Felicia

Olen aatelistyttö Felicia. Sain lapsena oikein kunniallisen ja kunnollisen kasvatuksen. Asun pienessä maassa Länsi-Euroopassa. Eletään vuotta 1730. Viime syksynä täytin 21 vuotta ja nyt haluan kertoa teille, kuinka elämäni muuttui.

Kaksi vuotta sitten vanhempani joutuivat poliittisesti arveluttavaan valoon ja minun suositeltiin matkustavan varmuuden vuoksi naapurimaahan kaukaisten sukulaisten luokse. Niinpä matkustin rajan yli parin sadan kilometrin päähän. Olin jopa tyytyväinen tilanteeseen. Kotikaupunki tuntui ahtaalta, eikä minulla ollut ketään sulhasehdokastakaan tiedossa. Sukulaiseni asuivat pienessä kaupungissa. Sain käyttööni oman huoneen ja koska vanhempani maksoivat ylöspidostani, minun ainoa tehtävä oli tutustua maahan ja saada aikani kulumaan. Kävelin paljon ja tutustuin tienooseen. Lähellä oli ihastuttava pyökkimetsä, jossa mielelläni kävin samoilemassa.

Pyökkimetsän poikki kulkee vanha kärrytie, jonka varrella on muutama talo. Kerran kulkiessani metsässä poikkesin tuolle tielle. Jatkoin tietä vielä vähän matkaa ja näin kauneimman talon, mitä koskaan olin nähnyt. Talo oli hyvin yksinkertainen mutta ihastuttavan sievä. Piha näytti kutsuvalta ja ovi oli raollaan. Pihalla istui omenoita kuorimassa minua parikymmentä vuotta vanhempi nainen. Tervehdin naista ja menin lähemmäksi. Nainen pyysi minut istumaan pihalleen. Istuimme pitkän tovin ja juttelimme. Naisen vaatetus poikkesi omastani aika lailla. Hän oli pukeutunut yksinkertaisiin luonnonkuituvaatteisiin, jotka olivat hänen päällään löysiä, mutta laskeutuivat kauniisti. Esittäydyimme toisillemme ja kerroin naiselle tarinani. Nainen oli nimeltään Hilde. Hän oli maanläheinen ihminen, joka viihtyi hyvin yksikseen metsän keskellä pientä puutarhaansa viljellen ja viettäen yksinkertaista elämää. Tunsin oitis luottamusta tuota vierasta ihmistä kohtaan ja luulen, että molemmat huomasivat sielujemme käyvän samalla taajuudella, vaikka taustamme olikin erilaiset.

Otin tavaksi käydä tervehtimässä Hildeä kävelyretkilläni. Meistä tuli ystävät. Kun istuin kerran Hilden tuvassa, hän rupesi kerran puhumaan minulle ennakkoon vieraista asioista. Hän puhui kauniilla tasaisella äänellään suurista nautinnoista ja siitä, kuinka meidän pitäisi ymmärtää, että Luoja on luonut meidät nauttiviksi olennoiksi. Hän kertoi minulle, kuinka oli tullut siihen tulokseen, että ihminen todella omisti oman ruumiinsa ja sai olla ylpeä ja iloinen siitä. Omaa ruumistaan ei tarvitsisi pitää pahana ja heikkona, kuten papit opettivat. Tällainen puhe oli minun korvilleni uutta ja ristiriitaisia tunteita herättävää. Hän kysyi minulta, että osasinko nauttia omasta ruumiistani tarpeeksi. –Kyllä kai, vastasin. –Kuljen mielelläni ympäriinsä ja aistin tuoksuja ja värejä ympärilläni, jatkoin.

- Ei kun tarkoitan, että siten, kuin ihminen voi nauttia itsestään, omasta ruumiistaan. Osaatko koskea itseäsi niin, että kipinät liikkuvat vatsanpohjassasi?

Nyt ymmärsin, mitä hän tarkoitti. Hän tarkoitti juuri sitä, mikä oli kasvatukseni vuoksi minulle pois pantavaa ja moraalisesti väärin. Minua oli opetettu nukkumaan kädet peiton päällä välttämään muutenkin itseni hyväilyä lapsesta saakka.

Meidän keskustellessa Hilde pujotti kätensä paitansa sisään. Katsoin hieman paheksuen, kun hän otti nänninsä sormiensa väliin paidan alla ja selvästi hieroi sitä. Tuntui hieman oudolta, mutta seurasin esimerkkiä. Hilde oli saanut minut vakuuttumaan, että saisin tutustua itseeni myös fyysisesti. pujotin oman käteni paitani ja aluspaitani väliin ja otin toisen nännini sormien väliin ja puristin sitä hieman. Nänni kovettui sormieni välissä aivan kuten kylmässä vedessä. Tottakai olin koskenut itseäni ennenkin. Mutta tässä tilanteessa oli jotain uutta. Hilde puhui rauhallisella äänellä ja sai minut uskomaan, että tässä ei oikeasti ole mitään pahaa. Hän kehotti minua nipistämään nänniäni niin kovaan kun pystyisin. Tein niin miettimättä sen kummemmin. Ynähdin kivusta ja samalla aistin aaltoja vatsanpohjassani. Hilde hymyili minulle sydämellisesti ja oli olemukseltaan itse rauha. Hän otti kätensä pois paitansa sisältä ja rauhallisesti jutellen liu’utti kätensä hameensa sisään. Katsoin lumoutuneena tätä suorasukaista ja yllättävää toimintaa, joka olisi pienessä päässäni saanut välittömästi siveettömyyden ja saastaisuuden leiman, ellei Hilde olisi ollut niin luonteva ja jutellut koko ajan, kuin olisi jutellut kakun leipomisesta. Niinpä jälleen seurasin esimerkkiään ja ujutin käteni kohti häpyäni, ruumiinosaa, jota äitini mukaan piti hävetä ja kutsua salaisimmaksi. Tunsin karhean karvoitukseni ja kostean lämmön. Koska Hilde katsoi minua niin lämpimästi, jatkoin tutkimustani arasti. Yhtäkkiä tunsin jotain muuttuvan kehossani. Jalkojeni välistä tuli jotain märkää. Hilde arvasi ilmeestäni minun luulevan, että olin unohtanut kuukautisteni ajankohdan. – Kuule Felicia, Hilde sanoi, taidat vihdoin ruveta nauttimaan ruumiistasi. Katso kättäsi, ei se ole kuukautisverta vaan kirkasta nautinnon mettä, se on kuin aamukastetta. Käteni tuoksui suolaisen happamalta. Laitoin käden takaisin hävylleni ja jatkoin, vaikka olo oli ristiriitainen. Kohta säikähdin, kun ruumistani kouristeli. Taas Hilde katsoi minua rakastavin silmin ja puheli lempeällä äänellä. - Taisit kokea juuri naisen elämän suurimman nautinnon.

Kävin usein Hilden tuvassa, puhuimme niitä näitä ja välillä Hilden sanoja käyttäen opettelimme oman kehon nautintoja. Kerran kuitenkin Hilde vakavoitui hetkeksi ja kysyi halusinko tietää nautinnosta vielä enemmän, sen mitä hän jo tiesi. Hän kertoi minulle, että sama iho, joka aistii nautinnon, aistii myös kivun. Hän opetti minulle, että nautintoa voisi lisätä lähestymällä kivun rajaa. Kuuntelin ja kyselin vaikka en oikein ymmärtänyt mitä hän tarkalleen tarkoitti. - Haluatko Felicia nähdä jotain, Hilde kysyi. Nyökkäsin arasti. Hilde tarttui paidan helmaansa kiinni ja otti paidan päältään. Toki olin nähnyt ennenkin naisia ilman paitaa, mutta säpsähdin silti. Katseeni kiinnittyi Hilden rintoihin. Metalliset renkaat lävistivät Hilden molemmat nännit. Kauhistuin näkemästäni, mutta katseeni oli jo naulittu renkaisiin. Päässäni hakkasi kysymys ”miksi”. Miksi joku tahtoi noin paljon kipua vai oliko joku tehnyt tuon väkisin.. Hilde aavisti jälleen mitä ajattelin. - Haluatko kokeilla näitä, Hilde kysyi hymyillen. Astuin arasti lähemmäksi ja kosketin toisella kädellä kylmää metallirengasta ja toisella Hilden nänniä. Nänni oli aivan kova, kova kuin kylmässä vedessä. –Nautin suunnattomasti, siitä, että kosken nännejäni hieman kovempaa, siksi olen pujottanut renkaat nännieni läpi. Kyllä se sattui aika paljon, mutta nyt nämä tuntuvat vain hyvältä.

Olin hämilläni. En tiennyt mitä pitäisi ajatella. Yksi ääni päässäni käski juoksemaan ulos talosta metsään ja olla koskaan enää palaamatta Hilden luo. Toinen ääni puolestaan piti minut paikoillaan ja vakuutti, että Hilde on saanut minut vain nauttimaan.

- Haluatko nähdä ja oppia vielä lisää, kysyi tuo merkillinen nainen, juuri kun olin pääsemässä takaisin järkiini. Nyökkäsin huomaamattani ja Hilde aukaisi hamettaan ylhäällä pitävän nyörin. Hän laski hitaasti kangasta alaspäin vatsaansa pitkin ja pysähtyi siihen, missä karvoitus alkaa. –Ethän järkyty, Hilde varmisti ja jatkoi kankaan hivuttamista. Suuni loksahti auki, kun tajusin, että Hildellä ei ollut lainkaan karvoitusta. Iho oli aivan sileä. –En ole sairas, jos sitä epäilet, en vain pidä karvoista, Hilde jutteli hymyillen.

Hilde antoi kankaan pudota kokonaan lattialle ja hänen vakonsa näkyi kokonaan paljaana. Päässäni humisi, kun huomasin vaon yläpäässä ja alempana sivuilla jotain kiiltävää. Hilden karvatonta häpyä koristi kolme metallirengasta. –Katsos, minä nautin voimakkaista aistimuksista, Hilde sanoi, tule koittamaan. Hipaisin sileää iho ylimmän renkaan yläpuolella ja tartuin varovasti renkaaseen. Hilden pyynnöstä nostin rengasta ylöspäin ja Hilde ihopoimu tuli mukana paljastaen pienen lihanystyn. –Tämän on naisen tärkein osa, Hilde sanoi. Sanon sitä lemmen mykiöksi. Sitten Hilde tarttui sivuilla oleviin renkaisiin, jotka lävistivät hänen alemmat huulensa. Minua huippasi tunnekuohussa, kun Hilde avasi itseään renkaistaan vetämällä. –Minulla on kaksi ketjua, jotka laitan näihin renkaisiin ja sitten reisieni ympärille, pysyn paremmin auki, kun hyväilen itseäni.

Nousin pikaisesti ylös ja syöksyin ulos, olin kokenut liikaa uutta liian nopeasti. ryntäsin metsän läpi puolijuoksua. Päässäni jyskytti Hilden puheet ja paljas lävistetty iho. Kieltäydyin muutaman päivän ajattelemasta koko asiaa. Yritin auttaa majapaikkani isäntäväkeä arkisissa askareissa.

Heräsin eräs yö kesken uniani täysin pirteänä ja ajatukset kirkkaina. Olin nähnyt ihmeellistä unta. Päätin mennä heti aamulla Hilden luo. Melkein juoksin metsän halki Hilden ovelle.

- Unessani näin enemmän kauneutta, kuin olen koko elämässäni nähnyt yhteensä. Näin, kuulin ja haistoin niin ihania asioita, etten tiennyt niiden olevan edes olemassa. Ne kaikki tulvivat luontoäidin hävystä ja rinnoilta. Ja Hilde, sinä olit se luontoäiti. Haluan Hilde samanlaiset nännit ja hävyn kuin sinulla on.

Viimeisen lauseen puoliksi kuiskasin. Sanat juuttuivat kurkkuun. Olin alkanut vapista pelosta ja sellaisesti kiihkosta, joka oli minulle täysin uutta.

- Oletko aivan varma, Hilde kysyi.

Nyökkäsin ääneti. Hilde oli hetken hiljaa.

- Hyvä on, saat mitä haluat, voin auttaa sinua, Hilde sanoi. Nyt pyydän, että riisuudut.

En lainkaan enää ymmärtänyt itse mitä tapahtui. Huomasin vain riisuutuvani täysin alastomaksi Hilden edessä. Kehoni vapisi kuin lehti tuulessa ja mieli kiehui.

Hilde osoitti minulle kapeaa puista sänkyä, johon pyysi minun laskeutuvan selälleen makaamaan. Oikeastaan sänky oli vain levä penkki, jonka päällä oli ohuen ohut pehmike, mutta siinä ilmeisesti Hilde yönsä nukkui. Hilde pyysi minun odottamaan hetken aloillani. Hän kävi hakemassa kaapista pari köyttä. Säikähdin, mutta Hilde rauhoitteli minua sanomalla, että halusi vain varmistaa, että en satuttaisi itseäni tai häntä. Hän kysyi toistamiseen olinko aivan varma, vastasin äänettömästi olevani. Hilde sitoi käteni hellästi penkkisängyn alle ja jalkani penkin molemmille puolille aivan jalkopäätyyn. Hän meni kaapille ja nosti sieltä hellalle jotain kattilassa. Tärisin kauhuissani ja peloissani. En ymmärtänyt, mikä minuun oli mennyt, mutta sitä varmempi olin, että halusin. Hilde toi minulle lasissa makeaa viiniä, jota juotti minulle. Tunsin, että viini rauhoitti ja väri palasi kasvoilleni.

Hilde toi kattilan sänkyni viereen ja haki keittiöstä sakset ja jotain muuta, mitä en nähnyt. –Nyt pääset eroon noista sinun karvoistasi. Ensin Hilde otti sakset ja parturoi tytön karvani melkein kokonaan pois. En nähnyt itseäni, mutta tunsin viileän ilmavirran melkein paljaalla hävylläni. Sitten Iholleni siroteltiin jotain jauhetta. Hilde otti puulastalla kattilasta haaleaa hunajalta tuoksuvaa ainetta ja levitti sitä hävylleni pienelle alueelle kerrallaan. Aineen päälle hän painoi kankaan palan ja sanoin tämän tuntuvan ehkä ikävimmältä tänään. Kiljaisin kivusta, kun hän repäisi kankaan ensimmäistä kertaa. Vähän kerrallaan kaikki karvani olivat alapäästäni lähteneet juurineen. Ihmetyksekseni tunsin jälleen valuvan tuota kirkasta ainetta, johon olin tutustunut muutamia viikkoja aikaisemmin. Alapääni kuumotti hieman.

- No niin, olit reipas tyttö, Hilde sanoi ja taputti juuri paljastunutta ihoa jalkojeni välissä. –Tässä hieman lisää viiniä, niin voidaan kohta jatkaa. Viinissä oli tällä kertaa jokin uusi maku. Tunsin huumautuvani osittain. Oloni oli rauhallinen ja ihana.

- Koska olet niin nuori ja minulle rakkaaksi tullut ystävä, ajattelin hieman helpottaa tulevaa, Hilde sanoi. Hän haki lipaston laatikosta jotain. hän laittoi pöydälle viereen palamaan lyhdyn. Nyt näin ja kauhistuin kun näin mitä hänellä oli kädessä. Hänellä oli paksun näköinen neula. Hilde piti neulaa kirkkaassa liekissä hetken. Sitten hän antoi neulan jäähtyä ja kaivoi jostain korkin palasen, jonka hän sovitteli vasenta pientä huultani vasten. Päässäni kohisi hurjasti, kirkaisin ja jokainen lihakseni jännittyi, kun tunsin terävän piston siellä, minne kukaan ei ollut ennen tätä päivää koskenut. Hetken kuluttua sama toistui uudestaan oikealla puolella. Olin huumaantunut tuntemuksista ja viinin mukana nauttimista lääkkeestäni.

Hilde tuli viereeni ja silitti hikistä otsaani. Hänen hymynsä lämmitti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hän otti vasemman nännini sormiensa väliin ja hieroi sitä ensin hellästi, sitten kovakouraisemmin. Tutut kipinät liikkuivat ruumiissani. Tunsin äskeistä vielä voimakkaampaa kipua, kun Hilden neula lävisti vasemman nännini. Nyt näin itse, kuinka neulan perään Hilde pujotti pienen pienen renkaan. Tälläkin kertaa sama toistui oikealla puolellani. En juuri jaksanut nostaa päätäni, mutta näin hieman hahmoa tapahtuvasta.

Hilde siirtyi jälleen jalkojeni väliin ja kosketti hellästi jo valmiiksi arkana olevaa häpyäni. Hän hyväili minua pehmeästi aivan vakoni yläosasta. Yhtä aikaa en ollut tässä maailmassa ja silti tunsin suloisemmin kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Tunsin jotain kylmää vasten lemmen mykiötäni ja hetkeä myöhemmin tunsin huikaisevan piston ja samalla nuo ihanat kouristukset räjähtivät ruumiissani voimakkaampina kuin koskaan aiemmin.

Nukahdin.

Herättyäni kuulin, kuinka Hilde touhusi keittiössä. Tunsin tuoreen leivän tuoksun nenässäni. Rintojani kivisti hieman ja nivusia kuumotti. Muistin pikkuhiljaa, mitä oli tapahtunut ja missä olin. Pääni kirkastuessa se kutkuttava tunne palasi ja silti samaan aikaan oli vaikea uskoa kaikkea todeksi. Koskin häpyäni ja tunsin kolme rengasta täsmälleen samoissa paikoissa, joissa Hildellä oli omansa. Ihoni silkkisyys tuntui mykistävältä. Pystyjen rintojeni päissä oli hellät nännit kovina ja nännien läpi kulki sirot hopearenkaat.

Hilde kertoi lähettäneensä sanan sukulaisteni luo, että olin tullut kovin huonovointiseksi ja että olin jäänyt lepäämään hänen luokseen. Söimme tuoretta leipää ja kävelin varovasti seuraavana aamuna majapaikkaani. Seuraavalla viikolla lähdin takaisin kotimaahani, enkä tavannut Hildeä enää. Haavat parantuivat nopeasti ja nautin renkaista.

Olen kantanut tämän oman pienen salaisuuteni nyt kaksi kokonaista vuotta ja nyt sen halusin teille kertoa. Rakastan elämääni enemmän kuin koskaan. Nautin jokaisella solullani kaikesta, mitä tunnen näen, koen, haistan, maistan.

Felicia