BroadMind

Olen luvannut viedä sinut tänään teatteriin. Näytäntö alkaa 19.00. Todennäköisesti vilkuilet jo kärsimättömänä kelloa, sillä taidan olla sovitusta kymmenisen minuuttia myöhässä. Aikaa kyllä on, ehtisimme vielä vaikka leivoskahveille - mutta minulla sattuu olemaan muuta mielessä. Ensi-iltoja tulee ja menee; himon ei pidä antaa odottaa.

Olemmehan me teatterissa käyneetkin, ja paljon muualla, nähneet maailman torit Venetsiasta Las Vegasiin ja Buenos Airesista Bangkokiin. Sinä tiedät olevasi niin kallisarvoinen, niin jumalainen Nainen, että minun on vaikea sinulta juuri mitään kieltää. Mutta vastapainona minulla on oikkuni. Ne ovat usein yllättäviä, eriskummallisia – joku voisi sanoa, että niissä on jotain pakkomielteistä ja sairastakin. Sanokoon, minä en välitä. Oikkuihini pätee vain yksi sääntö: sinun on niihin mukauduttava. Ja myönnettävä on, hyvin olet tähän asti mukautunutkin. Et aina ilman kyyneliä, mutta urhoollisesti joka tapauksessa. Eikä minun tarkoitukseni ole testata, missä sinun sietorajasi kulkee, toimin vain sisäisten tarpeitteni ajamana, niiden armoilla. Jos siitä seuraa, että sinä tunnet silloin tällöin olevasi minun armoillani, sitten seuraa. En ole käyttänyt sekuntiakaan sen pohtimiseen, mitä tapahtuisi jos ehdottomaan kuuliaisuuteesi joskus tulisi särö. Minä en todellakaan tiedä…

Kaikki sai alkunsa tänään kun ryhdyin pihassa puhdistamaan auton kumimattoa siihen kertyneestä sorasta. Huvittavaa, miten ideat voivatkaan iskeä salamana tajuntaan. Nyt tulen kumimatto ja muuta rekvisiittaa kainalossa kotiin. Emmekä me todellakaan ole tänään menossa teatteriin. Tai ainakin näytännöstä tulee hiukan ennakoidusta poikkeava.

Pienen kiukun ja tunteenpurkauksen sinulle sallin. En olisi täysin tahdotonta naista voinut koskaan valitakaan. Mene sinä vain huoneeseesi hetkeksi itkemään, minä odotan, että pahin kimoilu poskessani lakkaa. Mutta meikkaukseen ja koruihin älä koske, ei tunnin ja kolmen vartin laittautumisesi hukkaan tule valumaan.

Vähän ajan kuluttua astun sisään valtakuntaasi. Istut meikkauspöydän ääressä vaitonaisena, itku on laantunut ja kasvoille ilmaantunut jo hiven alistuneisuutta. Upeat timanttikorvakorusi ovat edelleen paikoillaan, samoin säihkyvä riipus kaulallasi. Huulia somistaa tummahko puna, tarkoin asusteittesi sävyihin sovitettu. Ainoastaan ripsiväri on hiukan levinnyt, mutta siitä selvitään vähällä. Ojennan sinulle peilin ja puhtaan nenäliinan. Katsot minua peilin kautta alta kulmain ja ryhdyt puhdistamaan sotkeutunutta mascaraa nenäliinan kärjellä. Et sano mitään, tunnet leikin ja sen säännöt. Kutsun sinut keittiöön.

Nostan pöydälle tölkin gin tonicia ja puolentoista litran pullon hiilihapotonta lähdevettä. Avaan tölkin juodakseni ja kaadan sinulle juomalasin täyteen vettä. Parhaimmillamme me tarvitsemme hyvin vähän sanoja: minun päästyäni tölkin loppuun sinäkin olet siemaus kerrallaan tyhjentänyt lasisi. Kaadan sinulle uuden lasillisen. Katsot minua kuin puolihullua, sitten suupielissäsi käväisee hymyntapainen. Juot lasin mielenosoituksellisesti yhdellä rupeamalla. Kaadan tyytyväisenä seuraavan lasin. Enää en kykene lukemaan kasvoiltasi muuta kuin puhtaan hämmennyksen. Mutta ei, en minä ole sen enempää järjiltäni kuin ennenkään. Enkä aio juottaa sinua halki. Pienellä sormen liikkeellä kehotan sinua tyhjentämään kolmannen lasin. Juotuasi pullon tyhjäksi sinun täytyy niellyn ärtymyksesi ja loukatun kunniasi keskellä olla rahtusen uteliaskin. Ja pian sinun uteliaisuutesi tyydytetään.

Menen olohuoneeseen. Sanoja ei nytkään tarvita, seuraat vähäisen epäröinnin jälkeen perässä. Meillä on teatteri-illan puvut yllämme, mutta sinä pääset kohta sen ahdistavuudesta eroon. Istun sohvatuoliin, nostan jalkani rahille ja pyydän sinua riisuutumaan - hyvin hitaasti, vaatekappale kerrallaan - ja kääntymään joka vaiheessa neljänneskierroksen niin, että voin nähdä sinut kaikista suunnista. Teet kiltisti mitä pyydän. Päästyäsi pikkuhousuihin ja rintaliiveihin olet kasvot minuun päin. Olen nähnyt mitä koskettavimman esinäytöksen. Sinun vartalossasi sattuu jokainen kaari olemaan kohdallaan. Ja mikä vähintään yhtä tärkeää, mielesi on muokkaukselle optimaalisen altis. Rakastan sinua, syvemmin kuin ketään tai mitään - vaikken sitä nyt voikaan sinulle kertoa.

Alusasusi on väärää väriä. Käsken sinua poistumaan ja vaihtamaan pikkumustan ja liivit iloisen punaisiin. Sinä poistut. Minulle jää aikaa järjestää lava esitystä varten.

Kun olet palannut, käsken sinua kääntymään edessäni selin. Hieron kämmenillä kapeaa uumaasi. Vavahdat kosketustani, siksikö että käteni ovat jännityksestä viileät vai siksi että kaikki tuleva on sinulle kirjoittamaton luku? En tiedä. Kuljetan oikean käteni navallesi kuin tarkistaakseni sormieni sijainnin ihosi kartalla. Työnnän keskisormeni varovasti pikkuhousujesi pitsireunuksen alle ja autan toisenkin käden sisään. Liu’utan kädet sivuillesi ja vedän nimettömät verkalleen alas polviin. Käsken levittää jalkojasi, jotta housut pysyvät siinä paikoillaan. Otan kassista paksun vaipan ja nostan sen alhaalta päin tiukasti häpyäsi vasten. Toisella kädellä nostan housusi takaisin ylös ja vedän ne paikoilleen, niin ylös kuin missä ne pysyvät, jotta vaippakin pysyy paikoillaan. Sinulta pääsee lyhyt inahdus; jos se olisi ollut vähääkään pidempi, sitä olisi voinut luulla kysymyssanan hätääntyneeksi aluksi. Siirrän kevyesti kookokselta ja parfyymilta tuoksuvat hiuksesi syrjään ja kosketan parransängelläni mitä hellimmin olkapäätäsi. Voin vain arvailla mielessäsi vellovia tunteita.

Joskus on parempi välttää riski, että ei-toivottava sana tai pari vahingossa pääsee huulilta. Asetan suuhusi gagin, jossa on kookas pallo ja kiristän niskan taakse ja takaraivolle tulevat remmit sopivan tiukoiksi. Enkä hetkeäkään liian aikaisin, jonkinlainen epäselvä ääni pyrkii jo kurkustasi ilmoille. Mutta ehkä se oli koe, jossa onnistuneesti todettiin, että puheesta tämä mukavuus päässä ei todella tule mitään. Siirrän sinut takapuolesta kevyesti työntäen läheisen pöydän ääreen. Pöydälle olen nostanut auton jalkatilan maton, jonka olen huolellisesti pessyt. Maton reunat ovat taipuneet ylös, joten matto muodostaa pienen laakean kaukalon. Ohjaan sinut matolle ja taivuttelen kuin nuken asentoon, jossa toinen polvesi on maassa ja toinen edessäsi koukussa. Jalkaterät ovat taipuneet niin, että paino on päkiöiden varassa. Kun otat vielä käsillä tukea edestä, mahdut matolle juuri ja juuri. Asentosi muistuttaa jonkinlaista koottua pikajuoksijan lähtöasentoa. Paitsi että et tule ihan heti lähtemään minnekään. Et tarvitse rautoja tai sitomista: tiedän että olet nainen, jolla älyä ja ymmärrystä.

Nostan vielä leukaasi; pääsi sinun täytyy pitää ylpeästi ylhäällä. Annettuani sinulle luvan asentoasi muuttamatta näyttää tunteesi ja päästellä haluamiasi ääniä suukapulan takaa, teatteriesitys voi alkaa. Näyttelijälle en valitettavasti aio myöntää lupaa poistua saniteettitiloihin, muutoin tarpeitten teko on sallittua – paitsi seuraavana lyhyenä hetkenä, jolloin käyn itse tyhjentämässä rakkoni ja haen jääkaapista pikkupurtavaa.

Vaikkei puolen tunnin kuluttua ole vielä tapahtunut mitään merkittäviä juonenkäänteitä, olen vakuuttunut siitä, että nautin tästä enemmän kuin yhdestäkään tavanomaisesta teatterikappaleesta. Syön perunalastuja ja rapistelen pussia mielin määrin. Kukaan ei paheksu kun sihautan auki kolapullon. Toisaalta muut eivät häiritse omaa katselunautintoani naurunpurskahduksillaan tai nyyhkytyksillään. Kappaleen ainoa näyttelijä tosin on silminnähden surullinen. Itket vuolaasti, huohotat ja hengität nykivästi. Pääsi tärisee niskalihastesi puutuessa pystyasennossa. Liike saa korvakorut liikkumaan ja välkehtimään. Näky on mitä kaunein ja viimeistä yksityiskohtaa myöten kiihottava. Periaatteessa mikään ei estä sinua nousemasta ja kävelemästä kylpyhuoneeseen tyhjentämään kovaa vauhtia paisuva rakkosi – ja suukapulan nurkkaan heitettyäsi ilmoittamasta, että olet kurkkuasi myöten täynnä minua ja perverssejä pakkomielteitäni. Mutta sinä pysyt paikoillasi. Pysyt vielä sittenkin kun näen äärimmilleen jännittyneistä keskivartalon lihaksistasi ja silmiesi tuskasta, että pidättely on kohta tuomittu epäonnistumaan.

Ja niin annat nöyrästi sen tapahtua silmieni edessä, sallit minun saada sen mitä olen halunnutkin. Syvääkin syvemmän huokauksen ja voimakkaiden väristysten saattelemana annat virtsan tulla. Vaippa kätkee osansa, mutta tehokkainkaan imukyky ei riittäisi tähän tulvaan. Lämmintä ruumiinnestettä valuu kumimatolle alas reitesi syrjää ja tippuu katkeamattomana virtana alapuolella olevalle nilkallesi. Loppua ei näy tulevan, maton pohja peittyy nopeasti. Pikkuhoususi tummuvat vähitellen kauttaaltaan. Kasvosi värjäytyvät häpeästä punaisiksi. Etkä voi enää sille mitään, että pääsi painuu yltyvien itkunkohtausten aikana hiukan alemmaksi.

Mutta minä aion istua näytännön loppuun, toinen puoliaika on vielä edessä. Se on hiukan pidempi, tunnin, kenties puolitoista. Loppukohtaus on samantyyppinen kuin jo nähty – ei ehkä yhtä raju, mutta kertautuessaan vielä vaikuttavampi. Koen tunneasteikon ääripäät, samalla kertaa sekä voimakasta nautintoa että syvää liikutusta. Silmäni kostuvat, minulla ei ole mitään syytä olettaa, ettei näyttelijä olisi pannut kaikkeaan peliin ja antanut yleisölle vain parastaan.

***



Kaikenlainen palaute on tervetullutta.