mutta ehkä tosiasioita verhoavat salaisuudet ja mystiikka sekä koetun ainutkertaisuus juuri ovat ne elementit, jotka saavat pulssini nytkin kiihtymään…

Liiketapaamisen virallinen osuus oli jo takanapäin. Neuvotteluissa oli päästy lopputulokseen, joka oli molempien osapuolien näkökulmasta erinomainen. Tyypillinen win-win –klishee siis. (Tuon sopimuksen seurannaisvaikutuksiin perustuu nykyinen vaurauteni, mutta se on aivan toinen juttu.) Yhteistyöhön kanssamme ryhtyvän yrityksen johtaja oli merkillinen mies. Walter, vanha kettu, lähestyi jo seitsemääkymmentä. Pikkurahasta hänellä ei ollut milloinkaan ollut puutetta. Hän oli perinyt suvulle karttuneen jättiomaisuuden ja erehtymättömän vainunsa avulla jatkanut tuottoisaa liiketoimintaa. Dynastian varat laskettiin rapakontakaisissa biljoonissa. Upporikkailla on usein omituisuutensa ja niin oli Walterillakin. Hänellä oli valikoitu piiri luotettavia lähiystäviä, joiden kesken kerrottiin järjestettävän julkisuudelta piilossa erikoisia juhlia. Minulla ei noista kokoontumisista ollut kuin kuulopuheiden varaista tietoa. Yksityiskohdista ei tiennyt kukaan, mutta usein olin kuullut niitä kuvattavan loistokkaiksi, salamyhkäisiksi ja todellisuutta ja fantasiaa toisiinsa häkellyttävällä tavalla sekoittaviksi. Walter oli mies, jolla oli tapana yllättää ja hämmentää.

Todella yllättynyt ja hämmentynyt olin minäkin, kun hän neuvottelupaikkana toimineen pilvenpiirtäjän hississä työnsi käteeni osoitekortin ja kehotti saapumaan illallisjuhliin maaseudulla sijaitsevaan kartanoonsa. Otin kutsun kiitollisena vastaan, vaikka ajattelin kyseessä olevan vain pykälää tavanomaista prameamman illanvieton. Enhän millään tapaa kuulunut sisäpiiriin ja Walterinkin tapasin vasta kolmatta kertaa.

Ilta oli pimentynyt kun taksi toi minut suuren valurautaportin luo. Portin edessä seisoi yrmeän näköinen mies livreepuvussa. Hän tiedusteli henkilöllisyyttäni. Kaivettuani puvuntaskusta lompakon, näytin hänelle passini sekä Walterin minulle antaman kortin. Hän vilkaisi nopeasti kortin taakse ja samassa alkoivat massiiviset portinovet jo aueta. Kävelin leveää, vaalein kivilaatoin päällystettyä sisäänkäyntiväylää kohti kartanoa. Lamppujen valopiirissä pyöri suurikokoisia perhosia ja ympäröivissä lehtipuissa sirisivät westerneistä tutut kaskaat.

Levottomasti lyöviä siipiä tunsin myös vatsanpohjassani kun kävelin hohtavasti valaistulle terassille ja astuin avonaisista lasiovista sisään. Hovimestari johdatti minut peremmälle ja salin keskellä näin jo Walterin keskustelevan vieraittensa kanssa. Astuessani lähemmäs Walter käännähti minua kohti, lausui perusteellisesti kätellen tervetulleeksi ja toivoi tästä koittavan ”special night”. Kiitin isäntääni kiinteästi silmiin katsoen, olihan tämä minulle, tällaisiin seurapiireihin kuulumattomalle, ”greatest honour”. Piinkovista liikemiehen ominaisuuksistaan ja epäilemättä tuhansista tuttavuuksistaan huolimatta Walter onnistui antamaan hyvin ystävällisen ja läheisen vaikutelman, kuin olisimme lapsuudentuttuja, tai – isä ja poika – juolahti silloin äkisti mieleeni. Tunnelma oli niin miellyttävä, että luontainen varautuneisuuteni sekä tuntemukset ulkopuolisuudesta alkoivat pian jäädä taustalle. Muutaman shampanjan jälkeen olin kuin olinkin maassa maan tavalla, puhelias, avoin ja nautin täysin rinnoin isännän vierailleen tarjoamista antimista.

Pelkästään sisustus kymmeniä huoneita käsittävässä alakerrassa oli mykistävä: hopeaa, kultaa, kristallia, samettia, silkkiä - kaikkea amerikkalaiseen tyyliin huolettomasti yhdisteltynä. Monessa huoneessa paloi elävä takkatuli. Seinää koristivat lukuisat öljyvärimaalaukset taidokkaasti uurretuissa kehyksissään. Lattialla ja seinillä oli myös eläinten taljoja. Tiikerin ja seepran raidat tunnistin, useita muita nahkoja en. Ihmetellessäni näitä erikoisuuksia Walter tuli huomaamatta vierelleni. Hän viittasi lattialla olevaan jättiläismäiseen jääkarhuun ja kertoi todellisuudessa olevansa eläinten ystävä – elävien eläinten ystävä - joka ei ollut milloinkaan välittänyt metsästyksestä. Taljat ja trofeet olivat peräisin tullin takavarikoista (, jonne asti hänenkaltaisensa miehen lonkerot epäilemättä ylsivät). Hänen yksityiseen käyttöönsä lunastettuina ne olivat poissa salakaupasta ja kuitenkaan upeita taljoja ei tarvinnut tuhota. Hän sai asian kuulostamaan siltä kuin uhanalaisetkaan eläimet eivät näin olisi kohdanneet loppuaan turhaan. Ehkä hän oli oikeassakin, ajattelin. Samassa Walter mainitsi, että tänään järjestettävässä pienessä huutokaupassa hän itse asiassa keräisi varoja uhanalaisten kissapetojen suojeluun. Sitten hän vinkkasi minulle poikamaisesti silmää ja kohteliaasti anteeksipyydellen askelsi jututtamaan seuraavaa vierasta.

Siirryin kohti illallispöytää, jonka veroista en ollut ennen nähnyt. Ruokalajeja oli niin monia, että minulta olisi kulunut keskiverto lounastunti niiden laskemiseen. Kuljin pitkin valkoisin liinoin katettujen pöytien muodostamaa jonoa ja lapoin aluksi lautaselle pienen annoksen jokaisesta tarjoiluastiasta. Strategia oli epäonnistunut: vatsani alkoi kiristää housunkaulusta jo hyvissä ajoin ennen ehtimistäni kulmapöytään, mistä pöydät jatkuivat vielä pidemmän seinän viertä salin toiseen päähän. En sentään ahnehtinut itseäni kipeäksi vaan tyydyin käymään loput ruokalajit läpi silmilläni. Ruhtinaallisen illallisen päätteeksi istahdin eräässä sivuhuoneessa olevan tulisijan viereen nauttimaan tilalla käytettyä punaviiniä.

Kaikkialta kuului puheensorinaa. Oloni oli raukean tyytyväinen; oletin pääohjelmanumeron jo tapahtuneen herkuista notkuvien pöytien äärellä. Sitten sali kuitenkin äkisti hiljeni ja kuulin Walterin ryhtyvän puhumaan. Nousin ja menin lähemmäs kuuntelemaan. Hän kiitti ensin kaikkia vieraita ja totesi illan tähän asti olleen viihtyisä ainakin isännälle ja toivottavasti muillekin. Sitten hän mainitsi pian järjestettävästä huutokaupasta ja kehotti kiinnostuneita siirtymään vähitellen yläkertaan. Ilmeisesti kaikki muut suurin piirtein tiesivät, mistä on kyse, sillä Walter veitikkamaisesti hymyillen ja päätään teatraalisesti nyökäyttäen ilmaisi, että huutokauppaan osallistujilla tulisi olla ”some sense of humor” ja jostakin minulle käsittämättömästä syystä ”also deep desire”.

Walterin lopetettua suuri osa illallisväestä hajaantui takaisin alakerran huoneisiin. Yläkertaan kiipesi heti muutama nuorempi, jokunen keski-ikäinen ja vanhempikin mies sekä kolme avioparia. En uskonut olevani minkään hyväntekeväisyystarkoituksessa huudetun matkamuiston tarpeessa, mutta uteliaisuuttani nousin portaat ylös minäkin. Hovimestari johdatti tulijat käytävää pitkin ovelle ja sisään huoneeseen. Paremmin nähdäkseni asetuin joukon laitimmaiseksi. Huone oli melko kookas ja sitä reunustivat kaikilla sivuilla erilaiset tuolit, sohvat tyynyineen, makuusijat ja patjat. Huoneen perällä oli pöytä, jonka päällä oli suurikokoinen laatikko, tai ainakin laatikon muotoinen esine. Päällä lepäsi musta kangas, jonka liepeet ylettyivät osaksi pöydänreunan yli niin, ettei laatikkoa tai sen sisustaa voinut nähdä. Odoteltiin hetken aikaa. Muutamia ihmisiä astui vielä sisään. Viimeisenä tuli Walter ja sulki juhlallisesti oven perässään.

Walter toisti osan siitä mitä oli alakerrassa sanonut ja totesi kyseessä olevan huutokaupan, jonka tuotto menee suurten kissaeläinten salametsästyksen kitkemiseksi ja reservaattien perustamiseen uhanalaisille lajeille. Väittämä epäilemättä piti paikkansa, vaikka nytkin minusta tuntui, että muut olivat asiasta minua enemmän perillä. Walter seisoi samalla sivulla kuin minä, nyökkäili ehtimiseen suuntaani ja kohdisti välillä kasvoille leviävän virnistyksensäkin enimmäkseen minulle. Aloin tuntea oloni vaivaantuneeksi. Oliko velvollisuuteni kiitollisuudenosoituksena illalliskutsusta ostaa jokin symbolinen tuote järjettömään ylihintaan? Aloin kiireesti miettiä, mikä olisi sopivan suuruinen uhraus moiseen hyväntekeväisyyteen.

Mietintöni keskeytti Walterin ilmoitus, että meklarina hän alkaisi ottaa tarjouksia vastaan. Tärkeänä tietona hän vielä muistutti, että ”She has consented to everything”. Viimeinen toteamus oli toki huutokauppaa ajatellen omituinen, mutta en ehtinyt asiaa enempää ajatella, kun Walter jo tarttui laatikkoa peittävään kankaaseen ja yhdellä vauhdikkaalla tempaisulla veti sen syrjään. Kankaan alta ei paljastunut kauhtunutta leijonantaljaa. Ei mitään muutakaan mitä olin pelännyt.

Kankaan alla oli häkki. Nopeasti katsoen meitä häkistä tarkkaileva hahmo muistutti elävää täplikästä kissapetoa. Mutta kun olin saanut tarkennettua siihen katseeni ja vähän aikaa mittaillut sen muotoja, ymmärsin äärimmäiseksi hämmästyksekseni tuijottavani hyvin muodostunutta naisvartaloa! Näky oli niin sykähdyttävä, että silmämunani olivat varmaankin pudota kuopistaan. Naisen ihoa koristivat kauttaaltaan leopardin tummareunaiset täpläkuviot. Kasvojen yläosaa peitti elävästi kissaeläimen kuonoa muistuttava naamio, jonka keskeltä katsoi pupillit viiruina kaksi vihreää silmää. Käsissä ja jaloissa oli kiinni kissaeläimen tassuja muistuttavat pukimet, joista ojentui rivi vahvoja kynsiä. Häkin takakulmasta pisti ulos leopardin täplikäs vankka häntä. Kissanainen käänsi päätään ja antoi katseensa liukua väkijoukossa. Silmien viirut supistuivat ja eturaajat nousivat ja laskivat häkinpohjalla hermostuneesti. Olin yhdellä sanalla ilmaistuna vaikuttunut. Sydämeni käydessä kiihkeillä ylikierroksilla yritin estää hengitystäni ryöstäytymästä tunnetilani paljastavaksi huohotukseksi: ”has consented to everything…”

Muut olivat ilmeisesti tottuneempia Walterin tempauksiin. Tarjouksia alkoi sadella ja pian oltiin jo tuhansissa dollareissa. Yrittämättäkään kuunnella järjen ääntä olin täyttä päätä mukana kilvassa ja tarjoukset nousivat uhkaavasti. Alettiin jo lähestyä minun kipurajaani, joka ei tässä tapauksessa ollut millään kriteerillä mitattuna alhainen. Huudettuani viimeisen tarjouksen, johon minulla oli varaa, Walter yllättäen keskeytti huutokaupan. Esittäessään valittelut muille huutajille, hän totesi ettei näin tärkeässä asiassakaan sentään kannattanut hätiköidysti olla ”too generous”. Walter totesi antavansa eurooppalaiselle vieraalleen nyt etuoikeuden ja hyvittävänsä asian muille jollakin tapaa myöhemmin. Olin kuin pampulla päähän lyöty, mutta hetkeäkään empimättä valmis maksamaan tarjoamani summan.

Suuremmitta vastalauseitta väki alkoi poistua huoneesta. Osa jäi vielä tarkastelemaan eksoottista kaupanteon kohdetta, joka teki muutaman äkkinäisen tassunliikkeen kohti liian lähelle tungettelevia uteliaita. Walterin kerrottua, että ”kitten” on loppuillasta vielä kaikkien ihailtavana, viimeisetkin huutokaupassa hävinneet saatiin lähtemään alakertaan. Walter onnitteli minua ensiluokkaisesta hankinnasta, puristi viileää ja tärisevää kättäni ja kehotti hovimestaria antamaan minulle kesyttämiseen tarvittavat välineet. Hovimestari laski tuolille kookkaan jalopuisen laatikon, minkä jälkeen minut jätettiin huoneeseen yksin – niin aluksi tunsin vaikka tietenkin olimme kaksin. Käänsin avaimen lukossa ja kävin sisukset kihelmöiden häkin ääreen.

Nainen oli nyt kääntynyt sivuttain, mutta katsoi kuitenkin kiinteästi minuun. Vihreiden silmien katsetta oli vaikea kohdata. Tiesin tarkkailevani naista, jolla on kissamaski, pupillit viiruiksi naamioivat piilolinssit ja joka on täällä vapaasta tahdostaan – luultavasti vielä melkoista korvausta vastaan. Siitä huolimatta vaikutelma häkkiin suljetusta leopardista oli niin voimakas, että mieluummin keskitin huomioni naisen taipuisaan vartaloon, joka selvemmin vihjasi hänen kuuluvan kanssani samaan lajiin. Nainen oli nuori, iho oli vielä kiinteää, puhumattakaan että missään olisi näkynyt ryppyä. Leopardikuviot oli tehty taitavasti, ne vaikuttivat melkein tatuoinneilta, mutta en uskonut kenenkään haluavan itselleen niin pysyvää kokovartalokoristelua. Kosketin ensin kevyesti naisen kylkeä. Sitten sipaisin voimakkaasti painaen. Nainen päästi koskettaessani hiljaisen vingahduksen. Sormeen ei jäänyt jälkeäkään ja kuviot säilyivät sotkeutumattomina. Työnsin käteni häkkiin ja silitin häntä yläselästä. Hiukset oli solmittu lyhyelle ranskalaiselle letille ja jopa niissä oli rengasmaisia täpliä. Kasvonaamiota täydentävät korvat pistivät esiin hiuksien alta ja rikkoivat ihmisen kallonpiirteille ominaisen pyöreyden. Koskin kiinteitä rintoja, jotka olivat paljaat ja nänneihin asti kevyesti kuvioidut. Naisen rintakehä kohoili ja aistin hänen vartalollaan muutaman pienen lihasnykäyksen. Kosketellessani kalterien välistä tätä taitavasti naamioitua herkkupalaa, aloin päästä sinuiksi tilanteen kanssa. Housunlahkeessa pullisteli jo halu.

Avasin puulaatikon. Sisäkannessa oli teksti ”Felicia”. Päällimmäisenä näkyi olevan hapsullinen ruoska ja sen alla jäntevä ratsupiiska. Laatikon pohjalta löytyi lisäksi muutama eri kokoinen hieromasauva ja anustappi, tuoksuvoiteita ja –öljyjä, ehkäisyvälineitä, köyttä, käsiraudat, luistovoidetta, talutushihna ja muuta välineistöä.

Riisuin puvuntakin ja otin talutushihnan käteeni. Se oli tukevaa tikattua nahkaa ja päättyi kullattuun lukkohakaan. Kädensija oli pehmustettu leopardikuvioidulla mokkanahalla. Menin häkin takapuolelle ja avasin salvalla lukitun oven. Sydämeni tykytti vimmatusti. Nainen - oletettavasti siis Felicia nimeltään - lepäsi häkin perällä kyynärvarsiensa varassa kauniissa asennossa, kuin sfinksi konsanaan. Hän vaikutti rauhalliselta ja luottavaiselta katsoessaan minuun. Kutsuin häntä ystävällisesti nimeltä ja pyysin tulemaan ulos. Toistin vielä pyynnön yhtä ystävällisesti, mutta hän ei liikahtanutkaan. Kovensin ääntäni ja käskin häntä liikkumaan. Kun mitään ei tapahtunut, kumarruin häkkiin ja kiinnitin talutushihnan hänen kaulassaan olevaan ketjuun. Vedin varovasti ja Felicia nousi tullakseen kohti. Hän tuli häkin reunalle ja kun vedin edelleen, hän hyppäsi sulavasti maahan. Suljin häkin oven. Felicia kiehnäsi kylkeään vasten minun jalkaani ja päästi aidolta kuulostavaa kehräystä. Hän oli kouliintunut rooliinsa: mulkkuni hypähti refleksinomaisesti ylös.

Talutin Felician patjalle, joka oli kuvioitu savanniaiheisesti. Puitteet olivat siis kunnossa. Pitäen naista edelleen hihnassa työnsin käteni hänen sileäksi ajellulle hävylleen. Hieroin pehmeitä huulia ja käytin sormia niiden lomassa. Nopeasti aloin työntyä syvemmälle. Felicia vikisi hiljaa, hän ei tuntunut kovinkaan kostealta. Yltyvässä halussani en jaksanut odottaa kauempaa. Riisuuduttuani hain laatikosta liukastusvoidetta ja sivelin sitä malttamattomana Felician häpyhuulille ja emättimen suulle. Sitten käänsin Felician selälleen patjalle, vaikka hän selvästi yritti venkoilla vastaan. Asettauduin hänen päälleen ja vein kasvoni hänen maalattujen kissankasvojensa eteen. Enää en puhunut mitään, mutta katseeni paljasti, että nyt tehtäisiin niin kuin omistaja haluaa. Felicia käänsi kasvonsa sivuun ja nuolaisi muutaman kerran olkapäätään. Tartuin häntä kovakouraisesti leuasta painaen poskia sisään. Käänsin pään suoraan ja lausuin hitaasti: ”like I want”. Kun levitin hänen haaransa työntyäkseni sisään, Felicia teki kädellään nopean liikkeen. Terävät kissapedon kynnet raapaisivat olkavarteeni rivin naarmuja. Kirvelevistä jäljistä alkoi hitaasti tihkua verta.

Mielessäni kuohahti, mutta oikeastaan se vain lisäsi seksuaalista halua – ja paitsi seksuaalista halua, myös halua panna tuo kissamaisesti oikutteleva naaras järjestykseen. Tartuin Felician ranteisiin ja kiilauduin koko lantioni painolla hänen sorjien jalkojensa väliin. Enää hän ei sanottavammin vastustellut kun työnsin kullini sisään ja aloin kiimasta hurmioituneena tehdä pitkiä, voimallisia työntöjä. Felicia taivutti päänsä taakse, katseli kattoa eikä sanottavammin myötäillyt liikkeitäni. Mutta sillä hetkellä mikään ei voinut häiritä nautintoani. Ryskäsin täydellä innolla ja nopeasti tunsin orgasmin lähestyvän. Paineiden lopulta purkautuessa irrotin otteeni Felician ranteista ja pudottauduin hänen päälleen huohottamaan. Mutta heti kun voimat olivat palanneet jäseniini, tiesin että tämä oli vasta alkua. Seuraavaksi olisi aika maksaa kalavelat.

Havaitsin huoneen peräseinässä muutaman seinään kiinnitetyn renkaan. Talutin Felician rauhallisesti, mutta samalla määrätietoisesti nelinkontin seinän viereen ja kiinnitin taluttimesta renkaaseen. Otin laatikosta raipan. Menin Felician eteen näyttäen ensin ruhjetta olkavarressani ja taivuttaen sitten raippaa hänen silmiensä edessä. Hän loi vihreät silmänsä alas, mutta ei tehnyt elettäkään vastustaakseen suunnitelmiani. Nostin nyt jo vähän lauhtuneena hänen päätään ja suutelin pitkään pehmeitä huulia. Janosin jo uudelleen tuota naista, enkä vähiten hänen eksoottisen ulkomuotonsa ja välillämme vallitsevan salaperäisen sanattomuuden vuoksi.

Vitsaa en silti aikonut säästää. Siirryin hänen taakseen ja kumarruin hivelemään täplikkäitä pakaroita. Ne olivat likimain täydelliset – kuvioilla tai ilman. Pakaroiden välissä oli anustappi, johon häntä oli kiinnitetty tukevasti, niin että se nousi hyvän matkaa aukosta ylöspäin eikä jäänyt surullisesti jalkojen väliin roikkumaan. Koetin häntää. Se oli kevyt mutta muuten aidon tuntuinen. Painoin sormien päillä tapin kohtaa ja sain Felician tekemään vartalollaan äkillisen notkean liikkeen. Suutelin vielä vuoron perään noita jumalaisia pyllyposkia, joille kohta aioin tuottaa huomattavaa kuumotusta.

Laskin toisen käteni Felician ristiselälle ja löin ensimmäisen iskun. Löin riittävän kovaa osoittaakseni, että tästä lähtien ei vallitsisi epäselvyyttä siitä, kummalla on määräysvalta. Vuorottelin iskuja molemmille pakaroille ja niiden joka kyljelle. Felician takapuoli otti lyöntejä vastaan väliin jännittyen, sitten taas jännityksestä palautuen. Näky kiinteistä, vuoroin supistuvista ja taas rentoutuvista pakaralihaksista täytti minut ennenkokemattomalla kiihkolla. En tiedä olivatko nuo kauniisti kaareutuvat muodot koskaan ottaneet raippoja vastaan. Nyt ne joka tapauksessa ottivat - minun nauttiessani jokaisen dollarin edestä. Melkoisen selkäsaunan jälkeen päätin panna Felician vielä testiin. Kyykistyin hänen kasvojensa eteen, taivutin piiskaa leukaa vasten ja tiedustelin, joko alkaisi riittää. Vaikenemisen kerroin tulkitsevani kielteiseksi vastaukseksi. Hän ei vastannut sanallakaan, vain tihentynyt hengitys ja levottomasti suunnasta toiseen harhailevat silmät paljastivat, että annos todennäköisesti oli riittävä. En hennonut kurittaa enempää.

Sen sijaan laskin housut nilkkoihin ja ohjasin paisuneen kaluni Felician suuhun. Enempiä nikottelematta hän alkoi imeä ja hyväillä kankeani kielellään. Otteisiin tyytyväisenä kutittelin vain raipan kärjellä varovasti hänen kupeitaan. Muutaman kerran tartuin häntä takaraivosta ja työnsin terskan niin syvälle nieluun kuin pystyin. Taitavasti hän pystyi pitämään kalun koko pituudeltaan suussaan kunnes vedin sen taas takaisin. Felician suunliikkeet tuntuivat niin hyvältä, että pian pystyin enää katsomaan huohottaen katonrajaan. Kauan ei mennyt kun purkauduin hänen suuhunsa. Sikäli kun pystyin havainnoimaan, pisaraakaan purskeistani ei näyttänyt valuvan lattialle. Ennen kuin elimeni ehti veltostua, Felicia nuoli sen vielä tyveä myöten. Hän katsoi samalla silmiini, enkä taaskaan tiennyt kuinka kohdata tuo inhimillistä ja eläintä sekoittava katse. Tyydyin silittämään hänen tukkaansa leopardinkorvien takaa.

Nyt oli välillä huokaistava, mutta tiesin jo mitä haluaisin seuraavaksi. Puin alushousut jalkaani ja etsin puulaatikon kätköistä paksuhkon anustapin. Voitelin sen runsaalti liukuvoiteella. Hain Felician seinän vierestä ja kuljetin hänet nahkasohvan eteen, johon olin siirtänyt pehmikkeeksi patjan. Istuin sohvaan lepäämään. Pidin Feliciaa taluttimesta ja nautin taas katseellani tuosta erikoisesta mutta samaan aikaan vahvasti kiihottavasta näystä. Pyllylle ei ollut koitunut pahaa jälkeä. Täpläkuvioiden alla iho kauniisti punotti, muutamasta kohtaa oli lujempi lyönti nostanut pintaan sinervän juomun. Silitin ja koskettelin Feliciaa kaikessa rauhassa: kylkiä, takareisiä, kaulaa ja rintojen sivua. Hän seisoi nelinkontin edessäni ja vaikutti osaansa tyytyneeltä.

Uuden kiihtymyksen alkaessa jo hiipiä mieleeni tartuin Felician häntään. Silitin sitäkin hetken ajattelematta enempää ruumiinosan olevan vain eloton lisäke. Sitten tartuin hännän tyvessä olevaan nahkapäällysteiseen tukirankaan, joka kulki pakaroitten väliä ja kiinnittyi anustappiin. Vedin hitaasti tapin häntineen ulos. Tunnustelin peräaukkoa ensin yhdellä ja sitten kahdella sormella. Varoen sovittelin suurempaa tappia rengaslihaksen suulle ja suostutellen työnsin sitä sisäänpäin. Lihas antoi hitaasti periksi. Felicia päästi kevyen voihkaisun tapin upotessa anukseen kaulusta myöten. Painoin Feliciaa selästä merkiksi, että hän paneutuisi patjalle lepäämään. Hän asettautui sääriensä ja kyynärvarsiensa varaan – samaan viehättävään asentoon, jossa olin nähnyt hänet häkissä. Hain sohvan vierestä pöydältä vesikannun ja lasin ja nautin siemauksen virkistävää vettä.

Lepotauon jälkeen johdatin Felician sängylle. Irrotin talutushihnan ja käänsin hänet – tällä kertaa hellemmin ottein – selälleen. Suutelin häntä pitkään ja tunsin myös Felician kielen omassa suussani. Sitten nuolin hänen kaulaansa, rintojaan ja lähes ihmisihon väristä vatsaa, jossa oli vain himmeää kuviointia. Aivan hävyn yläpuolella luki selvästi erottuvin virtaviivaisin kirjaimin ”Felicia”. Nuolin moneen kertaan nimen ja siirryin sitten hitaasti alemmaksi. Leikin paljaalla pillulla kauan ja huolella. Kerran jopa yllätin itseni ajattelemasta, että tämä nainen oli ostanut minun palveluitani eikä päinvastoin. Vähitellen kieleni ja sormieni liikkeitä alkoi säestää voimistuva litinä, joka paljasti etteivät toimenpiteeni tainneet Feliciastakaan olla erityisen vastenmielisiä.

Mutta minun teki nyt mieli B-rappua, ja sinne olin pian astuva. Nostin Felician konttausasentoon. Tartuin anustappiin ja vedin sen ulos. Reikä oli mukautunut täytteeseensä ja jäi vähän raolleen. Nuolin vielä kiireettä sisäänkäynnin, minkä jälkeen käsin poskia levittäen vein kalun sisään. Felician reaktioita kuulostellen liu’utin sarveani tiukantuntuisessa reiässä edestakaisin. Kun en kuullut muuta kuin nautinnonsävyistä voihketta, lisäsin tahtia. Mitä nautittavinta oli rytmikkäästi tunkeutua noiden kuvioitujen perseenpuoliskojen väliin; himottavampia ole ennen enkä jälkeen nähnyt. Säästin kuitenkin tulemisen naapuriportaaseen. Vedin kullini ulos ja tunnustelin hyvän aikaa keskisormen ja peukalon otteessa kissaeläimeni välilihaa. Sieltä tuntui olevan yhteyksiä Felician äänijänteisiin. Kohta ääntelystä ei voinut erehtyä: siinä ei ollut häivähdystäkään minkään lajin kissaa, ainoastaan hekumansa päätepistettä lähestyvää naista. Työnsin pontevan sukuelimeni takaapäin Felician pilluun ja painelin menemään pohjia myöten. Felician ääntely muuttui yhä yhtäjaksoisemmaksi ulinaksi, mikä puolestaan vaikutti siihen, että minullakin loppu läheni. En tarkkaan osaa sanoa, missä vaiheessa Felicia tuli, vai tuliko hän monta kertaa peräkkäin, mutta kun itse laukesin, yhteen sulautuvat äänemme epäilemättä viestittivät alakertaan, että huoneessa vallitsi teeman mukaisesti eläimellinen meno.

Sitten lakkasivat äänet ja lakkasivat liikkeet. Kuin suuremmastakin urakasta läkähdyksissä makasimme sängyllä vierekkäin kasvotusten. Pitkään vain toivuimme. Käsivarteni lepäsi Felician täplikkäällä kyljellä ja sormet silittivät päänmyötäistä tukkaa. Felician silmät olivat kiinni. Kun minulla oli aikaa tarkastella läheltä hänen kasvojaan, yritin painaa mieleeni hänen piirteitään. Kasvojen yläosaa oli kuitenkin maskeeraukselta melkein mahdoton hahmottaa. Hänen kasvoistaan ei koskaan myöhemmin muistunut mieleeni muuta kuin pehmeäntäyteläiset huulet ja kaksi smaragdinvihreää silmää.

Heräsin ajatuksistani siihen, että huoneesta sammuivat hetkeksi valot. Ymmärsin kyseessä olevan valomerkin, joka viestitti hauskanpidon lähestyvän päätöstään. Olin niin autuaassa mielentilassa ja tyydytetty etten edes ryhtynyt pohtimaan, mahtoiko talonväki olla tarkemminkin tietoinen millä tavalla huoneessa oli illan mittaan edetty. Nousin ylös ja pukeuduin. Felicia katseli minua sängyltä kissa-asennostaan sanomatta sanaakaan. Kun olin valmis, istuin vielä sängylle hänen viereensä ja suutelin viimeisen kerran hänen huuliaan. Sisälläni jotakin kipeää liikahti. Sitten avasin häkin oven ja taputin reiteni syrjää merkiksi Felician tulla. Hän laskeutuikin sängyltä kevyesti lattialle, konttasi häkin luo ja hyppäsi sisään. Ennen kuin lukitsin oven salvalla, kiinnitin vielä Felician takalistoon amputoimani hännän.

Poistuin alakertaan ja jätin hovimestarin järjestelemään huonetta. Etsin käsiini Walterin, joka tietysti jo kasvoistani luki kokemuksen olleen mieleen. En ollut löytää sanoja kiitellessäni häntä. Walterkin myhäili tyytyväisenä ja kertoi laskevansa kissan kauppahinnan puoleen tarjoamastani. Olin suostuvinani vaikka tiesin jo silloin maksavani tarjoukseni mukaan. Felicia oli sen arvoinen. Ja menivätpä rahat sitä paitsi hyvään tarkoitukseen.

Loppuillan aikana Felician ympärillä riitti tungosta. Jotkut huutokaupassa hävinneet viettivät kaiken aikansa kiertäen häkkiä ja poratessaan katsettaan eri suunnista tähän nähtävyyteen. Felicia oli kuitenkin ärhäkkä eikä juuri sallinut itseään kosketettavan. Tiesin tunteitteni nousevan pintaan, mutta minun oli pakko päästä vielä kerran hänen lähelleen. Kun menin häkin vierelle, Felicia silminnähden rauhoittui – tai ainakin taitavasti näytteli rauhoittuvansa. En epäröinyt työntää kättäni kalterien lomasta häkkiin. Felicia raapi ensin kättäni hellävaraisesti molemmilla tassuillaan ja nuoli sitten kämmenselkäni kauttaaltaan. Tunsin liikutuksen tulevan. En voinut muuta kuin kevyesti sipaista häntä leuasta ja - kyyneleet välttääkseni - poistua myllertävin tuntein huoneesta.

Seuraavana päivänä lensin takaisin Eurooppaan. Sittemmin en ole Feliciaa nähnyt tai hänestä mitään kuullut. Kolme kuukautta tapahtuneen jälkeen Walter kuoli kotonaan kesken kutsujen sydänkohtaukseen ja vei salaisuuden Feliciasta mukanaan.



***

Kommentoikaa pois...