diaperiina

Oleellista ei ole, kuinka kohtasimme!

Se, mitä sitten tapahtui, on!



Tuo uhkea, pitkä ja vaalea Lady Parker tunnettiin Sohossa hikan erikoisista haluistaan. Nyt vuorossa olin minä, laiha, liiankin laiha tulevaan rooliini, hörökorvainen ja melko lyhytkasvuinen brittimies. Olin hiiri, fyysisestikin hänen rinnallaan, mutta hiiri minusta oli tulevakin. Lady Parker oli ihastunut Disney-hahmoihin ja ennen kaikkea Minnie Mouseen. Tuo itsevarma ja ankaran vaativa nainen teki minusta kotieläimensä ja lemmikkinsä Minni-hiiren.

Hän ajeli pääni kaljuksi, sovitti peruukkia, johon kuului kiinteänä osana suuret Minni-korvat. Hän laittoi minulle pitkät irtoripset ja meikkasi nenänpääni mustaksi, mutta minulle ei ollut Minnin vaatetusta. Seistessäni siinä alastomana, hän tokaisi, että seuraavaksi menisimme ompelijattarelle, joka saisi valmistaa ihania Minni-vaatteita. Minusta piti saada täydellinen lemmikkieläin.

Puin vanhat farkkuni ja t-paidan, jonka jälkeen hän laittoi minulle kaulapannan ja hihnan sanoen, ettei kotieläimet saisi kulkea Lontoossa vapaina. Lähestyimme Piccadilly Circus’ia, jonka eteläpuolelta löytyisi kyseinen ompelijatar. Erikoinen lookini ei juurikaan herättänyt huomiota kaupungissa, missä voi törmätä melkein mihin vain. Sitten olimme perillä. Lady koputti raskasta puuovea ja keksi-ikäinen naisihminen tuli avaamaan sen. ”Tervetuloa!”, hän toivotteli iloisesti. ”Vai Minniksi tämä pitäisi saada?”, hän jatkoi Ladyn hymyillessä jotakin herttaisen ja pirullisen välimaastosta. ”Täydelliseksi!”, Lady tokaisi.

Ompelijatar käski minun riisuutua. Lady ei antanut laittaa alushousujakaan, joten olin hetkessä alastomana. Vain pääni oli paketoituna Minniksi. ”Vähän muodoton Minniksi!”, ompelijatar tuumaili. ”Kokeillaanpa tätä yläkroppaan!”. Ompelijatar sovitti minulle rintavarustuksia, jotka olivat tottapuhuen ylimitoitetut minun kokoiselleni. ”Kas tällä saadaan yläpään muotoja kivasti kohdalleen. Silikonitissit heiluvat laidalta toiselle astellessani ja kääntyillessäni malliksi. ”Hyvä, sitten alapää!”, ompelijatar sanoi ja Lady Parker myhähti. ”Kyseessä on siis kotieläin?”, ompelijatar jatkoi. ”Kotieläin ja lemmikki!”, Lady Parker täydensi. ”Ajattelin ensiksi näitä!”, ompelijatar esitteli tukevahkoa silikonitäytettä. ”Mutta kotieläimethän eivät käytä vessaa, eikös se ole niin?”, ompelijatar vihjaili. ”Ei käytä!”, Lady vastasi lyhyesti. ”Siis nämä sopisivat silloin paremmin!”, ompelijatar jatkoi. ”Sitä paitsi Minni tarvitsee kokovartalotrikoon, sellaisen mustan, joten aika hankalaahan se vessassa käyminen olisikin!”. ”Laitetaan ne!”, Lady hyväksyi ja ompelijatar puki minulle paksun vaipan. ”Minulla on valmiina tällaisia kokovartalobodyja! Tämä voisi olla sopiva, kokeillaanpa sitä!”. Hän puki minulle bodyn, joka käsitti sukkahousut ja yläosan aina kaulaan asti, hihat ja niissä lenksut keskisormen ja peukalon ympärille. ”Istuu hyvin! Mihinkään ei jää pusseja tai ryppyjä! Lisäksi tämä hengittää hyvin, jottei tuon vaipan kanssa tulisi liian tukalat oltavat!”. ”Hyvä, jätetään se hänen päälleen ja otetaan lisäksi kolmet vaihtovaatteeksi!”. ”Kiinnitetäänkö tähän siimahäntä?”, ompelijatar kysäisi ja Ladyn silmät säihkyivät. ”Mikä mainio idea!”. Pikaisesti ompelijatar kiinnitti muutamilla pistoilla lähes nilkkoihini asti ylettyvän hännän joka heilahteli iloisesti kääntyillessäni. ”Ja siten tästä valkoiset pöksyt pitseillä!”, ompelijatar myi ammattimaisesti. Minäpä lisään tähän hännän reiän!”. Hetkessä housut saivat pyören napinläven ja minä ne jalkaani.

Ompelijatar otti minusta mittoja, leikkeli punaisesta kankaasta kappaleita, jossa oli valkoisia pallokuvioita, ja ompeli niitä yhteen. Lyhythelmainen minimekko valmistui vauhdilla. Jouduin sovittamaan sitä, ja pienien korjauksien jälkeen se oli valmis. Sitten hän valmisti jäännöspaloista suuren rusetin ja kiinnitti sen pinneillä peruukkiini. ”Minnini alkaa olla valmis, mutta kengät… mistähän saisin sellaiset, jotka olisivat minnimäiset?”. ”Ei huolta, äkkiähän sellaiset syntyvät. Ompelijatar kaivoi jostakin puukengät, spreijasi ne mustiksi ja pienen kuivattelutauon jälkeen upotti niihin, suuret kun olivat, minun kenkäni. Kengät mahtuivat vaivatta puukenkien sisälle, ja pysyivät niissä hyvin, kun olin laittanut jalkani omiin kenkiini.

Ompelijatar sai tehtäväkseen valmistaa pari vaihtopukua ja me läksimme takaisin kotiin, minä hihnassa, kuinkas muuten. Näky kaduilla herätti jo enemmän hilpeyttä, kuin saapuessamme. Puukengät kopisivat ja vaapuin laidalla toiselle. Vaippapaketti allani heilutti lyhyttä helmaa ja valkoiset pitsipöksyt vilkkuivat helmojen alta. Silikonirinnat korostivat tehokkaasti vaappuvaa liikkumistani.

Päästyämme kotiin, edessäni oli uusi yllätys. Suuressa salissa oli isokokoinen häkki. ”Minni-hiiren uusi koti!”, Lady Parker hymisi innoissaan. Hän laittoi minut häkkiin ja avasi television. Sain katsella sitä kaltereiden välistä. Lady vilkaisi minua tuon tuostakin hymyillen. Hän oli selvästikin tyytyväinen näkemäänsä. Olin aloittanut uuden elämän, Minni-hiirenä, tuon uhkean Ladyn lemmikkieläimenä.

Seuraavien vuosien aikana hän ulkoilutti minua säännöllisesti kahdesti päivässä tuntien suurta ylpeyttä luomuksestaan. Olin koko Sohon lemmikki, minua halailtiin, jotkut nauroivat olemukselleni, mutta useimmat oppivat hyväksymään juuri sellaisena, kun olin. Seksiä en Ladyltä saanut, hyvän kohtelun kylläkin. Hän piti puhtaudestani huolen, vaihtoi vaipat säännöllisesti, mutta häkkielämä tuntui usein turhauttavalta.

Lady Parker kyllästyi kuitenkin Minni-hiireen ja hän etsi itselleen uuden kohteen, josta tuli tietojeni mukaan Iines-ankka!