ErotiikanYstävä

Säpsähdän hereille! Makaan aivan hiljaa liikkumatta hetken ja katson ylös vaalenevan aamun taivasta. Mikä minut herätti? Kaikki aistini ovat virittyneet, mutta en aisti mitään vaaraa, en edes tunne lainkaan jännitystä...vaan kiimaa. Minut on herättänyt kiima!

Alueemme sijaitsee nykyisen Italian pohjoisosassa, alppien kupeessa ja on vuosi -32000 vuotta eaa. On keskikesä, heimomme on hakeutunut metsästämään syvälle naapuriheimon alueelle. Olemme vaanineet vuorilta tähän vuodenaikaan alas laskeutuneita vuorikauriita viiden miehen joukolla takaa kaksi vuorokautta, mutta saaneet saaliiksi vain kaksi vasaa. Tiedämme riskin, mutta olemme ottaneet sen tietoisesti. Täällä on hyvä riista-alue. Meidät teurastettaisiin armotta, jos kohtaisimme alueen omistajaheimon. Sen vuoksi olen myös äärimmäisen varuillani. Jokin minut herättänyt ei kuitenkaan viestitä mitään vaaraa.

Meillä oli kullakin kivipäiset nuolet pienessä jäniksen taljoista tehdyssä pussissa selässämme, mutta nekin ovat kaikki jo kadonneet jahdin tiimellyksessä. Olen joukon vanhin sekä johtaja ja käskenyt iltayöstä muun joukon palaamaan saaliinemme takaisin oman laumamme luokse. Itse jäin yön yli varmistamaan selustaamme ja valmiina harhauttamaan mahdollisia seuraajia. Ketään ei ole kuitenkaan näkynyt. Väsymys voitti ja nukahdin pariksi tunniksi pensaikon suojaan ennen omaa poistumista.

Kuuntelen hiljaa ympäristöä ja kuulen ensin vain purossa veden virtauksen. Voin silti vaistota tuoksun, naaraan tuoksun. Kuulenkin virtauksen yli poikkeavaa veden ääntä aivan läheltä, vain parin metrin päästä. Jännittäydyn äärimmilleni ja kaivan kivipuukon vyötäisiltäni, valmiina taistelemaan hengestäni. Kohotan pääni varovasti pensaan yli ja näen hieman minua nuoremman naisen, jolla on aikomus peseytyä ja hakea ehkä leileillä vettä viileästä purosta. Huomaan että hän on aivan yksin. Miksi hän on näin kaukana laumastaan ja majastaan? Matkaa tästä on pari kilometriä leiriin.

Katson naista. Hän on selvästi korkeassa asemassa heimonsa hierarkiassa, tunnistan sen heti koruista ja koristelusta. Naaras kerää kauniit mustat, pitkät hiuksensa käsiinsä ja sitoo ne pienellä nahalla ja luisella pinnillä yhteen ja pujottautuu parkitusta hirvennahka-hameestaan pois. Katson lumoutuneenaa liki hengittämättä kun hän kävelee alasti hämyisessä aamussa puron seesteisen kohtaan tarkoituksenaan peseytyä. Tyynen lammen yllä on hieman aamu-usvaa, mutta ei peitä näkyvyyttä. Ilma on aivan tyyni.

Kuinka kaunis hän onkaan hämyisessä aamussa, kävelemässä matalassa rantavedessä usvan seassa, hengitän syvään ja imen silmillä näkyä ja aistin hänestä huokuvaa tuoksua. Ja jotenkin hänen kasvonpiirteet sivusta nähtynä vaikuttaa yhtäkkiä hyvin tutulta?! Yhtäkkiä tunnistan...hän hyräilee!, hyräilee minulle hyvin tuttua melodiaa kaukaa lapsuudesta, voiko olla...ei voi olla...on se! Sydämeni lyö tuhat kertaa minuutissa. Olen kohdannut nuoruuden leikkikaverini vuosikymmenien takaa! Keksimme hyräilyn lapsena itse. Meidän lisäksi emme olleet kenenkään muun koskaan kuulleet hyräilevän, lapsena usein siitä ylpeilimme, vaikka muut pilkkasivat.

Meidän heimomme erkanivat yli kaksi vuosikymmentä sitten kun olimme vielä lapsia. Sukusi jäi itäiseen heimoon ja minun läntiseen. Nopeasti irtautumisen jälkeen heimomme riitautuivat, verisestikin. Olimme vihollisia ja emme voineen mitenkään tavata sen jälkeen, vaikka olimme lapsina aivan erottamattomia, teimme verivalatkin ja ajatuksemmekin olivat silloin yhtä. Nyt näiden monien vuosien ja tuhansien unelmoitujen öiden jälkeen saan nähdä jälleen sinut. Olet kasvanut naiseksi, kauniiksi naiseksi, mutta myös minä olen muuttunut mieheksi. Luotan, tiedän tuntevani sinut ja sinä edelleen minut.

Nousen pensaasta ylös ja kävelen rannalle. Olet vasta nilkkoja myöten vedessä ja jähmetyt paikoillesi kun kuulet ääniä, ihmisen ääniä - paikallistat - takaasi, säpsähdät ja menet matalammaksi, käännähdät nopeasti ympäri valmiina taistelemaan. Yllättävä ääni luonnossa voi tarkoittaa kuolemaa.

Jähmetyt kun näet vahvan vieraan heimon miehen rannalla, jolla on puukko vyötäisillä. Syvä lampi on takanasi. Koet varmasti epätoivoa. Selvästi punnitset vaihtoehtoja paon, avunhuutojen sekä taistelun välillä. Et tunne minua selvästikään. Hämmennyt hieman kun hymyilen sinulle ja alan hyräilemään jatkoa sinun aloittamaan alkeelliseen melodiaan. Juuri silloin - tunnistat myös minut...pyörität ja heilutat päätäsi epäuskoisena oikealta vasemmalle...samalla juuri silloin, murto-osa sekunnissa silmiisi syntyy hurja palo ja kiihko. Vedät keuhkosi ilmaa täyteen, huudahdat hiljaa riemusta ja juokset rantavedessä luokseni ja hyppäät noin kolmen metrin päästä suoraan syliini. Horjahdan hieman vauhdistasi, kun sieppaan sinut ilmasta syliini.

Kiedomme kätemme toistemme ympärillämme ja kyntemme lähes painuvat toistemme selkään, halaamme ja katsomme pitkään jälleennäkemisen ilosta toisiamme silmiin. Tunnustelemme rajuin, repivin ottein toistemme päätä ja hiuksia, kasvojen piirteitä ja vartaloa epäuskoisina, kahden vuosikymmenen jälkeen. Haistelemme, nuolemme ja puremme toisiamme. Tilanne tuntuu aivan epätodelliselta. Vieraalta, mutta niin tutulta.

Mutta enää emme olleet lapsia leikkimässä iltanuotiolla luolassa. Olemme aikuisia ja kosketuksiimme tarttuu pian aivan uudenlainen tunto; kiihko ja kiima. Suumme hakevat ja tarttuvat toistemme suulle kun lähden kantamaan sinua sylissäni rannalla kallioleikkauksen suojaan.

-------
Kommenttiasi odotellen...