Mina

Kun Vilhelmiina näki meidän kääntyvän mutkan takaa, hän yksinkertaisesti antoi periksi ja lysähti polvilleen.

Olimme juosseet hänen perässään pitkin Kosovon vanhankaupungin pimeitä, valaisemattomia kujia jo lähes puolen tunnin ajan. Ilta oli kesäinen ja hiostavan kuuma, kaskaiden siritys kuului väkevästi tuoksuvista kadunvierusten lehtipuista. Vaikka Vilhelmiina oli naiseksi hyväkuntoinen, juoksi Cooperin testissäkin hyvänä päivänä 3000 -ehkä 3200 metriä, ja uskomattoman sitkeä, hän oli pienikokoinen ja tekemämme nopeat pyrähdykset ja hellittämättömänä jatkunut takaa-ajo saivat hänen voimansa loppumaan. Huohottaen ja hikisenä, yhä polvillaan luutnantti Vilhelmiina Heikkinen kääntyi kohtaamaan meidät. Pete oli jo hidastanut etenemisensä kävelyksi, itse hölkkäsin kevyesti muutaman askelen hänen perässään.

Vilhelmiina katsoi lähestymistämme ahdistunut ilme kasvoillaan. Umpikujaa ympäröivien rakennusten seinät rajasivat tilaa joka puolelta, pakomahdollisuutta ei ollut. Kun pääsimme hänen viereensä, vanha itsepäisyys pyrki esiin ja hän nosti leukaansa uhmakkaasti. -Te ette tule selviämään tästä ilman seuraamuksia, tiedättehän..., hän aloitti mutta Pete tarttui kiinni hänen vihreän paitapuseronsa rinnuksiin ja kiskaisi hänet itseään vasten. -Luutnantti pitää nyt vain suunsa kiinni.

Siirryin Vilhelmiinan taakse samalla kun Pete suuteli häntä rajusti rusentaen suulle. Nappasin baretin tytön päästä ja heitin sen maahan. Vaaleat ranskalaiselle letille punotut hiukset välkehtivät kujan hämärässä valossa. Vilhelmiina alkoi vastustella ja raapi Peteä yrittäen työntää hänet pois kimpustaan. Painoin polveni Vilhelmiinan polvitaipeisiin ja nopealla nykäisyllä saatoin hänet pois tasapainosta, kaataen hänet selälleen makaamaan. Pete vilkaisi minua virnistäen loikatessaan Vilhelmiinan päälle hajareisin istumaan.

Asetuin tytön pään viereen kyykylleni ja nopeasti nappasin kamppailevan Vilhelmiinan käsistä kiinni ja vedin ne hänen päänsä ylitse painaen ranteet polvieni väliin ja pidellen niitä tiukasti. Pete napitti jo tottunein käsin tytön paitapuseron ylänappeja auki. Tytön ylävartalo oli siro kuin ballerinan ja jokainen lihas erottui tiukan fyysisen harjoittelun myötä selkeästi. Teelautasen muotoisia pieniä tisuja verhosivat yksinkertaiset mustat urheilurintaliivit. Pete istui hetken paikoillaan, ihaillen allaan rimpuilevan tytön kaunista vartaloa ja avutonta tilaa. Pitelin yhä Vilhelmiinan käsiä ja painoin hänen kyynärvarsiaan kujan halkeilevaa asfalttia vasten.

Pete nosti Vilhelmiinan liivit pois paikoiltaan ja alkoi silitellä tytön vaaleanpunakärkisiä tisuja karheilla kourillaan. -Noin, noin, niin silkkiset ja ihanat, Pete huohotti ja nipisteli tytön nipukoita. Vilhelmiina rimpuili, sylki ja potki muttei mahtanut kahden isokokoisen miehen ylivoimalle mitään. Pete kumartui nuolemaan rintoja ja leipoi niitä yhä kovakouraisesti käsillään painaessaan suunsa Vilhelmiinan kaulalle ja purressaan siihen kevyitä jälkiä. Aloin itse nopeasti kiihottua ja halusin Vilhelmiinan ihanasta vartalosta osani.