marraskuura

Vaimoni ja minä olemme vähän yli kolmekymppinen pariskunta. Asumme omakotitalossa kaupungin ulkopuolella. Vaikka lapsia meillä ei ole, ei työelämältä jää paljoa aikaa edes välttämättömien kotiaskareiden hoitamiseen. Hyvin toimeentulevina mietimme ensin vanhan hyvän ajan kodinhoitajan palkkaamista, mutta pian keksimme mennä ajassa vieläkin kauemmas. Miksi tyytyä kodinhoitajaan, kun yhtä hyvin voisimme yrittää hankkia itsellemme aidon kotiorjan. Ajatus syntyi kuin huomaamatta, mutta jossain vaiheessa se alkoi tuntua niin houkuttelevalta, että päätimme kokeilla sen toimivuutta. Meidän tapauksessamme oli selvää, että orjasta tehtäisiin ehdottomasti myös seksiorja, mikä puolestaan rajasi vaihtoehdot naispuolisiin ehdokkaisiin, vaimossani kun on bi-henkisyyttä suunnattomasti enemmän kuin itsessäni. Hän piti ajatuksesta ja alkoi suunnitella suloisen pikku orjansa koulutusta jo ennen kuin mitään tietoa sellaisen löytymisestä edes oli. Nälkä kasvoi syödessä, ja lopulta käsitimme, että meidän orjamme tulisi olemaan orja sanan täydessä merkityksessä. Omasta tahdostaan hänen olisi haluttava olla olemassa vain ja ainoastaan meitä varten, ilman päätösvaltaa edes pienimmissä itseään koskevissa asioissa.

Seuraavaksi oli löydettävä muutama ehdokas, joista olisi seulottava se, jonka kanssa yhteistyön voisi kuvitella parhaiten onnistuvan. Jätimme parillekin deittipalstalle ilmoituksen, jossa kuvailimme mahdollisimman hyvin mitä olimme etsimässä. Yllättäen saimme myös vastauksia, jopa niin, että kolmen tytön kanssa sovimme tapaamisen kahvilaan. Lopulta valituksi tuli heistä kaikkein nuorin, 23-vuotias ristiverinen Mira, kaunis ja älykäs tyttö, johon viimeisen silauksen toi pieni epävarmuus, mistä myös tiesimme hänen todella haluavan samaa kuin me. Mieleemme ei voinut olla jäämättä Miran kommentti tapaamisen päätteeksi: "Mä haluan oikeasti alistua teille, muistattehan sen sitten kun valitsette?"

Sovimme, että aluksi Mira vierailisi luonamme viikonloppuisin, ja jos kaikki menisi hyvin, hän muuttaisi myöhemmin pysyvästi. Mira orjuutettaisiin täysin, mutta puolen vuoden välein hän saisi vapautensa päiväksi takaisin, jolloin sekä hänellä että meillä tulisi olemaan mahdollisuus lopettaa yhteistyö, tai vastaavasti sopia jatkosta.

Muutaman viikonlopputapaamisen jälkeen sekä Mira että me olimme vakuuttuneita, että hänessä oli ainesta kotiorjaksi, ja niin Mira siirtyi pysyvästi luoksemme. Ensimmäinen arviointi päätettiin pitää kun Mira olisi asunut meillä kuukauden. Kuukaudessa hän ehtisi saada käsityksen siitä mihin oli ryhtymässä. Jos kaikki olisivat edelleen tyytyväisiä, jatkosta päätettäisiin puoleksi vuodeksi kerrallaan.

Talomme kellarikerrokseen sisustettiin ylimääräisestä isohkosta vessasta Miralle oma huone, joka sisälsi vain välttämättömät mukavuudet: wc-istuimen ja lavuaarin lisäksi huoneeseen mahtui sänky juuri ja juuri. Ikkunaa ei ollut. Oveen asensin sähkötoimisen lukon, jonka sai avattua ja lukittua ainoastaan joko avaimella ulkopuolelta tai yläkerran takkahuoneeseen sijoitetusta napista. Siellä oli myös huoneen valokatkaisin samoin kuin tietokone, johon Miran huoneen kattoon asentamani web-kameran kuva välittyi. Miralla ei näin tulisi olemaan minkäänlaista yksityisyyttä. Seinille ja kattoon olimme kiinnittäneet muutamia vahvoja koukkuja, joihin Miran saattoi kätevästi kahlita silloin kun ei halunnut hänen saavan liikkua vapaasti huoneessaan. Häntä oli milloin tahansa mahdollista seurata tietokoneen ruudulta tarvitsematta kulkea portaita kellariin. Yhtä helppoa oli sammuttaa Miran pikku sellin valo ja jättää hänet pimeyteen niin pitkäksi aikaa kuin milloinkin huvitti. Ajatuksena oli myös se, että Miraa voisi säilyttää sellissään tarpeen vaatiessa useitakin päiviä kerrallaan, jopa lyhyiden lomamatkojen ajan. Netin välityksellä Miran web-kameran kuvaa saattoi katsella missä tahansa, kun tiesi oikean osoitteen ja salasanat.

Eräs Miraa varten tehdyistä lukuisista pikku muutoksista kotimme sisustuksessa oli olohuoneen kattoon kiinnitetty pieni koukku, joka näytti viattomalta viherkasvin ripustamiseen tarkoitetulta koukulta, mutta oli kuitenkin sen verran vahva, että se hyvin kesti ihmisen painon. Se sijaitsi huoneen nurkassa television vieressä. Lattiassa suoraan sen alla oli toinen samanlainen, joka normaalisti jäi hyllykön alle piiloon. Koukkujen varsinainen tarkoitus oli tietysti mahdollistaa orjamme helppo ja varma vangitseminen silloin, kun häntä ei ollut käsketty esimerkiksi siivoamaan tai laittamaan ruokaa.

Miran asuttua meillä pari viikkoa olin eräänä perjantai-iltana lähdössä firman porukan kanssa ravintolaan, kun Anniina pyysi että tulisin vielä auttamaan Miran sitomisessa. Hän aikoi viettää koti-iltaa ja halusi orjamme kanssaan olohuoneeseen. Mira laitettiin seisomaan kattokoukun alle, jolloin sidoin Miran ranteista ylös kattoon, nilkat Anniina kiinnitti ketjulla yhteen ja lopuksi lattiassa olevaan koukkuun. Hän käski Miran olla hiljaa kunnes antaisi taas luvan puhua, ja laittoi tälle korvatulpat ja silmäsiteen. Muuta ei tarvittu, sillä alaston tyttö sopi hyvin osaksi olohuoneen sisustusta.

Palattuani myöhään illalla tapasin vaimoni katselemasta televisiota. Miran näin seisovan samalla tapaa sidottuna kuin lähtiessäni.

- Huh, pitkä ilta oli. No mitä tänne kuuluu? huhuilin eteisestä.

- Hauskaahan meillä on ollut, Anniina nauroi.

- Sä laitoit sen uudelleen vielä tohon, kysyin Anniinalta.

- Miten niin uudelleen?

- Siis se on ollut tossa siitä asti kun mä lähin? Heh heh, onko vikissyt?

- Kyllä se pari kertaa yritti, mutta mä vähän koulutin sitä.

- Mitä sä sille sitten teit?

- Käy katsomassa sen peppua.

Kävelin Miran luokse ja näin, että pakaroita koristi useampi kirkkaana punoittava viiru. Anniina ei ollut säästellyt piiskakeppiä.

- Se taisi oppia läksynsä?

- Jep. No kyllä se yritti uudestaan vinkua tossa pari tuntia sitten, mutta kun kerroin sille ettei mua todellakaan kiinnosta väsyykö selkä tai pakottaako jalat, se kai tajusi että mä olin ihan tosissani. Ja vielä muutama sivallus kepillä taisi auttaa myös. Sen jälkeen ei oo ollut mitään ongelmia.

- Ok. Kyllä se on hyvä heti alusta totuttaa olemaan tossa. Siinä me kai sitä aika paljon tullaan pitämään...

- Joo, musta se sopii tohon hyvin. Vois ehkä hankkia jonkun spotin valaisemaan sitä, ja lattiaan toisen koukun. Sais sen vähän paljastavampaan asentoon jalat haralleen.

- No ne on helposti hankittu. Vaikka huomenna. Mut eiköhän laiteta narttu yökuntoon.

- Vaikka. Tai jätetäänkö tohon? Rangaistukseksi siitä ettei se pysynyt hiljaa vaikka käskin.

- Yöksi? Vähän julmaa ehkä?

- No joo. Mut mitä siitä? Siis miksi ei? Mä haluan pitää sitä iltaisin noin kun sen alastonta vartaloa on niin mukava katella. Mutta sen pitää pysyä hiljaa vaikka joutuis olemaan siinä kuinka kauan.

- Heh, no olishan se hauskaa jättää tohon. Ja kyllä se sen itsekin tietää, ettei ole mitään syytä miksi me ei rangaistais sitä niin. Mutta pitää vähän hitaammin totuttaa sitä. Kun sitä pidetään tossa aina muutamana iltana viikossa, se tottuu siihen ihan itsestään. Sen sille kyllä vois jo opettaa, että kunnon yöunet ei ole mikään itsestäänselvyys. Tän yön se joutuu valvomaan, mutta ei noin.

- No sopii mulle. Kunhan se ei sitten todella pysty nukahtamaan, ja sama vielä seuraavana yönä.

- Mikä ettei joo. Seuraavan kerran se saa nukkua tasaan kahden vuorokauden kuluttua. Jännä nähdä miten se reagoi valvottamiseen, siis että miten se sen kestää. Päivisin sitä vois väsyttää vielä lisää, pitää seisaallaan tai panna se tekemään jotain älytöntä siksi aikaa kun ei ole muuta käyttöä.

- Mä tiedän mitä. Vois laittaa sen riisumaan ja pukemaan vuoron perään, loputtomasti.

- No siitä vaan, heh, et kai sä siltä lupaa kysy. Saapa nähdä totteleeko. Tai ylihuomenna, pari valvottua yötä takana ja sitten se riisuu ja pukee sun edessä ja sä hymyilet ja katselet että tekee kaiken huolellisesti...

- Sittenpä näkee. Jos ei homma toimi niin sitten koulutetaan.

- Joo. Mut hei, nyt mä haluun nukkumaan. Mitäs tolle elävälle huonekalulle tehtäis?

- No miten olis jos sidotaan se tuoliin? Pystyykö se nukkumaan siinä?

- Pystyy. Liian kilttiä. Parempi ehkä laittaa se lattialle istumaan. Kädet kiinni selän taakse, naru nilkoista vyötärölle ettei pääse jaloilleen, ja kainaloiden alta naru kattoon. Ei pääse siitä yhtään mihinkään, eikä kärsi niin että se vois sillä verukkeella pyytää päästä vapaaksi. Korvatulpat ja silmäside varmistaa, että helppoa ei tule olemaan taistella unta vastaan. Tai parempi laittaa se kiinni ketjuilla, niin voi jättää sen verran löysää että se voi vähän vaihdella asentoa. Mä en halua herätä yöllä siihen että se vikisee tuskaansa kun on ihan puuduksissa.

- Sähän sen keksit. Tää ja ens yö noin, päivät koko ajan liikkeessä.

Hetken kuluttua Miraa jo sidottiin yötä varten. Ensin hänet irrotettiin kahleistaan ja käytettiin vessassa. Mira kiitti vapauttamisestaan hartaasti jouduttuaan seisomaan tuntikausia liikkumatta Anniinan viihdykkeenä. Anniina komensi Miran lattialle istumaan samaan paikkaan jossa tämä oli viettänyt jo illan, kiinnitti hellästi Miran kädet selän taakse ketjunpätkällä ja napsautti lukon kiinni. Toisella ketjulla minä kahlitsin nilkat ja kiinnitin ketjun vyötärölle. Lopuksi Anniina kiersi kolmannen ketjun Miran ympärille rintojen yläpuolelle ja pujotti sen katossa olevaan koukkuun. Miralla oli edelleen korvatulpat, mutta silmäsiteen Anniina oli ottanut vessakäyntiä varten pois. Nyt hän haki nahkaisen hupun ja veti sen Miran päähän. Anniina silitteli Miran huputettua päätä, kumartui ja toivotti hyvää yötä lempeällä mutta vähän vahingoniloisella äänellä. Korvatulppineenkin Mira kuuli mitä puhuttiin, kun ääntä korotti tarpeeksi.

- Hyvää yötä, hiljainen ääni kuului hupun sisältä. - Millon mä pääsen tästä tai saan jotain syötävää?

- Aamulla, Anniina vastasi huolettomasti ja silitti Miran selkää. - Sama toistuu sitten vielä ens yönä, pitäähän sulle järjestää vähän aikaa miettiä että mitä se alistuminen tarkoittikaan.

Mira ei tainnut pitää kuulemastaan koska vikisi jotain, vaikka kyllä tiesi ettei vastalauseista ollut hyötyä. Hän oli jo oppinut, että pyristeleminen vain huvitti meitä eikä milloinkaan tuottanut tulosta.

- Opit arvostamaan unta kun sitä vähän rajoitetaan. Ja samalla tulet huomaamaan, että jos me ollaan suhun todella tyytyväisiä, sulle järjestyy paremmin aikaa nukkua. Mitä luulet, miten sä voisit vaikuttaa siihen? Anniina kysyi.

- Mä tottelen aina ja teen kaiken hyvin?

- No juuri niin. Eli tänäänkin sä olisit voinut tehdä juuri niin kuin käskettiin ja olla häiritsemättä turhalla vinkumisella. Sun pitää totella ei vaan hyvin vaan täydellisesti. Epäonnistuakin saa, mutta siitä sua myös rangaistaan kuten huomaat. Mutta tosiaan jos yrität kaikkesi ja vielä vähän enemmän, saat huomata että me kyllä arvostetaan sitä. Mutta nyt sä jäät siihen ja pysyt ihan hiljaa kunnes me herätään aamulla. Tässä on aika monta tuntia aikaa ja sulla tulee olemaan vielä suht ikävät oltavat siinä, mutta se ei ole syy herättää meitä, eikä sua kuitenkaan päästetä siitä pois. Ymmärrätkö?

- Ymmärrän, Mira huokaisi.

- Samasta syystä muuten opit arvostamaan ruokaa, jatkoin siitä mihin Anniina oli lopettanut. - Mikäs sun painoindeksi olikaan..hmm, sä painat 66 kiloo ja oot 170 pitkä. Siitä tulee...

- Melkeen 23, Mira vastasi vähän häpeillen.

- Sä tiedät sen itsekin siis, kysyin?

- Minkä?

- Että se on vähän outoa jos orjan paino on minimin yläpuolella, koska sille ei ole meidän kannalta mitään tarvetta.

- Niin... Hmm... Eli mut siis laihdutetaan sopivaksi?

- Sulle tullaan antamaan vain sen verran ruokaa että pysyt jossain alipainon ja normaalipainon rajamailla, eli ei yhtään ylimääräistä, muttei oikeastaan liian vähänkään. Ruoan monipuolisuudesta ei tingitä silti.

- Niin Mira, katsos ei ole mitään syytä miksi orjaa pitäisi ruokkia enempää kuin millä se tulee toimeen, Anniina sanoi ja jatkoi: - Nyt aluksi sä saat aika kevyttä ruokaa jotta noi kilot lähtee, ja sitten vähän lisää kaloreja että pysyt sellaisena. Joku kymmenen kiloa pois, riippuen ihan miltä alat näyttää.

- Kymmenen? Mira kysyi. - Eikö se oo aika paljon..mun ulkonäkö muuttuu.

- Se on sulle sopiva paino, totesin. - Sä oot meidän ja me päätetään myös siitä mitä sä saat painaa.

- Mä ymmärrän... Jos mä miellytän laihempana enemmän niin..., Mira vastasi mietittyään hetken.

- Samalla sut laitetaan liikkumaan päivittäin, että saat vähän lihaksia ja kuntoa. Joo mutta niin, keksi itsellesi rangaistus sen varalta, että sut pitää irrottaa vessassa käyntiä varten kesken yötä, sanoin.

Mira oli hetken hiljaa ja vastasi: - No kun te haluutte että mä laihdun, niin huominen ilman ruokaa?

- Käy. Mutta nyt pysyt hiljaa. Nähdään aamulla.

- Hyvää yötä ja muistakaa mua jos ootte yöllä hereillä..., Mira huokaisi.

- Muista sä miettiä miksi me jätettiin sut siihen. Ja mieti sitäkin että sä valvot myös ensi yön. Se tulee olemaan aika kidutusta, ja niin kovin oikein sulle, Anniina sanoi ja napsautti valon pois.

Katselimme tummaa hahmoa lattialla, jonka yläruumis huojui hiljalleen hengityksen tahdissa.

- Siihenpä jäi, eikä nuku, Anniina kuiskasi ja virnisti.

- Siinäpä riutuu, ja ihan syystä, niskuroiva liha. Hah, väsyneet jutut jo. No, onhan se meidän oma orja.

- Noo... Oma ja oma, katotaan nyt kestääkö se kovan kurin ja kaikki meidän oikut.

- Toivotaan. Mä jotenkin haluaisin pitää sen.

- Se on hyvän näköinen, siksi sä sen haluat, Anniina nauroi. - Mutta mä haluan alistaa sen hitaasti ja kokonaan. Siitä tulee mun täydellinen orja ja lelu, ja jos se ei onnistu niin haluun vaihtaa sen. Ja sen pitää oppia nuolemaan mua just oikein...

- Johan toi kaikki on sovittu. Kyllä siltä siivet taitetaan, älä huoli. Mennään. Mä oon väsy.



Kirjoitanko jatkoa?