runosulka

Nojaan pöydän reunaan hiljaisena, silmät kiinni ja odottaen. Nautin tilanteesta. Odotan että herra palaa ja antaa viimein piiskan soida takamuksellani. Rangaistukseksi tietenkin, mutta pelkäänpä että tulen nauttimaan aivan liikaa rangaistuksestani... Luvaton suklaansyönti on ilmeisen kannattavaa, ainakin näillä nykyisillä rangaistuksilla. Ranteeni ja nilkkani on sidottu tukevasti kiinni, tyyny vatsani ja pöydän kulman välissä saa oloni tuntumaan oikeastaan aika mukavalta.

Kuullessani herran saapuvan, käännän päätäni nähdäkseni minkä piiskan hän on valinnut kurittamiseeni... Odotettuani kenties pehmeää hapsupiiskaa, tai korkeintaan pitkää ja kirpeästi purevaa ratsupiiskaa tunnen kuinka sydämeni pyrähtää pukkilaukkaan nähdessäni herrani kädessään pitämän esineen.

Rottingin.

Nielaisen. "Sä tiedät etten mä tykkää tosta..." Yritän hiukan epätoivoa äänessäni, anoen häntä. Herra hymyilee ja taivuttelee rottinkia kädessään, saaden samalla jänöjussit tanssimaan polkkaa vatsassani. Tiedän kokemuksesta että kun hänellä on TUO ilme, hänen päätään ei käännä mikään. Vingahdan pelosta, tiedän kokemuksesta että rottinki SATTUU.

Herra kävelee aivan eteeni, hymyillen vienosti, rottinkin rennosti otteessaan. Pyristelen hiukan, vaikka tiedän että en tule pääsemään senttiäkään pakoon. Tunnen pelon kasvavan kylmäksi möykyksi vatsassani. Vaikka en sano mitään, tunnen kuinka hän vaistoaa mielentilani. Hänen ilmeensä pehmenee aavistuksen verran ja hän painaa toisen kätensä poskelleni. "Sooh, olehan kiltti tyttö nyt, setä vähän rankaisee..." Jostain järjettömästä syystä tunnen oloni rauhallisemmaksi. Herra siirtyy taakse, sivulle, näkymättömiin. Tunnen rottingin kokeilevan kosketuksen pakaroillani. Kaksi kevyttä napautusta, kuin suudelmia.

Sitten hän aloittaa.

Ensimmäiset kolme lyöntiä kestän lähes huutamatta. Pelottavalla tarkkuudella herrani kuitenkin iskee kerta toisensa jälkeen samaan kohtaan, murtaen lopulta itsehillintäni rippeetkin. Toisin kuin mikään muu piiskausväline, rottinki todella pakottaa minut esiin siitä pehmeästä vaipasta joka yleensä kätkee minut piiskaamisen ajaksi. Kipu ei jää vain pakaroilleni, vaan koko kehoni huutaa armahdusta; tunnen viiltävän tunteen juoksevan iloisesti pitkin pakaroitani. Herrani tanssittaa rottinkia, aivan liian kovaa. En voi olla kiljumatta. Pakaroitani polttaa kuin tulessa enkä pysty enää keskittymään ja kadottamaan kipua mielestäni. Tuntuu kuin hukkuisin johonkin punahehkuiseen.

Tuskan käydessä sietämättömäksi, armon aneluideni kaikuessa kuuroille korville alan viimein itkeä. En ole varma tarvitaanko siihen viisi lyöntiä, vai viisitoista. En ole laskenut, enkä tiedä kuinka monta on vielä tulossa. Läsnä oleva hetki sinkoilee salamoina rottingin välittämänä selkärankaani pitkin suoraan aivoihini ja hakee kosketusta kirkuvaan sieluuni. Tunnen kuinka livun kohti sitä rajaa jonne yleensä pääsen vasta pitkällisen kiihotusprojektin päätteeksi. Sen toisella puolella odottaa pyörteilevä pimeys, pudotus, jonka jälkeisistä tapahtumista en ole aiemmilla kerroilla muistanut mitään jälkeenpäin. Herra kertoo, ajattelen, mitä olen tehnyt ja sanonut... Kertoo kuinka olen täydellisesti hukannut itseni. Niin kuin viimeksikin...

En oikeastaan kykene enää ajattelemaan vain irtonaisia mielikuvia hypähtelee tajunnassani. Värit sekoittuvat kierteeksi. En kuule enkä ymmärrä enää ihmiskielen sanoja; kuulen vain kohinaa. Kuin jotain hyönteisten leikkiä... Ihoani kihelmöi ja kuvittelen olevani heinäkedolla. Pelkään ampiaisia, yritän huitoa niitä pois luotani mutta käteni takertuvat kiinni ruohoihin... Riuhdon kuin hukkuva, ja maa katoaa keinahtaen altani. Pelkään että hukun, vaikka ympärillä ei ole vettä, haukon henkeä.

Nyt kosketan rajaa, ja tunnen maailman hiljenevän ympärilläni. Pimeys on vain henkäyksen päässä.

Tällä kertaa herra ei kuitenkaan anna minun pudota reunan yli. Hänen varmat kätensä johdattavat minua takaisin fyysiseen todellisuuteen.

Hiljaksilleen kehoni ymmärtää iskujen loppuneen ja kykyni aistia rajallista, ympäröivää maailmaa alkaa palata. Tunnen silityksen pakaroillani. Voin lähes aistia pakaroideni kuumoituksen herran silitellessä rottingin jättämiä jälkiä. Käsi liukuu pakaroitani pitkin reisieni väliin, hipaisee kosteaa vakoani ja palaa sitten pakaroilleni vielä hetkeksi. Seuraavaksi tunnen hellän kosketuksen hiuksissani.

"Oikein hyvä tyttö, kiltti tyttö..." herra mutisee ja silittelee hiuksiani. Tunnen kyyneleiden viilentävän polttavia poskiani, nojaan päätäni hänen kättään vasten. Tiedän hänen olevan hyvin tyytyväinen. Se riittää.