Lady Nickoi

Katselin mustana levittäytyvää maailmankaikkeutta kokoushuoneelle vievän käytävän ikkunasta. Miljoonat ja taas miljoonat tähdet tuikkivat valaisten aluksemme taivalta. Olin viikko kausia puurtanut koulun penkillä jotta pääsisin ensimmäiselle avaruuslennolleni. Hikoilu oli viimein kannattanut, täällä minä nyt olin Castor-nimisellä avaruusaluksella matkalla kohti tuntematonta. Aluksen komentaja Supernova oli koonnut uuden tutkimusryhmän meistä vasta valmistuneista kadeteista. Me saimme kunnian palvella ensimmäistä kertaa Castor aluksella hänen alaisuudessaan.

Olin ollut haljeta innostuksesta kun kuulin päässeeni osaksi retkikuntaa, joka lähtisi tutkimaan maailmankaikkeuden villiä erämaata. Castor aluksella olisi kaikki tarvittava meitä varten ja meidän tarvitsisi tuoda vain itsemme ja osaamisemme. Matkamme määränpää olisi pieni universumin laidalla sijaitseva planeetta nimeltä Maa.

"Kadetti Andromeda olette jälleen myöhässä", komentaja Supernova huomautti paheksuvasti. Istuuduin punastellen omalle paikalleni ja viimein kokous pääsi alkamaan. Huoneessa oli minun lisäkseni seitsemän muuta retkikunnan jäsentä, nyt meille kaikille annettaisiin tehtävät. Kaikkia heitä jännitti kuulla minkä kohteen he saisivat tutkittavakseen. "Kuten te kaikki tiedätte teidät värvättiin tähän tehtävään koska olette avaruusopiston parhaat kokelaat ja tarvitsette käytännön kokemusta kenttätyöstä. Matkamme kohde on planeetta nimeltä Maa ja neuvoston jäsenet jakoivat lähtöpäivänä minulle kansiot siitä kuka tutkii mitäkin aihealuetta päästyämme perille", komentaja Supernova aloitti.

Kokoushuoneen metallipöydälle ilmestyi hologrammi kuva Maa planeetasta ja eteemme ilmestyivät tehtäväkansiot, jonka kannessa komeili Corona Borealiksen tähtikuvio. "Kadetti Corvus saa tehtäväkseen tutkia planeetan ilmakehää, kadetti Crater saa hoidettavakseen vesielementin, kadetti Cygnus tutkii maaperää, kadetti Draco tutkii planeetan vulkaanisuutta, kadetti Delphinus seuraa mereneläviä, kadetti Gemini havainnoi kasvillisuutta, kadetti Lepus tutkii maaeläimiä ja kadetti Andromeda seuraa hallitsevan elämänmuodon tekoja", komentaja Supernova luetteli.

"Onko kenelläkään kysyttävää?", komentaja Supernova kysyi meidän availlessamme kansioitamme. "Minulla on herra komentaja", huusin ja kaikkien katseet kääntyivät minuun. "Mikähän sen on kadetti Andromeda?", komentaja Supernova kysyi. "Mikä on Maan hallitseva elämänmuoto?", tiedustelin vaikka se olisi kyllä lukenut kansioni papereissa. "Ihmiset", komentaja Supernova sylkäisi halveksuen. Tehtävänjaon jälkeen kaikki me kadetit hajaannuimme omille teillemme, osa meni nauttimaan välipalaa ja osa meni vapaa-ajan vietto keskukseen.

Katselin heidän menoaan tyrmistyneenä. Ketään ei tuntunut kiinnostavan Maan tutkiminen. Puristin omaa kansiotani rintaani vasten ja harpoin omaan hyttiini. Minua harmitti tovereideni osoittama yliolkaisuus Maata kohtaan, he pitivät Maata kelvottomana takapajulana josta ei olisi mihinkään. Itse en aikoisi suhtautua noin, tutkisin ihmisiä vaikka jokaisen valveillaolohetkeni ajan kunnes tietäisin kaiken heistä.

Päästyäni oman hyttini rauhaan lukitsin liukuoveni ja istuuduin työtasoni ääreen. Kansioni paperit määrittelivät ihmisen näin: "Ihminen, usein lihaa ja kasviksia ravinnokseen käyttävä nisäkäs. Kykenee hahmottamaan ympäristönsä ja suunnittelemaan tulevaa. Ihmiset voidaan jakaa useisiin eri rotuihin, jotka kaikki polveutuvat samasta kantamuodosta, apinasta." Tämä oli siis ihmisen määritelmä. Lisäksi kansio kertoi etten minä poikkeaisi planeetan naaraspuolisista ihmisistä lainkaan, paitsi että minä käytin aivojani enemmän kuin Maan asukkaat.

Selasin papereita eteenpäin ja tulin oman tehtäväosioni kohdalle. Minun tulisi selvittää paritteluun ja lisääntymiseen kohdistuvat kysymykset. "On tämäkin tehtävä", tuhahdin itsekseni. Mutta sitten muistin toisten kadettien ynseän suhtautumisen. Minä ottaisin selvää ihmisen parittelu ja lisääntymismenoista vaikka se jäisi viimeiseksi teokseni.

Kolme vuorokautta myöhemmin saatoimme jo nähdä Maan lähestyvän. Olin opetellut kansioni ulkoa etu sekä takaperin ja uskoin että selviäisin edellisen tutkimusryhmän antamilla tiedoilla. Kaukaa katsottuna Maa näytti kauniilta ja se suorastaan salpasi hengitykseni. Nyt pian lähettäisimme tutkimuskapselin Maata kohti ja ensimmäinen ryhmä menisi keräämään tutkimusaineistoa. Komentaja Supernovan mukaan ihmiset olivat aika tyhmiä eivätkä osaisi etsiä meitä, oma teknologiamme oli useita valovuosia heidän omaansa edellä. Olisimme turvassa suojakilpiemme takana.

Katselin haikeana komentosillalla kuinka ensimmäinen kapseli lähti matkaan. Se kiisi näkymättömänä ilmakehän halki ja laskeutui syrjäiselle alueelle. Ryhmän johtaja kadetti Crater oli saanut valita laskeutumispaikan ja toivoin hartaasti että minäkin saisin valita. Kapselin viimein palatessa myöhään sinä päivänä se toi mukanaan paljon tavaraa. Näytepulloissa oli kasveja, multaa, hiekkaa, kiviä, vettä, ilmakehän otsonia, saastuttavia kemikaaleja ja niin edelleen. Katselin tätä kaikkea mykistyneenä ja paloin halusta päästä seuraavaksi lähtevään kapseliin.

"Seuraavaksi kadetti Andromeda saa lähteä", komentaja Supernova ilmoitti. Ryntäsin innoissani lähtövalmiille kapselille ja ihmettelin miksei kukaan tullut perässäni. "Saatte mennä yksin", komentaja Supernova lisäsi. Olin ymmälläni. "Valitkaa laskeutumispaikka", koneen automaattinen ääni pyysi. No jos ketään ei tulisi niin menisin mielihyvin yksinkin. Kapselissa oli ensiaputarvikkeet ja tainnuttava sädease valmiina. Kapselin luukku sulkeutui ja katselin tietokoneen ruutua. Maassa alkoi olla jo myöhäinen ilta ja osoitin yhden kaupungin rannikkoa. Tietokone zoomasi lähemmäs ja näin penkillä istuvan miehen.

Mies ei liikahtanutkaan, tuijotti vain merelle päin. Hän oli vaalea ja keskimittainen, juuri sopiva koehenkilöksi. Kirjoitin läheisen puiston koordinaatit tietokoneelle ja kapseli ampaisi matkaan. Mahaani vihloi lennon aikana ja se tuntui mukavalta. Aivan kuin silloin joskus kauan sitten Polluksin planeetta nimisessä huvipuistossa. Pitelin penkistäni kiinni ja suljin silmäni, planeetta Maa täältä tullaan!

Jos haluat jatkoa niin sano...