Eskonen42

”Menkää vaan te miehet ensin”, vaimo ehdotti. ”Voitte puhua ne omat juttunne.”

Niin menimme, minä ja Heikurainen, saunaan.

Heikurainen tuli rajan takaa, viikon reissulta, ja kirkas tuliainen oli pantu parvekkeelle pakkaseen jäähtymään. Heikurainen on puunostaja. Matkakilometrejä kertyy vuodessa Mersun mittariin kunnioitettava luku. Heikurainen ojenteli selkäänsä, pyöritteli puutuneita niskojaan pesuhuoneessa.

”Ei tätä kestäisi, ellei olisi tuo hiihtämällä nuoruusvuosina hankittu kroppa”, Heikurainen tokaisi, kun kiipesimme lauteille. Heikurainen nousi edellä, minä perässä. Hiihtäjän kroppa Heikuraisella tosiaan oli, hieman lyhyt, mutta harteista lavea kuin ladonovi. Reisilihakset pullistelivat kuin entisajan pussihousut.

”Näissä nykyisissä sprinteissä minä kyllä pärjäisin”, Heikurainen uhosi, ”Silloin ennen piti pärjätä jopa viidellä kympillä. Oli olevinaan se kuningasmatka.”

Gunde Svanista puhuttiin, muistaakohan kukaan. Ruotsalainen hiihtokolossi osasi vetää luistelupotkun ladun reunavallista. Heikurainen sitä minulle mallaili.

Heikurainen on kotoisin pienestä, mutta kuuluisasta itäsuomalaisesta hiihtopitäjästä. Vanhassa seurassaan hän toimii vieläkin, apuvalmentajana, rasvamestarina leireillä ja isommilla kisamatkoilla. Hän välittää myös moottorikelkkoja, omistaa Kalle Päätalon koko tuotannon ja on sen lukenutkin.

”Näin”, Heikurainen heilautti nilkkaansa. He olivat pikkupoikina tarkkailleet Svanin menoa silmä kovana Salpausselällä ladun varressa.

”Siinä oli mono syönnillään”, Heikurainen todisti.

Silloin ei ollut syönnillään, kun oltiin kalalla, viime kesänä. Busterilla mentiin, Heikurainen välittää niitäkin toiminimellään. Mutta liian helteistä oli, kala laiskana, ja vietiin vaimo nuotiopaikalle aurinkoa ottamaan. Siitähän tämä alkoi.

Ihan tuiki tavallisia ihmisiä me ollaan, jos joku kysyisi. Minusta se on pelkästään valttia. Ei käänny katseet kadulla vaimonkaan perään, vaikka silmät ovat kirkkaat ja posket punoittavat iloisesti. Juuri semmoisena minä hänestä tykkään. Pieni ja lämpöinen, kuten laulaja laulaa. Olemus on sopivasti rehevä.

Se hieman rassaa, että Heikurainen on hieman nuorempi kuin me. Saman verran alle neljänkymmenen kuin me vaimon kanssa yli. Ei paljon.

Suunnilleen samanlaiset ovat kumminkin elämänkokemukset, samanlainen musiikki soi auton soittimesta. Ihan sama kumman kärryllä lähdetään, ”Pieni ja lämpöinen” pannaan pyörimään. Siihen ollaan tykästytty kaikki kolme, tähän uusimpaan tulkintaan. Meniköhän nyt mainoksen puolelle?

”Pitää sopia madepilkille lähtö”, Heikurainen huolehti. ”Kunhan päästään Matin myristä”, hän tarkensi. Heikuraisella oli uusia tasapainovieheitä, Venäjältä tuotuja. Sieltä tuli ihan ammattimaista porukkaa ennen vanhaan, pesivät suomalaisia pilkkimaaotteluissa mennen tullen. Semmoisiakin järjestettiin Kekkosen ja neuvostovallan aikaan. Venäläisillä oli mormyskat, niin kuin nykyään joka ukolla.

Vaimo tuli, suihkutteli pesuhuoneessa ja nousi kolmanneksi lauteille. Me oltiin Heikuraisen kanssa jo toisissa löylyissä, ellei kolmansissa. Kun Heikurainen tulee, pitää varata aikaa. Minä olin kuivattanut hänen viimekertaisen vastansa. Se likosi vadissaan kiukaan kupeessa.

Heikurainen teki tilaa, että vaimo pääsi keskelle. Heikurainen oli kehaissut vaimon punaista hametta. Liikemiehillä on kieli saippuaa, mutta vaimoon se uppoaa. Nainen elää kiitoksella kuin kissa, niin se vaan on.

Niin kuin siellä saaressa. ”Älä nyt piilota nättiä pyllyä”, Heikurainen moitiskeli silmät vilkkuen. Vaimo oli nykäissyt pikkuhousut jalkaan, kun tultiin. Rintojen antoi olla.

Vaimo on häveliäs ja tarkka julkisuudessa, mutta kotosalla, oman porukan kesken muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi. Ja olinhan minä siinä turvana. Oma kulta, niin kuin vaimo sanoo.

Sanoinkos jo, kuinka ylpeä minä olen vaimostani. Sanon sen hänellekin.

En minä sitä siinä sanonut, vieraan aikaan, mutta pusun sain poskelle. Voi kuinka hyvältä se tuntui. Se oli merkki Heikuraiselle, että minulle vaimo kuuluu, on luotettava, uskollinen kumppani. Tukka saisi olla vaimolla puoleen selkään niin kuin ennenkin. Mutta kun on lyhyt muutenkin, pyöreähkö, tukan pitää olla lyhyt ja kohollaan, vaimo sanoo.

Heikarainen kehuu tätä meidän suhdetta. ”Kiva katsoa”, hän sanoo. ”Kun itsellä meni karille.” Heikurainen asuu kaksistaan tyttärensä kanssa. Tytär on kahdeksantoista ja käy lukiota.

Siitäkin puhuttiin, kun vaimo kyseli. Minä heittelin löylyä. Tyttärellä oli vaikea murrosikä. Vuosi meni, eikä taidettu sanaa vaihtaa keskenämme, Heikurainen kertoi ja puisteli päätään. Sitten yhtäkkiä tyttärestä tuli oikein puhelias, huomaavainen ja ahkera.

Semmoista se on, vaimo vahvisti. Samat kokemukset on meillä.

”Kokeillaanpas vastaa”, Heikurainen ehdotti ja pehmitti märkää vastaa kiukaan päällä. Sen tuoksu tuo kummasti tunnelmaa sähkösaunaan.

Vaimoon Heikurainen sitä vastaa kokeili, ja vaimo kävi kuuliaisesti vatsalleen. Katselin vierestä, kuinka Heikurainen aloitti kevyesti, kasteli välillä vastaa ja mätki lujemmin.

”Sitten toisinpäin”, Heikurainen komensi, ja vaimo kääntyi. Nyt oli vastominen pehmeämpää. Tisut saivat hellän käsittelyn, samoin vatsa ja reidet. Vaimo kiepsahti punakkana suihkuun, koivunlehtiä ihollaan.

”Ai, kun teki hyvää”, vaimo kiitteli.

Turvallisuus, tavallisuus meillä on valttia. Siitä on hyvä lähteä laajentamaan. Muistan, kun Heikurainen pulahti saaressa uimaan, näytti esimerkkiä. Jupura oli lyhyehkön oloinen mutta topakka kuin katajatappi. Terska oli paljas, miehekkään sinertävä ja omansa muotoinen. Ei Heikurainen tehnyt numeroa, vaikka pikkuisen jöpötti.

Minusta sellainen sopi saareen, ja sopi se saunaankin. Lämmintä oli, lämpimiä tunteetkin. Kun vieraan päästää lähelle, on paras rauhoittaa mielensä ja nauttia vaan.

Hiljaista olisi, peräti aneemista, jos tässä vaimon kanssa vaan kaksistaan oltaisiin. Nyt juttu luisti kuin rasvattu. Vaimo istui reippaana ja ryhdikkäänä. Hänellä on uljas pään asento, sen panin merkille jo ensi tapaamisella. Tissit laskeutuivat pehmeästi, ja luulen, että vaimo on niistä ylpeä. On aina ollut. Kun uimarannalle mennään, vaimo asettuu vatsalleen ja avaa bikinien hakaset. Sen pitemmälle ei mennä julkisella paikalla. Mutta kyllä ne jätkien katseet huomaa, ja se kivasti kutkuttaa.

Sauna on sauna, eikä vaimo ole pahoillaan, kun Heikurainen antaa katseen levätä. Miesten ja naisten seurustelussa on se pistämätön luontainen viehätyksensä. Mutta eletään niin kuin ennenkin on eletty, vaimo vannottaa, jätetään sydämen tunteet ennalleen. Tämmöinen on meillä sopimus.

”Ohhoh, kun on jäänyt joululta”, Heikurainen puristeli makkaroita vyötäisillään. Ei tammikuussa päässyt hiihtämään. Siitä se johtuu.

Vaimokin katsoi, arvioi. ”Ei mitään hätää”, hän naurahti. Toista hänellä, reidet ja takapuoli. ”Niille ei mahda mitään.”

”Älä puhukaan”, Heikurainen taputti vaimoa tuttavallisesti lanteille. ”Naisessa pitää olla mistä ottaa kiinni.”

Sellaisesta puheesta vaimo pitää, vilkaisee minuunkin. Ylpeä minä hänestä olen, totta se on. Saa Heikurainen silmälle ruokaa. Kalussa ihan tuntuu. Nyt jos nousisi, näkyisi, että paisuksissa on. Niin kuin Heikuraisellakin. Se jämäkkä töpö.

Istuttiin hiljaa, kuunneltiin, annettiin ajatukselle tilaa. Vaimo oli nostanut jalkansa kaiteelle, märät hiukset olivat liimautuneet ihoon ja hikipisarat noruivat. Ne noruivat siihenkin vakoon, joka naisella on. Poron varvas. Mikäs juttu se olikaan? Taisi olla se Päätalon kuvaus, kuinka hän ruotukaverinsa kanssa talutti kahta Rovaniemen tyttöä mäntykankaalle. Löytyi poron jäljet, ja kaveri hoksasi, että sehän on tuo poron jälki keskeltä halki.

Neitosia se huvitti, huvitti vaimoakin. ”Mitenkäs siinä Kallen kävi”, hän kysyi, ja Heikurainen muisteli, että ei tainnut Kalle tohtia edes pusua yrittää. Toinen pariskunta sen sijaan. No, kävi ilmi, että neiti olikin rouva.

”Rouvat on semmoisia”, vaimo naurahti. ”Tottuneet hyvään.”

Se on rohkeinta, mitä vaimosta saa irti. Naiset tykkäävät, kun ei puhuta ihan suoraan vaan vertauksin.

Sekin sopii, että suihkussa saippuoidaan toisten selät. Vaimo pesi Heikuraisen, Heikurainen vaimon. Saippuainen käsi on niin mukava iholla. Vaimon silmät välähtivät, kun liukas käsi käväisi vatsan puolella. Saa siinä tissitkin koitella, vaimo keskittyy, painaa päänsä ja vilkaisee alta kulmain Heikuraiseen. Vaimossa on sellaista vanhemman polven jäännettä. Kun mies osoittaa naiselle huomiota, hänet täytyy palkita.

”Jääkää te vaan saunomaan”, vaimo huolehti. Hän menee tukkaa kuivaamaan.

Niin jäätiin Heikuraisen kanssa. Otettiin oikein tyvilöylyt, ettei vasta hajoa. Sitten lepäiltiin takkatuvassa, ja Heikurainen heittäytyi lavitsalle, nosti kädet niskan taakse. Korkea oli rintakehän kaari, tuuheat kainalokarvat. Mitenkähän nainen sen näkee, rupeaako kostumaan?

”Jakovara”, Heikurainen hymähti. ”Oletko kuullut semmoisen sanan?”

Olinhan minä seurannut, kuulun paikalliseen vaalirenkaaseenkin. Käydään levittämässä julisteita tienposkiin, vaalien jälkeen kerätään pois. Vaimo ahertaa kahvittajien ringissä. Se tuo vaihtelua elämään, niin kuin tämä.

”Mitenkäs teillä menee vaimon kanssa”, Heikurainen kyseli, kun ojensin siideritölkkiä. Se oli vaimon varaamaa. ”Hyvin sujuu”, vastasin ja otin ensimmäisen kylmän huikan. ”Kun yhteistyö pelaa, syntyy jakovaraa.”

”Hahah”, Heikuraiselta pääsi, ja ottiviehe hytkyi kuin maailman napa. Valehtelisin, jos sanoisin, etten kurkistele. Ihan tavallisen utelias olen, mutta on siinä muutakin, semmoista outoa, hämmentävää, josta en tiedä, mitä se on. Osuva sana olisi haussa. Saisikohan sen siiderin kuplinnasta, mietin. Semmoinen tunne oli.

”Hartiat suli, mutta polvi vaan vihoittelee”, Heikurainen ähkäisi ja hieroi jalkaansa. Vanha mäessä saatu vamma. Piti yhdistettyäkin kokeilla.

Noustiin pyyhkeet vyötäisillä yläkertaan. Siellä oli tunnelmavalaistus, musiikki soi vaimeasti, vaimoa ei näkynyt.

”Kurkistetaanpa kammariin”, sanoin, ja siellähän vaimo oli peiton alla. Meikkauspöydällä paloi mehiläisvahakynttilä. Tunsi tuoksusta.

”Hei”, vaimo sanoi. ”Löysittekö siiderit?”

”Löydettiin”, Heikurainen vastasi ja pujahti peiton alle vaimon viereen. Minä kiersin sängyn toiselle puolelle.

”Kylläpä sinä olet puhtaan tuoksuinen”, Heikurainen nuuhki vaimon tukkaa. Mieto hajuvesi tuoksahti. Taisi olla jotain Heikuraisen tuomaa, Russkajaa.

Oltiin siinä ja vedettiin henkeä. Heikuraisen käsi lepäsi vaimon vatsalla. Silmät alkoivat tottua, ja kohoumasta näin, kuinka käsi nousi ylemmäs, siihen, mihin saippuoitaessa oli jäänyt. Vaimon hengitys tiheni.

Olihan tätä odotettu, tunnelma oli jotenkin juhlava. Joskus vaimo pukeutuu Heikurainen tuomaan yöpaitaan, siihen lyhyeen, keijunkeveään. Siihen kuuluvat pikkupöksyt, jotka juuri ja juuri peittävät tussukan.

Heikuraisen käsi liikkui peiton alla, läheni poron varvasta, niin kuin Päätalo sanoisi. Makuviivaa. Vaimo vilkaisi minuun puoliksi suljetuin silmin. ”Tuntuuko hyvältä”, kysyin, ja vaimo vastasi, että tuntuu. Hän avasi reitensä, tarttui minua kädestä. Käsi oli lämmin. Vaimolle on tärkeää, että olemme pariskuntana, että hän saa minun moraalisen tukeni.

Kumarruin lähemmäs ja vaimo suikisti huuliaan. Suutelimme. Se on tavallaan merkki siitä, että karistamme nyt kaiken järkevän ja hyveellisen, ajan ja paikan, jopa nimemme. Heikurainen ei ole enää Lasse eikä vaimokaan ole Sirkka. He saavat olla niin kuin mies ja nainen. Mies hyväilee naista, tarkistaa sukuelimen, ja naisen vartalo vastaa. Silmät ovat laajenneet.

”Oletko valmis”, mies kuiskasi ja nainen vastasi olevansa. Ketterästi kierähti mies hänen päälleen, nainen auttoi kaksin käsin, ja saman tien he olivat yhdessä.

Sitten rauhoituttiin. Mies söi silmillään naista, ahmi kasvonilmeitä. Vaimon käsi hiveli miehen niskaa.

Siinä on pelissä ihmisen herkimmät tunteet. ”Sinä olet ihana”, mies kuiskutteli. ”Tunnut mukavalta sieltä.”

”Niin sinäkin”, nainen vastasi. Hän oli nostanut polvensa, nosti niitä vielä ylemmäs, ja kun mies liikutti lantiotaan, kuulin tutun litinän. Siellä marinoitui vieraan paljas kikkeli.

”Tekeepäs höpöä”, mies kevensi ja vilkaisi minuun kuin varmistaen. Vaimokin naurahti. Saa tehdä, sehän tässä on tarkoitus. Tarjoamme vieraalle suurenmoisen lahjan, ja kyllä hän sitä arvostaa. Mies saa vapaasti hupailla, nauttia vaimosta. Sirkka toteuttaa naiseuttaan. Hän paljasti saunassa tisunsa. Eikä vain kauniita tisuja, vaan äidillisen vatsansa, pehmeät reitensä ja karvaisen, naisellisen rakonsa. Hän on miehelle otollinen, huomattu, ihailtu ja haluttu. Hän tietää, mitä mies haluaa ja haluaa sitä itsekin.

Isännän luvalla ja ilman syyllisyyttä emäntä saa rakastella vierasta.

Lasse potkaisi peiton yltään, ja ihailin näkyä. Miehellä oli voimakas, lihaksikas selkä, luja ote ja häkellyttävän paljas takapuoli. Vaimon hampaiden välistä purkautui odottava ”aaaaaa”. Mies veteli rauhallisesti jalat levällään, hallitsi itsensä ja naisensa, murahteli korskeana mahtiaan.

Täytyy tunnustaa, että Lasse on hyvä antamaan. Tujua oli kertynyt kuukusiin, testosteroni tiukkui, muna oli syönnillään.

Lasse tarjosi vartta, kivekset mätkähtelivät. Sirkka levitti, kohotti kädet polvien takana lantiotaan. ”Ota”, hän antoi merkkiä. ”Se on sinun.”

Pian kiri irtoaisi, siihen malliin oli miehen katse lasittunut. Hän lupsutti elintään hunajissa, haki lopullisen kiihkonsa kynnystä.

”Nyt tulen”, mies kuulutti, ja nainen avasi valmiiksi suunsa. Sieltä tulisi uliseva, ilmaa haukkova, päätä sivulle heittävä orgasmi. Vaikuttavia olivat nämä äänet, miehen matalat, naisen kimeät, rakoreiän eläimellinen lätinä. Sitten mies loikkasi wassbergille, ja alkoi holtiton jytistys naisen pehmeitä pakaroita, hävynsuuta vasten.

Minulla seisoi kuin neulatyynyissä.

”Sin----ne!”, mies karjahti kumeasti ja jähmettyi, täristi, laski lientään valtavalla nautinnolla vittuun.

Sitten tuli hiljaista.

”Oi-joi”, vaimolta pääsi, kun hengitys oli tasaantunut ja lihakset rauenneet. Mies oli edelleen sisässä, nojasi rintoihin ja tuikki kevyitä, leikitteleviä suukkoja vaimon kaulaan.

”Sauna on vielä lämmin”, sanoin, ja Lasse nyökkäsi.

Ilta oli vielä nuori, joten yksissä tuumin houkuttelimme saunaan myös vaimon. Hain parvekkeelta Lassen tuomaa huurteista, kaadoin pikareihin ja vein saunaan. Lauteilla vierekkäin, kädet toistensa uumilla istuivat Lasse ja Sirkka. Sirkan reisien välissä, saunan himmeässä hämyssä erotin tutun kiharaisen kummun. Sen turpeassa vaossa kiilsi miehen sukusiemen, äskeisen kiiman muisto.

Kilistimme ystävyydelle. Se oli sitä leppoista, intiimiä läheisyyttä, mitä arvostaa. Niin minäkin. Kalut roikkuivat raskaina ja uinuvina, Sirkka hymyili suopeasti. Lasse oli vienyt käden kummulle, ja Sirkka teki sille tilaa, ei ujostellut niin kuin kesällä saaressa.

”Kulta”, vaimo sanoi ja tarttui käteeni. Lasse oli kastanut sormensa vaimon raossa ja hiveli klitorista. Se pilkisti punaisena ja paisuneena tummasta karvoituksesta. Lassen kalunpää nöpötti röyhkeän paljaana. Minulla on tämmöinen tuppimalli.

Vaimo piti saaressa kättään edessä. ”Ota vaan käsi pois”, Lasse maanitteli. ”Minä pidän karvaisesta.”

Leikkiä se oli, mutta olin jo päättänyt, että Lasse saisi. Olihan se kiinni vaimostakin. Mutta nainenkin katselee mielikseen hyvännäköistä, hyväntuulista miestä. Saaressa oli romanttista, Lassessa vetovoimaa ja erektio näyttävä. Seisoi minullakin, ja se yhtä paljon huvitti kuin nolotti. En ollut ennen kokenut näkyvää kiihottumista toisen miehen aikana.

”Peuranpa pyllyä tekisi mieli”, Lasse sanoi leikillisesti. ”Hihih”, vaimolta pääsi, eikä suinkaan torjuvasti.

”Onhan se väärin näyttää koreata paikkaa eikä antaa koskea”, minä sanoin.

Mitä tarkoitan, vaimo kysyi. Sanoin lähteväni saarta kiertämään. He saisivat sillä aikaa pärjätä miten parhaaksi katsovat.



Niine hyvineni läksin, ja valehtelisin, jos sanon, että ei nipistellyt. Kävyt olivat teräviä, samoin kivet, polkua ei minkäänlaista. Kalua kipristeli kuin tuhansien muurahaisten kynsissä. Niin oli kiperä paikka, en olisi arvannutkaan.

Kun palasin, oli vaimon kukkanen kasteltu.

Lasse kiitti, ja otin kiitokset vastaan. Vaimoa olikin jo kiitelty. Niin opimme miehen tuntemaan.

Vaimo sanoi menevänsä suihkuun, ja mekin Lassen kanssa laskeuduimme alemmas lauteilta.

”Haittaako mikään”, Lasse tiedusteli ja vilkaisi huolekkaana.

”Mikäs tässä haittaisi”, naurahdin. Olihan se tyypillistä Lassea.

”Saisi olla muutama sentti lisää”, Lasse virnisti, ja mietin tarkoittiko hän hiihto- vai mieskuntoa. Meillä keskimittaisilla on se pieni narsistinen vaje.

”On se mukava naisessa se sama halu kuin meissä miehissä”, Lasse jatkoi suihkun alta. ”Halu mieheen.”

Niinhän se oli. Lasse oli kerran udellut, miten me vaimon kanssa tapasimme. Tansseissa, minä kerroin. Mukava, pyöreähkö, notkeauumainen tyttö, jota pääsin saattamaan. Suudelmat olivat märkiä, tyttö painoi vatsaansa minua vasten niin kuin tanssiessakin. Hänellä oli oma sisäänkäynti alivuokralaisasuntoonsa. Tyttö oli apulaisena tutussa osuuskauppaketjussa.

Sisällä tyttö alkoi muitta mutkitta riisuutua. Ensin läksi mekko, alushameen alta pikkuhousut, saman tien loputkin. Ujo poika olin, hieman tottumaton sellaiseen suoruuteen. Tyttö pujahti peiton alle ja veti minut kädestä perässä. Pieni ja lämpöinen löytyi oikein liukkaana.

Minulla ei ollut kumeja, mutta tyttö kuiski, että voisin tulla häneen. Ehkäisy oli.

Tytöllä oli sulhanen armeijassa, mutta sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua. Panin kaikkeni peliin. Sosionomin tutkintokin oli valmistumassa.

Kyllä minä tiesin, etten ollut ainoa tanssittaja, joka Sirkkaa saatteli. ”Mutta se vaan lisäsi tytön viehätystä”, sanoin, ja Lasse nyökkäili. ”Se nostaa hormonitasoa”, hän sanoi.

”Millainen Sirkka on naida”, kysyin, kun kuivailimme itseämme.

”Hyvin tekee työt”, Lasse tokaisi yhtään miettimättä. ”Pito ja luisto on kohdallaan. Oli taas kiva tulla, tietää että täällä odotetaan. Että varmasti, ilman kiirettä ja jännitystä saa sovittaa kikkeliä turvekseen.”

Niin sanoessaan Lasse tönäisi minua toverillisesti. ”Saa siementämällä ottaa toisen vaimon.”

Sen verran vanhaa Aatamia me miehet ollaan, ajattelin.

Mutta tulee se tavallaan myös hänen isoisästään, Lasse jatkoi. Tämäkin oli puunhankkija, kierteli ”ruukin herrana” metsäkyliä susiturkissaan. Sen verran piti näyttää. Ostajalle tehtiin peti tuvan penkille. Siellä yöpyi näpsäkkä, pystytissinen piikalikka toisella puolen tupaa, ja eikös ruvennut yöllä jalkoja palelemaan. Piti päästä lämmittelemään. Tyttö ensin esteli, mutta ei uskaltanut ääntä korottaa, päästi viereensä, kun niinkin hyvä syy oli. Siinä pikku hiljaa lämmittiin ja lähennyttiin.

Häikäilemättä ne niitä pani, Lasse kertoi. Oli noustu yläkertaan, ja vaimo kuunteli korvat höröllä. ”Törkeätä”, hän sanoi silmät pyöreinä.

Oli niitä jo ehditty panna, Lasse puolusteli. Moni piika oli tiineenä ennen kuin ensimmäinen palveluvuosi oli päättynyt. Kuvittele nyt. Siihen tunkee viereen aikuinen, osaava, häikäisevä mies, joka puhuu mukavia, saa tytön pään pyörryksiin. Siinä saattoi nukkua pikkuinen poika jo vieressä, kun äitee sai uutta tuoretta siementä emättimeen.

Ei ne miehet pois vetäneet, kun semmoiselle herkulle pääsivät.

”Hahah”, Sirkalta pääsi jo lauhkeammin. Hän on heikko miehen siitosnesteelle ja pikku tuhmuuksille, sen verran häntä tunnen jo seurusteluajoilta. Vaimolla oli se lyhyt lahjayöpaita yllään, ilman housuja. Jäi pois se riisuminen, mutta olihan Lassella vapaampi pääsy värkille. Sirkka sitä jo tarjoili, pörrötti Lassen tukkaa. Nännit nöpöttivät viettelypaidan alla.

”Ei kevät ilman häntä voi tullakaan”, Lasse hyräili, ja käsi haroi isoa väliä, villatavaraa. ”Ei kesän kukat suostuisi kukkimaan.”

Sitä itseään se oli, ja nuotilleen. ”On lähelläin tuo pieni ja lämpöinen.”

Minulla seisoi jutikka terevänä, kipeänä kuin joskus nuorena testosteronikylvyssään. Ei Lassekaan jäänyt pekkaa pahemmaksi. Vaimo riisui paitansa, hieraisi rintojaan.

”Sammakkourokset potkii kevätkudussa toisiaan syvemmälle kylmään veteen, että kurnutus muuttuisi kimeäksi”, Lasse touhusi ja työnsi minut sängylle selälleen. ”Minä tyrkkäänkin isännän keskelle.”

Vaimo nousi ratsastamaan ja ohjasi aisan saman tien reikäänsä. Vaistosin Lassen ahnaat kourat hänen leveillä pakaroillaan. Hyvä etteivät sormet käväisseet välilihalla.

”Mitä sinä nyt”, hätkähdin, kun Lasse tunnusteli hävyn suuta. Minä olin siellä jo. Tavoittelin kummissani Lassen katsetta.

Mies oli polvillaan vaimon takana ja haki hajareisin asentoa. Hän siirtyi lähemmäksi, koukistui oikeaan kulmaan. Jalkamme osuivat yhteen, ja se jotenkin hätkähdytti.

Sitten tunsin terskan. Se oli pehmeä mutta määrätietoinen. Vaimo reväytti silmänsä auki, nojasi rintansa minuun.

”Ei se sovi”, vaimo henkäisi. En tiedä, kumpaa sopimista hän tarkoitti. Ehkä molempia.

”Sopii sinne”, Lasse riemasteli. Terska oli jo sisäpuolella ahtaan portin.

Lasse työntyi syvemmälle, vaimo vastaili, puristi minua kaulasta. Kauhistuneina katsoimme toisiamme silmiin.

Lasse pökki voimakkaammin, oli jo kokonaan sisällä vaginassa, ja vaimo huokaili ”herrajumalaa.“

“Tämä ei olekaan mitään isä-äiti-seksiä“, Lasse kurkisteli vaimon olan takaa. Tunsin jäykän siittimen hankaavan omaani, vaimon lihan antavan myötä ja kivestemme koskettavan toisiinsa. Se oli kuin sähköisku.

Lasse kyyristyi leveään asentoon ja tarttui kiinni vaimon kupeista, kainaloiden alta. Sormet puristuivat pehmeään lihaan ja vaimo avasi suunsa. Lasse alkoi naimisen.

Se oli ensin kokeilua, sitten rohkeampaa, raisumpaa liikettä. Tunsin kuinka vankka terska hankasi kullini alapintaa ja vieraat kivekset muksahtelivat omiin herkkiin rauhasiini. Hakeuduin vaistomaisesti samaan rytmiin, tuin kantapääni sänkyyn, reiteni Lassen reisiin ja työntelin altapäin avuksi.

“Her-ra-ju-ma-la“, Sirkka voihki ja kuuma hengitys ryöpsähteli. Kiersin käteni vaimon ympärille saadakseni voimaa ponnistaa. Olin molempien alla jotenkin jumissa. Lasse sen sijaan oli voimansa tunnossa. Hän puski mahtiaan vaimon pakaroiden alle, kireitä mukuloitaan minun mukuloitani vasten ja keskittyi ikiaikaiseen, miehiseen toimeensa.

Lasse kiihdytti rytmiä, ja niin minäkin. Naimme lujasti samaan litisevään tuppeen, ja Sirkka välissä uikutti keuhkojensa pohjasta, silmät nurin päässä. Sitten tunsin, kuinka Lasselta tuli. Hänen terskansa nussi hulluna minun terskaani vasten ja ruiskutti lämmintä nestettä. Silloin minäkin suihkutin. Se oli niin voimakasta, syvältä kouraisevaa, että huusin syöksyjen tahtiin minkä jaksoin.