Hertta

Neljäs osa

Kolmetoista vuotta siitä on, kun olin paksuna Isokukko-Uljakselle, niin kuin olen nyt Reinolle. Neljälle eri miehelle olen tähän 39 vuoden ikään kerennyt kantavana olla. Ai ai ai, taidan minä olla hetelmällistä maaperää! Niin on sanottu. Alan hyvin itämään, kun siementä vakoon kylvetään. Nyt vartun sentäs lasta aviolliselle miehenpuolelleni, tälle Reinolle, jota tässä töistä kotiin oottelen. Ja iltaseksi päälleni, halua helpottamaan. Vaan oli silloin tilanne vähän toinen, kun toista lastani aloin varttua. Ensimmäinen se kasvoikin äitini luona, tuo Matti, joka nyt aikamies jo on. Vaan syksytalvesta 1952 toista vartuin, vieraalle miehelle vielä. Vihittynä vaan olin vanhaan, kyvyttömään, kutaraan Kustiin, kun heikkoa luontoani sille nuorena menin. Ei se vaan elämä aina mene tasaisesti, ja parempi onkin, kun ei mene. Joskus sitä pitää vieraissakin olla, kun muuten ei asiat onnistu. Ja vaikka onnistuisikin, niin ollaan silti. Hekuma sen tekee, mielihalu toista puolta kohtaan. Sillä on elämän jatkuvuus taattu. Niin sen kuuluu ollakin.

Isokukko-Uljas, kookkain, karvaisin ja reilusti isokyrpäisin kaikista meillä kortteeria pitäneistä metsätyömiehistä, oli minut huor’akakseen kengittänyt, omakseen ottanut minut ja vittuni, oman ukonrutjakkeeni silmien alla siellä korvessa. Minua se kävi astumassa, minkä kerkesi. Oli se naimamies, ai ai ai! Tuli joskus kesken päivänkin taloon sieltä savotalta, eivät ne muut työläiset koskaan tulleet. Liekö sitä saanut tullakaan, mutta Isokukko-Uljas oli omanlaisensa, tuli vaan, oli varma kaikessa tekemisessään. Saatoin minä olla puolista ukonruojalleni laittamassa, kun se tupaan kopisteli, tuli kiinni vaan ja jyräytti, että hässittää. Minä siinä hymyllä pelaamaan ja rintoja tarjolle antamaan. Osasi se kouria niillä otson kämmenillään, pöyhiä oikein kunnolla kuin untuvatyynyjä. Jo käänsi minut ympäri, hieroi pehmoista takapuolta, työnsi nojalleen pöydän päälle. Ai ai ai, oli sillä Isokukko-Uljaksella konstit! Ei minua sillä lailla ollut ottanut ennemmin kuin se ukkoherra, se tukkipomo, silloin saunalla. Isokukko-Uljas urahteli valmistaessaan yhtymistä, riipi minulta helmat selän päälle, veti märkiä alushousuja alas. Työnsi sormensa pilluun ja maiskautti suutaan. Valmis oli pantavaksi.

Heti seisoi nussimisvehje, se suurikokoinen pötkylä, halusi saman tien tiukkaan vakoseen työntyä. Pussit sillä Uljaksella oli aina täynnä, isot perunat nahkasissa, niissä sikisi aina vaan lisää itävää siementä. Niillä siemenillä minut oli jo tiineeksi pantu. Olin minä Isokukko-Uljakselle arveluni kuiskannut, se vaan suunsa hymyyn veti ja naurahti, että sopiihan tänne maalimaan lapsia. Tämmöiseen mukulattomaan korpeen vasitenkin. Himolla otti Isokukko-Uljas aina omansa. Vahvana työntyi syvälle, venytti nuorta vakostani äärilleen, alussa teki aina tiukkaa. Aina minä ulisin, ääniä suustani päästelin, kun niin isolta ja hyvältä tuntui. Isokukko-Uljas otti lanteilta kiinni, lämpimältä uumaltani, ja alkoi takanani jyskyttää. Minä vielä enemmän ulahtelin, pillu herkisteli, meni tiukaksi supuksi kyrvän ympärille ja taas löystyi hekumasta väräjämään. Hyvin lypsi, murisi Isokukko-Uljas. Minua oli kuulemma hyvä nussia, laatutavaraa oli pillu. Nainninryskytys tuvassa kuului peräkamariin, missä Kustin-turjake makasi sängyssään. Sydänkin sillä oli alkanut jo reistailla, vikoja oli vaan rahjuksessa. Vielä jaksoi kumminkin huutaa, mitä helvettiä siellä taas naidaan. Pisti se semmoinen minua kuitenkin kaduttamaan. Isokukko-Uljas jatkoi vaan, paineli isolla hännällään naisenvakoseeni ja takasin huusi, että varaisäntä se vaan astumishommia hoitelee, kun ei oikeasta isännästä siihen ole. Emännällä oli niin himokas vittu, ettei sitä kyrvättä voinut jättää. Eikä siementämättä, ettei mene hetelmällinen maa hukkaan. Jo minä aattelin, miten syntiseksi oli minun elämä jo mennyt. Vaan unohtui taas semmoiset, kun Isokukko-Uljas höökiä lisäsi, survoi tanakkaa oksaansa syvälle kohdunsuulle, herisytti minua, ja syöksi karjuen siemennesteet vittuuni.

Jok’ikinen yö se Isokukko-Uljas minua otti, väliin päivälläkin. Aina sillä seisoi komeasti, isona ja kovana kuin halko. Ja minulla mätäs vaan valutti, otti sisään halukkaana. Ai ai ai, mimmoisia lemmiskelijöitä sitä oltiin! Isokukko-Uljas piti minua yksinomistuksessa, eivät siihen muut saaneet pippeleitään väliin työntää. Kerran se Pekka yritti, huulille jo melkein pääsi, mutta Isokukko-Uljas tuli parahiksi paikalle. Tinttasi semmoisella voimalla nuorenmiehen maahan, ärähtikin, että uskoi vastaisuudessa olla koskematta. Vaan muuten se Uljas oli hyvä toveri niitä muita kohtaan. Liiankin hyvä välillä, kun minä saan sanoa. Vaikka siitä meidän naimisesta kaikki tiesivät, niin oli se silti häpeän paikka minulle. Vaan kerrankos sitä eläissään ihminen itseään ja tekosiaan häpeämään joutuu.

Rupesi välillä korskeaksi se minun sängynlämmittäjäni. Sanoi, että kokeillaanpas naida hänen laverillaan tuvassa, että hyvinkö natisisi ja paukkuisi. Minua ei semmoinen huvittanut, mutta Uljas vaan piti päänsä. Sanoi, etten kyrpää sinä yönä saisi, ellen hänen laverilleen tulisi. Luulin minä yhden yön ilman selviäväni. Vaan halu voitti kumminkin. Vakonen alkoi kostua, kun sängyssä valvoin, turhaan odottelin. Läksin sitten pimeässä tupaan hiipimään. Vähemmän lattia minun allani narisi, kun vielä kevyt olin. Ei tuo mahakaan siinä vaiheessa vielä isoksi ollut paisunut. Pääsin Isokukko-Uljaksen laverille, sukelsin karvaiseen kainaloon, vieraan miehen petiin. Oli siinä emännän nöyrryttävä, kun kullia teki niin mieli.

Isokukko-Uljas imi minua, kaulaan teki isoja, rumia jälkiä. Rintojakin imeskeli, arveli niistä kohta puoleen maitoa jo heruvan. Jo sillä rupesi seisomaan. Käski ottaa varresta kiinni, puristella ja nahkaa edestakasin liikutella. Minä kiimassani liikuttelemaan. Ai ai ai, miltä se kädessä tuntuikaan, semmoinen iso, miehinen jässikkä! Isokukko-Uljas alkoi huohottaa kuin uroshirvi, semmoista korinaa piti, että herätti varmasti muut. Sanoi, että nyt oli päästävä jo pillulle. Siinä se rupesi könyämään, minulta yöpaitaa käärimään ja karvojani silittelemään. Minä halusin pitää vällyn päällä, jos joku sattui hämärässä tiirailemaan. Yritin minä saada Uljasta sivusta naimaan, niin kuin edellisenä yönä oli naitu, mutta päälle se nyt tahtoi kömpiä, alistaa minut alleen. Jäykkänä ja pykälikkäänä työntyi punaisiin sisuksiini, pani minut ulvahtamaan.

Olivat ne kaikki muut kortteerimiehet jo hereillä. Valon panivat lamppuun ihan yht’äkkiä. Aatu älähti, että ei kai täällä vaan olla naimassa. Minä yritin vällyä vetää pään ylitse, kun siihen laverin ääreen alkoivat kerääntyä. Vaan Isokukko-Uljas potkaisi koko vällyn pois. Julisti korskeana, että kyllä sitä kestää katsoa, kun hän nussii. Oli sitä kuulemma ennenkin päältä katsottu. Miehet repesivät remakkaan nauruun, hirnuivat siinä ja minä häpesin. Oli se liian roisia se semmoinen. Minkäs minä sille mitään mahdoin, alla makasin vako täynnä isoa murikkaa. Miehet vaan silmät killillään kyttäsivät, mitä tuleman piti. Joku haki tuolinkin ja alkoi läheltä seurailla. Isokukko-Uljas vaan veti suun leveään hymyyn, vilkutti tovereilleen silmää ja alkoi puskea minua. Kohta jo röykytti minua tosissaan, huudatti miehille, näytti voimansa, antoi laverin natista ja paukkua. Ja minä en voinut kuin ottaa vastaan, niin syvälle kuin mahtui.

Miehiä huvitti, himotti toisten naimista katsella. Sanoivat, ettei oltu semmoista panemista ennen nähtykään. Kehuivat Isokukko-Uljasta, miten oli sillo iso kyrpä, painavat siemenpussit hölskymässä, konstit hallussa. Minuakin ylistivät. Rintoja ihailivat, olisivat halunnet koskeakin, vaan eivät uskaltaneet. Tirkistelivät vittua ja nauroivat sen reunojaan myöten täynnä sonnia olevan, rinkulana kalun ympärillä. Kas kun ei revennyt. Isokukko-Uljas vaan siitä enemmän intoontui, alkoi pyörittää takapuoltaan, muhinoi kunnolla ja pani vakoni sykkimään. Ai ai ai, kun osasikin! Eivät ne muut semmoisia osanneet, suoraa pistonaintia ne vaan panivat. Tämä sonni se osasi muutakin, oli kunnon oppia saanut. Välillä jatkoi taas Isokukko-Uljas suoraa työntöä, minä voihkin, tarrasin kiinni ja kouristelin. Taas alkoi pyörittää ja kirnuta, ähki kiimassaan. Minä puhkesin taas hekumaan, veret kohisivat sisälläni, pillu liplatti nautinnosta, halusi saada siemennöksen purkautumaan. Jo oli Isokukko-Uljas kyllikseen nussinut, alkoi survoa syvälle, sanoi siemenensä laskevan ja niin teki. Murahti ja antoi kyrvän sylkeä voimalla. Minä olin yhtä sen miehen kanssa, ihan kokonaan. Jo valuivat sakean valkeat liemet minusta ulos ja laveri kastui. Miehet ihmettelivät ja kunnioittivat. Vaan natisi ja paukkui se laveri vielä toisenkin kerran sen yön aikana, ennen kuin aamu valkeni.

Olin alkanut elää emännyyteni kukkeinta aikaa. Mitä enemmän maha kasvoi, sitä enemmän minua naitatti. Isokukko-Uljas ei saanut milloinkaan tarpeekseen. Aina se oli minua häntimässä, selässä ärjymässä ja siementään sisääni laskemassa. Vaan kävi kevättalvella semmoinen tapaus, mistä en uskaltanut Uljakselle mitään puhua. Tuli taas se naimahaluinen ukkoherra savotalle, ja sen perästä minua etsimään. Kerran se oli minua jo polkaissut ja lisää teki mieli. Troppia olin justiinsa Kustin-ruppanalle antanut ennen puolta päivää, kun sitä rinnasta yhtenään juili. Pitihän minun sille sentäs jonkin verran vaimona olla. Onneksi ei se nimismiehen puheille kyennyt, minua oikeuteen huoruuden tähden viemään. Kyvytön se oli siinäkin asiassa, mokomakin. Silloin se ukkoherra tupaan astui, iloisesti tervehti ja vilkutti silmää, kun huomasi nuoren emännän olevan tiineessä tilassa. Ainahan se niitä miehiä huvitti, se mahan kasvaminen.

Tukkipomo pyysi minua saunalle käymään, oli kuullut, että se iso työmies minua yksinomistuksessa piti, eikä tahtonut tulla sen yllättämäksi. Kuitenkin halusi osingolle päästä. Kun se siinä vonkasi, kauniisti minua kehuskeli ja mairitteli, niin läksinhän minä. Kutitti niin mukavasti jo jalkovälistäkin. Mahlaakin kävellessä jo tihkuili. Oli sauna vielä pienessä lämmössä iltasen jäljiltä. Kävi taas kuumana se tukkipomo, ukkoherra. Heitti takin päältään, kävi heti kiinni. Suuta annettiin ja vartaloa rupesi kopeloimaan. Sanoi, että emäntä olikin saanut itävää siementä oikein kunnolla sen viimekertaisen jälkeen. Oli saanut niin. Rupesi minulta vaatteita riisumaan, samalla kyseli, kukas se semmoisen tempun on emännälle tehnyt, ettei ajoissa pois vetänyt. Olikos se joku hänen työmiehistään. Minua alkoi jo huohotuttaa, sanoin, että Isokukko-Uljashan se. Ukkoherra vilkutti silmää, meni kyykylleen, silitti sääriäni. Sanoi kyllä sen miehen maineen tietävänsä, kaikkihan sen sonnin tiesivät. Mutta täytyihän sitä emännän välillä herrankin kyrpää vakoseensa saada, ettei pelkkään työmieheen liiaksi tottuisi. Minä vaan myöntelin, että niin, niin. Olin ihan kiimoissani ja halusin miestä sisääni.

Viimein sai ukkoherra housunsa alas, seisotti jäykkää, tummanpuhuvaa vehjettään, naureskeli korskeana. Ei ollut ihan niin iso kuin Isokukko-Uljaksella, mutta pystymmässä seisoi, kaartui häijysti. Oli sillä erilainen mahti minuun, eri tavalla hyvää teki ja pisti vaon vaikertamaan ja nautinnosta litisemään. Ukkoherra oli erityisen mielissään, että saisi pitkästä aikaa nussia paljaalla, ei tarvittu nyt kortonkia. Oli toinen ehtinyt siementää ajoissa, tehnyt hänelle olot makoisammiksi. Taakse se nytkin tahtoi käydä, painoi minua lauteelle, muisti viimekertaisen. Ai ai ai, miltä tuntui pitkästä aikaa erimallista motkulaa sisäänsä saada! Kyllä siinä lemmenlihat olivat herkällä, tunnustelivat tulijaa, hyväilivät jäykkänä kaartuvaa. Tukkipomo alkoi ähkien työnnellä ja kehui hyvin luistavan, vaikka tiukka oli emännällä vittu. Paremmaksi oli kuulemma vaan kouliintunut viime käynnistä.

Rintoja alkoi hieroskella, samalla kun takaa päälleni puski. Ja taas alkoi enemmän rasvaisia haastella. Ai ai ai, kun osasikin, ikämies, yli viidenkymmenen! Kyseli, että hyvältäkös tuntuu tukkipomon tömäkkä sarvi. Hyvältä tuntui, niin että pani pillun ja koko vartaloni ilosta liplattamaan. Ärisi hyvillään niskassa, puristi rintoja kourissaan, pökki kovemmin. Kyseli, oliko hänellä isompi kyrpä kuin Isokukolla. Hekuman hurmoksessa voihkin, että sillä on isompi. Ei oikein tykännyt siitä ukkoherra. Puski pari kertaa kovasti ja syvälle, kosti minulle, huudatti ihan. Jo kysyi, oliko hänellä käyrempi. Huusin, että on, käyrempi on. Sillä on melkoisen suora. Jo hykerteli mielissään ukkoherra, paneskeli kumuralla sarvellaan oikein ahnaasti. Taas kysyi, oliko käyrä aisa mieluisa emännälle. Silloin minua taas vietiin, koko sisus kuplahteli, ja huusin ilmoille, että on, on, on. Tukkipomo urahti, että nyki jo palleissa. Kohta saisi nuori vittuni maitia sisäänsä. Oikein ukkomiehen kyrvästä, hyvää tavaraa. Rupesi silläkin jo vaikeaa tekemään, vaikka niin pirun kestävä mies olikin. Vielä ärjyili, että mitäs se Isokukko tykkää, kun vieras mies nyt oman siemenlastinsa vittuun kylvää. Eikös se ollut yksinomistuksessa tämä nuori, tiine emäntä. Minä en kyennyt enää vastaamaan, vollotin vaan suoraa huutoa, kun niin taivaallisen olon teki, kuuman ja tulenpolttavan hekuman. Jo työnsi ukkoherra käyrän vehkeensä syvälle, laski minuun omat siemenensä, levitti pillun täydeltä maitiansa. Onneksi oli jo kohtuni ovi lukossa sillä kertaa.

Sain minä ajan kanssa pilluni pestyä sen verran hyvin, ettei Isokukko-Uljas yöllä huomannut pomonsa hänen apajallaan käyneen. Enkä mitään uskaltanut siitä puhua, olin niin kuin ennenkin, halukas vain Uljakselle. Puihin alkoi kohta kasvaa silmuja kilpaa minun vatsani kanssa. Kesä oli tulollaan, ja Isokukko-Uljas lähdössä muitten kortteerilaisten kanssa suveksi kotipuoleen. Täytyi sen kuulemma omaakin eukkoaan käydä välillä nussimassa, että aviolapsiakin lisää rupeaisi sikiämään. Vaan lupasi tulla taas syksytalvesta takasin minun luokse. Komensi sen ajan olemaan ilman kyrpää, oottamaan itseään. Olinhan minä aina kesät ilman, kun en mistään sitä miestä saanut. Olihan minulla nyt kesälapsikin tulollaan, menisi senkin kanssa aikansa. Kyselin, mikä pannaan lapselle nimeksi, kun syntyy se jo paljon ennen Isokukko-Uljaksen takasintuloa. Sanoi, että jos tulee tyttö, pane Helmi, jos tulee poika, pane Mikko, mikä oli hänen isävainaansa nimi. Minä lupasin. Sitten se sanoi vielä siittämälleen terveisiä laittavansa, puski minun päälle ja alkoi naimaan. Kyllä se sinä yönä jaksoikin, viimeistä kertaa ennen tulevaa talvea. Lopuksi heitti terveisensä syvälle minun sisääni.

Heinäkuussa minä pyöräytin maalimaan toisen poikani. Iso oli poika, oli siinä tekemistä. Kätilö vaan ihmetteli, kun oli isot vehkeet jo alusta asti, semmoiset vitjamunat että. Rohkeni kysymään, oliko isälläänkin kunnon vitjakset, johon sanoin, että olihan sillä. Ai ai ai, kun olikin. Pojalle annoin nimeksi Mikko, niin kuin Isokukko-Uljakselle lupasin. Kustin-tursana sen lapsen takia vihoitteli, ärisi ja mäkätti. Vaan ei se enää itsekseen toimeen tullut, minun piti hoitaa. Uhkasin lähteä mukulani kanssa, jos ei se marina loppuisi. Kyllä se siitä hiljeni. Minähän se synnillisesti olin tehnyt, kun vieraille annoin vakostani, tulin vielä tiineeksi ja lehtolapsen väänsin avioliitossa. Vaan kun ne asiat ei siitä muuttuneet, vaikka minä miten olisin itseäni piinannut. Minä olin emäntä talossa, minä määräsin. Kustin-kurttana oli minua alempana nyt.

Kun savotalla töitä taas jatkettiin, tuli Isokukko-Uljas takaisin. Mielissään oli pojasta, kehui komeaksi, omannäköisekseen. Sanoi, että isot munat sillekin ajastaan kasvaisi, niillä naisia sitten hyvänä pitäisi. Heti teki sen mieli minun päälle nousta, oli jykevä pökkäle heti tanassa. Piti saada täydet pussit tyhjentää ja heti uutta siementä idulle. Oli kesän aikana kotipuolessakin kuulemma onnistanut. Sinne jäi eukko kantavaksi, kun Uljas taas metsätöihin talveksi läksi. Kyllä minua hirvitti, että heti taas tiineeksi tulisin, kun yhden vasta maalimaan saatoin. Vaan semmoinen oli Isokukko-Uljas, ettei se siinä asiassa naisen puheita uskonut, osaavasti kävi vitulle, paljaana työntyi sisään, nautti vallastaan. Ja minäkin nautin, unohdin äkäilyn. Ai ai ai, kun tuntui ihanalta pitkästä aikaa miehestä täyttyä, paksusta murikasta! Isokukko-Uljas urahteli, tiedusteli työnnellessään, olenkos malttanut ilman miestä kesän ajan elellä. Minä hankasin himoissani sen leveää, karvaista selkää, ulisin, etten ketään ole mättäälle laskenut. Jo oli Uljas tyytyväinen, suu levisi korviin saakka, korskahteli, pyöritti taas takapuoltaan, kirnusi huolella. Muut kukat olivat siltä vuodelta sulkeutuneet, mutta minun kukkani aukesi. Se mesinen, punainen kukkanen, jota miehenpuolet aina himoitsivat. Uikutin sonnin alla, silmissä säkenöi, vatsanpohjassa pulpahteli, vikelteli ja pirskahteli. Karvainen nussija tuli päälle, kutitteli, kurottautui, samalla pökki syvälle. Otti isoilla kourillaan takapuoleni alta tukevasti kiinni, kiljaisin ihanuuttani. Antoi ison kyrvän ampua sakeat siemennesteensä suoraan kohtuun. Ja minä olin taas kantavana.

Ai ai ai, on se kumma, kun sitä nyt ajattelee. Ne kaksi vuotta olivat kuin veljekset, melkein samanlaisia. Molempina vuosina olin tiineenä Isokukko-Uljakselle, kannoin sen siittämää mukulaa aviollisen ukonrutaleeni katon alla. Isokukko-Uljas minua hyvänä piti, joka yö naitiin, niin että sänky tai laveri natisi ja uhkasi säläksi mennä. Kävi se Uljas minua toisinaan päivälläkin ottamassa, samat metkut sillä jatkuivat. Ja molempina vuosina kävi se ukkoherrakin minun kimpussa. Jälkimmäisenä keväänä tuli oikein kaksi kertaa, aina otti saunalla ja tahtoi omat maitinsa minun sorjaan vakooni heittää. Ai ai ai, oli se elämätä se.

Vaan piankos se aina muutoksen tekee. Kolmannen poikani minä taas kesällä jalkovälistäni maalimaan synnytin, toinen tämä oli minulta Isokukko-Uljakselle. Martti pantiin nimeksi. Vaan ei tullut isä poikaansa syksytalvesta katsomaan. Ei tullut, vaikka lupasi, eikä ole tähän päivään mennessä tullut. Sen jälkeen ei ole Isokukko-Uljasta minun elämässäni näkynyt. Jo minä sille tässä kymmenessä vuodessa anteeksi olen antanut, ettei tullutkaan, mutta olisi se saanut jotakin sanaa itsestään pistää. Siltä ukkoherralta vaan kuulin sen lopettaneen kokonaan tukkisavotat ja siellä Hämeen puolessa elelevän. Yhdeksättä lasta sen eukko oli jo silloin varttumassa, kun tämän kuulin. Kas minun oli vaan tyydyttävä siihen, mitä saatavilla oli. Ja minulla oli nyt Juhana. Ainut mies oli se sinä talvena meillä kortteerissa, muut oli menneet sinne tukkikämppään asumaan talveksi. En minä niitä tuntenutkaan, uusia miehiä kuuluivat olevan. Sillähän nekään eivät minun luokse osanneet tulla. Johan tämä Juhana oli melkein kuudenkymmenen, samoissa ijissä kuin se Kustin-ruikale. Vaan oli miehissä eroa. Toinen sängyssä maata rötkötti kyvyttömänä kaikkeen, toinen oli vielä sukkela kuin mikä. Silmä paloi päässä, huuliharppu soi ja työnteko luisti. Vielä jaksoi naidakin, vaikkei ihan joka yö jaksanutkaan.

Juhana oli saanut tukkisavotoilla pillua ennenkin, sanoi tottuneensa semmoiseen ja kyseli, saako täälläkin. Minä sille aluksi vaan hymähdin. Arvelutti, jos tämäkin taas polkaisisi siemenet sisään, jättäisi minulle mahan pystyyn ja lähtisi. Kaksinkappalein jo telmi poikia lattialla, vieläkö sinne kolmatta piti ruveta hommaamaan. Vaan kun en mitään vastausta antanut, kävi se suulas ukko itse asiaansa jatkamaan. Sanoi lapsentekoliemensä olevan niin laihaa tavaraa, ettei siitä vaaraa ollut. Olivat eläneet eukkonsa kanssa aviossa jo toistakymmentä vuotta, eikä lapsia ollut tullut. Oli sitten eukolle kerran luvan kanssa vierasta miestä annettu, ja heti oli maha pystyyn noussut. Yhden pojan olivat lapsekseen näin saaneet. Että Juhanassa se vika oli, kyvytön se palliensa puolesta olikin. Minä siinä aattelin, että liekö perää moisissa jutuissa. Miehet ne haastaa mitä vaan, kun on pillun saaminen mielessä. Vaan sen riskin otin, kun halu kasvoi, enkä jaksanut enää puutteessakaan maata.

Päästin Juhanan selkäni taakse, pojat nukkuivat toisella puolella. Pienempi imi vielä rintaa, isommalle en enää antanut. Siinä se kömysi laiha ukko minun takana, ähki ja koplatteli kupeitani, kaiveli maidon turvottamaa rintaanikin. Kuiskasi, että onpas emännällä pulleat rinnat, kun hänen Almallaan oli enää vain semmoiset kuivat majavanhännät. Sormeili vitun ja totesi kosteaksi. Aukaisi sepaluksensa ja antoi kyrvän kasvaa. Aattelin, minkälainenhan noin vanhalla äijällä mahtaa olla, selin kun olin. Jo sai pelinsä kovenemaan tarpeeksi, rupesi valuvalle vakoselle ohjastamaan. Ähki, kun sisälle sai. Kyllä sen vanhan miehen oksakseksi huomasi, oli semmoinen jänhevä puikula. Parempi se oli kuin ei mitään, heti se alkoi pillulle hyvää tehdä. Mies ähki koko ajan, tasaisesti nytkytteli ja väliin hartaasti pitkään kaatrasi. Kehui, miten teki hyvää vielä vanhalle miehelle, kun sai nuorta morsiota, lämmintä pimpukkaa. Minä hengitin raskaasti, tarkistelin, että pienet nukkuivat. Etteivät nähneet, kuinka vieras setä äitiä hyvänä piti, yhtyi takaapäin perhevuoteessa.

Ihmeen pitkään jaksoi Juhana niin vanhaksi mieheksi naida. Paineli ähkien kärkevää mulkkuaan minun hehkeään tuppeeni. Jo tunsin vakoseni kireäksi vetävän, imevän ukosta mehut irti. Oli se äijällekin liikaa. Ähisi siinä selän takana, kun kyrpä alkoi nytkytellä, muuttui taas saannin jälkeen veltoksi. Kovasti kiitteli minua, kun olin antanut naida. Kyseli, saako tulla niin usein, kuin jaksoi. Lupasin, kunhan pojat vaan olisin saanut nukutettua ennen sitä. Juhana läksi hyvillään tupaan yöksi. Minäkin olin tyytyväinen. Täytyi vielä astialle nousta naitu vittu huuhtomaan. Jotain sieltä vähän ulos valui. Semmoista kirkasta kuin vesi. Jos on siemenaine värinsä mukaan sakeaksi ja itäväksi arvioitavaa, niin silloin se Juhanan liemi oli siementä vailla. Kyllä minä nyt jo sitä uskoin, enkä enää miettinyt tiineeksitulon vaaraa.

Taas kului vuosi siellä korven keskellä. Kustin-käppänäkin se vaan jaksoi elää kituuttaa, vaikka ei paljon enää sängystä noussut. Minun piti sitä passata ja lapsiani hoitaa ja talontöitä vielä tehdä. Juhana-ukko läksi keväällä pois, enkä sitäkään enää sen perästä nähnyt. Taas olin miestä vailla, mutta niinhän minä sain olla joka kesä. Talvi se oli sitä minun nautinta-aikaa silloin. Kesällä tehtiin vaan töitä ja muilla keinoin koetin puutettani lievittää. Saatiin onneksi heinäntekoapua, vaikkei vakituista renkiä enää ollutkaan. Ei edes kukaan niistä heinämiehistä minua naida paukauttanut, mokomia olivat. Syksyllä ei tullutkaan tukkisavottaa, ei metsätyömiehiä, se oli loppunut meidän kulmilta. Johan minä ihmeeseen meinasin joutua halujeni kanssa. Ai ai ai, miten olin jo kauan saanut ilman olla.

Vaan tulipa sentään tupaan päivänä muutamana mieluisa vieras. Se oli se ukkoherra, se vanha ori, joka aina oli minua tykännyt puskea. Sanoi vielä tukkiasioissa näillä nurkilla liikkuvan, viimeistä kertaa. Vielä tahtoi korven nuorta emäntää käydä tervehtämässä, hyvät muistot jättämässä. Minä olin niin halukas saamaan, että läksin sitä saunalle lennättämään. Siellä se aina oli minua orhinut, se oli semmoinen lemmekäs paikka. Oli tukkipomo mielissään, kun niin hyvän vastaanoton sai. Kyseli silmää vilkuttaen, että emäntä olikin tainnut olla kovassa puutteessa ja odotellut häntä. Olinhan minä ollut. Ja odotellutkin olin. Vielä hamusi ukkoherra kuumalla suullaan yhtä kerkeästi kuin ennenkin. Käsillä tunnusteli, kehui rintojen kasvaneen. Uumakin oli pulskistunut, sopi kuulemma verevälle emännälle hyvin semmoinen. Se kiusasi, että tekeekös emännän mieli kyrpää, naitattikos jo kovasti. Minä sille takasin voivottelin, miten teki mieli. Rikki se himossaan repäisi minun hameeni soljen, heitti lattialle myttyyn. Puristeli reisiä ja kehui pehmeiksi. Riisui märät alushousut, koetteli julkeasti kosteaa mätästäni. Taas oikaisi minut lauteelle, niin se aina tahtoi. Minäkin tahdoin. Pyllistin oikein kovasti, tarjosin sille.

Housut putosivat ukkoherralta lattialle, vilkaisin taakse. Ylöspäin seisoi se kumurainen siitin, kaarelle kääntyi yhtä häijysti kuin ennenkin. Ai ai ai, miten oli komea vehje! Ukkoherra huomasi kiimani, kiusasi. Kysyi, komeastiko otti jötkäle vielä eteen. Komeasti otti, vankka oli aisa miehellä. Vielä kiusasi, punnitsi kourallaan isoja siemenkiviä, niitä näytteli naama virneellä. Kyseli, mitäs hyvää täältä saadaan. Herrajestas, kun minä valuin, valuin jo pitkin vaaleita reisiä. Muistin sentäs asiani. Pelästyin itsekin, kun olin unohtamassa. Minulla oli ottiaika käsillä, ne vaaralliset päivät menollaan. Vaan kun tukkipomo sitä suojakumia käytti tämmöisissä tilanteissa, niin en pelännyt enempää. Värisin vaan himossani ja pyysin laittamaan suojuksen, estämään sillä tiineeksitulon. Ukkoherralta pääsi häijy nauru, ovelasti se iski silmää, kun taakseni vilkaisin. Minä jo kysymään, oliko sillä niitä kumeja. Ainahan niitä kortonkeja tukkipomon taskusta kuulemma löytyy, kun niille on niin paljon käyttöä. Kaivoi takkiaan, rapisutti pientä pakettia. Jo minulta pääsi helpotuksen huokaus, odotin vaan takamus pystyssä, milloin sonni alkaisi astua.

Ukkoherra työnsi järrikkänsä sisään oikein voimalla, ihan säikäytti minut. Huusinkin. Nauroi vaan päälle, eikö emäntä tykkää kovasta pelistä. Käyrä sarvi levitti voimalla lemmenvaon, puutteessa olleen pesän. Heti alkoi minussa veri kiertää, kohista oikein. Niin maukasta oli taas saaminen. Ai ai ai, miltä tuntuikin! Oli aisalla kokoa ja muotoa, semmoinen jäykkä vonkale. Minä olin taas nainen. Mies takana astui, antoi minun olla nainen, kuplia ja kohista, sulaa ja lorista elämää. Tukkipomo oli hanakalla päällä alusta asti, survoi ja hämmensi. Rupesi taas rumia puhumaan. Kyseli, miltä tuntui olla herran naitavana, saada itseään ylemmältä. Huusin kiimassani, että hyvältä, hyvältä. Ukkoherra ähkäisi, otti paremman otteen, pökki pitkin työnnöin. Kysyi taas, miltä tuntui jakaa alapäätä vieraille miehille. Taas ulisin, että hyvältä, niin hyvältä. Mies vaan siitä yltyi, kyseli, mitäs jos hän siementää vitun. Kun oli vielä ottiaikakin. Ei tottelisi, vaan tiineeksi yrittäisi saada. Minä rintojeni riemusta kiljahtelin oriin edessä, yritin naurahtaa, että kumi oli suojana välissä. Ukkoherra urisi pontevasti, alkoi lykkiä pohjille saakka, kohta tulisi. Ja naurahti, olinkos varma että kortongin laittoi päälle.

Herrajestas, en minä ollut varma. En ollut katsonut. Eikä sitä ollut! En vaan heti kiimaltani huomannut. Paljaalla se minua hässi, nauroi vain häijysti, sanoi jättävänsä muiston itsestään. Minä pidin lauteesta kiinni, pyysin lopettamaan, vetämään ulos ja laittamaan kumin. Ei totellut, jatkoi vaan. Nauroi, uhkasi siittää, laittaa mahan kasvamaan, jättää elinikäisen muiston käynneistään. Ai ai ai! En minä mitään voinut. Silloin se jo tapahtui, mies tuli selkään, vyöryi koko painollaan. Vittuni puristi jäykkää siitoskalua, alkoi kihelmöidä ja väikkyä. Ukkoherra karjaisi, että siemenet sisään nuoreen pilluun, sinne itämään. Ja se laski kuin eläin, ei välittänyt minusta, teki vaan tiineeksi, paksulla siemennöksellä. Niin kuin miehet aina ovat naisille tehneet.

Joulun jälkeen päätin, että se oli loppu nyt. Minä en enää korpeen jäänyt. Aloin hommata Kustin-turjanaa vaivaistalolle, jo minä sitä olin liiaksi passannut. Lapsiani minun oli ajateltava, pois korvesta lähdettävä. Neljäs alkoi potkiskella mahassa, onnistui näet ukkoherra muiston itsestään jättämään. Jos olisi minulla ollut parempi selko siitä, kuka se oli, olisin minä tilille teostaan vaatinut. Olisi se menettänyt ne perintönsäkin, kun eukkonsa olisi saanut kuulla. Vaan kun en muuta tiennyt, kuin että Yrjö oli sen nimi, niin jäi se asia selvittämättä. Myöhemmin ajattelin, olkoon niin. Kyllä tämä Hertta maalimassa aina pärjää. Ja se vanhin poika Matti jäikin äitini kasvatettavaksi kokonaan. En minä sille ole juuri äitinä voinut olla. Siitäkin syytän Kustin-perhanaa, kun ei ensimmäistä lehtolastani taloonsa ottanut.

Niin panin korven talon vuokralle, en voinut myydäkään, kun ukonrutja vielä elää kituutteli siellä vaivaistalolla, eikä siltä lupaa saanut. Minä läksin lasten kanssa kaupunkiin, tänne minä tulin. Siivoojaksi pääsin, vaan kohta oli minun se ukkoherran muisto maalimaan väännettävä. Poika tuli siitäkin, Pentti on nimi. Tehtaaseen minä kohta synnytettyäni töihin pääsin, heti kun kykenin. Ei voinut makaamaan jäädä, lapset panin tarhalle. Pienellä palkalla jonkin aikaa kituuttelin, kunnes ymmärsin oikeaan paikkaan sitä makoisaa tavaraani pari kertaa antaa. Jo parani palkka ja pienen ylennyksenkin sain. Vaan työläismuija minusta tuli, ja ylpeä olen siitä. En ollut enää se arka heitukka, mikä vanhalle pienipiliselle ukonturjakkeelle sodan jälkeen naitettiin. Vieraat miehet korvessa opettivat minut elämään, antoivat sisua ja rohkeutta, alakautta sitä antoivat, niin sen piti mennäkin.

Ai ai ai, kohta on kello jo sen verran, että Reino tulee kotiin. Äkkiä vaan mukuloille huttua suuhun, sitten saunaan ja nukkumaan. Ja Reinon kanssa päästään niihin yötöihin. Ai ai ai, pitäähän minun vielä hetkinen Reinostakin kertoilla, ensi kertaa sen kanssa muistella. Reino oli silloin töissä samalla tehtaalla kuin minäkin. Komea olikin haalareissaan, tummat kulmakarvat ja jykevä naama, semmoinen vaonkostuttaja. Reino on sanonut, että rupesi sillä heti pillua tekemään mieli, kun minut näki, verevän naisen, iloluontoisen neitosen. Vaikka on sillä Reinollakin naisia ollut, eronnut se oli ennen minua. Lapsiakin oli. Sillähän se ei huonoa tykännyt näistä minun lehtomukuloistakaan. Sanoi vaan, että tehdään lisää niin paljon, kun keretään. En heti alkuun sitä kotiini tuonut lasten takia, työpaikalla jo naitiin ensimmäisen kerran ruokatunnilla. Ai ai ai, oltiin niin hävyttömiä! Reino vei työkaluvarastoon, sanoi muiden menneen ruokailemaan. Minä himoissani kyselin, kovalle kivilattialleko piti käydä. Reino siihen, että jos se seinä sentään pehmeämpää kiveä olisi. Päälle alkoi puskea, pusertaa ja hieroa, valmistella naintiin. Riisui kohta minulta jo alushousut, sanoi märäksi, tykkäsi heti kun oli aina niin märkä.

Reino heitti haalarit alas, paljasti komean kyrvän. On sillä pituutta ja paksuutta, ai ai ai! Vaan ei liian kipeää tee, se on hyvä, täyteen tulen aina kuitenkin. Komea oli mollukkaterska, raskaina heiluivat pussit. Reinollakin on kunnon vitjamunat, komeat miehen vehkeet. Ai ai ai! Kyseli, olinko tottunut ottamaan paljasta sisään, käytti kortonkia harvemmin, yleisissä naisissa vaan. Olinhan minä tottunut. Jo nappasi Reino minut syliin, nosti vahvoille työmiehen käsivarsille, työnsi kiinni seinään. Sovitteli ilman käsiä mahtimulkun vakoselle, pehmeille pillunhuulilleni, työnsi sisään. Ai ai ai, sitä minun Reinoa! Kun se alkoi sen orhintansa, niin minä se ujelsin, että varasto raikui. Niin hekumallista meillä oli alusta asti, värkit sopivat hyvin yhteen. Reino murahteli, että on minulla tiukka, oikea naimapillu, tätä hän ei pois kyrvältään laske ikänä. Minä kiljuin, voihkin ja sopertelin, että oli Reinolla iso jöhkäle, miehen mittainen. Kuin olisi soljuvassa vakosessani isommaksi koko ajan vaan paisunut! Minä hersyin, tulvahtelin ja ilkamoin joka puolelta, Reino nussi lujasti, paineli seinää vasten, sanoi lastin jo tulevan. Ja minä aukesin sille, Reinolle ja sen isolle mahtikyrvälle, ihan kokonaan. Varmana kaikesta.

Siitä se sai alkunsa meidän Jarmo. Sitä minä jo tyytyväisenä mahassani kantelin, kun Kustin-ketkale viimein veivinsä siellä vaivaistalossa heitti. Jo vihdoin koitti vapaus, leskeksi jäin ja siitä olin vaan hyvilläni. Olin minä liian monta vuotta siellä korvessa kituutellutkin. Vaan silläkin oli tarkoituksensa minun elämässä, niin kuin tuossa tuumailin. Opin elämään kunnolla, hereästi, ottamaan ilon irti, antamaan ja saamaan. Reinon kanssa mentiin vihille heti seuraavan vuoden alussa, kun ukonkutale loppuvuodesta oli kuollut. Korven talo myytiin, hyvä hinta siitä saatiin. Koheni elintaso vähäsen. Mutta olihan meillä monta mukulaakin. Jarmo syntyi sinä keväänä. Anne ja Jukka kohta perään, oli se Reino niin kova siementämään minua. Joka vuosi kannoin lasta. Ja nyt tätä kahdeksattani tässä kanniskelen, kohtapa tuo taitaa ulos tulla. Täytyy ensin sisään jotakin laittaa, jos tulisi liukkaammin ulos. Reinolta minä siihen apua kysäsen, kun kotiin tulee. Olisi jo rouva valmiina, vako kosteana. Ai ai ai, semmoista se on elämä, hekumallista.

- - -

Palautetta saa antaa niin vitjamunaiset kylvömiehet, verevät naisenpuolet, ukkoherrat ja työläiset, himokkaat sotamiehet, emännät ja immet, ynnä muut kansalaiset! Kiitos jo saamistani, kaikki luen, minusta on niin mukavaa se saaminen! Ilolla otan vastaan, niin kuin aina olen kaiken ottanut! Hertta toivottelee mukavaa elämää juuri sinulle!