C. G. Cork

Omalla valuutalla

Kalle-Kustaa Korkki oli kirjailijan keksimä mielikuvitushenkilö, vaikka hänellä kuulemma esikuvakin on ollut. Korkki seikkaili eri puolilla öljymaailmaa. Minun alani on ollut sähkö, mutta tehtävä sama. Esikuvani tapaan olin “troubleshooter“, ongelmanratkaisija, joka tarvittaessa heitettiin kaikkein pahimpiin paikkoihin. Henkensä kaupalla sai joskus etsiä vikaa, milloin milläkin mantereella, mutta samalla oppi ihmisistä ja heidän yhteiselämästään yhtä ja toista mielenkiintoista.

Alkupuolella 1980-lukua jouduin erikoistehtäviin eräässä vastikään itsenäistyneessä mustan Afrikan maassa. Yritin pitää padon ehjänä ja generaattorit pyörimässä edes muutamana päivänä viikossa. Sisällissota oli riehunut maassa jo vuosia, mutta nyt elettiin rauhallisempaa vaihetta. Eräs merentakainen maa oli lennättänyt toverillisesti divisioonan verran joukkojaan hallituksen tueksi pitämään sissit kurissa. Yksi jalkaväkikomppania oli sijoitettu minunkin jokeni varrelle. Mitään hälyttävää ei kuitenkaan tapahtunut ja miehet viettivät varsin rauhallista, lokoisaa leirielämää.

Pidin osastoon yhteyttä jo työnkin puolesta ja lähetin raportteja firman johdolle. Niinpä hyppäsin kyytiin silloinkin, kun kuorma-autollinen vapaavuorossa olleita sotilaita läksi erääseen olkikylään tansseihin. Sana oli kiirinyt, ja pitkästi ajaa jurrasimme lähes olemattomia kärryteitä. Raskaaseen konekivääriin oli lyöty vyö sisään ja ampujalle kypärä päähän. Viidakossa ei koskaan tiennyt, mitä eteen saattaisi putkahtaa. Väijytyksiä pelättiin, ja vielä enemmän miinoja.

Tunnelma vapautui, kun pääsimme perille ja laskeuduimme autosta. Kyläläiset pyörivät ympärillä uteliaina, lapset siinä kuin muukin väki. Kolonnan päällikkö ja paikallisia viranomaisia edustanut piirisihteeri neuvottelivat kylänvanhimpien kanssa. Valmisteluja tehtiin.

Oli tullut pimeä ja kuu noussut taivaanrannalle killittämään. Kylän laitamille koottiin rovioita. Rumpukalvoja ja ranteita lämmiteltiin tulien äärellä, oppipojat olivat asialla, ja minäkin hakeuduin lähemmäksi katsomaan. Väkeä seisoskeli piirissä, jonka keskellä tanssahteli keskenkasvuisia tyttösiä askelia ja eleitä opettelemassa. Tunnelma oli odottava kuin konsanaan suomalaisella tanssilavalla kesäiltana.

Lapsia kiikutettiin sivummalle ja tanssiin meni mukaan muutama aikuisempi nainen. He tanssahtelivat rivissä ja kaksittain käsikynkkää laiskoin, rytmikkäin vatsa- ja lantioliikkein.

Ngoma-rumpujen jyminä alkoi olla jatkuvaa, reco-recoja raaputettiin ja mukaan liittyi muutama parrakas soturi kitaroineen. Yksinäinen terävä-ääninen trumpetti törähteli herättäen kyläläisissä suurta huvittuneisuutta. Hymyilevät, valkoiset hampaat hohtivat puolin ja toisin, kun karibialaista komppia sovitettiin yhteen alkuasukasrumpujen mutkikkaiden kuvioiden kanssa. Tanssijoiden määrä kasvoi, ja panin merkille, että muutamilla naisilla oli rinnat paljaina. Se ei ollut mitenkään harvinaista siellä päin. Naiset kevensivät asujaan ja ojentelivat ylimääräisiä vaatekappaleita ympärillä seisoville.

Loputkin lapset karkotettiin, joskin muutama likkalapsi vielä tanssahteli naisten seassa. Paljasrintaisia oli enemmistö, ja rumpumestarit paneutuivat soittimiinsa intohimolla.

Eikä ihme, sillä soittajien eteen oli naisten tummasta rivistöstä irtautunut kaarevalanteinen, ylväästi liikehtivä tanssija. Naiselle oli yllään pelkät puuvillaiset pikkupöksyt, jotka korostivat hänen uhkeita, henkeäsalpaavia muotojaan. Nainen nytkyi siinä notkeauumaisena, ryntäät heilahdellen, ja mustat soittajat virittivät matalan, murisevan kurkkulaulun.

Eräs vihreäpukuisista sotilaista hypähti naiselle pariksi. Taitava oli mieskin. Hän tuli rumban kotimaasta, mutta säestäjäksi hän jäi, kun nainen otti lanteillaan haasteen vastaan. Liikkeet hakivat toisiaan, yhteinen rytmi löytyi ja naisten rivistöstä kohosi ihastuneita, korkeaäänisiä lurituksia. Ne muistuttivat jonkin öisen linnun laulua. Alkuasukasnaisten takamukset keinuivat yhtenäistä, sykähtelevää, aaltomaista liikettä.

Soltun kanssa tanssahtelevan naisen iho kiilsi, silmävalkuaiset välkkyivät ja nännit nöpöttivät. Yhtäkkiä nainen kumartui ja riisui pikkuhousunsa. Ihan tuosta vaan hän sipaisi ne jaloistaan ja heitti korkeassa kaaressa väkijoukkoon. Entistä vinhemmin nainen pyöritti lannettaan ja kähäräkarvaista kumpuaan.

Yön kuningatar, ajattelin. Yhä useampi tanssijoista oli ilkosillaan, ja mukaan oli liittynyt myös äskeisten pikkulasten äitejä. Kuu kellui kelmeänä taivaan laella, nuotiot rätisivät ja katsojat liikehtivät rumpujen tahtiin. Tanssijat työnsivät vuoron perään takamuksiaan kohti soittajia, jotka innostivat heitä röhkimällä kumeilla bassoäänillä. Yhä villimmin tanssijat vatkasivat lanteitaan ja heiluttivat paljaita pakaroitaan.

Se oli avoin parittelukutsu. Ryhmä sotilaita astui esiin ja valitsi naisista itselleen kumppanin. Yhdellä heistä olikin jo minun kuningattareni kainalossaan. Käsi kädessä naiset seurasivat miehiä viereiseen olkimajaan.

Tanssi jatkui ja sotilaat veivät naisia pelehtimään kanssaan. Kuningatar palasi majasta, mutta hänet ohjattiin sinne saman tien takaisin. Keskenkasvuiset tytöt tanssivat korkealle hypähdellen, mutta heitä ei viety. Solttupojat nauroivat heille hyväntahtoisesti ja kourivat sydämensä kyllyydestä kypsiä, tissikkäitä naaraita.

Vähän väliä majasta kuului kimeää kiljahtelua. Kuningatar oli ollut siellä jo kolmasti, enkä saanut katsettani irti hänestä. Hän tuli sieltä taas, juomaan. Kannua ojensi mies, jolle hän aikaisemmin oli heittänyt pikkupöksynsä. Nainen joi ahnaasti. Hänen paljaat rintansa huokuivat hengityksen tahtiin, ja näin kuinka esiin työntyneestä, turvonneesta hävystä valui spermaa reisille.

Piirisihteeri oli pysähtynyt viereeni katsomaan. “Tällä valuutalla joukot maksetaan“, hän sanoi ja pyyhki hikeä otsaltaan. Joaquim oli miehen nimi, ja hänen tehtävänään oli järjestää tanssit, valvoa tapahtumaa ja sopia asioista etu- ja jälkikäteen.

“Tanssilla on pitkät perinteet“, Joaquim jatkoi. “Se lienee jonkin uhrimenon jäänne, ikivanhaa kuukulttia, vaikka nyt ei ihan mennäkään perinteisen kaavan mukaan. Sen varjolla miehet ovat täydenkuun aikaan päässeet nauttimaan naapurikylien naisten suosiosta. Naiset puolestaan käyttivät tilaisuutta hyväksi ja solmivat tanssisuhteita miestensä, isiensä ja veljiensä silmien alla.“

Sotilaat olivat koonneet kvartetin ja kajauttivat moniäänisen, reippaan vallankumouslaulun. Naiset vastasivat siihen soinnukkaalla joikauksellaan, jonka huilumaiset äänet nostivat käsivarsien ihokarvat pystyyn. Olisipa minulla nyt nauhuri, ajattelin.

Kuningatar oli palannut tanhuajien joukkoon. Hän värisytti sulojaan ja keikutti kiharaista, halkinaista mätästään sotilaille, minkä seurauksena hänet jälleen kiidätettiin majan kätköihin lajitoiminnan pariin.

Sihteeri katsoi minuun silmälasiensa takaa. “Suosituimmat naikkoset keräävät illan mittaan monta esinahkaa”, hän naurahti. Se oli lämmin kiitos siitä, että sotilaat pitivät loitolla ryöstävät, polttavat ja raiskaavat sissit.

Joaquim nyökkäsi vierellä seisovaan mustaan mieheen. ”Siinä on naisen aviomies”, hän sanoi. Miehellä oli vaimonsa puuvillaiset pöksyt yhä kädessään. Hän saattoi vain katsella, kuinka vaimo jakoi sotilaille loveaan. Mitä mies ajatteli, sitä en tiedä. Perinteisesti hän olisi saattanut käydä naapurikylässä vastavierailulla.

Vuoron perään sotilaat hakivat mukaansa tanssijoita. “Todelliset kaunottaret naidaan rankasti“, sihteeri sanoi. Myös raskaana olevia naisia keinahteli tanssijoiden joukossa, yhtä paljaina kuin muutkin, vatsa pystyssä. Majassa heitäkin käytettiin muiden mukana.

“Tuossa on äiti ja tytär“, sihteeri viittasi peukalollaan. Molemmilla näytti käyneen flaksi. “Joku veijari on saattanut kokeilla kumpaakin“, sihteeri naurahti.

Savu, hiki ja ihorasva haisivat. Samoin siemenneste. Paljon sitä vuodatettiin. Jossakin vaiheessa kuningatar vetäytyi. Hän haki mieheltään pikkuhousunsa, nykäisi ne reisilleen, hieraisi varovasti häpyään, kumartui ja kurkisti, veti sitten housut päättäväisesti paikoilleen. Juhlat olivat hänen osaltaan ohi.

”Sotilaille on jaettu kondomeja”, Joaquim valisti. ”Mutta taskuun ne jäävät”, hän jatkoi. ”Seuraavasta sukupolvesta tulee rytmikästä.“ Kättään heilauttaen sihteeri lähti kokoamaan joukkoaan autolle.

(jatkuu)