Miia

NÄYTÖS I

Hymyilin aurinkoisesti kilpaa taivaalla loistavan kilpasisaren kanssa. Olin hyvällä tuulella ja annoin sen näkyä. Hengitin syvään ja nuuhkin kesää. Elämä sykki ympärilläni. Keskikesän kauneus. Minä tunsin sen elävänä sormissani. Perhosen lepatus vatsassani ja tuntui, miten kulmahampaani olisivat kasvaneet puremaan ja hameeni alla liehuisi kissan viekkaudella punainen häntä. Piru minussa. Itse saatana. Minä halusin rakastaa.

Otan käsilaukustani tupakan ja vien sen huulieni väliin. Huulipuna värjää valkoisen filtterin. Herratupakkaa. ”Klik!” ja imen tuulenvireissä väpättävästä liekistä punaisen hehkun. Verisuonet supistuvat, varpaat tuntuvat kipristyvän savun etsiessä tiensä keuhkoihin. Poimin savukkeen huulieni välistä raukein liikkein ja silmät nautinnosta kiinni puhallan savut ulos. Tuoli minua vastapäätä liikahtaa levottomasti asfaltin pintaa vasten. Avaan hitaasti silmäni. Poika ei ole sanonut mitään, mutta tupakka sormissani saa hänet liikkumaan levottomasti. Naurahdan hersyvää naurua. Poika on suloinen. Tai eihän se mikään poika enää ole. Nuorempi kuitenkin. Lapsenkasvoinen ja niin täynnä elämää. Tunnen salaa kateutta häntä kohtaan. Silmät harhailevat kasvojeni ja savuavan tulipään välillä. Itsevarmuus on karissut matkalla jonnekin. Nöyrä koira.

En anna ilmeenikään näyttää pirua sisälläni, mutta hän tietää sen. Hän rakastaa sitä pirua. Poika haluaa minun satuttavan häntä. Poika haluaa pelätä. Puhumme maailmanmenosta, tyhjänpäiväisyyksiä ja kesäpäivän kirvoittamia ajatuksia. Poika hakee minulle jääveden, paljon jäitä kuten pyysin. Katselen virnistellen farkkujen verhoamaan takamusta hänen kävellessään tiskille. Hän on kiusallisen tietoinen siitä ja väläyttää minulle ujon hymyn. Vastaan siihen. Hellyyttävä otus. Hänen istuuduttuaan takaisin, otan jääveden ja imen sen pillillä puoliväliin. Kylmää. Se tuntuu hyvältä auringon paahteessa, kun iho hehkuu. Silittelen hänen kättään pöydällä, hamuan pojan sormia yksi kerrallaan ja annan omien sormieni liukua niiden lomassa. Kosketus on kevyt ja hellä.

Toinen puoli minusta ei haluaisi satuttaa häntä. Liian kiltti, liian viaton. Tekisi mieli sanoa, että älä anna minun rakastaa sinua. Älä tänään. Mutta en puhu mitään. Ei poika viaton ole, tiedänhän minä sen. Silti tunnen, kuinka tahrisin jotain sillä pirulla, joka asuu minussa. Sillä pirulla, joka ei muulla tavoin osaa rakastaa. Ja toinen puoli… Minussa tykyttää ja sykkii. Kiima saa hengittämään asteen verran nopeampaa, hiukan syvempään. Leijun hyvän olon tunteen taivaassa. Poika tietää, että rakastan häntä. Se on ainut, mitä hän haluaa. Minun sormeni hänen sormiensa lomassa. Kosketus yhä niin pehmeä, että hädin tuskin voi tuntea. Otan pojan etusormen omieni väliin ja vedän samalla henkoset. Tuhkaa varisee tuulen vietäväksi.

Poika ei ehdi reagoida mitenkään, kun etusormeni kynsi uppoaa pojan etusormen kynnen alle. Kipeää tehden herkkään ihoon, sormen ja kynnen väliin. Tunnen nykäisyn, kun poika refleksinomaisesti aikoo ensin vetää kätensä irti, mutta tiukka otteeni saa hänet pysähtymään. Jännittynyt käsi laskeutuu pöytää vasten Muut sormet puristuvat kämmeneen. Katselen pojan kasvoja. Kipu ehtii silmiin asti, joissa leijuu ensin pelko, sen jälkeen uhma ja lopulta nöyryys. Ilmekään värähtämättä poika katsoo minua takaisin, puree huultaan. Painan kynttäni kovempaa ihoon jättäessäni siihen jälkiä. Huuliltani kuuluu kuiskauksena kevyt hyssytys ja poika katsoo yhä takaisin urhoollisena. Ilme anelee lopettamaan. Vielä vähän, näytä mulle vielä vähän, ajattelen eikä kukaan ympärillämme huomaa mitään. He näkevät vain kaksi ihmistä ja kosketuksen. He luulevat sitä rakkauden kosketukseksi. Se on rakkauden kosketus.

Irrotan otteeni. Poika vie irvistäen sormen suuhunsa. Ai helvetti, purkautuu pojan huulilta, mutta minä vain hymyilen. Kysyessäni, pitikö poika siitä, hän nyökkää kiltisti. Tiedän, että hän piti. Pojan hengitys on raskas ja silitän rauhallisesti pojan polvea pöydän alla. Se värisee jännityksestä. Karistan tuhkaa maahan. Tulipää hehkuu punaisena, filtterissä huulieni jäljet.

Imiessäni pillillä viimeisen vesitipat jäiden seasta poika kertoo, miten ihana olen, kun.. mutta ei osaa jatkaa lausetta ja jää ujosti hieromaan sormeaan, jossa yhä loistavat kynnenjälkeni punaisina viiruina. Poika itse on ihana. Kiltti ja kaunis. Sanon sen, ja tiedän sen olevan hunajaa hänelle. Hymy leviää korviin. Juuri tuota hymyä hänessä rakastan. Tulipää saavuttaa filtteriä hitaasti, mutta varmasti. Pyydän poikaa ojentamaan kätensä ja poika tottelee. Sama käsi, jonka sormea käsittelin. Käännän käden pöydälle kämmenpuoli ylöspäin ja poika tietää heti, miksi. Hymy pakenee kasvoilta jättäen jäljelle epäuskoisen katseen. Odottavan ja jännittyneen. Karistan viimeiset tuhkat tuulen mukaan.

Eniten nautin pojan reaktioista. Seuraan uteliaan eläimen lailla ilmeitä, silmiä, eleitä, kun punaisena hehkuva tulipää uppoaa kämmenen ihoon. Poika irvistää ja uikuttaa hiljaa kurkussaan. Polvi tärisee reittäni vasten, mutta poika ei vedä kättään pois. Ei tälläkään kertaa. Pojan katse tuijottaa savuketta jota sormeni pyörittävät tottunein liikkein kämmenen pintaan. Katso mua, käsken lyhyesti ja pojan hätäiset silmät etsivät katseeni. Pyöräytän muutaman kerran ja tiputan sitten tupakan maahan. Tumpattu jälki hehkuu punaisena kämmenessä. Sattuu, sattuu, sattuu, pojan silmät kirkuvat, mutta suu ei muodosta sanoja. Poimin vesilasistani jääkuution ja painan kämmeneen ja annan pojan puristaa kätensä nyrkkiin sen ympäri. Pojan keskittyminen herpaantuu ja hiljainen kirosanojen litania tulvii ilmoille pojan puristaessa jääpalaa silmät kiinni. Tunnen outoa sääliä ja surua poikaa kohtaan. Hellyys valtaa mieleni ja nostan käteni silittämään pojan poskea. Kehun häntä hiljaa ja vain odotan. Tunnen pulppuavaa voimaa sisälläni.

NÄYTÖS II

Neljän seinän sisälle ei helle pääse. Tuuletin hurraa tasaista hurinaansa pöydällä kääntyen edestakaisin kömpelöin, nykivin liikkein. Poika istuu edessäni lattialla ja kumarrun suutelemaan häntä samalla kun availen headharnessin remmejä. Haluaisin upottaa kulmahampaani pojan olkapäähän ja niskaan. Purra ja jättää merkit. Pojan kättä koristaa sideharso kiertäen kämmentä. Sitä tulisi särkemään vielä ja ohikiitävän hetken sisälläni vihlaisee katumus. Ei minun saisi näin tehdä, vaikka poika sitä haluaakin. Minun täytyisi olla järkevä ihminen, osata sanoa EI, kun poika pyytää. Mutta vain ohikiitävän hetken, vain lyhyen ohikiitävän. Rakastan poikaa liikaa ollakseni järkevä. Rakastan poikaa näin ja poika haluaa sitä. Minun omani.

Irrotan huuleni pojan huulilta ja käskytän suun auki. Hetken mielijohteesta valutan pitkän sylkinoron pojalle, joka nieleskelee sitä kiltisti. Kiltti narttukoira, virnistän ja painan suitsien kuolaimet pojan suuhun. Näppärin liikkein kierrän remmit kiinni ja kiristän soljet. Pojan hampaat purevat kuolaimia. Onko hyvin, kysyn ja poika nyökkää. Nyhdän vielä hiuksia pois remmien alta ja katselen sitten ponipoikaani. Pikkuinen huoranarttuponipoika. Kaunis. Iho on auringon ruskettama, silmät kuin tähdet. Mustat nahkaremmit kiristävät kuolaimet suuhun ja ponipojalla on ponikorvat.

Nykäisen ohjista pojan istumasta kontilleen. Kuulen pojan yrittävän nieleskellä kuolainten takana, mutta ensimmäinen kuolanoro valahtaa leualle. Kierrän pojan taakse ja vedän pojan boxerit pois. Nätti takamus odottaa minua. Vaaleat pakarat. Annan sormieni lipua niiden pintaa enkä malta olla läpsäisemästä niitä pariin kertaan avokämmenellä. Ponipoikani säpsähtää sitä, mutta ei väistä. Kämmen jättää punertavan jäljen. Pursotan sormilleni viileää liukkaria ja potkin samalla pojan jalkoja leveämmälle. Levitän pojan suloisia pakaroita ja upotan sormeni levittämään liukkaria. Kuulen pojan hengityksen kiihtyvän sormieni pyöriessä peräaukolla ja liukuessa välillä sisään. Runkkaan pojan mieliksi hetken sormillani ja seuraan hymyillen pojan malttamatonta kiemurtelua sormiani vasten.

Mutta ei liikaa hyvää, ei kerralla. Jokainen nätti ponipoika tarvii hännän, juttelen pojalle ja hännällinen anustappi liukuu kevyesti lämmiteltyyn aukkoon. Poika uikuttaa kuolainten takana ja nykäisen ärtyneenä ohjista. Ole nyt hiljaa jo… Annan sormieni juosta läpi silkkisen pehmeän ponihännän ja astun taaksepäin. Kokonaisuus on kaunis. Poika kääntää päätään minua kohti ja heilauttaa varovasti takamustaan niin, että häntä heilahtaa. Hakee hyväksyntää. Rapsutan hiukan ponipoikani päätä. Poika yrittää nieleskellä leualle valuvaa kuolaa. Talutan ponipoikani keskelle lattiaa pojan konttiessa kiltisti perässä ohjia seuraten. Niin helppo, niin nöyrä. Kuin huomaamatta poimin pöydän kulmalta raipan käteeni.

Paikka, komennan ja poika jää odottamaan. Kyykistyn pojan kasvojen eteen ja nykäisen pään leuasta ylös. Katselen hetken, miten kauniilta poika näyttää ja pojan silmistä huokuu halu. Pyyhin kämmensyrjälläni kuolaa pojan leualta ja levitän pehmein liikkein pitkin kasvoja, nykäisen kuolainrenkaista. Selitän pojalle, miten kunnon ponipojat saa raippaa perseelle ja kunnon ponipojat ottaa raippaa kiltisti vastaan eikä yhtään valita. Poika kuuntelee minua ja katsoo himosta kiiltelevin silmin. Ääneni on rauhallinen, pehmeä. Sormiani syyhyää, kun ne hipelöivät raipan vartta. Käsi puristuu väkisin ympärille. Huomaan, miten poika varoo nojaamasta sideharsolla paketoituun käteensä koko painollaan.

Lasken irti otteeni, nousen ylös ja käteni puristaa raipan vartta. Annan ohjien löystyä hiukan ja komennan pään lattiaan. Poika ei vastustele, vaan painaa poskensa mattoa vasten. Silmät kiinni, tiedän, vaikka en näe. Ensimmäinen raipan isku on malttamaton, haparoiva. Poika ulvahtaa tukahtuneesti mattoa vasten. Näpäytän raipalla kevyesti poikaa takaraivoon. Eksä osaa olla hiljaa, vitun narttu. Käsi hakee kohtaa uuteen lyöntiin. Nahkaläpyskä viistää oikeaa pakaraa ja jättää punaisen raidan. Enää poika ei äännähdä, liikahtaa vaan. Painan varovasti jalallani pojan päätä niskasta lattiaan ja annan voiman virrata olkapäästäni ranteen kautta raipan varteen. Toinen, kolmas, neljäs. Poika värisee allani, heijaa itseään edestakaisin iskujen koventuessa.

Punaiset viirut peittävät pakarat ja hännän jouhet heilahtelevat raipan ilmavirran mukana. Välillä pysähdyn. Hivelen vain kevyesti pakaroita ja selkää antaessani pojan hengähtää. Kehun hiljaa, lämpimällä äänellä. Minä rakastan tuota poikaa. Kysyessäni, haluaako ponipoika lisää raippaa, poika pyörittää vähän takamustaan. Haluaa se. Poika rakastaa sitä, että sattuu. Että minä satutan. Ja raippa jatkaa lyöntien jakamista pitkinä, uuvuttavina sarjoina. Loputtomiin. Poika väsyy, ei jaksa olla enää hiljaa. Uikuttaa ja vikisee kuolaimiaan vasten, mutta en enää rankaise siitä. Poika keinuu edessäni muissa maailmoissa. Käteni vapisee. Poika on kuolannut mattoon märän läiskän. Voisin jatkaa loputtomiin kipeiden iskujen sarjoja.

NÄYTÖS III

Ohut verho parvekkeen oven edessä heiluu ilmavirrassa. On jo hämärää. Niin hämärää kuin kesäyönä voi olla. Pimein hetki. Istun sängyllä ja katselen ulos ikkunasta. Kauas, päämäärättömästi. Pojan pää lepää raskaana sylissäni. Pojan hiukset tuntuvat pehmeiltä käsissäni. Olen silittänyt pojan päätä jo pitkään. Olemme vain olleet tässä näin. Puhuneet hyvin vähän Tunnen kuin sisälläni olisi ehtymätön kaivo hellyyttä, jota purkaa. Poika nyppii sideharsoa kädessään. Kysyn pojalta, sattuuko käteen, ja poika vastaa, että vähän. Kumarrun antamaan suukon pojan otsalle. Olen väsynyt. Ajatukset sekaisin, mutta väsynyt. Kysyn pojalta, haluaisiko poika jo nukkumaan, mutta tämä pudistaa päätään. Ei ihan vielä. Poika kiittää minua. Mistä hyvästä, kysyn. Rakkaudesta, hän vastaa. Silmissäni on kyyneleitä.