Erkki

Minä olen ihan tavallinen rehti kaveri, vuoromestari erään keskisuuren yritysryppään logistiikkaosastolta. Sen homman todella osaan, eikä siitä sen enempää. Vaimo työskentelee päiväkotiapulaisena, ja meillä on kahdeksan ja kymmenen vuoden ikäiset tyttäret. Jossain vaiheessa työpaineet ja asuntolaina pyörivät liikaa mielessä, mutta nyt olen jo oppinut ottamaan rennommin, keskittymään elämän perusasioihin.

Näin minä yleensä avaan yhteyden kotikoneeltani. Arkistahan semmoinen aloitus on, mutta rehellistä. Jos ei tärppää, en varmaan myöskään mitään menetä. Kelmit ja hätähousut älkööt vaivautuko. Jos sitten jostain löytyy samanhenkinen, sanoisinko sielunveli, hän ehkä jatkaa lukemista ja jopa vastaa.

Viestien vaihto voi johtaa molemminpuoliseen kiinnostukseen ja lopulta, jos kaikki käy hyvin ja elämänarvot osuvat kohdalleen, tapaamiseen.

Päittäin laskien näitä tapaamisia on ollut kuluneen parin vuoden aikana kolme kappaletta. Se ei ole paljon eikä sekoita elämää, vaan antaa sopivasti sytykettä. Ei näitä samanhenkisiä kumppaneitakaan joka oksalla istu. Etäisyydet täytyy ottaa huomioon, samoin monet muut yhteensopivuudet, joita ei ennalta arvaakaan. Vasta sitten on aika lähettää valokuva.

Meillä on tämä vakiokuvamme, ja on harmi, että sitä ei voi tässä näyttää. Vaimon kasvoja ei siinä näy ja valkoiset pikkuhousut peittävät siististi pimperon. Se on ihan kaunis kuva, jos sillä silmällä katsoo. Rinnat riippuvat pehmeästi, vyötäröllä on tuhti makkara, mutta vyötärö on. ”Kaksi kertaa kantanut maalaispiika”, kuten Maisteri sanoi. ”Kun sellaista katselee, on kuin koko luonto vyöryisi ylitse.”

Se oli sitä Maisterin huumoria. Taisi olla lainaus jostain hänen lukemastaan kirjasta, taisi mainitakin. Harmi, että Maisterin täytyi lähteä pääkaupunkiseudulle työn perässä.

Vaimo nauroi aina heleästi Maisterin puheille. Vaimo on huumorintajuinen ja rakastaa älykästä, leikkisää ja lämmintä yhdessäoloa.

Niin teen minäkin. Minun tehtäväni on etsiä vaimolle kumppaneita, jotka vaimo viime kädessä hyväksyy. Tähän mennessä hän on hyväksynyt.

Eivät he ihan naapurista ole, eivät edes samasta kaupungista. Mutta eivät kaukaakaan. Arvi on läheisestä maalaispitäjästä. Siellä on pieni hiihtokeskus, hevosurheilulla pitkät perinteet ja maamiesseuralla maakunnan kuulu tanssilava. Kaikissa niissä Arvi on mukana pienosakkaana ja kantavana voimana. Ikää hänellä on pari vuotta minua enemmän. Vaimo puolestaan on minua kolme vuotta nuorempi, nainen parhaassa iässä ja sopivasti aviossa tottunut saamaan penistä.

En yhtään peittele, ettenkö ole vaimosta ylpeä. Ylpeä siitä, että hän uskaltaa, ylpeä siitä, että häntä niin halutaan. Hänellä on avoin luonne ja persoonallinen olemus. Kuin luonto itse puhuisi, niin kuin Maisteri sanoi.

Arvi oli tuota pikaa samalla aaltopituudella. Ei tässä suuria riskejä oteta puolin eikä toisin, vaan edetään askel askeleelta. Selvitimme mistä on kyse, ja Arvi lähetti kuvansa. Se oli viime kesältä, otettu tanssilavan pihalla juhannusaattona. Arvilla on valkoinen paita ja suorat, vaaleat housut. Kädet ovat pitkät ja voimakkaan oloiset, ja jonkinlaista urheiluharrastusta voi ryhdistä havaita. Tukka on kammattu laineille ja kaulassa on solmio.

Kiinnostuneina sitä katsoimme, vaimo ja minä. Vaimo naurahteli, sanoi jotain kesäisten lavatanssien tunnelmasta ja vaipui sitten omiin mietteisiinsä. En häirinnyt häntä.

Kolmen viikon päästä olimme päässeet yhteisymmärrykseen. Tyttäret olivat lähdössä lauantaina yökylään mummolaan, me vaimon kanssa samalta reissulta uimahalliin. Sinne oli sovittu tapaaminen tietyllä kellonlyömällä, altaan itäpäässä, nurkassa kurottelevien, rehevien jukkapalmujen luona. Vaimolla olisi sininen uimaseuran puku, jossa kulkee leveä punainen raita poikittain edessä. Arvin kasvonpiirteet me jo tunsimme.

Jännittävä oli totta kai semmoinen tapaaminen. Arvilla oli siniset, hymyilevät silmät ja luja maalainen kädenpuristus. Kädet olivat tosiaan pitkät, rintakehä laaja ja sen keskellä kiharaa karvoitusta, joka jatkui ohuena kaistana uimahousujen alle.

Väkeä ei ollut paljon, joten uimme edestakaisin ja juttelimme. Välillä seisoskelimme altaan matalassa päässä. Siinä pääsi jo toisesta jyvälle, puolin ja toisin. Arvi oli rauhallinen, huomaavainen ja pilkettä löytyi silmäkulmasta. Vaimo hymyili hänen jutuilleen ja pikku kohteliaisuuksilleen.

”No”, kysyin vaimolta, kun uitiin hieman erillämme. Vaimo vastasi, että voitaisiin ihan hyvin jatkaa, lähteä kohta vaikka meille. ”Tulisiko Arvi?”

”Mikäpä siinä, kyllä se sopii.”

Niin lähdettiin suihkuun ja saunaan. Vaimo suuntasi naisten puolelle, me Arvin kanssa miesten osastolle. Arvi oli minua hivenen lyhyempi, vartaloltaan tanakampi ja ne pari vuotta vanhempi. Eihän se tässä iässä ulospäin näy.

Arvi oli käynyt kaupungissa vähän aikaa lukiota, mutta sitten olivat lukuhalut loppuneet. Suvussa on enemmän kunnioitettu oikeita töitä, niin kuin sanottiin. ”Sama minulla”, jatkoin. Maaltahan minäkin olen lähtöisin, Pielisen takaa. Niitä näitä juteltiin, riisuttiin uikkarit ja noustiin suihkun kautta lauteille. Siellä oli pari isää poikiensa kanssa ja jokunen kuntosalilla kävijä.

”Minusta on jotenkin jännää tavata täällä”, sanoin, kun olimme jääneet lauteille kahden. Arvi oli samaa mieltä. Ei siinä uskaltanut kovin toista vilkuilla. Uikkarit eivät enää suojanneet, ja se pelko oli, että hepo alkaisi hirnahdella ja karkailla takajaloilleen. Oltiin sentään julkisella paikalla. Varasin löylykauhankin sitä varten ja pidin huolta, että selkää saatiin hieman kyyristellä. Sekin toi muuta ajattelemista.

”Voisit ajaa perässämme, tästä on pari kilometriä”, sanoin, kun siirryttiin kaapeille pukeutumaan. Vaimolla oli salaattitarpeet ja Arvi kertoi tuoneensa pullon viiniä. Hän oli etukäteen kysynyt, maistammeko mieluummin punaista vai valkoista. Se oli tilaviiniä, kesäteatterista jäänyttä. Arvi kertoi olevansa maakunnan miehiä henkeen ja vereen. Pikkuisen luottamustoimiakin oli jo kertynyt seudullisessa kehittämistyössä.

Hyvältä maistui kahviossa tyttöjen pullakahvi, ja ajallaan sinne saapui vaimokin raikkaan punakkana. Oikein sydäntä hytkäytti. Istuttiin tovi, ja alkoi tuntua, että oltiin kuin vanhat tutut.

Kotona esittelin asuntoamme sillä aikaa, kun vaimo puuhasi kylpyhuoneessa itseään kuntoon. Tukkaa piti laittaa, hajustetta korvan taakse ja iholle kosteusvoidetta. Meillä on sellainen erikoinen ratkaisu, että yläkertaan on jälkikäteen rakennettu olohuoneesta leveä texasilaisportaikko. Niin rakennusmestari sitä kutsui, oli sen internetistä kopioinut. Jääkaapissa odottivat kylmät juomat ja juustolautanen.

Vaimo tuli kylppäristä kepeässä hippimekossaan, niin kuin hän sitä kutsuu. Se on sellainen intialaisittain kirjailtu nätti kauhtana, kotiasu, jossa oli leveät hihansuut ja halkiot helmassa. Sinne helman suuntaan Arvin katse suuntautui, eikä ihme. Sieltä pistivät esiin vaimon paljaat, muodokkaat sääret. Sehän on hameenhelman merkitys naisella, flirtti, niin kuin Maisteri sanoi. ”Tarvitsee vain nostaa helmaa.”

Hain jääkaapista juomat ja kilistimme. ”Miellyttävästi alkaneelle illalle”, sanoin. ”Kun uima-altaalla tavattiin, niin voisimme jatkaa siitä. Arvi varmaan haluaisi emännän ilkisilleen.”

”Haluaisitko”, vaimo kysyi kainosti, punaiset läikät poskissa. Arvi halusi.

”Mehän voitaisiin kaikki olla”, vaimo ehdotti. ”Se olisi tasapuolista.”

Niin riisuuduttiin kaikki kolme. Vaimolla ei ollut kauhtanan alla mitään, meillä miehillä meni hieman enemmän aikaa. Sen kyllä huomasi, että Arvilla oli kilillään kolmas jalka, mutta niin oli minullakin. Se on henkeä salpaava hetki, kuin maailman luominen. Meidän edellisestä kerrastamme oli jo aikaa.

Vaimo kannatteli toisella kädellään rintojaan, toinen käsi oli laskeutunut viehkeästi vatsakummun päälle. Lantio oli leveä, samoin reidet. Niiden välissä pursusi tumma, läpitunkematon pehko.

Karvainen oli Arvikin etupuoleltaan, alavatsasta varsinkin, josta jöpötti juureva, isoterskainen kalu. Se oli ihan miestä myöten, samasta paketista.

Jokainen oli jähmettynyt paikoilleen, ja Arvin silmät ahmivat. Vaimo naurahti ja vilkaisi minuun. ”Voisitko pistää hieman musiikkia”, hän pyysi.

Kävin pistämässä. Hetken aikaa etsin jotain oikein letkeää, tilanteeseen sopivaa, ja löysinkin. ”Kävisikö regee”, kysyin, ja kävihän se. Arvi oli ottanut vaimoa käsistä ja suukotteli silmiin katsoen tämän ranteita. Vaimo liikahteli jalansijoillaan, kohotteli kasvojaan, ja Arvi ymmärsi yskän, kumartui. Varovasti kuin teini-ikäiset he suutelivat. Vaimo oli sulkenut silmänsä, avannut suunsa.

Se oli oikein tunnelmallista ja tarkoitti sitä, että vaimo suostuisi Arviin. Hän oli valmis.

”Mennään yläkertaan”, sanoin. ”Siellä on romanttisempaa.”

Vaimo naurahti. Hän oli aamulla vaihtanut lakanat ja tyynyliinat. ”Pitsejäkin on”, iskin Arville silmää. Miehellä oli vilpitön, suora katse. Hieman hämmentyneeltä hän toki vaikutti, totta kai.

Arvin käsi hakeutui vaimon uumalla, kun he nousivat edellä portaita. ”Tsiip, tsiip”, vaimon reidet hankasivat vienosti toisiinsa, pakaroiden lihaisa keinunta lupasi hempeitä hetkiä. Tiesin mitä mies haluaa, ja niin tiesi vaimokin. Hän siirsi syrjään peiton ja kävi saman tien sängylle nelinkontin. Se oli kutsu, ja sitä oli helppo noudattaa. ”Ollaan intiimisti vaan”, sanoin, kun Arvi vilkaisi kysyvästi. Niin alkoivat miehen kädet hyväillä vaimon selkää, lantiota ja pakaroiden kaarta. Ne palasivat niskaan, tukan alle ja taas kohta pakaroille, livahtivat lopulta hyllyn alle tunnustelemaan villatavaran halkion tilaa. Voin vakuuttaa, että siellä oli tarjolla täysi kourallinen.

Vaimo oli painanut päänsä tyynyä vasten ja levittänyt jalkansa. Panin merkille, että miehen terska oli tosiaan aika mollukka. Se oli korkearintainen, leveäräystäinen, äärimmilleen paisunut. Regeen rytmit kuuluivat vaimeina alakerrasta ja valo siivilöityi oviaukosta hämärään makuukamariin.

”Sovitaanko, että saat painaa paljaaltaan puikkarille”, sanoin, ja Arvi vilkaisi minuun jäykin silmin. Tappi jöpötti köyreänä pensaastaan, tutisi tarmoaan. Nuppi oli märkä kuin mateen pää.

”Ollaanhan me saunapuhtaita”, jatkoin.

”Ollaan, joo”, Arvi ähkäisi ja asettui polvilleen vaimon pakaroiden taakse. Vaimo liikautti lanteitaan, sovittautui hollille ja nyppäsi miehen tottuneesti sisäänsä.

Minä katsoin vierestä. Suuta kuivasi, sydän hakkasi ja kiveksistä kirpaisi.

Vaimolla oli mies. Tämä oli tarttunut vaimoa niskasta, toinen käsi kouri kupeita ja vapaina heiluvia tissejä. Alaston, kiimainen mies oli vienyt junttansa pesään.

Se oli hänelle sallittu, eikä Arvi mikään äkkipoika ollutkaan. Hän liikutti pakaroitaan keskittyneesti, ja näin kuinka se vaikutti. Vaimo vikisi ja huokaili, vastasi antaumuksella miehen päättäväiseen otteeseen.

Arvi osasi hioa, vaihtaa sopivasti rytmiä. Hän painautui välillä vaimoa vasten ja jytkytti lujasti hävyn suuta. ”Äh, äh, äh”, vaimolta pääsi ja sen perään syvältä palleasta: ”Herrajumala!”

Taas nulittiin kuin hidastetussa filmissä. Arvin kädet leipoivat vaimon selkää, kävivät välillä vatsan puolella ja saivat vaimon inisemään. Terska teki työtään aisan päässä, venytti ja vanutti mennen tullen.

”Hurmiolihas”, niin kuin Maisteri sanoi. Sitä nainen tarvitsee saadakseen emätinorgasmin, tunteen siitä, että mies on syvällä ja täyttää.

”Jumalauta”, Arvi sähähti hampaiden välistä. Se taisi tulla vahingossa. ”On herkkua”, hän maiskautti huuliaan kuin selityksenä.

Sitähän se oli. Kahdesti synnyttäneen naisen leveä takamus, karvainen, pulska rako. Niitä Maisteri kuvaili minun kameraani. Vaimo ronkelit levällään. Minä ja vaimo kädet toistemme lanteilla, sukuelimet näkyvillä. Vaimo oli märkä, turvoksissa, juuri naitu, minulla se vielä edessäpäin. Vaimo ei tiedä, että heikkona hetkenäni kopioin kuvat Maisterille muistoksi.

”Naiminen on rehellistä”, Maisteri sanoi. ”Ihminen on siinä tosissaan.”

Niin oltiin nytkin. Arvin hengitys kävi kiihkeänä, pakaroiden liike jäntevänä ja himokkaana. Kangen lyönti osui juuri sinne minne piti, liukkaana lotisevaan lemmenkoloon. Sen jalo, voimakkaan miehinen riemu tarttui minuunkin.

”Tule Arvin munalle”, korotin ääntäni, ja vaimo teki työtä käskettyä. ”Heitä vaan syvälle maiti”, innostin Arvia, sillä sitä hän jo teki. Miehen jähmettyneestä asennosta, pakaroiden tärinästä ja syvistä, hallitsemattomista kurkkuäänistä tiesin, että mulkku sylki siemenraosta naiseen kuumaa lastiaan. Vaimo vastasi siihen kimeillä kiljaisuilla. Siittiösuihkut huuhtoivat sakeina kohdunsuuta.

”Ai, jai, jai”, Arvi vaikersi ja tiristi vielä viimeisen tipan.

Sitten miehen kourat hellittivät vaimon kainaloista, vartalon jännitys raukesi ja kuului pehmeä lurahdus, vaimon tuttu naurahdus. Vieraan tyydytetty penis oli luiskahtanut vaimon spermaisesta panoreiästä.