Viola

Olishan sitä voinut arvata, että niin siinä tulis käymään. Lokakuisesta mökkiviikonlopusta oli ehtinyt kulua vain muutama päivä, kun sain Namultani viestin kännyyn “Liisi epäilee. Susta se ei tiedä”. Istuin Jennan, parhaan ystäväni, kanssa rankan opiskelupäivän jälkeen kahvilassa, nauttien hyvästä kupposesta kahvia. Mutta se viesti pilasi kaiken. Kyllähä mä tiesin. Niin pirun hyvin tiesin mitä tulella leikkimistä koko homma oli ollut ja niin tiesi Villekin. Mutta, se juna oli lähtenyt liikkeelle ja paniikkijarrutusta oli myöhäistä alkaa paineleen. Tehty mikä tehty.

Asian puimisessa meni päiviä, valvottuja öitä. Omatunto soimasi rankasti. Villen kanssa olisin halunnut jakaa ne ajatukset, mutta en uskaltanut soittaa sille saati sitten viestiäkään lähettää. Pyöritin asioita omassa pienessä päässäni - ja olin pahoillani. Ja vitutti. Kyllähän niitä kulleja maailma ois täynnä, miks mun piti mennä valitseen varattu, naimisissaoleva kulli? No siks kai, että se oli ollut siitä ensimmäistä kerrasta herkkua, oikein isolla H:lla. Ei siinä vaiheessa tullut omatunto soimaamaan kun Ville ensimmäistä kertaa työnsi ison elimensä mun märkään jalkoväliin ja tyydytti sen - ja kunnolla. Nytkin, siinä pimeässä huoneessani, unta odotellessa, alkoi jalkoväli sykkimään. Sormet ujuttautui pienten pikkuhousujen sisälle, hyväilivät kuumaa kosteutta. Toinen käsi löysi muhkeat rintani. Sormet pyörittelivät herkkiä, kiihottuneita nännejä. Orkku tuli helpolla.. Kuuma aalto hyväili mua päästä varpaisiin. Antoi lempeän hyvänolon tunteen. Mutta ne sormet ei olleet Ville, ei . Turhautuneena vetäsin peiton korviini.

- Nyt sä nainen jatkat elämääs, Jenna tsemppas mua.

Päiviä, viikkoja oli mennyt meidän kiimaisesta viikonlopusta mökillä. Villestä ei ollut kuulunut, enkä mä ollut ottanut siihen yhteyttä. Välillä meni paremmin, välillä huonommin. Naapurissakaan ne eivät olleet käyneet. Kesällä tuntui, että ne oli siellä joka viikonloppu. Nyt oli koko syksyn ollut hiljaista. Ei vilahdustakaan Namustani, sen paksusta kullista, ei näkynyt vilahdustakaan.

- Muista nyt Vinkku, Jenna jatkoi paasaamistaan. -Viikonloppuna on koulun pikkujoulut. Siihen satsataan, unohdetaan kaikki p-keleen ukkomiehet…

Katsoin ystäväni ruskeisiin, pyöreisiin silmiin. Ne katselit mua kulmat kurtussa. Jennan äänessä oli komentava sävy. Se alkoi tehota heikkoon mieleeni.

- Okei, huokasin syvään. Ja pyyhkäisin Villen mielestäni.

- Nyt lähdetään shoppaileen… etitään oikein räväkät kuteet pikkujouluihin! Jenna hehkutti ja sai mutkin jo pikkasen innostumaan.

Ne viikonlopun sairaanhoito-oppilaitoksen pikkujoulut oli kaupungissa legendaariset. Ne oli pidetty samassa paikassa jo vuosikymmeniä. Paikka täyttyi aina ääriään myöten. Sairaanhoito-oppilaitoksen opiskelijat painottuivat nuoriin, kauniisiin naisiin. Ja sehän toi mukanaan komeat miehet. Niitä oli aina ollut ovella jonottamassa kasapäin. Ne halusivat mukaan riehakkaaseen menoon. Monen yhdessäolevan parin matka oli alkanut niistä pikkujouluista. . Jennan kanssa kävelimme jonon ohitse. Matkaamme saattelivat kundien vihellykset ja härskit juopuneet ehdotukset. Meillä oli liput ja niillä pääsi suoraan sisälle. Kurkkasin vielä perääni jääviä jonottajia. Siellä niitä oli, kasapäin komeita ehdokkaita, halukkaita seuralaisia. Mitä lie toisi ilta tullessaan?

Naistenhuoneen kokopeilistä tarkistin vielä, että kaikki oli kunnossa. Mulla oli mustat, korkeakorkoiset kengät, mustat sukat ja polvien yläpuolelle ulottuva musta hame. Sama vanha hame, joka oli faijan synttäreilläkin. Tiukka se oli ja hyväksi todettu, ajattelin ja muistin kellarisession Villen kanssa. Siellä hame oli ollut saanut kyytiä , Villen nostaessa hameen ylös, jotta pääsi tunkeutumaan muhun takaapäin. Puserona punainen, tyköistuva paita. Rintojen alla oli samettinen punainen nauha, joka kiersi napakasti rinnan ympäri. Korosti rintojani. Toi esille sen muhkeuden. Kaula-aukko oli suuri. Niin suuri, että alusvaatteenani oli olkaimeton korsetti. Jenna kyllä oli naureskellut mun korsetin ostolle.

- Jos toi korsetti jaksaa pitää noi melonit sisällään niin hyvä on… se hekotti.

No olihan niillä “meloneillani” kokoa. Mutta oli korsettikin napakka. Maksoin itteni kipeeks sitä ostaessa. Mietin sistä ostaessani miten Ville siitä ois varmaan tykänny. Nyt oli melonit kuitenkin sullottuna punaisen korsetin silkkiseen syleilyyn. Vaaleat hiukseni saivat vielä tujauksen Jennan lakkapullosta ja näin meidän ilta saattoi alkaa.

Tanssittajia, naurattajia, flirttailua, juomista, iloista meninkiä ja komeita, niin tummia kuin vaaleita, uroita riitti. Heittäydyin mukaan villiin menoon ja aloin jo unohtaa arkiset huolet ja sydänsurut. Kunnes. Olin istumassa baarin puolella, nautiskellen kylmää siideriä. Jenna veteli hitaita tanssilattialla jonkun kundin kanssa. Olo oli kuuma , ja hiljalleen kylmä siideri alkoi viilentää olotilaani. Tunsin käden paljaalla olkapäälläni. Ajattelin sen olevan toisen niistä kahdesta kundista, jotka olivat vieneet mua vuorotellen tanssialattialla. Käännyin jo ympäri sanoakseni, että oli tauon paikka, kun näinkin edessäni seisovan tutun miehen. Komeana kuin mikä. Olin siinä, niiden tummien silmien kuuman katseen alla.

- Pitkästä aikaa… Sanoi se mies, tutulla matalalla äänellään ja hipaisi sormellaan kaulalleni laskeutuvia hiuksiani.

- Ville… sain mä huokaistua. Sydän alkoi, muutaman sekunnin mittaisen tauon jälkeen, vinhasti lyödä rinnassani. Tajusin heti. Se oli tullut siihen paikkaan sinä iltana mun takia. Se tiesi mun olevan siellä juhlimassa. Mun näkeminen ei ollut sille yllätys.

Se komea, pitkä tumma mies… mies… niin ensimmäinen mies, joka tuli sinä iltana mua vastaan. Käännyin baarijakkarallani baaritiskille päin ja Ville tuli seisoon siihen vierelleni.

- Otatsä jotain? Se kysyi. - päärynäsiideriäkö? Se virnisteli. Muisti siis juomani.

- No mitäpä muutakaan, sanoin naurahtaen takaisin.

Ja mitäpä se Viola muutakaan…lumoutuneena pystyi vain katselemaan näkyä vierellään… oli mukana vanhassa menossa. Namu vei mukanaan, heti.

Ensimmäisenä niissä kauniissa käsissä huomasin sormuksen. Siinä se oli, vanhalla tutulla paikalla, vasemmassa nimettömässä. Musta paitapusero puki sitä miestä. Se istui kuin valettu treenatun vartalon päällä. Toi upeasti esille leveät hartiat ja voimakkaat käsivarret. Ja ne pari nappia auki….sieltä pilkisti karvainen rinta. Montako kertaa olin sitä rintaa nuollu ja suudellut. Mahanpohjaa kouraisi tuttu, lämmin, himottava tunne.

Sain siiderin eteeni. En tiennyt mitä sanoa. Odotin Villen aloitusta. Kattelin kun se otti sillä kauniilla suullaan ensimmäisen kulauksen paukustaan. Siisti, harkitun siisti, parransänki korosti sen miehen leukaa. Nenä, miten mä sitä nenääkin olin muistellut yksinäisinä iltoinani . Se oli suora, täydellinen, mulle täydellinen. Ei helvetti, tää on sairasta, kun muistin sen tuskan ja pahanolon josta olin kärsinyt ne viikot. Ja tässä mä heti olin, valmiina. Odotin kait vain sitä silmäniskua, jolla se kaikki taas alkaisi uudelleen.

Ei Villekään keksinyt sanomista.

- Lähtisitsä tanssiin? Se sit vihdoin sai ensimmäiset sanat suustansa.

Tanssilattia vei meidät mukanaan. Tiukasti Ville otti mut lähelleen. Mä tiesin mikä mies mua vei. Mä tiesin mitä sen paidan ja farkkujen alla oli. Ja tiesin olevani heikko sen edessä. En mä ollut päässyt siitä yli. En. Ville vei tanssillaan meidät sivummalle, rauhallisempaan paikkaan, missä musiikkikaan ei pauhannut suoraan tärykalvoon.

- Sä näytät ja tunnut upeelta… just niin kuin ennenkin… se kuiski korvaani, parransänkinen leuka hieroi poskeani.

Mä en tiennyt itkeäkö vai nauraako… mun mahanpohjaa velloi se sama vanha himottava tunne. Mutta halusinko lähteä siihen leikkiin uudelleen… ja halusiko Villekään? Jos se oli saanut asiat Liisin kanssa kuntoon.?

Ville pysähtyi. Jäin siihen, sen eteen. Katselin niitä kasvoja. Diskon valot valaisi ne eri väreillä, mutta erotin sen surullisen ilmeen niistä. Kasvoni olivat samassa niiden isojen käsien välissä. Kämmenet hyväili poskiani. Peukalo hyväili täyteläisiä huuliani. Suun avautui ja kieleni hipaisi vierailulle tullutta sormea. Sormen jälkeen huulilleni hakeutui se suuri suu. Hellästi, tajuttoman hellästi hieroen huuliani huulillaan. Tunsin Villen kuuman, viinantuoksuisen, hengityksen suullani. Yritin vastustella. Yritin suojella itseäni siltä mieheltä. Mutta kun se suu painautui suulleni, avasi mut ja avasi tien sen himottavan kielen leikeille, olin mä mennyttä. Tää yksi suudelma vaan, hoin itelleni ja painauduin vasten Villen vartaloa. Annoin sormien upota tummaan, runsaaseen, hiuspehkoon.