Lady Nickoi

Eräänä iltana saimme tyttöjen kanssa aivan hullun ajatuksen: päätimme mennä läheisessä metsässä olevalle luolalle katsomaan että olisiko siellä vampyyreja.

Tuumasta siis toimeen, odotimme vielä hetken hämärän tuloa ja lähdimme sitten matkaan taskulamppujen kera.

Kenellekään meistä ei juolahtanut mieleen ottaa mukaan valkosipulia taikka ristiä.

No, hetken matkaa käveltyämme saavuimme tiheään kuusimetsään ja lähdimme suunnistamaan luolaa kohti.

Meitä oli usein peloteltu vampyyri ja kummitus tarinoilla mutta nyt emme pelänneet, ainakaan paljoa.

Saavuimme pian luolan sysimustalle suulle ja sytytimme taskulamput.

Kirkkaat valot halkoivat pimeyttä meidän edetessämme syvemmälle luolaan.

Luolassa oli hieman viileää tai ehkä minusta vain tuntui siltä kun huomasin luolan suun loittonevan.

Vähitellen meitä kaikkia alkoi pelottaa pimeässä ja kosteassa käytävässä.

Sitten tunsin kasvoillani kylmän tuulahduksen ja suuntasin valokeilan suoraan siihen suuntaan, johon tuulahdus oli mennyt.

Muut ystäväni tekivät samoin.

Meidän kaikkien veremme hyytyi kun näimme mitä oli tullut eteemme.

Näin vaalean keskimittaisen mustaan pukeutuneen miehen jolla oli kasvoillaan hyvin paheksuva ilme, kuitenkin hänellä oli koreat piirteet.

Sitten yhtäkkiä miehen silmät leimahtivat pelottavan punaisiksi, hän avasi suunsa ammolleen ja paljasti terävät torahampaansa.

Takanani seisovat ystäväni alkoivat kaikki huutaa kauhuissaan ja juoksivat pois myrskytuulen nopeudella, jättäen minut kahdestaan vampyyrin kanssa.

Olin liian peloissani juostakseni pakoon mutta samalla hetkellä sisälläni heräsi jotain uteliaisuuden kaltaista.

Sellaisen tunteminen tällaisessa tilanteessa oli aivan hullua mutta en voinut sille mitään, vaikka kuolema seisoi aivan edessäni olin silti kiinnostunut tästä vampyyrimiehestä.

Vampyyri kallisti päätään hämmentyneenä ja sen punaiset silmät muuttuivat jään sinisiksi.

Nyt se näytti aivan tavalliselta mieheltä, sellaiselta joka saattoi kulkea päivän valossa muuttumatta tuhkaksi.

"Mikset juokse karkuun kuin ne muutkin?", se kysyi ihanan pehmeällä äänellä, äänellä joka oli kuin luotu viettelyyn.

Kohautin olkapäitäni.

"Sinä vaikutat kiinnostavalta", tokaisin ja kaduin samalla sanojani, kohta minä kuolisin ja viimeiset sanani olivat noin typeriä.

Vampyyrin kasvoille kohosi hymy ja se minua päästä jalkoihin.

Seuraavaksi se otti yhden askeleen lähemmäksi.

En paennut vaikka kaikki aistinit huusivat minua pakenemaan jalkani olivat vain jähmettyneet paikoilleen.

Nähdessään etten paennut vampyyri otti vielä yhden askeleen ja seisoi nyt aivan edessäni.

"Sammuta tuo valo", se pyysi.

"Mutta sitten en näe mitään", minä estelin.

"Ei sinun tarvitsekaan, minä näen sinut", se selitti ja tarttui lamppua pitelevään käteeni.

Vampyyrin kosketus oli täynnä ihanasti kihelmöivää sähköä ja se nousi salamana käsivarttani pitkin aivoihini ja siltä jalkojeni väliin.

Jokaiseen lihakseeni virtasi hellä rentouttava lämpö joka sai kaiken jännityksen katoamaan.

Lamppu kirposi kädestäni ja putosi kolahtaen luolan lattialle. Valo väpätti hetken ennen kuin sammui ja täydellinen pimeys laskeutui sulkien meidät syliinsä.

Vampyyri otti minut syliinsä kun lihakseni rentoutuivat. Se veti sieraimiinsa hiusteni tuoksua ja kosketti samettisen pehmeillä huulillaan ihoani.

Kosketus oli ihanan lempeä ja se sai minut heikosti huokaisemaan.

"Tulehan", vampyyri virkkoi ja lähti kantamaan minua syvemmälle luolaan.

Ihmettelin mielessäni sen valtavia käsivoimia ja kykyä kulkea pimeässä kompastumatta kertaakaan.

Minusta oli ihanan turvallista levätä niin vahvoilla käsivarsilla nyt kun omat jalkani eivät kantaneet.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen vampyyri pysähtyi ja kuulin vanhojen saranoiden kirskuvan äänen.

En jaksanut kääntää päätäni äänen suuntaan joten oletin sen olevan ovi joka aukeni ilman että kukaan aukaisi sitä.

Seuraavaksi pimeään käytävään tulvi pehmeää valoa, aivan kuin takanani olisi ollut oikea kynttilämeri.

Vampyyri käveli sisään omaan lepopaikkaansa ja laski minut pilven pehmeälle parisängylle.

En voinut muuta kuin ihmetellä miten kauniissa pikku pesässä tämä vampyyri vietti päivänsä.

"Miten tämä kaikki on täällä?", minä kysyin ja hämmästelin kauniita kynttilänjalkoja joissa kaikissa oli palava kynttilä ja tätä mahtavaa vuodetta.

"Minulla on ollut paljon aikaa sisustaa", vampyyri vastasi sen enempää selittämättä.

Se riisui päältään mustan pitkän takkinsa ja kääntyi minuun päin.

Nyt näin sen piirteet paremmin. Se ei ollut kuin Bela Lugosi tai Christopher Lee, tämä yksilö oli aivan omanlaisensa. 2000 luvun komea vampyyrimies, joka olisi kaikkien naisten unelma synkkinä öinä.

"Mikä on nimesi?", tiedustelin.

"David", vampyyri vastasi.

Sitten David käveli luokseni ja laskeutui polvilleen kasvojeni korkeudelle.

Katsoimme hetken toisiamme silmästä silmään ja sitten David suuteli minua huulille.

Hänen suudelmansa oli makea kuin juokseva siirappi ja se sai minut janoamaan lisää.

Nuolin ja imin hänen huuliaan vaatien aina vain enemmän, David vastasi yhtä intohimoisesti ja laski vasemman kätensä poskelleni.

Tunsin taas sen saman kipunoivan sähkön virtaavan lävitseni suoraan hävylleni.

Se ei jaksaisi odottaa enää kauaa...

Jatkuu