M.D

Tarina sisältää joidenkin mielestä hyvinkin vastenmielistä fetish-materiaalia, joten muista: sinua on varoitettu :).

Mikäli ainut palautteesi on linjaa "vitun sairas, mee hoitoon", niin ethän tuhlaa omaasi etkä minun aikaani.

Kaikki asiallinen palaute otetaan ilolla vastaan :)

*********

”Etkö voisi? Mikset voisi? Mä haluisin tietää, kerro mulle. Tai jos mä vaikka kysyn ja sä vastaat tai jotain…”

Olin hymähtänyt ääneen, että jos hän sitä haluaa. En minä suoraan puhuisi kuin ympäripyöreitä, kun en osaa. En ollut milloinkaan puhunut. Arat asiat tuntuivat liian aroilta ja häpeä liian suurelta. Inhosin sitä itsessäni, että en voittanut häpeääni. Sanat olivat liian suuria. NE sanat. Niiden ääneenlausuminenkin oli vaikeaa. Hän halus tietää enemmän ja minä en voinut antaa enempää, kun en vaan pystynyt. Vastaisin ehkä, jos hän kysyy tarpeeksi suoria kysymyksiä, etten voi vastata kuin kyllä tai ei tai muuta yhtä simppeliä ja hyväähän hän vain tarkoitti. Olisin kyllä halunnut kertoa ääneen, mutta sanojen muodostaminen suussa oli kuin maratoonin ponnistelu läpi. Niiden ulostuonti hengästytti ja laittoi käpertymään nurkkaan. Onko hullua pelätä puhumista? Voiko sanoja kavahtaa, kun sanat tuovat mielikuvia?

Annan sormieni lipua vatsan pintaa pitkin ja nojaan selkään, joka liikahtaa poskeni alla. Lihas jännittyy, sydän luo. Lasken lyöntejä mielessäni. Huulet hamuavat niskaa kohti juuri niin hiljaa, ettei sitä tunne kuin henkäyksenä ja miettii, koskettiko joku vai luulinko vaan. Hänen vatsansa värähtää, kun vedän kevyesti kynsillä sitä pitkin, teen koukkauksen navan alta, oikeasta kyljestä vasempaan. Haluaisin kertoa, mutta en kerro kuitenkaan. Hän puhuu jotain siitä, miten ihana olen. Kuuntelen sanoja ja mietin, miten paljon ihanuus korreloi kynsieni liikkeeseen lämpimän ihon pinnalla. Ollakko yhtä ihana silloinkin, kun on kaukana eikä kosketa eikä halua mitään. Puren hampaillani niskaan. Ihon nukka on pehmeää omaani vasten. Hän odottaa minun siirtoani. Askeleeni ovat haparoivia. Kompuroin liikkeissäni, kun pelkään ja haluan yhtä aikaa.

Suljen silmäni. Hänen ihonsa tuntuu kuumalta. Iho ihoa vasten lähes kiinnikasvaneelta. Nostan oikeaa kättäni ja kuulen hänen huokaisevan, kun se saavuttaa posken. Seuraan sormenpäilläni leukaluun piirteitä korvalta alas ja takaisin ylös. Poski tuntuu hiukan karhealta, päivän sängen tuntuiselta. En edes huomaa, kun hengitykseni vapisee. Sydämenlyöntini peittävät alleen hänen sydämensä rytmin. Etusormi lipuu huulille ja piirtää niiden reunoja. Kuin oppisi kulkemaan vierailla mailla. Hän hamuaa sormeani suuhunsa. Ihanaihana, hoen hiljaa niskaa vasten. Niin hiljaa, etten ole varma, kuuleeko hän edes. Huulien kosketus on pehmeä. Kuin tehty sormiani vasten. Vasen käteni on unohtutanut olemassaolonsa, lepää vain vatsalla, sormet juuri siinä karvavanalla, joka lähtee tielleen navasta alaspäin. Ne eivät muista elää. Kaikki vereni ja tuntoni on paukkautunut toisen käden sormiin, jotka liukuvat huulten välissä edestakaisin. Hetken kuvittelen mielessäni, että sormeni olisivat elin, jota voisin työntää edestaskaisin. Hetken nautin kuin rakastellessa.

Maltan kärsimättömän mieleni ja pakkomielteeni painaa sormet hänen kurkkuunsa. Tyydyn nauttimaan huulten liikkeistä, kielen leikistä sormillani. Liikutan sormea edestakaisin, työnnyn sisään ja ulos. Lopulta vedän sormen suusta ja syljestä märkä etusormi liukuu alahuulen yli leualle, siitä kaulalle. Jättää kostean vanan jälkeensä. Kevennän otettani ja hän kääntyy minua vasten. Himo pääsee hetkeksi valloilleen. Ihan kuin olisi ollut miljoona vuotta vangittuna sellissä ilman ikkunoita. Hengitys on läähätystä ja ininää, ihot lähempänä kuin koskaan. Niin lähellä, ettei tiedä, mistä toinen alkaa ja mihin toinen loppuu. Hänen kätensä niskassani, selässäni, pakaroillani. Omani hänen kaulallaan, upottamassa kynsiä olkapäihin, sormet sotkemassa tukkaa. Suudelma on täynnä tunteenpaloa. Se on enemmän näykkimistä ja puremista kuin suudelmaa. Pujotan sormeni hänen hiustensa läpi yhä uudelleen, Sykin. Odotan. Pelkään.

” En mä.. haluu.. sulle.. ikinä mitään.. pahaa… En mä… Tiedäthän sä.. Tiedäthän…”

” Kyllä mä tiedän… Et sä tee pahaa.. Usko mua…”

Valun kaakeliseinää pitkin lattialle. Kova, mutta lämmin.Tartun hänen käteensä. Katson silmiin, joissa leiskuu. Tuu mun kanssa. Istua lämpimällä kaakelilattialla vastakkain, sovittaa jalkoja toisensa lomaan, kurottaa halukkaana suutelemaan suudelmia, joista uhkuu pidätelty himo. Olen niin lähellä kuin pystyn. Hän näyttää ihanalta, tuntuu ihanalta. Suon hetken ajatuksille siitä, mitä olemme tänään syöneet ja juoneet. Pyöritän niitä päässäni, kiusaan mieltäni. Kerään sylkeä suuhuni ja valutan pitkänä norona hänen huulilleen ja suuhunsa. Hänen halunsa, huokauksensa siinä vaiheessa, kun kuolanoro valuu huulieni välistä hitaasti leualleni ja annan hänen ihailla. Hän nuolaisee alahuulelleen tipahtavan syljen kielellään. Ja minä haluan. Nojaan taaksepäin ja annan hänen valuttaa kuolaa odottavaan suuhuni. Nieleskelen sitä. Vaihdamme kuolaa vuorotellen, kunnes malttamattomuus vaihtuu jälleen suudelmien kaatosateeksi kielten leikkiessä keskenään.

Väristykset täyttävät vatsanpohjani, kun nojaan jälleen taaksepäin ja vedän hänet ylleni. Liikkeeni haparoivat entistä enemmän. Yhtä aikaa pidäteltyä halua ja epävarmuuden tanssia. Hän suutelee kämmentäni, kun silitän poskea. Katseessa on hellyyttä. Tilanne tuntuu epätodelliselta. Kuin näkisi unta. Hän nuolee etusormeani, joka jälleen piirtelee kuvioita huulilla kuin epäröisi hiukan ennen h-hetkeä. Vielä olisi aikaa perääntyä, mietin, mutten kovinkaan tosissani. Halusin Halusin enemmän kuin pelkäsin tai tunsin pahaa mieltä. Sormi tekee liikkeensä, painuu suuhun, koskettaa ohimennen etuhampaita, tunnustelee kieltä. Se tuntuu hyvältä. Suu on lämmin, koskea, liukas, sen pehmeys ympäröi minua. Huomaamattani pidätän hengitystä. Sormenpää koskettaa kitalakea, painaa sitten määrätietoisella painalluksella kielen takaosaa. Tunnen kurkunpään kuristuvan sormeni ympärillä, kuulen pienen yökkäävän äänen ja kotkan kokoiset perhoset vatsassani lehahtavat lentoon. Huokaisen ääneen. En irrota katsettani hänen silmistään hetkeksikään.

Yrittäessäni vetää sormea pois suusta, hän tarttuu hellästi ranteeseeni. Ei ole tarvetta perääntyä. Silittelen toisella kädellä hänen hiuksiaan ja jätän sen lepäämään hänen niskaansa. Sykin ja haluan. Värisen jokaisella ruumiinosallani, kun painan sormen takaisin kurkkuun enkä enää vedä sitä pois. Hän sulkee silmänsä ja tunnen suunnatonta rakkautta. Otteeni hänen niskastaan tiukkenee, liikkeet muuttuvat varmemmiksi. Yökkäykset tuntuvat kouristuksina ja hngitän niiden tahdissa. Maailmassa voisi räjäjhtää atomipommi enkä huomaisi sitä. Anna mulle, kulta… hoen hiljaa mielessäni enkä uskalla edes hengittää, etten rikkoisi hetkeä. Kurkusta noussut lima ja kuola valuvat kättäni pitkin ja tipahtelevat liukkaina noroina rinnalleni. Lopulta tulee oksennus tukahtuneiden yökkäysten saattelemana sotkien rintani, vatsani, lähtien valumaan hitaasti alaspäin. Se on kuin orgasmi voihkaistessani hiljaa ääneen ja ottaessani samalla sormen pois hänen suustaan. Tunnen vapisevani ja nuolen kuolan ja oksennuksen sekaisia sormiani hänen sylkiessään suutaa puhtaaksi vatsalleni. On pakottava tarve kurottaa suutelemaan noita huulia ja suudelma on pitkä. Kiihkoissani kaikki maistuu vain hyvältä. Ensimmäinen katse hänen veden täyttämiin silmiinsä on häpeilevä, mutta täynnä kiihkoa.

Kurotan suutelemaan hänen poskiaan hänen sivellessään selkääni. Kiitoskiitos.., kuiskaan hiljaa ja hän ynähtää vastaukseksi. Sormeni löytää jälleen nuo huulet ja liukuvat sisään. Painuvat jälleen syvälle kurkkuun laukaisten oksennusrefleksin. Keinun kevyesti häntä vasten ja suukottelen suupieliä, poskea hänen yökkiessään korvani juuressa. huohotan hiljaa. Poimin sormiani pitkin valuvaa kuolaa kielellä suuhuni. Seuraava annos oksennusta päätyy sotkemaan kaulaani, olkapäätäni, leukaani. Puhdistan huulet jälleen nuolemalla. Väristyksert sisällä jatkuvat aaltoina. Hän pitelee päätäni ja suutelee minua samalla, kun hänen sormensa eksyvät pillulleni hieromaan ja saavat minut vaikertamaan ääneen. Hän hieroo minut orgasmiin, joka lyö ylitseni hänen valuttaessaan suuhuni viimeisiä kuolanoroja, joissa etäisesti maistuu oksennuksen maku. En vieläkään voi puhua NIITÄ sanoja ääneen, mutta hän tietää ilmankin. Hyväilen hellästi hänen selkäänsä, vedän itseäni vasten tuntemaan sydämeni, joka hakkaa yhä kuin raivopäinen raukeuden levitessä joka kolkkaan minussa.