Onneksi olin kytkettynä varjoon enhän tiennyt miten kauan tässä joutuisin olemaan.
Aika pian kuitenkin Marjatta tuli pihalle. Hänellä oli päällään nyt vain iso väljä paita joka juuri peitti intiimit paikat. Hän meni karjakeittiöön ja tuli kohta mukanaan ämpäri ja harja.
Ämpärissä oli vettä ja ilmeisesti mäntysuopaa. Hän alkoi pestä mullikkaansa vedellä ja harjalla voimakkaasti hangaten. En valittanut vaikka harja oli karkea. Haisin kuselta ja ties miltä joten tämä oli tuli tarpeeseen..
Siinä vesi räiskyi ja Marjatan paita alkoi liimautua vartaloon. Komeat olivat hänenkin muotonsa ja hän oli lihaksikas ja naiseksi harteikaskin, vahvan työihmisen oloinen.
Rinnat heilahtelivat suurina mutta kiinteinä paidan alla kun hän pesi. Sidotut munatkin pestiin, persevakoakin vedeltiin harjalla.
Kun työ oli tehty, minut jätettiin kuivumaan paikalleni kytkettynä.
Tunnin varmaan siinä seisoin, sitten Tarja ja Marjatta taas tulivat. Minut irroitettiin ja vietiin takaisin navettaan samaan paikkaan parteeni mahalleen ja kytky lukittiin huolella takaisin kaulaani. Kullinaru poistettiin, jalatkin vapautettiin. Paikkaa oli pesty ja alle levitetty puhtaita olkia.
Olo oli mukavampi paitsi että sonnimullina ja parteen kytkettynä siinä taas olin.
Ruokaakin tuli hetken päästä ja söin halukkaasti.
Illalla sitten tuli Marjatta yksin. Hän komensi minut selälleni, otti köyttä ja sitoi käteni parren puihin.
Kun se oli tehty, hän rupesi riisuutumaan. Kietaistava navettamekko pois, sen alla oli hänellä rintsikat ja alushousut. Rintsikat oli sellaiset puuterinväriset. Nekin hän riisui saman tien, samoin vielä alushousutkin ja niin hän oli täysin alasti edessäni.
Hän oli selvästi Tarjan sisko mutta numeroa pienempi ja kiinteämpi, tuhti silti. Hän oli tummempi, tussu ja nännipihatkin näkyivät aika tummina kun hän hieroi tissejään käsissään.
Hän tuli, laskeutui konttausasentoon päälleni niin että paksut rinnat heilahtelivat naamani yläpuolella. Koskemaan en päässyt sidotuilta käsiltäni mutta huulillani ja kielelläni koskettelin hänen tissejään ja nännejään. Hän antoi sen tapahtua ja näin varmaan halusikin. Hän kuljetteli tissejään naamallani, välillä painoi ne naamaani vasten.
Sitä kesti jonkin aikaa ja olin kiihotuksissani aika tiukasta sidonnasta huolimatta.
Sitten hän käänsi persepuoleensa naamaani päin ja komensi olkansa yli: ”Nuole sonni!”
Hän työnsi persereikänsä suoraan naamaani vasten ja kun tiesin mikä oli järjestys talossa, nuolin.
Perse ei ollut kovin hyvin puhdistettu ja niin maistelin paskankin makua suussani nuollessani hänen reikäänsä.
Kun sitä oli ilmeisesti tehty tarpeeksi, hän liu´utti etupuoltaan naamalleni ja tottelevaisena mullikkana aloin töihin ilman suurempia kehotuksia. Kuului nautinnollisia ähinöitä kun nuolin Marjatan pillua työnnellen kielelläni aina syvemmälle. Vääntelehdin himosta, kulli tykytti taas ja kuumotti kivikovana, Marjatankin alapää oli jo aivan valuvan märkä. Nämä kyllä olivat aitoja maatiaisnaisia, himotkin heillä alkukantaisen suoraviivaisia.
Marjatta näki paisuneen kullini edessään, rupesi nyt sitä käsissään puristelemaan. Totesi että sonni on valmis astumaan, siirtyi kohdalle, ohjasi
kullin sisäänsä selkä minuun päin ja rupesi keinumaan päälläni. Myötäilin mukana ja työntelin innolla. Marjatalla oli tosi hyvä ja kiihottava pillu joka melkeinpä lypsävin liikkein imi kulliani. Tiesin etten kestäisi kauan tässä kyydissä ja samalta näytti Marjattakin.
Vankka perä kohoili ja pyöri yhä kiivaammin rytmin kiihtyessä ja huipun lähestyessä.
Kohta se tulisi.
Sitten hän jäykistyi paikalleen, tarttui tisseihinsä ja orgasmi purkautui ulvontana hänen suustaan, pillun lihakset nytkähtelivät ja puristelivat voimakkaasti kaluani. Saman tien laukesin minäkin rajusti.
Marjatta konttasi päältäni, aukaisi nopeasti käsisiteeni ja lähti pukeutumatta navetasta pihalle.
Makasin välillä nukkuen epätodellisessa tilassa seuraavaan aamuun.
Tätä jatkui, olin heidän sonninsa. Ajankulu oli jo hämärtynyt, en tiennyt mitä päivää elettiin. Joskus he tulivat molemmat, minut saatettiin irrottaa parresta ja viedä köysissä heinäladon puolelle. Siellä toinen piteli kahleista tai minut sidottiin pystyparruun ja toinen asettui nelinkontin pantavaksi.
Vaikka asetelma oli mikä oli, se masokistinen asetelma ja sellaisen täyteläisen emännän paneminen oli riettaan kiihottavaa puuhaa. Usein myös toinen ruoski samanaikaisesti.
Yhden helvetinmoisen selkäsaunankin sain kun yritin paeta ulos liekaan vietäessä. Minua nimittäin pidettiin välillä liekaketjussa takapihalla puuhun kytkettynä. Pääsin jotenkin kuljetettaessa irti, jalkarautoja ei enää tässä vaiheessa ollut mutta liekaketju laahasi perässä enkä uskaltanut kunnolla juosta ja niin minut otettiin kiinni, sidottiin tiukasti köysiin ja kytkettiin tolppaan riippumaan ja piestiin selästä reisiin monin paikoin verille asti. Siinä riipuin sen jälkeen varmaan pari tuntia tajunkin välillä hämärtyessä. Seuraavan yön vietin kahlittuna kylmään ja kosteaan kellariin. Pelkäsin saavani siitä keuhkokuumeen. Naiset tekivät näin selväksi että totteleminen oli todella minun ainoa vaihtoehtoni.
Merjakin kävi navetassa kerran sinä aikana vain sen verran että ehti kauhistella miten olivat elukan lailla ihmisen parteen kytkeneet. Sen jälkeen ei häntä siellä näkynyt. Joku siis sentään sanoi taas ihmiseksikin. Ja Merjahan oli siroin ja kaunispiirteisin sisaruksista.
Yksi tapaus oli että heidän äitinsä tuli käymään ja tyttäret halusivat äidinkin nauttivan sonnin palveluista.
Kolmisin he tulivat navettaan, äiti, Tarja ja Marjatta. Äitiä ei yhtään tuntunut ihmetyttävän tilannettani. Totesipa vain: ”Onko ollut ulkona, ei saa pitää sisällä koko kesää”. Kun sai kuulla että on ollut ulkonakin, tuli ja tunnusteli eri puolilta kun mullikkaa. Kouri pallitkin asiantuntevin ottein. Seisomaan meinasi siinä taas ruveta.
Sitten aloitettiin toimeen.
Tukeva valjaan remmi varattiin valmiiksi ja köyttä jos sonnia pitäisi taltuttaa.. Tyttäret olivat valmiina sen tekemään.. He virittivät kaluni kuntoon ja äiti riisuutui, leipoili liiveistä vapautettuja tissejään muutaman kerran ja laskeutui hyllyvin reisin päälleni. Saman tien hän ohjasi valmiin kaluni jo vähän väljäänkin pilluunsa ja alkoi ratsastaa etukenossa.
Jo vähän riippuvat raskaat isot tissit lotkuivat ylös alas ja läiskähtelivät naamallenikin kun hän silmät ummessa ja suutaan mutristellen nautiskeli sonnin palveluista.
”Ruoski!, hän hetken päästä käski ja odottelin iskuja. Tarja otti remmin ja alkoikin sivallella mutta varsinaisesti äitiä, välillä minuakin.
Läiske kuului äidin lihavasta perseestä remmin osuessa. ”Anna lisää tyttö!”, äiti huuteli ja ruoska paukkui yhä äänekkäämmin mamman perseellä, äiti siitä lisää kuumeni irvistellen kivusta ja nautinnosta. ”Tisseillekin Marjatta!”, hän sitten huohotti ja Marjatta rupesi vähän pienemmällä remmillä sivaltamaan äitinsä lelluvia tissejä. Ne rupesivat kohta punottamaan nännien tappittaessa suurina ja tummina naamani edessä. Koskea en niihin uskaltanut.
Läiske kuului kun äiti sai mitä halusi: Ruoskaa kahdelta tyttäreltään sonnin kalun pumpatessa hänen sisällään.
Kohta hän alkoi lähestyä huippuaan, reidet puristelivat rajusti kylkiäni ja hän painui mahalleen minua vasten, tarttui ketjuihini ja meinasin litistyä hänen alleen.
Sitten hänen vartalonsa rentoutui ja hyvänolon tunne purkautui huokauksina hänen suustaan.
Tyttäret auttoivat hänet hetken päästä ylös ja äiti ähkyi tyytyväisyydestä.
Puki sitten väljän kesämekkonsa päälleen ja koko ryhmä katosi pihalle.
Äiti kävi vain tämän kerran.
Juttu päättyy siihen että eräänä aamuna huomasin kytkyn yöllä irrotetuksi ja olin vapaa.
Nousin aivan hämmentyneenä vähitellen ylös ajatellen että joku tarkkailee ja kun yritän lähteä, otetaan kiinni ja piestään.
Ketään ei näkynyt, aamu oli hyvin varhainen.
Sitten näin lapun ja vaatteenikin olivat siinä. Lappuun oli kirjoitettu jotenkin näin: ”Saat nyt mennä mutta et kerro kenellekään.”
Puin päälleni, lähdin mutta varmuudeksi takaoven kautta. Ketään ei vieläkään näkynyt missään, tie oli siis vapaa. Tunne oli outo.
Pienessä kylässä ei yleensäkään kannata liikaa huudella ja olinhan nähnyt mihin nämä naiset pystyisivät. Elämä jatkui, asioihin ei enää millään lailla palattu.. Ja eihän minulle lopulta pysyviä vammoja ollut jäänyt, ainakaan fyysisiä.
Loppu.