Miia

Huom.: Tarina sisältää S/M:ää

*********

Joku voisi sanoa tämän alkaneen tänään, mutta todellisuudessa tämä kaikki sai alkunsa jo vuosikausia sitten. Minä tiedän, koska minä olen nähnyt. Tämä ilta on vain kliimaksi vuosia jatkuneelle foreplaylle eivätkä he itsekään ymmärtäneet sitä. Minä näin sen kaiken noista kahdesta ihmisestä. Olin nähnyt sen sanoissa, joita viljeltiin ohimennen. Minulle uskotuista fantasioista, niiden sivulauseista. Katseista, jotka sivalsivat ohimennen. Ennen kaikkea katseista. Kuinka kauan ihminen voi katsoa joka ikinen päivä paljastamatta mitään? En tiedä. Minä olin nähnyt jo kauan sitten alun. Nuo kaksi ihmistä ja minä olin kahden tulen välissä. Aikani kuin jalustalla kuningattarena, sittemmin en ollut enää niin varma. Tiedättehän, kun näkee jotain, mikä on enemmän kuin itse pystyy, sitä joko alistuu tai sopeutuu. Menestyjät sopeutuvat. Jos vuori ei tullut Muhammedin luo, Muhammed meni vuoren luo. Täytyy ensin vain järjestellä omassa päässään uusiksi kaikki länsimaisen yhteiskunnan rakentamat moraali- ja siveellisyyssäännöt voidakseen nähdä, ettei se ole keneltäkään pois. Kolme on enemmän kuin kaksi. Puhdasta matematiikkaa. Tämä alkoi jo vuosia sitten. Pidän sitä vuotena nolla.

Hiki helmeilee alas selkärankaani pitkin tehden kevyitä kaaria nikamien ympärillä. Pöytälamppu kärventää selkäni ihoa, polttaa rintaliivini hakaset selkään kiinni. Nuolaisen ylähuultani ja sihahdan huulieni välistä äänellä, joka muodostuu syvällä kurkussa… ”vitun huora…” . Vilkaisen varjoon. Vastauksena saan henkäyksen ja huomaan käden liikkeen housujen sisällä. Se on kiitos minulle, joka olen kahden liekin välissä. Keskellä. Neutralisoin, tasapainotan. Ei ole tarve luopua, jos osaa löytää paikkansa välissä. Lampun lailla minua korventaa katse, joka huoneen poikki tarkkailee jokaista liikettäni ja tuntuu niin sietämättömän kuumalta. Hänen olemassaolonsa on läsnä koko ajan minulle huokauksina, liikahduksina, tuolin narahduksena. Hän sytyttää tupakan. Kysymättä, vaikka täällä ei saa polttaa. TSÄP! sanoo sytytin ja uloshengityksen tuuli tuo savun ensihenkäykset keuhkojeni ulottumattomiin. Katson häntä jälleen, kulmien alta, ja yritän näyttää niin itsevarmalta, etten milloinkaan. Tyly, lyhyt katse, ei sen enempää. Hän vain seuraa. Kahahduksista kuulen käden liukuvan housuihin. Sama käsi, joka tunkee sormensa kerta toisensa jälkeen väkivalloin pilluuni ja saa minut huutamaan. Ei kivusta, vaan nautinnosta.

Hän rakastaa minua ja minä häntä. En epäile sitä hetkeäkään. Mutta hän rakastaa myös tuota toista. Tuota vitun huoraa perse pystyssä edessäni. Ei hän rakastunut tänään eikä edes eilen. Tämä kaikki alkoi jo vuosia sitten. Mutta en minä ole katkera, ehei. Rakastanhan minäkin. Noh, ehkä hiukan kierosti, mutta rakastan silti. Hän on oikeasti kiva poika. Siis siinä oikeassa elämässä, kun ei ole tämä likainen narttuhuora. Oikeasti hän on kova jätkä eikä tällainen vikisevä koira. Vaikka tiesinhän minä jo vuosia, miten tämä kuvio pyörii. Rakkaani ja hän. Piiripieni pyörii, lallallaa. Minä siinä välissä. Tuo ihminen edessäni muistuttaa lähinnä orpoa eläintä, joka ei tiedä, minne paeta, joten kyyhöttää vain aloillaan. Nätisti kontillaan perse pystyssä. Nätti, söötti pojan perse. Huoneessa haisee kiima ja tupakansavu. Kuumuus nostattaa pintaan hajuveteni tuoksun. Se on raskasta hengittää. Poika edessäni kuolaa gägi suussa ja uikuttaa kurkussaan. Kastelee peittoon tumman kohdan. Satiinilakanoihin, jotka ovat aina näissä vuoteissa kuin kutsumassa leikkiin. Hotellihuoneen syntisyys heijastuu niistä. Rakkaani haluaa jostain syystä sen olevan näin. Hänen katseensa seuraa enemmän tuota poikaa kuin minua. En anna sen häiritä. En anna noiden kahden, todellisessa elämässä niin tasa-arvoisen, läheisen ihmisen vuorovaikutustanssin huojuttaa minua. Kiihotun rakkaani katsellessa häntä. Olen mielessäni kuvitellut tämän kaiken jo tuhat kertaa, mutta todellisuus on ovela. Kaikki on vielä hiukan enemmän läsnä, vielä hiukan väkevämmin.

Läpsin avokämmenellä edessäni kyyhöttävän huoranartun persettä. Kämmenenjälkiä, läps-läps-läps. Kutsun poikaa huoraksi, nartuksi, kiltiksivitunkoiraksi, joka tykkää saada perseeseen. Poika inisee ja mumisee jotain. ”Ole nyt hiljaa…” , totean yhteen puristettujen hampaiden välistä. Poika ei näe sidottujen silmien takaa mitään, ei liiku rautojen kahlitessa kädet selän taa. Nojaa vain päällä tyynyyn ja vapisee. Luottaa se minuun… meihin… ja miksi ei? Rakkaimpani rakas, minun rakkaani. Meidän. Kaveri, ystävä, rakas, huora. Kuulen rakkaani hengityksen. Sen taajuus on tihentynyt, käden liike housuissa nopeutunut. Olen mielissäni. Mitä vaan hänen vuokseen. Kiihotun siitä, miten hän katselee poikaa, joka jossain muussa maailmassa (universumissa…) on hänen paras ystävänsä. Kolme on enemmän kuin kaksi. Lopetan läpsimisen ja tarraan poikaa hiuksista kiinni kiskoen polvilleen. Hän vaikuttaa niin kömpelöltä jalat vapisten silmät kiinni, leuka kuolassa. Kuiskailen korvaan sanoja lähes hellien, puhun niitä näitä rakkaudesta ja siitä, miten me niin kovasti rakastetaan poikaa ja sitä, kun poika on niiiiin kiltti pikkunarttu meille. Ja jos poika on oikein kiltti, niin saa myös perseen täyteen. Tiedän, että häntä kiihottaa yhtä lailla rakkaani läsnäolo. Noin täydellistä omistautumista ei tehdä kuin rakkaudesta ja halusta. Miten kauan voi esittää, ettei halua, jos jokainen päivä katsoo silmiin?

Työnnän pojan takaisin kontilleen. Huomaan, miten rakkaani nousee ylös. Hän on jo aikaa polttanut tupakan loppuun. En edes huomannut, missä vaiheessa. Tulee luokseni ja taivuttaa päätäni taaksepäin, suutelee. Olen kaivannut tuota suudelmaa niin paljon. Huohotan suuta vasten juuri niin paljon, että poika kuulee omaan yksityiseen maailmaansa, miten hän minua suutelee. Kateellisena, toivon. Poika ei ole milloinkaan suudellut noita huulia. Tiedän hänen siitä haaveilleen. Minä tiedän ihan kaiken. Virnistän rakkaalleni ja hän sivelee kasvojani. Irrottaa otteensa ja kiertää pojan eteen. Hyväilen pojan pakaroita rakkaani irrottaessa gägin taitavin sormin. Pojalla seisoo, huomaan. ”Ootko sä mun huora?” , rakkaani kysyy ja poika nieleskelee sylkeä. ”Olen, olen..” ääni on pelkkä kuiskaus. Tuntuu hämmentävältä seurata tätä vuoropuhelua. Toinen niin nöyränä, toisella niin kaikki valta. Seuraan sormia, jotka silittävät pojan kasvoja samoin kuin omiani juuri äsken. Yhtä hellästi, yhtä tunteella. Poika nojaa päätä kättä vasten ja minä kaivan putkilon esiin. Hiukset liimaantuvat niskaan kiinni lämmöstä. Sänky natisee liikkuessa.

Vapisevin käsin pursotan hennaväriä tuubista ja kuin taiteilija siveltimellään kirjoitan huolettomin vedoin pojan alaselkään lyhyesti HUORA . Ojennan tuubin rakkaalleni, jonka kasvoilla loistaa itsevarmuus. Tyynesti hän pursottaa HUORA n yläpuolelle oman nimensä. Rakkaani huora. Korkein, haparoivin tikkukirjaimin. Rakkaani katsoo minua, hymyilee. Huulet muodostavat sanat ”Mä rakastan sua” , joita poika ei kuule. Sitten rakkaani nostaa pojan päätä leuasta ylös. Kosketuksessa on jäljellä tuskin yhtään siitä, mikä äsken vielä oli hellyyttä. Se on kulutettu loppuun. Rakkaani valuttaa sylkeä pitkinä noroina pojan kasvoille ja avoimeen suuhun. Pitkin kasvoja kuolavanoja, joita poika kielellään pyydystää. Ohimolta silmien yli poskipäille, leuan poikki, pitkin huulia. Rakkaani retuuttaa poikaa hiuksista kovakouraisesti. Runkkaa samalla, haluaa tätä. Tämä on outo näytelmä, jossa olen keskellä, mutta silti statisti. Areenan täyttävät nuo kaksi poikaa, joista tämä kaikki on ollut luettavissa jo vuosia sitten. Kliimaksi. Rakkaudenosoitus. Ja minä tungen liukastetun käteni sormi kerrallaan pojan nättiin perseesen.

Poika vaikeroi ja vääntelehtii. Haluaa tätä, muttei osaa. Tuossa nätissä pikku perseessä ei ole milloinkaan nyrkki käynyt. Rakkaani hengittää kiivaasti. Silmät seuraavat kuumeisesti, halua paistaen, käteni edestakaista liikettä. Hypnoottista liikettä uikuttavan pojan sisällä. Rakkaani kumartuu, suutelee poikaa. Katselen noita suutelevia hahmoja ja tunnen lämpimän läikähdyksen sisälläni. Suudelma on raju, kipeä, huuli vuotaa verta eikä poika voi lopettaa vaikerointiaan. Jostain syystä minusta tuntuu, että tuosta suudelmasta alkoi jotain uutta, jokin vanha päättyi. Esittäminen, rooli, naamiot tiputettiin? Rakkaani tarttuu jälleen poikaa hiuksista ja tunkee kovan kyrpänsä pojan suuhun. Poika häkeltyy, kun ei tiedä, mitä tehdä. Mutta ei häneltä kysytä. Rakkaani nussii poikaa suuhun rajuin liikkein, syvälle ja minä runkkaan märkänä sykkien pojan persettä, joka ei enää halua minusta eroon, vaan liikkuu mukanani. Sängyn natina kiihtyy, kosteat ihot litsahtelevat toisiaan vasten. Rakkaani hokee pojalle mun huoraa, mun rakasta huoraa, pojan imiessä kyrpää, joka niin pitkään oli vain minun. Liike keinuu rajusti edestakaisin. Olemme yhtä. Kolme on enemmän kuin kaksi.

Tämä leikki saavuttaa kliimaksinsa nopeasti ja sykkien. Vuosien patoutuneet tunteet purkautuvat sykäyksinä spermaa pojan nieluun. Rakkaani huohottaa hieroen pojan päätä ja automaattisesti vien toisen käteni pojan kalulle. Muutamalla vedolla hän on valmis. Poika kakoo sperman valuessa leualleen ja minä tunnen ranteessani rytmikkäät supistukset kuin aallot. Odotan niiden vaimenevan ja seuraan kahta ihmistä, jotka löysivät seuraavan tason, jotain uutta ja silti aina siinä ollutta, ihan edessä. Vedän käteni hitaasti ulos ja nuo kaksi olentoa liukuvat toisiinsa kiinni, yhdeksi mytyksi hikistä ihoa ja hehkuvaa lämpöä. Sydämien sykkeen voi lähes kuulla. Tähän asti saattoi katsoa silmiin paljastamatta mitään, tästä eteenpäin ei enää milloinkaan. Minun osani on olla osa tätä kolmiota. Muistaa, että kolme on aina enemmän kuin kaksi.