Hertta

Ai ai ai, kun minun tekisi aina näin tiineenä jatkuvasti mieli miestä! Yhtenään pitäisi olla saamassa. Vaan kun on toki tuon ukon töissä käytävä, niin ei päiväsaikaan ole sitä huvia saatavilla. Minun Reino se onkin kova sonni! Kalu seisoo vankasti tanassa jok’ikinen ilta ja aamu. Ai ai ai, kun rupiaa taas tekemään mieli, kun sitä aattelenkin! Meillä on niin mainiota tämä yhdyselämä että. Molemmat on niin halukkaita antamaan. Reino polkaisi minut jo neljättä kertaa tiineeksi. Neljä kertaa olin ollut tiineenä jo ennen Reinoakin. Vaan mikäs tässä on ollessa. Kyllä minä lapsistani huolen pidän ja niitä rakastan. Niin Reinokin. Kahdeksattani tässä nyt vartun ja sille nuttua parhaillaan neulon. Ikää minulla on 39 vuotta. Ja nimi on Hertta. Ai ai ai, että tekeekin mieli! Mutta en minä enää vieraista miehistä… Se on taakse jäänyttä elämätä nyt se semmoinen. Vaan kyllä niitä makeita muistoja löytyy sieltä menneiltä vuosilta. Jos niitä sentään vähän tässä muistelisi iltaa ja Reinoa odotellessa…

On siitä jo aikaa. Kun on tuo minun esikoinenkin jo aviossa ja silläkin nuorikko paksuna. Nuori tyttöhän minä silloin olin, kun sen Matin maalimaan pyöräytin. Olin saanut munaruokaa ensimmäisen ja ainoan kerran siihen mennessä. Heti lähti itämään. Ja semmoinen arka heitukka vielä olin. Vaan nyt on elämä opettanut hereämmäksi. Mitä sitä turhia kainostelemaan. Ilosempaa on elämä, kun sitä kunnolla elää. Mutta ei se niin hääviä aina ole ollut minullakaan tämä elämänmeno. Ei ole ei.

Vaikka minä Viljosta tosissani tykkäsin, olisi saanut jäädä antamatta sille. Kun ei edes kihloihin päästy. Vaan kun se sieltä rintamalta niin komeana sotamiehenä lomalle tuli ja niin väsymättä vonkasi, sylissään piteli ja kauniita sanoja korvaan kuiskutteli, niin mikä siinä muu auttoi kuin antaa. Viljo pisti minut valumaan ja haluamaan. Osasipas poika, vaikka oli vasta kahdenkymmenen. Pensaisiin se minut hellästi laski ja antoi suuta. Hamusi rintaa ja reittä. Oli sillä kuumat ja vikkelät kädet. Päälle se jo nousi, vilaukselta näin seisovan hännän, ennen kuin se ohjasi sisään ja antoi mennä. Kyllä minua sattui, mutten uskaltanut valittaa. Viljo ähki siinä jonkin aikaa, antoi minulle nuorelle immelle kyytiä ja laski jo kohta sumeilematta sisään. Olihan minua varoiteltu, mutten vielä ymmärtänyt niitä vaaroja. Siinä minä purin huulta enkä uskaltanut itkeä. Enemmän minua oli sattunut kuin hyvältä tuntunut. Alushousut Viljon siemennesteestä ja pikkuisen verestäkin märkänä kompuroin kotia ja siellä taisin vähän itkeä tirauttaa. Viljo lähti takasin rintamalle eikä se sieltä enää pois tullut. Ja minulla alkoi maha kasvaa, kohosi pyöreäksi kummuksi. Tiesinpähän antaneeni ja saaneeni. Semmoista se oli sota-aikaan.

Neljän vuoden perästä siitä menin vihille ensimmäisen kerran. Jos minulla olisi sitä sisua ollut niin kuin on nyt, niin en minä semmoista turaketta enää ottaisi! Että minun pitikin olla semmoinen tilliäinen silloin. Vastaankaan en uskaltanut sanoa. Äiti ja tätihän sitä naimakauppaa touhusivat. Ukko, se Kusti, oli yli viidenkymmenen jo silloin. Semmoinen pieni, juro ja haiseva ukonköntys, ettei siitä paljon mihinkään enää ollut. Mutta oli talo ja varallisuutta. Se oli jotakin se silloin pula-aikaan. Kova oli kuitenkin sen naimakaupan hinta, kun poika minun oli jätettävä äitini hoiviin. Sitä ei ukkoperhana luvannut elättää, toisen alulle panemaa lehtolasta.

Sinne se Kusti minut vei pitkän matkan päähän, metsän keskelle. Naapureita ei ollut lähelläkään. Kylälle oli monen monta kilometriä matkaa. Kyllä sekin oli sitten elämää. Mutta minä olin ahkera nuori emäntä ja paiskin töitä minkä jaksoin, ja kovasti jaksoinkin. Oli meillä siinä apuna semmoinen nuori poika osan aikaa. Vaan kyllä minä useasti aattelin, että pitikö minun tuolle ukonrutaleelle mennä! Inhotti niin sanomattomasti, kun se aina iltasella työntyi sänkyyn ja levitti haarat minulta. Yritin minä totutella jo ennalta siihen, ettei ihan kuiviltaan alkaisi tökkiä. Pieni pilihän sillä oli mokomalla. Sillä se nylkytti minua aina viitisen minuuttia ja sai siitä huvinsa. Kun se oli napittanut housunsa, meni toiseen kamariin makaamaan. Tämmöistä oli minun sukupuolinen elämäni siihen aikaan. Puutteettahan minä kärsin, suuren suurta puutetta.

Ei se Kusti minua tiineeksi saanut. Sikotaudin se oli sairastanut aikoinaan ja tuhkamunaksi tullut. Ja suuremmaksi kävi puute, kun se ukonrähjä tuli vielä kyvyttömäksi! Kuinka lienee tullut, mutta tuli vaan. Ei enää pilinsä vipattanut sitä pientäkään vippiään, nyykötti mitättömänä vaan. Ja minä nuori, verevä nainen koetin puutettani lievittää omin konstein vaan ei sekään aina niin hääviä ollut.

Meni kolmatta vuotta jo elämätä siellä korvessa, kun rupesi jotakin tapahtumaan. Tuli siihen lähelle tukkisavotta ja sen mukana työmiehet! Ai ai ai, olivat ne komeita miehiä ja vahvoja kuin mitkä. Kusti tietysti marisi ja nurisi kuin pahainen penikka, kun meille tuli niitä miehiä asumaan. Kortteeriin, sanottiin. Ei olisi mielellään ottanut, mutta kyllä se raha kuitenkin Kustin mieleen oli. Odotapas … se oli vuonna 1951. Silloin ensimmäiseksi talveksi meille tuli neljä miestä asumaan. Kyllä muuttui moni asia miesten tultua. Päiväthän ne olivat tietysti siellä savotallaan, mutta illaksi tulivat ruokapöydän ääreen. Sen jälkeen sitä usein laulettiin, soitettiin huuliharppua ja naurettiin maaliman asioille. Oli se lystiä kaiken ankeuden jälkeen! Kusti ei moisesta ilosta välittänyt yhtään vaan äkeänä sulkeutui aina peräkamariin, missä makasi yötkin. Minä taas aloin siinä vasta elää, nuori ihminen kun olin. Jo heti tullessaan kaksi niistä metsätyömiehistä vilkutti minulle silmää ja koettelivat kuumilla kourillaan, joskin vielä varovaisesti. Mielelläni annoin koetella ja naureskelin päälle.

Hetkonen, ne miehet olivat nimeltään … Jaakko, Eino, Usko ja … olikos se yksi sitten Unto. En minä Unton ja Uskon kanssa niin läheisiin väleihin päässytkään kuin näiden kahden. Usko se oli jo naimisissa ja nimensä veroinen, uskollinen vaimolleen, joka jossakin kaukana aina miestään varttui kotiin lomien aikaan. Ja Unto oli semmoinen naisiin tottumaton, mikä lie omanlaisensa. Hiljaisempi se oli kuin ne muut. Mutta Jaakko ja Eino ne olivat toista maata. Halukkaita miehiä, mokomat. Halukas olin minäkin ja aina halukkaammaksi tulin. Se oli semmoista pelehtimistä se. Vaikka meni siihen aikansa, ennen kuin minä antauduin. Pitihän minun talon emäntänä aikani miehiä kiusoitella.

Jaakko oli minua vaan vähän vanhempi ja Einoa vielä vikkelämpi. Siksihän se minut ensin kengitti. Ai ai ai! Oltiin aina Kusti-ukon kanssa käyty kahdelleen saunassa, ei ollut se nuori renkipoikakaan koskaan mukaan päässyt vaan saunonut omia aikojaan. Nyt se ei enää meillä ollutkaan, kun näitä tukkimiehiä alkoi olla meillä kortteerissa. Se poikanen oli kesät vaan renkinä. Niin olivathan ne metsätyömiehet ehkäpä kuukaudenpäivät meillä kortteeria pitäneet, kun sen temppunsa tekivät. Oltiin ukonrahjuksen kanssa saunan löylyissä, kun alkoivat vaan puskea ovesta sisään ja sinne sekaan. Minä siitä vihdalla arkoja paikkoja peittelemään, pyöreitä rintojani, ja vakosen piilotin heittämällä nopiasti jalan toisen päälle. Kusti heti kiroamaan, että helvettiäkö samaan aikaan löylyyn tunkivat. Mutta miehet nauroivat remakasti ja tulivat peremmälle vaan. Kyllä minä vilkaisin jokaisen vehkeitä, kun ne lauteille nousivat, vaikka en ollut katsovinani. Ai ai ai, mimmoisia vehkeitä niillä olikin! Roikkuivat ja heiluivat koreasti ja naisen mieltä hiveleväisesti kuin mitkäkin! Eino oli vielä nahkansa taakse vetänyt, että terska paistaa mollotti isona ja houkuttavana kuin kielletty hetelmä!

Minun hengitykseni alkoi kiihtyä entisestään, kun lämpesin muutenkin kuin saunan voimasta. Alkoi vakostakin kutittaa kummasti. Miehet silmäilivät minua kiinnostuneina vaikka pitivät yllä semmoista hilpeää tunnelmaa niin kuin aina tuvassakin. Kusti vaan alkoi heti huutamaan perkelettä ja komentamaan minua oitis ulos ja tupaan siitä. Kun en ottanut noustakseni, alkoi retuuttaa alas lauteilta. Miehiä nauratti sekin. Nyt oli sitten nähty, mitä kortteerimiehillä oli vaatteitten alla. Ja mitä emännällä. Jaakolla oli nuoren ja riuskan työmiehen vartalo, semmoinen lihaksinen. Ja komeat vehkeet roikkumassa. Eino oli isompi mies, aikamiehen mahaakin oli tullut, mutta vahva oli hänkin kuin härkä. Se taaksevedetty nahka minun mielessäni pyöri pitkään. Uskon ja Unton vartalotkin olivat semmoiset työssä vertyneet ja lihaksiset. Uskolla oli vieläpä karvoja rinnuksessa, mutta niitähän minä en päässyt milloinkaan silittelemään. Hyvänkokoiset olisivat vehkeet olleet näilläkin, mutta lähemmin en niitä nähnytkään.

Kusti vaati, että laitan kamarini oven yöksi lukkoon sen saunaillan jälkeen. Aluksi minä laitoinkin. Vaan koko ajan rupesivat Jaakko ja Eino enemmän minua vonkaamaan, halut vaan kasvoivat. Kun Jaakko kerran tuli savotalta ennen muita ja minä olin hellan ääressä ruokaa vielä laittelemassa, tuli kiinni minuun ja alkoi kohmeisilla kourillaan puristelemaan nuoria rintojani. Minä sitä vähän hämmästyin, mutta vastaan en pannut yhtään. Nautiskelinhan siitä minäkin. Jaakko kerkesi kuiskata minulle, että jos hän tulisi yöllä sänkyäni lämmittämään. Kun ilman ukkoani makaan ja varmasti palelen. Mitään vastausta en kerennyt antaa, kun muut kolistelivat porstuasta sisään ja Jaakko heitti irti. Ai ai ai, eivätpä tietäneet ukonrutja ja muut miehet, että niin pitkälle olivat jo Jaakon asiat minun kanssa päässeet. Vatsanpohjaani vaan kutkutteli. Illalla jätin laittamatta kamarinoveni lukkoon.

En minä saanut unta. Odotin vaan. Enkä turhaan odottanutkaan. Mitä lienee kello ollut, kun ovi hiljaa aukesi ja yövieras hiipi kamariini. Kohta pujahti jo viereeni vällyn alle. Heti antoi suuta ja olikin taitava siinä hommassa se Jaakko! Alkoi kouria rintojani ja uumaani. Minä olin valmis kaikkeen. Olin ollut ihan liian kauan ilman. Osasi se nuori mies koettaa pillunkin. Sitä sormillaan jo hyvänä piti, ennen kuin alkoi housuistaan työkaluaan esille kaivamaan. Siinä minä kyljelläni makasin ja Jaakko minua vastapäätä kyljellään, ja alkoi kovaksi käynyttä häntäänsä sisääni sovittamaan. Olisi minun tehnyt mieli ulahdella, mutta oli purtava täkkiä etteivät muut kuulleet, mitä peliä emännän sängyssä pidettiin. Ihmeelliseltä tuntui miehen vehje nuoressa pillussani. Se työntyi syvälle, levitti vakoni auki. Ei Kusti siihen koskaan pystynyt. Eikä Viljokaan kun se ensimmäinen kerta semmoinen vain oli. Oli tämä Jaakko nainut ennenkin, kyllä sillä oli konstit hallussa. Minua hieroi koko ajan rinnoista ja suuta annettiin yhtenään. Ja sen kalu se oli sitten niin kertakaikkisen makoisa minun lemmenvakoselleni! Jaakko työnsi osaavasti edestakaisin, sai minut värisemään ja vuotamaan valtoimenani. Kyseli se mokoma naimamies vielä matalasti, että tuntuuko hyvältä, ja minä huokailin, että tuntuu, tuntuu. Jaakko työntyi minuun koko varrenmitalla, ja minä tunsin aukeavani kuin kukkanen. Uudestaan ja uudestaan.

Sain kuiskattua, että älä laske sisään, voi olla pitkät seuraukset. Jaakko yhtyi vaan minuun yhä voimakkaammin ja lupasi, ettei sisään laskisi. Sänky alkoi valittaa, naksahdella ja naukahdella. Pelkäsin Kustin ja muiden miesten heräävän. Jaakko piti matalaa ääntä naidessaan, semmoista puhinaa ja urinaa. Minä työnsin täkin suuhuni, etten huutaisi. Pilluni oli kuin tulessa ja samanaikaisesti järviveden hyväiltävänä. Sulin monta kertaa. Koko vartaloni suli. Jaakon kyrpä tykytti pehmeitten lihojeni välissä ja tuntui paksunevan entisestään. Ja samassa se nyki voimakkaasti, alkoi sylkeä siementä sisääni. Jaakko veti kiireesti ulos, mutta osa oli jo mennyt sisään ja vahinko tapahtunut. Katsoimme toisiamme silmät suurina. Käskin Jaakon mennä takasin tupaan, missä muut miehet onneksi kuorsasivat. Jaakko antoi vielä suuta, pyysi anteeksi ja läksi luikkimaan pimeään tupaan laverilleen. Minä laitoin hiljaa oven säppiin, kaadoin kannusta vettä yöastiaan ja aloin pestä kiivaasti haaroväliäni. Sieltä valui käsilleni miehen elinnesteitä. Minulla oli hätä. Jos tulisin taas tiineeksi, miten minulle sitten kävisi. Vaan kesken hätäni minä siinä kyyköttäessäni seisatuin hetkeksi unelmoimaan. Vieläkin värisytti ja lämpö ailahteli ympäri minua. Oli se vaan tuntunut ihka ihanalta saada oikeaa miestä, kunnon uroon vehjettä vakoseen! Sillä naisellakin on tarpeensa. On aina ollut vaikka ne miesten tarpeiden varjoon maaliman sivun ovat jääneetkin.

Jatkuu…