Lady Nickoi

Oli vuosi 1888 ja sinä vuonna oli myös minun hääpäiväni.

Istuin yksin huoneessani hääpäiväni aattona, lukkojen takana.

Huomenna minä naisin pari sataa kiloisen ja kaljuuntuvan miehen jota myös tämän kaupungin pormestariksi kutsuttiin.

Tässä liitossa ei niinkään ollut kyse rakkaudesta vaan se oli taloudellinen ratkaisu kuten arvata saattaa.

Isäni oli pahasti velkaantunut ja pormestarimme lupasi antaa velat anteeksi jos saisi minut siitä hyvästä. Isää ei tarvinnut kahdesti kehottaa.

Sydämeni murtui kun kuulin että minusta tulee pormestarin vaimo.

No, minun mielipiteelläni ei ollut suurta merkitystä ja kaikki muut paitsi minä olivat innoissaan tästä.

Äitini laski heti kuinka kauan aikaa veisi päästä parempiin piireihin minun kauttani ja isä ei ajatellut muuta kuin armahdettuja velkojaan.

Nyt tänä viimeisenä iltana halusin olla yksin.

Sanoin vanhemmilleni että voin huonosti ja he sulkivat minut huoneeseeni.

Sen jälkeen he lähtivät kaupungille pitämään hauskaa.

Tämä olisi viimeinen iltani vapaana naisena ja viimeinen iltani neitsyenä.

Minua puistatti kun ajattelin haisevaa ja kovasti hikoilevaa vanhan miehen irstasta ruumista päälläni.

Pormestari oli ainakin kaksi kertaa vanhempi kuin minä ja olisi sopinut isäkseni.

Huokasin raskaasti ja lysähdin sängylleni.

Kaikista eniten minun tulisi ikävä Josiahia.

Hän oli ollut yksi isäni karjatilan lehmipojista ja heti kun velat alkoivat kasaantua Josiah sai lähteä.

Surin hänen lähtöään pitkään ja muistelin kaikkia niitä salaisia retkiä ja iltoja jolloin olimme olleet yhdessä.

Kaipasin hänen kosketustaan ja kasvojaan.

Samassa ikkunalasiin koputettiin.

Säikähdin todella paljon ja hiivin henkeäni pidäteen ikkunalle.

Ulkona oli jo pimeää joten en nähnyt kuka siellä koputteli.

"Minä täällä vain", kuului ikkunan takaa.

Tunnistin äänen oitis, se oli Josiah!

Kiiruhdin avaamaan ikkunani ja autoin hänet sisään.

Hän oli ilmeisesti kiivennyt köynnöstikkaita pitkin terassin katolle ja sieltä ikkunani taakse.

Sisälläni kupli ilo kun näin rakkaan Josiahini kasvot. Mies ei ollut muuttunut pätkääkään.

Hänellä oli edelleen puoli pitkä vaalea tukka joka loi vaikutelman leijonan harjasta ja hän ei ollut ajanut partaansakaan, kuten tavallista.

"On niin hauska nähdä sinua", sanoin ilosta sekaisin.

"Niin sinuakin", Josiah virkkoi ja halasi minua lämpimästi.

Sitten hän päästi minut otteestaan ja katsoi silmiini vakavana.

"Kuulin että isäsi käyttää sinua päästäkseen veloistaan", hän totesi.

Minä nyökkäsin.

Josiah tuhahti halveksuvasti.

"Hän ei voi tehdä niin", hän sanoi.

"Epätoivo ajaa ihmisen äärimmäisyyksiin jos tätä nyt siksi voi kutsua", vastasin.

Josiah pudisti päätään.

"Lähde mukaani, mennään yhdessä kauas pois", hän pyysi.

"En voi jättää vanhempiani pulaan", estelin.

Ymmärtäväinen hymy nousi hetkeksi Josiahin kasvoille.

"Sinä se olet aina niin uhrautuvainen", hän virkkoi.

"Mitä muuta voisinkaan tehdä? Isäni etsii minut käsiinsä vaikka maailman reunalta ja pormestari antaa minulle kovan kurinpalautuksen", perustelin.

Ajatellessani synkkää tulevaisuutta ilottomana pormestarinnana kyyneleet nousivat silmiini.

Josiah kiersi kätensä uudelleen ympäriileni ja painoi minut itseään vasten.

Sitten sain päähäni hirveän ajatuksen.

"Josiah näytä minulle mitä rakkaus ja rakastaminen on, sillä tulevassa kodissani sitä tuskin on. Ja rakastele kanssani", pyysin itkuisin silmin.

Tämä pyyntö oli kerrassaan hirmuinen sillä ainoastaan tulevan aviomieheni oli sallittua koskea minuun mutta nyt sillä ei tuntunut olevan suurta merkitystä.

Josiah hymyili lämpimästi ja silitti hellästi selkääni.

Vedin ahnaasti hänen tuoksuaan sielraimiini ja hän tuoksui hevoselle ja heinille.

Niistä mieleeni nousi muisto menneistä ratsastusretkistä ja kaksinolosta jotka olivat harvinaisia.

Halusin ottaa kaiken irti ennen tulevaa avioliittoani ja tekisin sen nyt.

Josiah laski kätensä lanteilleni tunnustellen käsillään silkkistä yöpaitaani.

Hänen kosketuksensa piirsi varmasti punaiset viirut kylkiini sillä se tuntui niin kuumalta.

Nautin täysin siemauksin hänen sensuellisesta koskettelustaan että muu maailma unohtui täysin.

Josiah puristi takamustani hieman voimallisemmin ja painoi minut lujasti lantiotaan vasten.

Hätkähdin hieman kun tunsin jonkin kovan liikahtavan hänen housujensa etumuksen takana mutta sen tunteminen oli myös kiihottavaa.

Se sytytti kuuman roihun vartalossani ja sen pitkät liekit herättivät myös vakoni.

Lämmin liekki muuttui hetkessä kipunoivaksi sähköksi joka lempeästi kiduttaen vaati enemmän.

Tunsin häpyni kostuvan ja uskon myös Josiahin vaistonneen sen sillä toinen hänen käsistään etsiytyi häpykummulleni.

Hän sipaisi sitä nopeasti ja hänen kosketuksensa sai minut parahtamaan.

Kipunoivat salamat saivat häpyni sykkimään samassa tahdissa kuin sydämeni ja se tuntui aluksi kummalta mutta sitten ihanalta.

Jatkuu...