Futuuri

“Tarvittaisiin kämppä pariksi viikoksi“, museon amanuenssi tiivisti. Hän oli jälleen tukeutunut Kauppalaisseuraan. Kaupungissamme ei ole kerrassaan mitään merkittävää arkkitehtuuriin liittyvää, mutta juuri sitä kiinalainen opiskelija oli tulossa tutkimaan. Jossain oli tapahtunut sekaannus.

Kämppä hänelle piti kuitenkin saada.

“Meillä on lasten huoneet vapaina“, havahduin. Eihän meillä enää lapsia ollut. Poika interreilasi Euroopassa ja tytär oli kielikurssilla Ahvenanmaalla. “Täytyy kuitenkin vielä varmistaa vaimolta.“

Vaimolle se sopi, kaksi viikkoa kyllä kestäisimme. Hiljaistahan meillä olisi muuten. Vaimo lupasi hoitaa käytännön järjestelyt.

Tulija oli poika, ja se oli jonkinlainen yllätys. Museoihminen oli esitellyt hänet tyttönä. Nimestähän sitä ei voi päätellä.

Poika oli yhtä pennitön kuin ahkera, ja kaikkeen sopeutuva. Sellaisia kiinalaisopiskelijat olivat 1980-luvun lopulla. Kyllä hän hieman meihin takertui, ja sen ymmärtää. Kulttuurishokki oli kova. Jos poika ei olisi ollut niin aasialaisen kohtelias, oivaltava, hänestä olisi voinut tulla riesa. Vaimo vei häntä autollamme aamuisin kohteisiin, haki illalla pois. Sitten laitoimme yhdessä ruokaa. Poika laittoi vaimon kanssa, sillä minä en keittiöön mene. Riisi, kana ja vihannekset olivat kevyt mutta kieltämättä maukas menyy, jota poika osasi varioida. Hän tuntui hyvin viihtyvän esiliinassa.

Jos japanilaiset valokuvaavat kaiken näkemänsä, kiinalaispoika piirsi. Hän piirsi rakennuksia, näkymiä, ihmisiä, vaivihkaa myös minua ja vaimoani. Herkkä viiva toi mieleen edesmenneen Henrik Tikkasen.

Kun teimme viikonlopuksi lähtöä mökille, poika katsoi meihin anovilla silmillään. Emme kai jätä häntä yksin? Pientä kahdenkeskistä lomaa olisin vaimon kanssa jo kaivannut. Pankkien hulluja vuosia elettiin ja paiskin notariaattiosastolla ylipitkää päivää. Futuurit olivat tulossa markkinoille, ja minun piti ottaa niistä selvä. Kesä oli valumassa hukkaan.

Päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja uudistaa mökillä kuistin katon. Se oli roikkunut keväästä asti, ja nyt saisin siihen apua. Revimme pojan kanssa vanhat pahvit pois ja uusimme pehmenneet laudat. Pikku hiljaa yritän pitää tällä tavalla mökkini kuosissa.

Vaimo puuhaili pihalla kapeaolkaimisessa t-paidassaan, ja huomasin, kuinka poika kurkisteli. Eikä ihme. Vaimolla ei ollut rintaliivejä, ja räystään reunalta avautui huikeita näkymiä syvälle povivakoon. Kun vaimo kyykki ja kumarteli puutarhassa, valkoiset pikkuhousut pilkahtivat paidan alta ruskettunutta ihoa vasten. Varsinaiset katseenvangitsijat.

Leikkasimme uudet pahvit määrämittaan ja levitimme ne asettumaan. ”Naputtelemme ne kiinni huomenna”, sanoin pojalle.

Niin tuli ilta ja sauna pantiin lämpiämään. “Nyt saunomaan ja uimaan“, ehdotin pojalle. “Liian kylmää vettä“, poika hymyili anteeksipyytävästi. Hän mieluummin istuisi pihassa ja piirtelisi.

“Meillä uidaan alasti“, varoitin. “Toivottavasti et koe sitä tungettelevana.“ “Ei suinkaan“, poika vakuutti. Hän halusi, että eläisimme ihan normaalia elämää.

Tiesin kyllä, että kiinalaisessa kulttuurissa suhtaudutaan pidättyvästi alastomuuteen. Mutta poika oli taiteilija, haki vaikutteita eikä säikkyisi luonnollisia elämänilmiöitä. Ja itse hän tänne tahtoi. “Voit tulla saunaan, jos haluat“, ehdotin vielä uudestaan. “Se on tapana meillä maalla näin kesäisin.“ Poika pudisteli päätään, sanoi kyllä pärjäävänsä näin.

Niin menimme vaimon kanssa kahden. Uimassakin kävimme ja vilkutimme pojalle pihaan, kun nousimme takaisin laiturille. ”Ei kai tämä vaan ole kiusan tekoa”, vaimo huolestui, kun istuimme lauteilla.

”Ei suinkaan”, vakuutin. ”Kun kerran on tänne asti tullut, tutustukoon tähänkin puoleen.”

Kun tulimme uudelleen uimasta, poika istui yllätykseksemme lauteilla. Mutta peräti omituisessa asennossa hän istui, jalat polvia myöten ristissä. Näin heti mistä puristi. Käsiäkin tarvittiin, kun hän yritti painaa penistään alas.

“Ei se mitään“, sanoin rauhoittavasti, vaikka tietysti huvittuneena. “Noin on käynyt täällä muillekin, myös minulle.“

Muistin kuinka entinen luokkatoverini, Outokummun insinööri, oli avioerosta toivuttuaan tuonut näytille uuden misunsa. Typykkä oli paljaaksi ajeltu, ja se oli minulle liikaa. Kuin vanhalla rakuunalla minulla tärähti, viisari värähti, rävähti seisomaan heti ja ilman vaihtoehtoja. Sitä ei aiheuttanut vain posliini, jollaisen näin ensi kertaa luonnossa. Naisystävällä oli kuukautiset, ja valkoinen nyöri roikkui pullean lihaisesta häpykourusta kuin maailman luonnollisin asia. Sitähän se tietysti oli.

“Kuule“, vaimo heläytti pojalle hymynsä. “Ei se ole syntiä. Minusta on vain viehättävää, kun miehen elin elää omaa elämäänsä. Täällä ei ole lapsia, joten anna seistä. Nuorilla miehillähän seisoo aina.“

Se puhe teki vaikutuksen minuunkin. Poika veti kädet pois ja antoi pyssynsä sojottaa. Pianhan löyly teki tehtävänsä. Menimme uimaan eikä vesi ollut enää kylmää.

Niin oli vieraamme päässyt arkuudestaan. Hymy palasi silmiin ja valkoiset hampaat välkkyivät. Poikahan nautti, nautiskeli suorastaan ulottimet reippaasti ulkona. Hän ahmi vaimoa edestä ja takaa, pyysi anteeksi ja sanoi haluavansa piirtää hänet.

“Jos vain annatte luvan?“

Me annoimme, ja illalla mökissä palasimme aiheeseen. Vaimo pujottautui yöpaidastaan, mutta klassisissa asennoissa ei ollut eloa eikä voimaa. “Hae roolia“, minä ehdotin ja vaimo esitti Venuksen syntymää. Se oli jo parempi, mutta halusin vielä rohkeampaa.



“Kokeillaan Gallénin pariisilaistyyliin“, keksin. Olin kerran lukenut vaimolle jostain taidekirjasta, kuinka alastonmalliluokkaan oli Pariisissa tullut ”villi neekeri”. Tämä oli laulanut ja tanssinut. Sinä päivänä ”kynät lensivät” paperilla, kirjassa luki.

“Haetaan sitä“, ehdotin.

Vaimo siristi silmiään, asettui sängyn päälle ja toi anteliaasti esiin huulten ja poven vaot. Nopea, herkkä skitsi syntyi ja lensi pöydälle.

Nostimme patjan lattialle takan eteen, jotta tuli voisi leikkiä iholla. Poika vaihtoi tussin hiileen ja paperin suurempaan. Nyt alkoi tapahtua. Varmoin vedoin vaimo piirtyi karheanruskealle paperille. Kuva kehystettiin myöhemmin makuuhuoneemme seinälle.

Hiillos risahteli, paperi kahisi ja malli haki itseään. Huumaavana taipui uuma ja lantion kaari. Takan hehku sattui reiden sisäpintaan, jossa pehmeä iho värähteli. Kiharan karvoituksen keskeltä törrötti tummanpunainen, kiiltävä rako. Naiseni ei peitellyt mitään. Kuin transsissa hän tuijotti taiteilijaan ja avasi tälle turvonneen, liukkaan häpynsä. Veri pakkautui minunkin päähäni. Eikä vain sinne.

“Eiköhän jatketa huomenna“, keskeytin, kun piirros oli valmis. Poika piti saada aittaansa, symbioosi katkaistua. Minullakin oli vaateita, lihaa aivan pakotti saunatakin alla.

Kun poika oli saatu poistumaan, käänsin vaimon nelinkontin sängyn reunalle. Se on mieliasentoni rankkaan naimiseen. Naisen tuppi puristaa terskan alta juuri herkimmältä kohdalta. Tunnustelin vielä vaon, rullasin kumin paikoilleen ja aloitin hitain, rauhallisin työnnöin. Kovin kauan en kestäisi. Vaimo hyväili kiveksiä ja tunsin, kuinka kiima nousi mustana ja kaiken nielevänä. Käyttäisin naista häikäilemättä ja äänen kanssa. Täällä ei ollut naapuria seinän takana.

”Anna sukuelintä“, komensin ja vaimo antoi, voihki kimeästi vastaan. Hän oli valmis otettavaksi, täysin armoillani. Tiukensin otetta ja tuin jalat lattiaan. “Nyt pannaan munalla“, huusin puoliksi tajuttomana, jytkytin perille asti ja jähmetyin karjaisuun. Kyrpä potki siemenlastiaan laukeamisen kourissa.

Ääni kiiri vielä seinähirsissä, kun tajusin, että huoneessa oli joku. Taiteilijavieraamme seisoi takanani yhtä pöllämystyneenä, pyörein silmin kuin minäkin. Poika puhkesi vuolaisiin anteeksipyyntöihin. Kyyneleet silmissä hän sanoi, että oli pakko tulla takaisin. Ei hän halunnut häiritä, mutta hän ei saa unta eikä rauhaa. Tämä on ollut niin valtavaa ja ainutkertaista, että hänenkin täytyy saada nussia.

Jotenkin siihen suuntaan poika änkytti kulmikkaalla englannillaan, ilkialastomana ja polvet täristen, jäntevä pojankalu täydessä erektiossa. Järkyttävä näky.

“Minun nuoruudessani semmoinen hoidettiin omin käsin“, sanoin, mutta poika oli yhtä epätoivoinen kuin päättäväinen. Hän ei voi ajatellakaan koskettavansa. Hän on silmittömän rakastunut rouvaan ja haluaa yhtyä hänkin.

Pitkä hiljaisuus. Erektiolimaa valui pitkänä säikeenä pojan kiveksille asti. Valkoinen penis jökötti mustasta karvoituksesta kuin joutsenen kaula.

“Kai sinun täytyy antaa pojalle“, naurahdin puoliksi leikilläni vaimolle, käytetty kumi yhä peniksessä roikkuen. “Mutta anna nätisti, ja menkää aittaan”, jatkoin. ”Tuossa on kondomit. Siellä on vielä kolme. Säästä yksi minulle aamuksi.“

Hieman hätkähdin, kun vaimo tosiaan otti puheen todesta ja poikaa kädestä. Ehkä hän tunsi itsekin syyllisyyttä tilanteeseen. Siinä minä sitten äimistelin, kieriskelin vuoteessa kauhuissani ja kiihottuneena, kalu uudelleen kovana, kunnes nukahdin.

Aamulla vaimo tuhisi lämpimänä vieressäni, hiukset tyynylle levinneenä. Kaikki oli niin kuin ennen, tuttu pakkaus pöydällä. Siitä muistin ja menin kurkistamaan. Jäljellä oli ... kolme kondomia.

Tyttäremme on nyt kahdeksantoistavuotias, ja kuinka ylpeä hänestä olenkaan, silmäterästäni. Päät kääntyvät, kun hän kävelee kesämekossaan puiston vaahterakujaa. Kaaret ja viivat ovat kohdallaan, kuinkas muuten, kun haltijakummeina olivat taiteen suuret nimet.

Se oli vaimon hullu rakkaus. Ei siihen varmuuskumi sopinut, tunnelmaa latistamaan. Jos tulisi lapsi, tulkoon. Sitä hän oikeastaan halusikin, kokea vielä kerran intohimoisen rakastelun ja hedelmöitymisen riemun. Kyllä minäkin sen hyväksyin, hetken nikoteltuani, ja seuraavana päivänä yllytin piirtäjäpojan naputtelemaan nahkavasarallaan vielä uudemman kerran. Vieraamme toimii nykyisin professorina Singaporessa, käy joskus Euroopassa luennoimassa, kuten olemme netistä seuranneet. Korttejakin vaihdellaan. Vieläkään emme ole osanneet päättää, pitäisikö meidän kertoa.