Impo

Minun nimeni on Impo. Pyydän, ettette nauraisi. Se on ihan tavallinen, suomalainen nimi. Äitini ja isäni, etenkin äitini, halusivat sellaisen antaa. Minulla on kolme veljeä, Ilmo, Ismo ja Into. Tuosta tiedätte, että nimet sopivat yhteen. Kun minä olin nuorin meistä, eivät enää muuta keksineet kuin tämän harvinaisemman Impo-nimen. En ole impotentti nimestäni huolimatta. Kyllä minulla menee penis erektioon, vaikka penikseni ei huomattavan suuri olekaan. Erektiokulma on heikohko, sillä penikseni osoittaa aina alaspäin. Vähän jännittää paljastaa pituus teille kaikille. Paljastan nyt kuitenkin. Penikseni on erektiossa noin 7 cm pitkä. Paksuutta on saman verran. Tiedän, että se ei ole paljon. Mutta sillä on jokaisen selvittävä, mitä on saanut. Vartaloltani olen laiha, kilot eivät kartu enkä rusketu auringossa. Hiukset ovat hyvin vaaleat, silmät siniharmaat. Olen 170 cm pitkä. Olen nyt jo kohta 50-vuotias. Asun vanhan äitini kanssa. Tällainen minä olen. Riippuneeko testosteronin puutteesta? (Otan mielelläni tietoa ja kommentteja vastaan tähänkin asiaan, kiitos.)

Olin päässyt 27-vuotiaana naimisiin kiltin ja hyvän naisen kanssa. Nyt olemme eronneet. Liisa oli hänen nimensä. Hän oli minua kolme vuotta nuorempi. Ihmettelen vieläkin, että hän halusi mennä minun kanssani naimisiin. Hän oli kaunis ja iloinen ja hän tuli ihmisten kanssa paljon paremmin toimeen kuin minä. Hänellä oli kiharat, vaaleanruskeat hiukset yläselkään asti. Suuret, kauniit silmät, ja ne olivat sinivihreät. Nenä oli siro ja suu kauniinmuotoinen. Hän käytti iloisenväristä huulipunaa. Liisa oli hoikka, mutta hänellä oli naiselliset muodot. En minä oikein osannut niitä hyvänä pitää, vaikka yritin. Tietysti ne olivat minusta kauniit, mutta en vain osannut koskettaa, kun en ole intohimoinen luonteeltani. Rinnat olivat nuoret ja pystyt, pylly pyöreä ja pehmeä. Liisa pyysi minua koettamaan, mutta en minä oikein kehdannut. Minua nolotti. Nolottaa nytkin kertoa teille tästä, mutta haluan kuitenkin kertoa.

Emme olleet yhdynnässä ennen avioliittoa. Vasta vihkimisen jälkeen muutimme yhteiseen kotiimme, rivitaloon. Olimme kihloissa puoli vuotta, sitten menimme naimisiin. Liisa halusi heti yhdyntää, mutta minä en onnistunut saamaan vielä erektiota hääyönä. Olen aina ollut sellainen hitaanpuoleinen heräämään ja huomaamaan asioita. Minulla menee kaikkeen oma aikani. Kyllä se yhdyntäkin sitten myöhemmin onnistui jotenkuten omalla tavallaan. Emme kumpikaan olleet sitä ennen olleet muiden kanssa yhdynnässä.

Liisa ehkä hämmästyi, kun minulla oli keskivertoa pienempi penis, mutta hän suhtautui asiaan hyvin ja ymmärsi. Hän oli niin kiltti vielä silloin. Liisa oli käynyt gynekologilla jo ennen häitämme. Hänellä oli pessaari. Silti minua pelotti, jos hän olisi tullut raskaaksi. Liisaa se ei huolettanut, kun olimme jo naimisissa. Hän olisi halunnut lapsen vaikka heti. Hän alkoi puhua siitä minulle yhä useammin, että otettaisiin pessaari pois ja yritettäisiin. Minua hiotti ja jännitti. Kun Liisa niin kovin pyysi, niin suostuin.

Yhdyimme yleensä vain kerran tai kaksi viikossa. Useimmiten lauantaina saunan jälkeen. Kun aloimme yrittää lapsensaamista, Liisa sanoi minulle, että nyt piti yhtyä useammin, jotta hedelmöitys onnistuisi. Minua alkoi hermostuttaa, pystyisinkö siihen. Aluksi en pystynytkään. En saanut erektiotakaan. Aikaa myöten se palasi. Olimme yrittäneet jo neljä kuukautta, kun tuli juhannus -86. Liisa sanoi, että juhannuksen aikana olisi taas yritettävä, kun oli oikea aika kuukaudesta.

Liisa halusi uimaan juhannusaattona. Minä olen aina vierastanut yleisiä rantoja, koska olen hävennyt vartaloani. En tiedä, mistä johtuu, että ihmisille tulee niin erilainen ruumiinrakenne. Näistä geeneistäkö sitten? Isälläni oli lyhyt ja jämerä vartalo. Kaikilla sukuni miehillä on ollut, veljilläkin. Minulla ei vain ole ja siitä olen kärsinyt elämäni ajan. Aina minulle on naurettu, kun eivät lihakset kasva, vaikka nuorena salassa yritin painoja nostella. Eivät kasvaneet yhtään. Kun on vielä tuo peniskin noin pieni, että lepotilassa sitä tuskin erottaa vaaleanharmahtavan karvoitukseni seasta, niin en koskaan ole sitä halunnut näytellä. Aina se yleisissä saunoissa on kummastusta herättänyt, kun on niin pieni aikuisella miehellä. Olen nähnyt ihmetyksen ja pilkan muiden ilmeistä.

Suostuin silti lähtemään uimarannalle. Laitoin uimahousut jo kotona jalkaan, ettei tarvinnut yleiseen pukuhuoneeseen mennä vaihtamaan. Liisalla oli omaan tapaansa hyvä mieli, minulla ei. Minua nolotti ja pälyilin ihmisiä, miten he reagoisivat nähdessään minut, kun olin niin pieni ja laiha mies. Siellä olikin paljon väkeä uimassa ja auringossa, vaikka toivoin olevan vähän. Liisa juoksi iloisesti uimaan ja pyysi minuakin. En minä lähtenyt huovalta, kun en osaa kunnolla uidakaan. Äkkiä tuli joku siihen viereeni ja kävi alas hiekalle.

”Morjensta! Sitä on lähdetty emännän kanssa uimasille? Onhan tuo sinun emäntä, jolla on nuo punaset bikinit?” alkoi se viereen tullut mies heti jutella.

”Päivää. O-on se minun vaimoni. Liisa”, sanoin minä vähän hämilläni, kun uusi ihminen noin tuttavallisesti tuli puhumaan. Silloin Liisa vilkuttelikin naurusuin vedestä rannalle.

”Kaunis on nainen. On sillä muodot. Jokaisen miehen unelmanainen”, mutisi vieras mies vieressäni ja hieroi hiljaa ruskeita viiksiään.

Kun tämä mies sinne järvelle päin niin mietteliäänä katseli, Liisaa arvatenkin, uskalsin minä vilkuilla sen olemusta. Arviolta se oli 30-vuotias eli minua vain vähän vanhempi. Ruskea harjastukka sillä oli ja ne viikset, joita se hieroi. Vartalo oli miehen vahva vartalo, monta kertaa minua maskuliinimpi. Oli se auringossa jo ruskettunutkin. Rinta oli kiharan, ruskean karvan peitossa – minulla eivät karvat kasva. Kaulassa sillä oli kultainen ketju. Tuli vielä vilkaistua alemmaskin. Oli sillä täytettä punaisissa uimahousuissa. Olisiko vähän pullistunut enemmänkin, kun kauniita, vähäpukeisia naisia siinä silmäili. Se vieläpä loikoili reilusti ja rehvakkaasti.

”Ai pitäähän tässä esitellä ittensä”, kääntyi se mies yht’äkkiä minulle sanomaan, niin että säpsähdin.

”Minä olen Rouhiainen.”

Minä annoin hikistä kättäni ja sanoin sille oman nimeni. Vähän se veti suutaan hymyyn etunimeni kuullessaan, mutta ei sentään nauramaan käynyt. Sanoi se vielä etunimensä sen jälkeen, mutta paremmin minusta tuo sukunimi kuvaa häntä. Sukunimellä minä häntä aloin mielessäni kutsua. Rouhiainen oli kova puhumaan. Sille ei mikään aihe tuntunut olevan vieras. Se puhui säästä, juhannuksesta, vähän politiikastakin ja kaikesta. Minä vain enimmäkseen siinä hiljalleen myöntelin. En osaa oikein milloinkaan olla mukana jutuissa. Ei se vain minulta luonnistu.

”Olisit tullut, Impo, uimaan! Vesikin on niin lämmintä! Ihanaa oli!” huuteli Liisa iloisesti ja juoksi meitä kohti.

Rouhiaisen ilme kirkastui heti, kun vaimo lennähti siihen kesäperhosen lailla punaisissa bikineissään. Juostessa vielä rinnat hypähtelivät, joka oli minusta vähän sopimatonta yleisellä rannalla. Mutta kun Liisa oli sellainen iloinen ja luonnollinen, niin ei se häntä häirinnyt. Rouhiainen nousi kiireesti ojentamaan karvaista, vahvaa kättään Liisalle, kun tämä istuutui viereeni huovalle.

”On sinulla kaunis vaimo!” kehaisi Rouhiainen esitellen valkoista hammasriviään. Liisa kikatti kuin pikkutyttö ja sanoi minulle, että kuulinkos. Minulla oli vähän vaivautunut olo. Rouhiainen alkoi siinä vielä hyräillä laulua ”Lievestuoreen Liisa”. Vaimoa nauratti se vain enemmän ja enemmän. Minua nolotti, kun sehän oli sellainen seksuaalissävytteinen kappale.

Rouhiainen jatkoi reipasta jutunlyöntiään ja Liisa oli innolla mukana, kun oli itsekin puhelias ihminen. Minä olin siinä välissä kiusaantunut. Sanoin käyväni puuceessä. Rouhiainen nauroi, että voisin minä laskea pusikkoonkin, niin kuin hän aina teki. Liisa nauroi. Eihän sellainen olisi ollut sopivaa. Lähdin tietysti puuceelle jonottamaan vuoroani, kun siinä oli muutama nainen ennen minua.

Kun tulin takaisin, oli Rouhiainen jo ottanut minun paikkani huovalla ja laittanut kätensä vaimoni olkapäälle. Ne juttelivat iloisesti. Rouhiaisella oli niin paljon sitä itsevarmuutta.

”Ai kuule Impo! Hänellä ei ole mitään kummempia juhannussuunnitelmia, ja kun meilläkään ei ole, niin jos hän tulisi meille! Juteltaisiin ja pelattaisiin vaikka jotakin peliä!” sirkutti Liisa minulle hilpeästi ja vilpittömästi.

”Minun tekisikin mieli päästä pelaamaan pitkästä aikaa”, naurahti Rouhiainen.

Ei minulla ollut mitään sitä vastaan. Kyllä minäkin Rouhiaiseen tavallaan olin mielistynyt, kun se oli niin toverillinen, sellainen rehti ja mukava. Minua vain kiusasi, kun se tuli niin hyvin toimeen Liisan kanssa, että minä jäin koko ajan ihan ulkopuoliseksi.

Hyvillä mielin kuitenkin lähdettiin, Rouhiainen ja vaimo vaihtoivat pukuhuoneissa vaatteet. Minä vedin puiden takana pitkät housut kuivien uimahousujeni päälle, ettei kukaan olisi huomannut. Vaimo tuli ulos valkoisessa puserossa ja liehuvassa kukkahameessa. Rouhiainen tuli sinisissä shortseissa ilman paitaa. Se sanoi kulkevansa kesäisin niin paljon ilman paitaa kuin mahdollista.

”Sinulla on komeat rintakarvat!” naurahti vaimo. Rouhiainen iski silmää ja sanoi tykkäävänsä niistä itsekin.

Menimme meille. Hyvässä hengessä pelasimme lautapeliä, siitä minäkin pidin. Vaimo laittoi ruokaa ja meillä oli kaiken kaikkiaan mukavaa. Aloin pitää Rouhiaisesta nyt enemmän, hänestä oli jo tullut meille uusi perheystävä. Vaimo hääräili puuhissaan ja kävi välillä huikkaamassa iloisesti, että laittoi saunan lämpiämään.

”Sepäs mukavaa. Mennäänkös kaikki samalla kertaa?” kysyi Rouhiainen ihan noin vain.

Vaimo alkoi hihittää ja sanoi, että ei hän tainnut tänä iltana saunoa, ettei iho liikaa pääsisi kuivumaan, koska oli jo uimassakin käynyt. Rouhiainen olisi halunnut Liisankin tulevan ja yritti vielä suostutella, mutta onneksi ei Liisa myöntynyt. Minä jo säikähdin, että hän suostuisi. Vaikka en minäkään ollut halukas menemään, kun saan aina hävetä itseäni. Rouhiainen ei vain antanut periksi minun kanssani. Se sanoi, ettei vieras ilman isäntää ainakaan voinut sanoa. Niin minä jouduin menemään.

Saunassa Rouhiainen heitti löylyä niin, että minulla oli jo tuskaiset oltavat. Kävin välillä jäähdyttelemässä, kun se oli liikaa minulle. Rouhiainen vain nauroi, että kyllä miehen piti löylyä kestää. Näkyi sitä huvittavan minun pieni (melkein olematon) sukuelimeni. Siihen malliin se virnuili, vaikka ei ääneen mitään sanonut. Itsellään sillä oli kunnon siitin ja isot kivekset. Monta kertaa isommat kuin minulla. Sen verran piti minunkin vilkaista ja päässäni verrata. Minua oudoksutti, kun se piti saunassa ollessaan nahkaa takana. Se oli jotenkin riettaan näköistä. Minua kiusasi se. Oli sellainen ahdistava tunne. Se halusi viestittää sillä jotakin, ehkä vapaamielisyyttään ja miehuuttaan.

”Kauankos olette naimisissa olleet?”, kyseli Rouhiainen ja minä vastasin, että vuoden verran.

”Lapsia teillä ei sitten vielä ole?”, se kysyi.

”Ei ole. Vielä. Tuota – jos pidät omana tietonasi – niin yritetään parhaillaan ensimmäistä”, minä sopertelin ja nolotti heti sen jälkeen, että tulin kertoneeksi. Luotin kuitenkin Rouhiaiseen niin paljon.

”Sehän on mielenkiintoinen juttu! Olettekos jo kauan yrittäneet?” kyseli Rouhiainen uteliaana ja raaputti leuanalustaan.

”Neljä kuukautta”, minä sanoin ja yritin tuijottaa vain kiuasta.

”Jaa. Eikä ole niin pitkään aikaan tulosta syntynyt? Onko seuraava otollinen yrityshetki lähelläkin?” jatkoi saunavieras vain kyselemistään. Minua alkoi jo nolottaa todella, kun niin yksityisistä puhuimme.

”Näinä päivinä”, sanoin hätäisesti ja jatkoin saman tien perään saadakseni puheenaiheen muualle: ”Onkos sinulla lapsia?”

”Kolme. Siis aviossa tehtyä”, sanoi Rouhiainen, laittoi kädet niskan taakse ja vetäytyi ähkäisten nojaamaan seinään. Ihan selvästi se tahtoi esitellä samalla lapsentekovälinettään. Kyllä minä sitä tahtomattani pari kertaa vilkaisinkin ja se nautti siitä selvästi.

”Ja kyllä sitä tähän ikään mennessä on niitä vahinkojakin päässyt tapahtumaan. Kelläpä sitä ei olisi”, naureskeli Rouhiainen. Minua oudoksutti, kun se noin vihjaili. Se oli sellainen melko suorasanainen mies. Mutta ihailin minä sitä kuitenkin ihmisenä.

”Oletko sinä kauan ollut naimisissa?” kysyin.

”Olin kuusi vuotta. Nyt olen eronneena ollut jo useamman vuoden. Akka vei erossa lapset Ruotsiin, enkä ole nähnyt aikoihin”, Rouhiainen kertoi avoimesti. Kertoili vielä muutakin elämästään ja työstään, ennen kuin vaimo koputti pesuhuoneen ovelle ja pyysi tulemaan iltakahville. Rouhiainen ähkäisi tyytyväisenä, kiitti löylyistä ja lähti siitin ja pallit heiluen suihkun puolelle. Se oli selvästi niistä ylpeä. Olisin minäkin sellaisista ollut.

Olohuoneessa Rouhiainen pyysi saada viinilasillisen. Liisa haki heti ja sanoi ottavansa itsekin pitkästä aikaa. Minä en koskaan juo alkoholia, olen absolutisti. Ilta jatkui muuten mukavasti, mutta Rouhiainen kävi minusta vähän liian rohkeaksi. Hän alkoi kosketella Liisaa, joka kikatteli vain sitä. Kun Liisa kävi veeceessä, Rouhiainen sanoi lämmittävänsä vaimoa minulle yöksi, jotta yhdyntä onnistuisi hyvin. Minä menin punaiseksi enkä osannut sanoa mitään. Rouhiainen vain jatkoi lämmittelyään. Minusta se oli jo aika röyhkeää toimintaa, kun hän hiveli kevyesti rintojakin, sitten vyötäisiä ja pyllyä. Mutta kuitenkin minä ihailin häntä ja hänen osaamistaan. Kun en itse osannut naista sillä tavalla koskettaa.

Sain sanottua Liisalle, että olisi nukkumaanmenoaika.

”Ohoh, kello onkin jo paljon! Ei sitä näin valoisana juhannusyönä huomaakaan!” Liisa huudahti ja hymyili Rouhiaiselle.

”Voisinkos minä jäädä yöksi, ettei tästä tarvi enää kotiin asti lähteä?” Rouhiainen kysyi ystävällisesti.

”Totta kai!” Liisa sirkutti. Hän lupasi heti laittaa Rouhiaiselle pedin.

”Minä nukun tässä sohvalla, sen minkä nukun”, sanoi Rouhiainen ja vinkkasi silmää meille. Vaimo olisi vieläkin tahtonut laittaa oikean pedin, mutta Rouhiainen kielsi kohteliaasti. Toivotimme sitten hyvät yöt ja lähdimme Liisan kanssa makuuhuoneeseen.

”On se mukava mies”, sanoi Liisa sängyssä ja antoi suukon minulle. Minä vastasin, että oli minustakin.

”Impo… Muistathan, mitä nyt pitäisi tehdä, kun on oikea hetki menossa?” Liisa alkoi suostutella.

”Nytkö!?” minä säikähdin. Meillähän oli vieras olohuoneen sohvalla nukkumassa. Emmehän me voisi yhdyntää harrastaa sellaisessa tilanteessa.

”Etkö sinä sitten haluakaan lasta?” Liisa kysyi niin surullisena, että minua harmitti kovasti. Hän pyysi, ettei annettaisi tilaisuuden mennä ohi, kun niitä oli vain kuukauden välein, ja lapsen saaminen sitten pitkittyisi taas.

”Jos Rouhiainen kuulee?” minä vielä estelin.

”Eikä kuule. Vai haittaisiko sinua, jos hän vähän kuulisikin?” vaimo hihitti. Hän oli selvästi vähän humaltunut viinistä.

”En minä oikein tiedä”, minä sanoin.

”Ymmärtää hän nämä asiat, kun on isä itsekin. Emmekä me ikinä niin suurta ääntä pidä”, sanoi Liisa ja alkoi hyväillä minua käsillään. Hän pyysi minua riisumaan koko yöpukuni. Tottahan hän puhuikin. Hiljaa me aina yhdyimme, etteivät naapuritkaan kuulisi. En minä kyllä ymmärrä, miksi siinä pitäisi ääntä pitääkään. Naapurista sellaista joskus kuului ja minua hävetti niiden puolesta.

Liisa sai houkuteltua minut yhdyntään, vaikka ei minulla oikeaa halua siihen ollut. Sain kuitenkin erektion, mitä itsekin ihmettelin. Liisa pyöritti sormiaan siellä. Vaginassa siis. Hän valmisteli aina itsensä, kun minä en ymmärtänyt, miten se olisi pitänyt tehdä. Sitten hän pyysi laittamaan peniksen sisään. Minä konttasin vavisten päälle ja aloin laittaa.

”Joko se on siellä kokonaan?” kysyi Liisa, niin kuin monesti muulloinkin.

”Jo”, minä sanoin. Olin vähällä saada ejakulaation heti, kun kutitti niin kovasti olla sillä lailla.

”Työnnä sitten Impo, ja kun se on tulossa, yritä laittaa oikein syvälle”, kuiski Liisa. Hän oli varma, että emme vielä olleet saaneet spermaa tarpeeksi lähelle kohdunkaulaa, eikä hedelmöitystä siksi ollut tapahtunut. Mutta enhän minä saanut sinne asti, kun ei väline ylettynyt. Ja ejakulaatio oli aina niin tasainen, että peniksen päästä valui vain ulos muutama kirkas pisara.

”Yritä nyt saada syvemmälle, Impo kulta”, Liisa kuiskutti ja minä yritin, mutta miten olisin päässyt.

”Kohta ejakuloin”, minä henkäisin.

”Joko?” Liisa hämmästyi, ja pyysi yrittämään vielä syvemmälle. Minä tyrkkäsin niin, että sänky narahti seinää vasten. Minua hävetti se ääni.

Silloin makuuhuoneen ovi aukesi ja Rouhiainen tuli röyhkeästi sisään. Me molemmat säikähdimme. Rouhiainen vaan naureskeli luontevaan tyyliinsä ja tuli ihan sängyn ääreen.

”Täällä on nyt lapsenteko meneillään. Jaahah”, se virnuili ja hieraisi viiksiään. Liisalta pääsi hihitys, mutta minä olin kauhuissani. Olin muuten jäykistynyt paikalleni, mutta penis alkoi mennä pehmeäksi.

”Jatkakaa vain!” julisti Rouhiainen ja jatkoi: ”Minä katsoisin mielelläni tässä, kuinka tuo sujuu.” Liisa vain hihitteli, kun viini oli tehnyt hänestä niin vapaamielisen.

”Jatka nyt vain, Impo!” pyysi vaimo. Minä yritin. Penis oli kylläkin pehmentynyt puoliksi. Yritin nytkyttää siitä huolimatta, vaikka minua nolotti niin kovasti siinä Rouhiaisen silmien alla. Se vain viekkaana halusi seurata minun kehnoa suoritustani.

”Laske kunnolla, että naisesi hedelmöittyy”, käski Rouhiainen ja nauroi päälle.

”Niin, laske Impo!” Liisakin pyysi.

Silloin minä ejakuloin. Penikseni nyki hullusti, tipat valuivat päästä ulos, ja penis muuttui heti kosketusaraksi. Teki kipeää vetää se ulos vaginan välistä. Olisin halunnut valittaa ääneen. Vetäydyin nolona ja voimattomana sängyltä. Yritin peitellä pientä penistäni Rouhiaiselta, jolla näytti selvästi alushousuissa seisovan puolikovana ja suurena.

”No niin! Johan hoitui!” Rouhiainen julisti suureen ääneen ja Liisakin alkoi taas hämmennyksensä jälkeen hihittää.

”Katsotaan, menikö sisään hyvä annos”, ehdotti Rouhiainen.

”Oi kauhea!” Liisa huudahti ja peitti suunsa kädellään.

Rouhiainen oli kuitenkin tosissaan. Ensin se elostelija kumartui antamaan ihan suudelman minun vaimolleni. Minä olin ihan sanaton ja nolo siinä vieressä. Sitten Rouhiainen hieraisi rintoja ja kutitteli vähän napaakin. Liisa hihitti ja punasteli. Kyllä hän selvästi tykkäsikin siitä. Röyhkeästi Rouhiainen meni jalkovälille ja levitti sormillaan vaginan suuta auki. Ikinä en ollut nähnyt noin rumaa ja irstasta toimintaa.

”No, menikö sinne mitään?” ihmetteli Rouhiainen ja työnsi sormensa sisään.

”Oih!” vaimo huusi.

Rouhiainen veti sormensa ulos ja tarkasteli sitä.

”Kyllä sinne meni. Ei kovin paljon, mutta menihän sinne. Aika vetistä ja kirkasta vain on tämä sinun nesteesi. Niukkaakin määrältään”, hän selvitti minulle ja näytti sormenpäätään.

”Niin”, minä vain sanoin. Peitin samalla käsilläni sukuelintäni.

”Niin se aina on”, totesi Liisakin sängyltä.

”Jaa, niinkö on”, sanoi Rouhiainen mietteliäänä ja jatkoi saman tien: ”Pitäisiköhän sitten uusia siemennys varmuuden vuoksi? Panna vahvistusta sekaan, jos hedelmöitys onnistuisi sitten paremmin?”

Liisalta pääsi hihitys, mutta sen päälle hän taas huusi, miten kauhea juttu.

”Mi-minä en jaksa heti u-uudestaan!” sain mölähdettyä nolattuna.

”Enhän minä sitä tarkoittanutkaan, Impo toverini”, sanoi Rouhiainen reilusti ja laittoi toveruuden merkiksi kätensä olalleni. Lisäsi sitten, että olihan hän siinä valmiina tehtävään.

”Eikö olisi hyvä, jos saataisiin vaimo paksuksi? Minä mielelläni auttaisin siinä teitä”, Rouhiainen selitti ja hymyili leppoisasti.

”Impo… Mitä mieltä olet siitä?” kysyi Liisa vähän arkana.

Minä mietin hetken. Oikeastaan se tuntuikin kovin reilulta. Minun laimea sperma-annokseni tarvitsi vahvistusta sekaan, että Liisa hedelmöittyisi. Ja Rouhiainen ystävällisesti tarjoutui auttamaan meitä. Minulle tuli oikein hyvä mieli, eikä minua enää nolottanutkaan niin kovasti.

”No mitäs se tuleva isä siitä tuumii?” Rouhiainen kysyi rempseästi.

”Kyllä se sopii. Hyvin sopii”, minä sanoin ja hymyilin myös. Liisalta pääsi hihitys taas.

Rouhiainen tahtoi lyödä kanssani kättä päälle ja läimäytti minua voimalla selkään, että olin vähällä horjahtaa nurin. Sillekin tuli niin hyvä mieli, kun pääsi auttamaan meitä.

”Tämä poika se on aina auttavainen näissä hommissa”, sanoi Rouhiainen ja vetäisi saman tien ahtaat alushousunsa jalastaan. Se alkoi taas hyräillä sitä ”Lievestuoreen Liisaa”.

”Ohoh!” pääsi Liisalta, kun hän näki Rouhiaisen siittimen. Se oli jo melkein täysissä mitoissaan. Kyllä se vielä vähän nousi ja seisoi kohta ihan kovana. Se olikin ihmeen jäykkä ja paksu ja nousi yli 90 asteen. Minusta oli ihme, että tuollaisia peniksiä on edes olemassa. Niin Liisastakin oli. Sen täytyi olla arviolta 20 cm paikkeilla ja paksuutta oli myös reilusti.

”Si-sinulla on iso penis”, minä sain sanottua.

”Kamalan iso!” ihmetteli Liisakin. Rouhiainen nauroi tyytyväisenä.

”Onhan tällä mukavasti kokoa. Ja mukavasti pelaa, ei petä koskaan”, se kehuskeli ja jatkoi: ”Mutta minä vierastan tuollaista ’penistä’. Suomalaismiehellä on kulli tai kyrpä, heppi, lerssi tai joku sellainen kotoisampi nimi. Tuo ’penis’ on niin yleismaallinen, liian laimea ja tieteellinen nimi tällaiselle naisen herkulle.”

Liisa hihitti tosissaan. Minäkin yritin naurahtaa, mutta nolotti, kun itse aina penis-nimeä käytin.

Rouhiainen meni reilusti sängylle ja levitteli Liisan jalkoja avoimiksi ja silitti hennosti päältä. Liisaa selvästi jännitti, ja Rouhiainen alkoi rauhoitella, ettei ole mitään pelättävää. Se alkoi hieroa vaimoani ja pehmittää jännitystä. Minusta oli outoa, että se suuteli niin pitkään ja hartaasti. Minulta ainakin olisi ilma jo loppunut sellaisessa. Ja taas se osasi hieroa rintoja, niin että Liisa huokaili ja tykkäsi. Mistähän se oli oppinut?

”Nyt minä alan siittämään. Laitan nyt kullin sisälle”, kuiski Rouhiainen tiedoksi minulle ja vaimolle.

”Ni-niin, vahvistamaan entistä”, minä korjasin.

”Tietysti!” myönsi Rouhiainen ja lisäsi: ”Laitan vähän paksua ainetta joukkoon, vahvikkeeksi. Annan kilpailumieltä isännän siittiöille, että äkkiämmin maaliinsa uisivat.”

Minulle tuli siitä niin hyvä mieli. Oikein sisältä lämmitti, kun oli meillä hyvä ystävä ja auttaja.

Rouhiainen vinkkasi minulle silmää, ja levitti taas vaimon jalkoja, kun aikoi mennä siihen väliin itse. Se asettui huolellisesti Liisan jalkopäähän melkein kiinni vaimooni. Liisa hengitti syvään ja odotti kovasti.

”Tules katsomaan, kun työnnän sisään”, pyysi Rouhiainen minua ja minä menin uteliaana.

”Ensin liikkuvat taakse”, se naurahti ja veti terskan näkyviin. Liisakin naurahti. Iso oli terskakin.

Sitten se sanoi työntyvänsä ja levitti vasemmalla kädellään vaginan reunuksia, sisällä näkyi liukas punainen emätin. Oli se tavallaan ihan mielenkiintoisen näköinen, kun en ollut aikaisemmin katsonutkaan. Minun ei koskaan tarvinnut levittää, kun työnsin vaan sisään, se meni aina helposti. Rouhiaisella oli sen verran isokokoinen se penis, tai se kulli, niin ei olisi levittämättä mennyt.

”Oihh”, Liisa huokaisi, kun Rouhiainen työntyi.

”Ahhh”, sanoi Rouhiainenkin ja nautti selvästi.

Kun se sai laitettua siittimensä sisälle ja työnnettyä hitaasti syvemmälle, Liisa alkoi voihkia kummasti. Minä luulin, että sillä oli jokin hätä.

”Ei ei, kun vain tuntuu niin hyvältäh! On niin kookas ja täyttäväh!” Liisa selitti silmät kiinni.

”Hyvä on sinun vaimolla pillu”, Rouhiainen ylisti ja minusta tuntui hyvältä, kun sain kehuja vaimostani.

”Ihan on käyttämättömän tuntuinen kuin nuorella neitsyellä”, jatkoi Rouhiainen ja alkoi kömpiä enemmän päälle, nelinkontin.

”Minä alan heti nussia”, Rouhiainen ähkäisi. Minusta tuntui irstaalta sanoa noin, mutta aloin mieltyä Rouhiaisen rumaan puhetyyliin.

”Ala vain!” Liisa pyysi eikä saanut silmiään auki. Hän oli ihan kiihdyksissään. Ei hän koskaan minun kanssani ollut sellainen.

Rouhiainen alkoi työntää sisään ja ulos. Hyvin sillä liikkui lantio ja kaikki toimi. Vahvoilla käsillään se piti tukea ollessaan vaimoni päällä. Liisa voihki ja huokaili kovasti. Minä kysyin, onko sillä kaikki hyvin. Rouhiainen heti vastasi, että on sillä, ja kyllä Liisa itsekin myönsi olevan.

”Katso lähempää, hyvinkö liukuu kyrpä vaimosi pillussa, ähh, minä en voi itse katsoa nyth”, Rouhiainen pyysi työnnellessään. Minä menin läheltä tarkastamaan. Hyvin se näytti liukuvan, vaikka niin paksu olikin, että vaginan ulkoreunukset olivat ihan tiukalla sen ympärillä. Ei kuitenkaan Liisaa onneksi koskenut sellainen kiristys.

”Oi oi oi oi oi!” vaikersi Liisa äkkiä ja tärisi kummallisesti.

”Mikä hätänä!?” minä säikähdin. Luulin, että Liisa sai sairaskohtauksen.

”Ähh, vaimosi sai orgasminh!” selitti Rouhiainen ja jatkoi yhtymistä, nussimista, niin kuin hän itse sitä nimitti. Kultaketju kaulan ympärillä heilui liikkeiden tahdissa. Se kehui Liisan orgasmin tuntuneen hyvältä kyrvälleen. Kyllä minä tiesin, mikä naisen orgasmi oli, kun olin joskus kirjasta lukenut. Minulla oli sellainen muistikuva, ettei naisen orgasmin saaminen ollut yhtä varma asia kuin miehen, kun taas miehellä sen tiesi selvästi.

Rouhiainen keksi minulle aina välillä tehtävää siinä, että minäkin olin mukana. Tunsin itseni tärkeäksi. Välillä se pyysi hieromaan vaimoni rintoja ja neuvoi, miten minun piti pyöritellä. Välillä taas käski tarkistaa, heiluivatko hänen isot pallinsa hyvin ja valmistuivatko jo kohta laskemaan siemennestettä.

Taas Liisa voihki oikein kovasti. Hän sai ilmeisesti monta orgasmia siinä Rouhiaisen alla. Minä olin siitäkin hyvilläni ja kiitollinen, että Rouhiainen teki vaimolleni hyvää, kun en itse osannut.

Minä ihailin Rouhiaista entistä enemmän. Se osasi tyydyttää naista ja saada tämän nauttimaan niin kovasti. Lisäksi se itse jaksoi siinä päällä yhtyä kauan aikaa ja työnnellä eri tahtiin. Välillä hitaasti ja rauhallisesti, sitten lyhyesti ja nopeasti, ja taas pitkästi ja voimakkaasti. Oli se hyvä perheystävä ja – uskaltaisinko sanoa – panomies.

”Kohta lähtee siemenneste tulemaanh!”, puhisi Rouhiainen viimein. Kuitenkin se vielä köyristeli siinä päällä ja painoi Liisaa allaan.

”Oih!” sanoi Liisa kuuluvasti ja hymyili silmät kiinni.

”Tule taas lähemmäksi katsomaanh!” käski Rouhiainen minua ja minä tottelin heti.

”Kohta minä laukaisen ja kyrpä ampuu kunnon satsin syvälle pilluunh!” huusi Rouhiainen melkein häijysti. Liisa alkoi voihkia oikein kovalla äänellä.

Rouhiainen työnsi kaikin voimin ja tiiviisti kolme kertaa, jäi äkkiä paikoilleen nojaamaan vahvoilla käsivarsillaan ja painoi pakaransa tiukasti vaimoani vasten. Liisa kirkui niin kovasti kuin jaksoi.

”Nyttt! Lastit syvälleh, pillu täyteenh, vaimo paksuksih!” möyrysi Rouhiainen sellaisella äänellä, että minua säikäytti. Se karjui ja huusi ja Liisa huusi ja kirkui. Molemmat tärisivät, kun siitin laukesi emättimen syvyyksiin. Se pumppasi kovalla sykkeellä, kun katsoin vierestä, ja sykkivät vaimoni alahuuletkin sen ympärillä rajusti. Sinne levisivät voimalla hyvät, valkoiset spermat meidän avuksemme, jotta vaimoni hedelmöittyisi.

Olin kovin tyytyväinen ja hyvilläni tapahtuneesta. Minuakin ihan tärisytti ja hiotti. Kun Rouhiainen viimein raaski vetäytyä vaimoni vaginasta, tuli puolivelton siittimen perässä ulos spermavana. Laiskasti se valui, koska oli niin paksua ja tiheäsiemenistä ainetta. Paljon sitä kuitenkin täytyi olla. Ehkä koko emätin täynnä, kun uloskin riitti valumaan.

”Oi, ne eivät saa valua ulos!” huusi Liisa.

Rouhiainen kiirehti nostamaan Liisan lantiota jaloista ylöspäin ja käski minun laittaa tyynyjä alle. Näin varmistettaisiin, että hedelmällinen siemenneste valuisi oikeaan suuntaan eli kohtuun.

Liisa jäi siihen onnellisena makaamaan ja hymyili oikein leveästi. Rouhiainen suuteli vielä kerran ja Liisa kiitti kauniisti avusta. Minäkin kiitin kädestä pitäen ja Rouhiainen sanoi karvainen rinta kaarella, että ei kestä.

Sitten minua vähän alkoi ajatteluttaa. Vein Rouhiaisen makuuhuoneen ulkopuolelle ja annoimme näin Liisan vaipua tyytyväiseen uneen. Hänen täytyi olla todella onnellinen, kun nukahtikin niin nopeasti.

”Ku-kuulehan. Kun sinulta tuli niin paljon spermaa. Ja minulta niin vähän. Niin luuletko, että ne minun siittiöt jäivät ihan kokonaan sinun sukunesteesi alle?” kysyin vähän huolissani. Minusta kilpailun pitää aina olla rehellistä, joka asiassa ja joka suhteessa.

”Kyllä ne siellä seassa ovat ne sinunkin ja saavat sitä kilpailumieltä”, vinkkasi Rouhiainen minulle silmää ja hymyili. ”Minähän vain terästin ainetta, laitoin lisää joukkoon, että paremmin tehoaa ja saadaan vaimon maha pystyyn. Avustin vain”, hän jatkoi. Minulle tuli taas hyvä mieli. Rouhiainen osasi rauhoitella ja esittää asiat oikein ja mieluisasti.

”Vahvin ja nopein se siinä kilvassa voittaa. Reilu peli se on”, naurahti Rouhiainen ja läimäytti minua olalle, niin että olin taas kaatua. Se toivotti hyvää yötä, palasi ”Lievestuoreen Liisaa” hyräillen sohvalle loikomaan ja minä menin Liisan viereen myöskin tyytyväisenä.

Yöllä heräsin, kun joku tyrkki minua pois sängystä. Se oli Rouhiainen. Minä siinä unisena ihmettelin, että mitä se nyt aikoi.

”Teehän tilaa”, se komensi ja pyrki Liisan viereen, joka myös alkoi heräillä.

”Alkoi taas niin kovasti panettaa, että tulin uusimaan siemennyksen”, Rouhiainen selitti omaan reiluun tyyliinsä.

”Oi miten hyvä!” Liisa virkistyi ja suuteli sitä.

”Niin onkin!” minäkin hymyilin. Oli se hyvä, että Rouhiainen jaksoi niin paljon. Kun minä en ole koskaan itse jaksanut. Rouhiainen pyysi kuitenkin nyt, että saisi rauhassa nussia vaimoani, niin kauan kuin halusi. Minä suostuin ilomielin ja lupasin mennä sohvalle.

”Saadaan sitten kunnon tulos aikaiseksi”, huikkasi Rouhiainen minun perääni ja iski silmää. Heti se kävi ahneena kiinni Liisaan, kun oli niin naisiin menevä mies.

Minä olin onnellinen. Ajattelin jo kohta olevani isä. Minusta oli alkanut sekin tuntua niin onnelliselta. En saanut unta. Monta tuntia Rouhiainen jaksoi makuuhuoneessamme nussia vaimoani. Uudestaan ja uudestaan se vain yhtyi siellä ja ainetta riitti ja kovaa potenssia. Välillä oli hiljaista ja sitten taas aloittivat. Minusta se oli tärkeää. Minun siementippani olivat ensimmäisinä päässeet sisään ja olivat nyt matkalla hedelmöittämään munasolua. Rouhiaisen vahvat siimahännät tulivat kovaa vauhtia perässä. Niitä oli varmasti kokonainen armeija. Minun sukusoluni saivat siitä vauhtia ja yrittivät alta pois. Mutta taisivat kuitenkin jäädä jo alkuvaiheessa vahvemman alle?

-

Hei

Annattehan palautetta? Tarvitsen sitä. Älkää ottako liian vakavasti, sillä tätä kuten varmasti kaikkia muitakin novelleja täällä, on kyllä kunnon "fiksatiivilla sumutettu" ennen julkaisua... Itkeä ei kenenkään tämän vuoksi kannata. Maailmassa vain kuuluu olla impoja ja rouhiaisia. Tietysti liisoja niitäkin enemmän.

Hyvää kesän jatkoa