Haaveilija

Istuin pienen kahvilan nurkkapöydässä ja ihailin ikkunasta tummenneen illan ihanuutta. Kesä tuoksui ihanalle ja vihreitä puita jotka humisivat hiljaa tuulessa olisi voinut vain katsoa katsomasta päästyään. Kaikki tuntui niin kauniilta. Kadun toisella puolen oli ihana puisto jossa istui usein ihmisiä katsomassa auringon laskua.
- Kahvia? kuului yht äkkiä kysymys viereisestä pöydästä. Käänsin katseeni kysyjään ja huomasin että kysymys oli osoitettu minulle. Punastuin hieman.
- Kiitos, mutta en taida enää, muuten en saa illalla unta. Kiitos tarjouksesta. Kysyjä oli tumma, noin kolmekymppinen mies joka istui kaverinsa kanssa vierekkäin kasvot minuun päin.
- Mitä? Ootsä varma ettet tahdo? Saattaa olla etten toista kertaa tarjoakaan, mies sanoi ja olin kuulevinani äänessä ärtymystä.
- Kiitos mutta ei kiitos, sanoin kohteliaasti.
- Just just. Sä taidat olla niitä tyttöjä joita ei miesten seura kiinnosta, mies sanoi päällekäyvän oloisena. Hänen kaverinsa alkoi virnuilla typerän oloisesti ja kuiskasi jotain miehelle joka oli nyt jo selvästi ärtyneen näköinen. En enää viitsinyt esittää kohteliasta.
- Sinä ilmeisesti olet sitten niitä poikia jotka eivät yksinkertaista ja kohteliasta kieltoa ymmärrä. Nousin pöydästä, kävelin miesten ohi ja virnistin. Juuri kun olin avaamassa ovea, yksi tarjoilijoista tarttui käteeni ja veti minut syrjään.
- Voisitko tulla mukaani, tarjoilija kysyi?
- Ööh.. unohdinko maksaa jotain vai?
- Et, mutta tulisitko silti. Nainen oli jotenkin hieman hermostuneen oloinen ja päätin myöntyä.

Tarjoilija vei minut kädestä taluttaen takahuoneeseen, istutti minut sohvalle. Hän pyysi toista tarjoilijaa ottamaan miehiltä laskun ja sulkemaan tältä illalta. Sitten hän istui viereeni ja katsoi minua silmiin. Sillä hetkellä minusta tuntui siltä että hän katsoi liian syvälle kuin olisi nähnyt jotain ja minua alkoi ujostuttaa. Käänsin katseeni pois ja nolostuin.
- Anteeksi, en tarkoita olla tungetteleva mutta kuulin tuon äskeisen sanailun ja minua alkoi hieman pelottaa puolestasi. En halunnut että lähdet yksin täältä.. ties vaikka nuo järjen jättiläiset olisivat seuranneet sinua tai jotain.
- Kiitos huolenpidostasi, sanoin ja hymyilin hänelle. Hän hymyili takaisin.
- Olen Liisa. Omistan tämän kahvilan.
- Anniina, sanoin ja kättelin häntä. Kiitos vielä kerran. Minun pitää nyt lähteä, viivästytän sinua.
- Et ollenkaan. Jari sulkee tänään paikat. Oletko menossa kotiin täältä? Voisin vielä varmuuden vuoksi kyyditä sinut.
- Asun tässä aika lähellä, vajaan puolen kilsan päässä. Voithan sä jalan saattaa jos tahdot, sanoin ja hymyilin.

Menimme ulos etuovesta. Äijät olivat menneet menojaan, kuten arvelinkin. Annoin kuitenkin Liisan saattaa minut kotiovelle. Minulla ei ollut kovinkaan monta tuttavaa tässä kaupungissa ja Liisa vaikutti vilpittömältä ja tutustumisen arvoiselta. Juttelimme matkan verran niitä näitä. Liisan ääni oli kaunis ja kiinnitin huomiota siihen kuinka ihanasti hän sanoi välillä tiettyjä sanoja. Samettisen pehmeällä äänellään hän sai minut unohtamaan minne olimme menossa ja hetken päästä huomasin kävelleeni asuntoni ohi.
- Hei! Me käveltiin jo ohi, naurahdin. Liisa katsoi minuun huvittuneena. Minä nolostuin ja tunsin miten kasvoilleni levisi punastus. Kävelimme rappukäytävän eteen ja aloin etsiä avaimiani.
- Okei.. mä tästä lähdenkin, Liisa sanoi.
- Okei.. kiitos todella paljon vaivannäöstäsi.
- Usko pois Anniina. Tästä ei ollut mitään vaivaa. Tule joskus moikkaamaan minua. Olen melkein aina kahvilassa.
- Ok. Kiitos vielä, olet ihana. Liisan kasvoille levisi ihana hymy ja hän katsoi minua vielä hetken ja lähti sitten kävelemään pois. Katsoin hänen peräänsä. Ihana nainen, ajattelin. Aivan ihana.

Ilta meni menojaan. Ajattelin Liisaa ja hänen tummia pitkiä hiuksiaan ja kauniisti kaartuvia pitkiä ripsiään. Niitä vilpittömiä tummia silmiä. Sitä miten hänen kaunis kaulansa pääsi oikeuksiinsa siinä punaisessa sopivasti avonaisessa nyöripaidassa, joka istui kauniisti hänen päällään. Ajattelin hänen ystävällisyyttään ja nukahdin unelmiini.

Parin päivän päästä tuli odotettu perjantai ja töistä päästyäni menin suoraa päätä Liisan kahvilaan. Astelin suoraan tiskille ja tilasin kahvin. Liisaa ei näkynyt, joten päätin mennä kulmapöytään istumaan hetkeksi ja odottelemaan. Ehkä näkisin hänet vielä. Tunti vierähti ja toinen alkoi. Tajusin, kuinka kovasti halusin tavata hänet uudelleen. Halusin salaa humaltua hänen kauneudestaan ja samettisesta äänestä. Sitten kahvilan ovi avautui ja Liisa asteli sisään kantaen laatikoita jonkun naisen kanssa. Pettymys valtasi minut heti. Kyyristyin ettei hän näkisi minua. He vaihtoivat pari sanaa ja nainen lähti. Odotin että Liisa katosi takahuoneen puolelle. Nousin äkkiä pöydästä ja hiivin hiljaa ovelle.
- Anniina! kuului iloinen huudahdus. Käännyin ja katsoin Liisaa. Tuntui että kaikki sanat juuttuivat kurkkuun, enkä saanut sanotuksi mitään. En yhtikäs mitään. Lopulta sain heilautettua kättäni tervehdykseksi.
- Aioitsä livistää moikkaamatta minua? Liisa kysyi. Olin kuulevinani hänen äänessään pettymyksen.
- Ööö.. Aioin. Mut kadun jo nyt, sanoin ja hymyilin hänelle.
- Heh. Oot aikamoinen. Liisa käveli luokseni ja tuli niin lähelle että minun oli pakko ottaa askel taaksepäin.
- Lähtisitkö sä mun kanssa illalla elokuviin. Saat valita elokuvan, minä tarjoan. Liisa katsoi minua silmiin ja tuntui että sulan siihen paikkaan. Sain soperrettua myöntävän vastauksen ja Liisa sanoi hakevansa minut parin tunnin päästä asunnolta.

Illalla elokuvan päätyttyä kävelimme puiston läpi kohti asuntoani. Oli ihana ilma ja seuralaiseni oli hurmaava. Pysähdyimme asuntoni eteen tien toiselle puolen ja käännyin Liisaan päin. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja otti käteni käteensä ja painoi sen rintaansa vasten. Hänen sydämensä hakkasi lujaa. Otin hänen kätensä ja painoin sen omaa rintaani vasten, jotta hän tuntisi minun sydämeni, joka hakkasi vähintään yhtä kovasti kuin Liisan. Halasimme ja otin häntä kädestä ja vein hänet asuntooni. Sisälle päästyämme Liisa toi kätensä vyötärölleni ja veti minut aivan kiinni itseensä. Nenäni kosketti Liisan nenää. Katsoimme toisiamme.
- Suutele minua, kuiskasin hänelle. Liisa hymyili ja suuteli minua otsalle.
- Suutele sinä minua, hän sanoi minulle. Suutelin häntä ensin otsalle, sitten poskelle.
- En tahdo tämän hetken päättyvän Anniina, sinä olet jotain aivan erityistä minulle.
- Jää luokseni yöksi Liisa, sain sanotuksi jännitykseltäni.
- Jään, hän kuiskasi korvaani ja painoi viimein ihanat pehmeät huulensa huulilleni ja vaivuimme toistemme suudelmiin.