nana32

Olen yksin ja peloissani. Taivas on ummessa, ruosteenpunainen niinkuin aina näinä aikoina. Kirjoituksissa kerrotaan, että joskus taivas oli toisenlainen. Harmaa, valkoinen, sininen, vaaleanpunainen.. En saa nyt lohtua tarinoista, en voimaa, ja voimia tarvitsisin. Olen paennut jo monta päivää. Ne pääsivät jäljilleni viimeisen kuukautisvuotoni aikaan. Yksinäisyys, nälkä, väsymys ja viikkojen piilottelu olivat uuvuttaneet minua enkä enää jaksanut olla niin huolellinen. Ainoana vaatteenanikin on ollut vain repaleinen paita. Kun he paikallistivat laitteillaan verijälkeni käynnistyi systemaattinen ja massiivinen etsintä. Ilmeisesti he olivat ehtineet jo luopua toivosta, että yksikään nainen olisi selviytynyt hengissä viimeisestä hiukkasaallosta. He tiesivät meidän piilottelevan alueella, jonka suojajärjestelmät olivat suurimmilta osin kaatuneet.

Vaikka olenkin yksin, viimeinen viimeisestä ryhmästä, en halua miesten saavan minua kiinni. Olen valmistautunut myös kuolemaan yksin, mutta en vielä. Kuulen lähestyvät askeleet piilopaikkani, rauniotalon ulkopuolella. Miehet yrittävät liikkua hiljaa, mutta adrenaliinin terästämänä lasken sotilaita olevan kolme. Pulssini on kohonnut niin että kuulen veren kohisevan sysäyksittäin kehossani. Ymmärrän, että pian on pakko siirtyä. Hiivin rakennuksen läpi takapihalle. Kerään rohkeuteni ja lähden juoksemaan hiljaisin, nopein askelin kohti tiheän metsän reunaa. Matkaa on n. 250 metriä. Kaupungin autiolla reunavyöhykkeellä on rojua ja hylättyjä rähjäisiä pienaluksia joista uskon saavani suojaa metsään saakka. Olen jo puolessa välissä ja valmistaudun syöksyyn seuraavan romukasan taakse. Samassa kun nousen kuulen takanani kimeän pillin. Minut on huomattu.

Sitten kaikki tapahtuu nopeasti. Joku huutaa ”Ysi ilmoita keskukseen!” Syöksähdän juoksuun, ainoa mahdollisuuteni on ehtiä suoraan synkkään metsään ennen kuin sotilaat tavoittaisivat. Vilkaisen nopeasti taakseni. N. 100 metrin päässä lähestyy mies. Hän juoksee lujaa ja tasaisesti kuin juna. Hänen takanaan tulee toinen mies, joka kantaa kummallisen näköistä asetta. Hän virittää laitetta samalla kun lähestyy vääjäämättä. En ehdi nähdä enempää, juoksen niin lujaa kuin kehoni kestää. Korvissani humisee ja suussa maistuu raudalta. Näen jo tarkasti metsän lähimmät puut, mutta yhtäkkiä jokin osuu ristiselkääni ja kietoutuu lantion ympäri. Jokin, metallinen leveä vyö. Häntäluun kohdalta, jalkojeni välitse heilahtaa eteen toinen kappale, joka napsahtaa kiinni vyöhön navan alle, muodostaen vyöhön haarakiilan. Yritän hädissäni repiä vyötä pois, turhaan. Juokseminen on vaikeaa paksun haarakiilan kanssa, mutta jaksan vielä. Metsään enää 60 metriä. Hätkähdän kun tunnen, miten laite alkaakin liikkumaan häpyäni vasten. Tuntuu siltä, kuin laitteen anturit aukoisivat häpyhuuliani. Yritän keskittyä ainoastaan juoksemiseen, mutta väsymystä ja kiihottumista on todella vaikea taistella vastaan. Samassa anturit tunnistavat klitoriksen ja laite aloittaa hierovan liikkeen sitä vasten. Vulvani vastaa liikkeeseen kostumalla, jolloin yhtäkkiä tunnen miten emättimeeni alkaa työntyä jotain, jotain.. Yritän takoa hervottomilla nyrkeilläni vyötä, mutta eihän se mitään auta. Sekoan juoksemisen rytmissä. Häpyni on niin turvonnut että tuntuu kuin se painaisi kolme kiloa. Jalkani tuntuvat pölkyiltä, ja joudun pinnistämään kaikki voimani saadakseni ne liikkumaan. Sitten emättimeni supistuu voimakkaasti laitteen kummallista uloketta vasten, samassa jalkani kramppaavat ja koko kehoni tärisee tahdottomana. En pysty, en jaksa enää. Lysähdän tomuiseen maahan. Laite työskentelee vulvassani ja läähätän kiimasta ja uupumuksesta.

Sotilaat ovat nopeasti luonani. Olen aivan sekaisin kaikesta mutta yritän heittää tomua heidän silmilleen. Katselen hädissäni, miten sormeni harovat maata. Yritykseni katkeaa uuteen sarjaan supistuksia emättimessäni. Nyyhkytän väsymättömän koneen vankina. Sotilaat kumartuvat puoleeni. Toinen heistä pitää minusta kiinni kun toinen sammuttaa laitteen ja alkaa irrottaa sitä varovasti. Rimpuilen heikosti mutta miehet pitävät minut paikoillani. He saavat laitteen irti. Se on kuuma ja limainen nesteistäni. Miehet tuijottavat epäuskoisina vaginaani. Sekunnit tuntuvat minuuteilta. Hitaasti toinen ojentaa kätensä ja koskettaa turpeita häpyhuuliani. Ulahdan heikosti. Hänen sormensa tärisevät. Kuinka pitkään hän onkaan elänyt ilman tätä tunnetta, tätä hajua.. Vuosia sitten parhaat sotilaat saattoivat ansaita käynnin naisten osastolla, mutta nyt se oli tyhjä. Sotilas nostaa kiimanesteistäni kiiltävät sormensa huulilleen ja nuolaisee niitä hitaasti. Hänen silmissään on lasittunut katse, ja hänen kielensä tärisee. Miehen suupielistä valuu sylkeä. Kuulen juoksuaskeleita lähistöltä. Äkkiä toinen sotilas työntää kouransa suoraan hävylleni ja alkaa tunnustelemaan sitä hätäisesti. Hän työntää kaksi sormeaan emättimen reikääni ja alkaa liikuttamaan niitä nopeasti sisälläni. Huohotan ja vingun ja tarjoan lantiotani miehelle, olen menettänyt kaiken kontrollin. Vaginani litisee miehen sormissa. Mies irvistää tuskaisen näköisenä ja lisää sormia ahnaaseen reikääni, hän näyttää siltä kuin tahtoisi sukeltaa sinne kokonaan.

Yhtäkkiä kuulen kopauksen ja mies on poissa. Paikalle on ehtinyt joukko sotilaita jotka ottavat ohjat käsiinsä. En pääse ylös. Yritän kierähtää vatsalleni mutta kädet pitävät minua vaivattomasti aloillani. Olen niin väsynyt, niin janoinen, he saivat minut.. Miesten kasvot sumenevat silmissäni ja menetän tajuntani.



Jatkoa seuraa.. Mahdolliset toiveet mahdollisista juonenkäänteistä huomioidaan ehkäpä ;) Iloiseksi tulen palautteesta joka tapauksessa!