Miia

Olin tuntenut tuon miehen vuosia. Sairaalla tavalla olimme kietoutuneet yhteen. Me elimme kahdessa eri maailmassa, eri ulottuvuudessa. Minä tunsin tuon miehen. Tunsin tasan sen verran, että olin huohottanut hänestä useina öinä, nukkunut kainalossa, kun yötuuli heiluttaa ikkunaverhoja keskellä kesää. Me emme ole totta sen ulkopuolella. Emme samalta planeetalta. Huokaan hiljaa hänen kosketustaan. Se tuntuu kevyeltä, värisyttää minua pitkin selkärankaani. Mies on kaunis silmissäni. Ilman paitaa. Kaunis. Hymyilen hänelle.

Ja luoja, että toisina hetkinä haluaisin tempoa ja repiä riekaleiksi, että miksi vitussa sinä et tee niin kuin minä haluan sinun tekevän. Miksi sinä annat minun kohdella sinua näin. Hän varoo rikkomasta, pelkää että satuttaa. Liian kiltti, totean. Ei ehkä täysin ymmärrä, miksi. Miksi minä tarvitsisin sitä, että minua ei tarvita. Haluan sitä, että halustani ei välitetä. Liikun, etten pääsisi liikkumaan. Ei hän halua sitä. Vitut. Turhaudun. Kannustan, johdattelen, petyn, turhaudun. Eikä hän tahallaan, tiedän. Ei vaan halua pahaa. Ei kestä nähdä, etten kestä.

Turhaudun. Vuosiin, vuosikausiin ei hän ole koskettanut minua niin lujaa kuin pyydän. ”Tapa minut, jos sä haluat”. Sairasta. Äärimmäinen mieli hakee äärimmäisyyttä etsiessään edes jotain, mikä tuntuu. Vastaa niihin tarpeisiin, jotka eivät milloinkaan mene pois, ovat vain aseteltuina sisimpään siistiin riviin. Töki nyt niitä sitten siinä tikulla, kun pitäisi lyödä kepillä. Minä rakastan tuota miestä omalla kierolla tavallani. Sillä tavalla, miten panttivangit rakastuvat kaappaajiinsa ja hämähäkkikuningattaret ennen kuin syövät pois sulhonsa. Minä luulen, että teen hänestä lopun vielä. Tuhoan jommankumman. Luultavasti molemmat.

Näytän hänelle polkuja, kuljetan matkoja. Hän makaa vierelläni. Lakana on rypyssä, peitto puoliksi lattialla. Nousen hänen päälleen, polvet hänen lantionsa molemmin puolin. Haen ranteet käsiini, painan patjaa vasten. Hän voisi halutessaan vääntää ne kevyesti irti. Ei tarvitsi edes ponnistella. Vittu, mikset sä tee niin? Hankaan lantiotani häntä vasten. Paine tuntuu klitorista vasten. Hän sulkee hetkeksi silmänsä, liikkuu tahdissani hiljaa. Sänky nitisee hiljaa. Vitun huora, vitun lammas. Ajattelen. Puristan käsilläni ranteita. Tekisi mieli läpsiä miestä kasvoihin. Nyt hän reagoi. Kynnet, ah, kynnet. Ne toimivat aina upotessaan lihaan. Vielä tehokkaampaa, jos ne uppoavat luiden kohtaan, missä vain ohut iho peittää. Mies vääntelehtii hiukan allani, yrittää siirtää käsiään. Älähtää hiukan. Hymyilen maireasti. Siitä saat, vitun huora.

Suutelen miestä, avaan otettani. Kysyn hiljaa huulet korvanlehteä tapaillen. ”Miksi sä et satuta mua, pakota mua? Oikeesti?”. Hän kohauttaa olkapäitä. Ei hän halua satuttaa. En minä rikki mene, höpsö. Turhauttaa. Tartun miehen hiuksiin ja tukistan kevyesti. Sä tykkäät tästä, eikö? Mies ei vastaa minulle. En oikein tiedä, ketä tämä kaikki palvelee. Hän on niin kaunis. Haluaisin hänelle vain pelkkää hyvää. Istun miehen lantion päällä ja revin hiuksia. Hän irvistelee minun raapiessa kynsilläni rintakehää. Etsin nännin sormieni väliin ja puristan. Väännän ja vedän. En malttaisi lopettaa. Tunnen, kun kalu sykkii ja liikahtelee reisieni välissä, mutta en kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Se riittää, että tiedän sen olevan.

Puren miestä olkapäähän. Hampaanjäljen ovat rivi valkoisia jälkiä punertavin reunoin. Puren pettymystäni pois. Miehen kädet nousevat sivelemään lantiotani. ”Älä koske muhun!” ja hän irrottaa otteensa ja laskee kädet hitaasti vierelleen patjalle. Mun oma rakas huorani. Syljen miestä kasvoille. Noro valuu hiljaa poskipäätä pitkin leuan kaarelle. Mies avaa suunsa ja valutan sylkeä kielelle, joka sitä hamuaa. Kynteni kulkevat miehen kylkiä pitkin. Pitkinä, terävinä. Kierähdän niin, että nostan jalkani etupuolelleni ja istun lantion päällä. Minä vähät välitän, miltä se tuntuu.

Hyväilen miehen kasvoja varpaillani. Hän kääntää päätään, suukottelee jalanpohjiani. Työnnän isovarpaani miehen suuhun. Ime sitä. Hän lutkuttaa tyytyväisenä, hieroo kielellään. Tunnen väristyksiä, kosketus on oikeastaan aika miellyttävä. Hankaan toisella jalalla kasvoja, läpsin kevyesti. Lupaa kyselemättä työnnän varpaani syvälle miehen suuhun. Mies liikahtaa allani, yökkää vaimeasti. Hymähdän tyytyväisenä. Kyllä minä sinut vielä opetan. Kun et sinä halua, niin minä näytän sinulle, mitä on haluta. Vedän varpaan suusta ja pyyhin kuolat miehen kasvoihin. Minä haluan nussia mun huoraani.

Huokaukset kaikuvat hiljaisessa huoneessa, jokainen kahahdus kuuluu selvästi. Käänny, komennan ja revin hiuksista jälleen miehen päätä sivulle. Hän ymmärtää kyllä, ei rakkaani mikään tyhmä ole. Ei tykkää tästä, tiedän, mutta se tekeekin tästä minulle pakkomielteen. Tänään minä en kysy. Tänään ei kiinnosta. Teen, mitä haluan. Vittu, kun sä et tee ikinä niin mulle. Aina saan kihnuttaa jalkojen juuressa ja hän vaan silittää. Kaipaan niin, ettei hän kysyisi. Minä näytän sinulle, mitä se on. Nousen ylös sen verran, että mies kierähtää vatsalleen. Minä rakastan noita reisiä. Kumarrun puremaan hänen selkäänsä. Tuuli tuntuu viileältä selässäni. Outo tunne tässä hetkessä, kun iho kuumottaa toista ihoa vasten. Mies huokailee, läähättää, liikehtii. Puren kylkiluiden kohdalta, kyljistä, niskasta. Nauti siitä, ajattelen. Olen naarasleijona, olen jumalatar. Minussa on niin paljon vihaa, rakkautta, pettymystä ja onnea, ettei yksikään niistä tunteista erikseen ole mitään sen rinnalla, mitä ne ovat yhdessä. Nyt, näin.

Mies imee sormiani, kuola valuu leualle. Niin kiltisti. Ime niitä kuin imisit kyrpää, huora… kuiskaan ääneen. Mies tottelee. Mies liikuttaa jo lantiota ja tietää, mitä on tulossa. Kauniit pakarat, kiinteät. Kuolasta märät sormeni eivät kysele, kun tylysti, lähes eleettömästi penetroituvat tuohon neitsytperseeseen. Kerralla loppuun asti. Mies inahtaa. Tunnen suunnatonta valtaa, se humalluttaa. Mies ei tee mitään. Helposti voisi, jos haluaisi. Painan polvellani miehen selkää ja nussin sormin tiukkaa neitsytpersettä. Ylitän raja-aitoja, työnnyn sinne, minne ei kukaan aiemmin. Humalluttavaa. Mikset sinä tee minulle näin? Pakolla, luvatta. Onko tämä raiskaus, en tiedä? Minussa on niin paljon voimaa sisällä. Olen pakahtua siihen.

Emme ole me, vaikka voisimme olla. Minä en mahdu hänen maailmaansa, eikä hän olisi kotonaan minun maailmassani. Näissä hikisissä kesäöissä on yhteys. Rakastan, mutta miten se riittää? Puran jokaisen vihan ja rakkauden tunteeni tiukassa aukossa liikkuviin sormiini. Revin toisella kädellä miehen hiuksia. Hurmos. Vitun huora, vittu, mikset sä ikinä pakota minua luopumaan kontrollista, mikset…, hoen enkä tiedä, itkenkö vai en. Mies huohottaa allani hiljaa, uikuttaa kiimassa. Kyljet hampaanjäljillä, ranteet kynsien raapimina. Kaunista. Ajantajua ei ole. Paikasta vain hämärä aavistus. Minä rakastan tuota miestä.

Hurmos.