Aawa

Hölkkäät puiston ohi, puiden lehdet kellastuu. Tuijotan sivusilmällä vartaloasi ja kuvittelen miltä se näyttää lenkkeilypuvun alta. Olet pitkä, miehekäs, ehkä juuri ja juuri kolmekymppinen. Näytät siltä, että saattaisit jopa jaksaa nostaa minutkin...

Lenkkeilet usein ja useimmiten ajoitan lasten puistoreissun oletettuun urheilu aikaan. Tietenkään äiti mukulaliudan kanssa ei ole mitenkään epäilyttävä tirkistelijä. Mutta jotenkin tunnen, että olet jo huomannut minut, katseemme on kohdannut jo monta kertaa. Toivon, että lähestyisit minua, sillä minä en uskalla, enkä halua ainakaan pettyä, jos oletkin jo jonkun muun.

Tänään katseesi viipyy pidempään ja tunnen punastuvani. Et tietenkään voi nähdä sitä ja voihan punoitus johtua vaikka viileästä tuulesta, joka puhaltaa välillä joka suunnasta.
Pysähdyt ja kumarrut kenkiesi pariin. En näe, onko nauhasi auki, vai onko tämä jokin tekosyy. Samalla hetkellä puhelimeni soi, ja ystäväni kysyy pääsenkö illalla ulos.
"Mistä ihmeestä saisin lapsenvahdin, niin nopeasti, en mä näitä voi mihin tahansa jättää."
Sinun on aivan pakko kuulla puheeni ja et ainakaan pidä kiirettä. Lupaan ystävälleni vielä kysellä ja ilmoittaa myöhemmin. Tiedostaen läsnäolosi, sanon vielä meneväni kauppaan, ja heti.

Kokoan lapset ja työnnän vaunut liikkeelle. Pientä nurinaa tulee vastaan ja vanhimmainen sopivasti nurisee ja ilmoittaa muuttavansa isin luo. Sinä lähdet kävelemään samaan suuntaan ja hetken päästä olet muutaman metrin päässä takanani. Klassisesti päätän kokeilla sormikkaiden tiputusta.
Se toimii, puhut minulle. Käännyn ja ilmeisesti näytän ilmiselvän syylliseltä tähän ehkä läpinäkyvimpään kommunikoinnin aloittamiseen. Silmäsi samalla nauravat ja samalla kietovat minut johonkin käsittämättömään tunnetilaan.

Lapset keskeyttävät kiusalliset sananvaihdot: "eikö me jo mennä?" Soperran, että nyt kyllä täytyy jatkaa ja käännyn jo menemään eteenpäin, kun puhuttelet minua nimeltä. Pysähdyn kuin seinään, ehkä jonkinlaisen kauhun vallassa. Huomaat hieman hätääntyneen ilmeen, ja kerrot selvittäneesi nimeni autoni rekisteritietojen perusteella. Samalla henkäiset jotain kahvista. Muutama pari tuijottavia pikkusilmiä saa järkeni raksuttamaan, ja ehdotan niiden omistajille juoksukisaa seuraavalle valopylväälle.

Sinulle sanon, että laitan lapset illalla nukkumaan ja mielelläni iltateeni joisin muuten kuin yksin.
Otat numeroni - mitä hävittävää minulla on, ja minä jatkan matkaani kauppaan.

Ilta on toivottoman pitkä. Aloitan tavallista aikaisemmin yövalmistelut, ja kun lapset on vihdoin rauhoittuneet, ehostan itseni kevyesti inhimilliseen kuntoon. Asuntoa ehdin siivota hyvin ja sen laittamiseen ei mene aikaa. Täsmälleen sovittuun aikaan soitat, ja pyydät oven avausta.

Kun seisot eteisessä, tunnustan heti sormikkaiden heiton, ja saan sinut nauramaan. Huomasit kyllä, mutta ei se sinua haitannut. Sanot kotiani kivaksi ja seuraat minua keittiöön. Kysyn otatko kahvia vai teetä, mutta tulet kiinni minuun ja olen tiputtaa kahvipurkin käsistäni. Suutelet kaulaani ja hyväilet käsin selkääni. Kun huomaat minun olevan mukana, koskettelet paitani läpi rintojani ja hetkenpäästä havaitsen olevani sohvalla. Riisut minua pehmeästi, mutta vaativasti. Häpeän vartaloani, joka ei ole vielä entisellään ja kuiskaat minulle, kuinka kaunis olen. Vedät oman paitasi pois ja totean mielessäni, että omat kuvitelmani menivät varsin nappiin.

Tartut lantiooni ja suutelet klitoristani. Päässäni vilahtelee ajatukset: mitä jos et osaakaan tätä, ja tunnelma latistuu. Sillä vain yksi ainoa mies on sen osannut, mihin ikinä olen törmännyt. Säälittäviä lassie-kopioita on kyllä nähty enemmän kuin tarpeeksi. Mutta sinä osaat. Olet nopea ja hyvin itsevarma. Pienen hetken jälkeen anelen sinua jo lopettamaan.

Sinun kalusi näyttää isolta ja liian paksulta. Vaikka vartaloni ei ole kuin mallilla, rakkauslihasten treenaamisessa en ole laiskotellut, vaikkakaan niille ei ole ollut juurikaan käyttöä. Otat taskusta kumin ja rullaat sen päälle. Taas pisteitä lisää. Liian usein lupaavat puuhastelut loppuu siihen huohotukseen: "syötkö pillereitä". Vastaan aina en, vaikka söisinkin. Kohtelias tapa perääntyä tai vaatia kumi tilanteeseen.

Työnnyt varovasti sisääni. Naurahdan ajatuksilleni ja suutelet minua. Sinä todella tunnut isolta. Pian pyydät minua istumaan syliisi ja ratsastan päälläsi. On kuuma, on kylmä. Saan orgasmin liian nopeasti. Odotat hetken ja nouset seisomaan. Sinä todella jaksat pidellä minua sylissäsi. Viet minut seinän luo ja alat rakastella minua seinää vasten. Se on jotain, joka saa minut suunnattoman kiihkon valtaan.

Lopulta tulet ja kaadumme sylikkäin takaisin sohvalle. Suutelet minua ja ilmoitat juovasi kahvia. Sanot aamuisin nauttivasi mieluummin teetä kaikessa rauhassa.

Et tee elettäkään lähtemisen eteen ja ihmettelen jo hieman, missä mennään.
Kyselet, olenko ollut kauan yksin -ilmeisesti en kuitenkaan vuosia, kun pienin nukkuu vielä vaunuissa. Nopeasti selitän elämän vaiheeni läpi ja totean, että sellaista sattuu. Sinä hymyilet ja sanot minun näyttäneen jo ensimmäisen lenkkisi aikana jotenkin niin kauniilta, mitä halusi vain saada lähelleen. Muistan tuon ensimmäisen lenkin ja sen, etten ollut mitenkään laitettu ja olin vielä paljon isompi kuin nyt.

Katsahdan kelloon ja sanon, että pitäisi mennä nukkumaan, aamulla pitäisi mennä vauvauintiin. Kysyt spontaanisti haluanko sinun tulevan mukaan. Takellellen sanon sen sopivan. Suutelet minua lähtiessäsi.

En uskonut sinun aamulla tulevan, mutta tulit..

(ja unen näin, mutta sitä hetkeä odotellessa...saahan sitä haaveilla ja katsella mahdollisia lenkkeilijöitä)