Liisa

Kun Saul heräsi, aurinko oli jo korkealla. Edellisen illan ja yön seikkailut tulivat hänen mieleensä, mutta niiden nostattama mielihyvän hymy haipui pian, ja vaihtui huoliksi. Hän kurkisteli piilopaikastaan tuuheiden pensaiden suojasta, mutta mikään ei rikkonut luonnon rauhaa. Vieläköhän Saulia etsittiin? Pitäisikö hänen pysyä piilossaan, vai jatkaa pakoaan kauemmas? Jos minut saadaan kiinni, olen kuoleman oma, Saul mietti. Se on rangaistus niille, jotka uskaltavat koskea ruhtinaan vaimoihin.

Saul ajatteli ruhtinatar Sofiaa, joka oli opettanut Saulille, miten ihanan nautinnon nainen saattoi miehelle tarjota. Ruhtinatar makasi nyt sotilaiden kynsissä sidottuna. Mitä hänelle tapahtuisi? Hänet vietäisiin tietenkin puolisonsa, ruhtinas Rufuksen luo. Millaisen rangaistuksen ruhtinas määräisi kolmannellekymmennelleseitsemännelle vaimolleen, joka oli karannut haaremista, ja pettänyt häntä maalaisnuorukaisen kanssa? Määräisikö hän kauniin ruhtinattaren kuolemaan? Sulkisiko yksinäiseen vankityrmään?

Entä miten kävisi uljaalle upseerille, joka oli auttanut Saulin pakoon kiitokseksi siitä, että Saul oli antautunut hänen haluilleen. Pystyisikö mies peittämään oman osuutensa Saulin paosta? Tuskin, sillä ainakin vartijasotilaat ihmettelisivät, miten Saul oli päässyt irti kahleistaan. Toivottavasti upseeria ei tuomita kuolemaan, Saul pohti. Hän sentään pelasti henkeni.

Lisää murheita nousi Saulin mieleen. Isä ja äiti ja sisarukset pienessä kotimökissä olivat varmasti huolissaan, ja ihmettelivät, mitä Saulille oli tapahtunut. Heille pitäisi saada sana siitä, että Saul oli elossa! Oli kuitenkin liian vaarallista palata kotikylään, kiinnijäämisen riski oli liian suuri. Täytyisi löytää joku luotettava viestinviejä. Mistä sellaisenkin löytäisi?

Niin, Sauli pohti, mitä minä nyt oikein tekisin, mihin ryhtyisin. Kotiin ei ollut palaamista, ja kotikylä oli ainoa paikka maailmassa, minkä Saul tunsi. Hän oli aina kuvitellut elävänsä lopun ikänsä kotikylässä, auttavansa vanhempiaan viljelemään maata, menevänsä jonain päivänä naimisiin ja perustavansa perheen, perivänsä kotimökin vanhempien kuoltua ja lopulta luovuttavansa sen poikansa perinnöksi oman kuolemansa kynnyksellä. Nyt tuo rauhaisa ja turvallinen tulevaisuudenkuva oli ikiajoiksi häneltä riistetty.

Minun täytyy lähteä jonnekin kauas, missä minua ei tunneta ja missä voin elää rauhassa, ettei koko ajan tarvitse pelätä kiinnijäämistä ja kuolemantuomiota, Saul ajatteli. Mutta millainen mies hän olisi, jos ajattelisi vain itseään, hän heti katui. Minun täytyy ensin pelastaa ruhtinatar Sofia!. Sitten voimme paeta seudulle, jossa voimme vapaasti asua yhdessä, ja nauttia siitä ilosta, jota pystymme toisillemme tarjoamaan. Niin se oli. Jos Saul nyt jättäisi ruhtinatar Sofian pulaan, hän ei voisi ikinä antaa itselleen anteeksi.

Tulkoon siinä yrityksessä ennemmin sitten vaikka kuolema, Saul ajatteli urhoollisesti. Minä aion tehdä kaikkeni ruhtinatar Sofian puolesta!

***

Ensi töikseen Saul etsi kotikylään johtavan tien, väijyi piilossa sen ohikulkijoita, kunnes kävi niin hyvä tuuri, että tuttu naapurinisäntä asteli tiellä poispäin kotoa. Häntä Saul uskalsi puhutella, ja lähettää hänen mukanaan viestin vanhemmilleen. Ukko oli menossa naapurikylään ja palaisi jo samana iltana. Hän lupasi heti kotikylään palattuaan viedä Saulin terveiset vanhemmille.

Naapurin ukolta Saul sai myös kuulla, että huhut Saulin pidätyksestä ja paosta kiersivät jo kotikylää, ja että uljaan upseerin johtama sotaväki oli lähtenyt ruhtinatar Sofian kanssa kohti Vuorten kaupunkia.

Ovat jättäneet sinusta etsintäkuulutuksia kaikkialle, ukko kertoi. - Sinuna lähtisin visusti vastakkaiseen suuntaan ja etsisin onnea sieltä. Tätä minun ei ehkä pitäisi sinulle kertoa, mutta sieltä pohjoisesta saattaisit löytää oikean isäsikin. Olet kai itsekin ihmetellyt, kuinka olet tuollainen vaalea ja sinisilmäinen, ihan erilainen kuin sisaruksesi. Ihan oikean isäsi kuva sinä olet, samanlainen kaunis nuorukainen hänkin oli. Pysähtyi kylään matkallaan, ja iski silmänsä äitiisi - eikä tainnut äitisikään vastustella. Aina ihmettelin äitisi puolisoa, miten kasvatti sinut kuin oman poikansa.

Kylläpä minun maailmaani nyt ravistellaan, Saul ajatteli. Ensin meni siveyslupaukset, ja nyt saan kuulla, etten olekaan isäni poika. Mutta uutiset etsintäkuulutuksista olivat huonoja, Saul pohti. En mitenkään voi mennä suorinta tietä Vuorten kaupunkiin, minun täytyy käyttää kiertotietä, liikkua öisin ja piilotella päivisin. Toivottavasti ehdin kaupunkiin, ennen kuin ruhtinatarelle tapahtuu mitään!

***

Niin siis alkoi Saulin taivallus kohti Vuorten kaupunkia. Hän kulki yöt ja etsi päivän sarastaessa mahdollisimman hyvän piilopaikan, jossa sitten nukkui ja odotteli iltaa, että pääsisi taas jatkamaan matkaansa. Hän söi, mitä luonnosta löysi, mutta hänellä oli aina nälkä, ja niin hän oli pakotettu varastamaan syötävää talonpoikien kellareista ja ruoka-aitoista.

Yhdellä tällaisella ryöstöretkellä Saul yllätettiin itse teosta. Juuri kun hän oli pistämässä nuttunsa kätköihin herkullisia leipiä, joita aitasta löysi, aitan ovi narahti ja oviaukossa seisoi nainen. Oli vaikea sanoa, kumpi pelästyi enemmän, mutta ensi säikähdyksen mentyä ohi, molemmat alkoivat katsella toisiaan mielistyneinä. Nainen oli nuori, runsasmuotoinen ja hauskannäköinen, ja kun Saul selitti olevansa vain nälkäinen matkamies, jolla ei ollut penniäkään rahaa millä maksaa ruokansa, nainen alkoi sääliä kaunista nuorukaista, eikä ollenkaan ollut varkaalle vihainen.

- En tiedä, miksi piilottelet näillä syrjäseuduilla ja yrität varastaa leipiäni, mutta kovin kaunis nuorukainen olet, ja minun mieheni on ollut jo viikkoja poissa, nainen sanoi silmät vilkkuen.

- Eihän miehesi vain yllättäen palaa, Saul kysyi huolestuneena, mutta verevä nuori emäntä vakuutti, ettei siitä ollut pelkoa.

- Mieheni on ruhtinas Rufuksen sotajoukoissa ja palaa vasta kuukausien kuluttua. Kovin olen ollut yksinäinen täällä salomökissä ja kaivannut seuraa, nuori nainen valitti. - Tule sinä, kaunis nuorukainen, ilahduttamaan minua ja auttamaan leipomistyössä, jota niin mielelläni kanssasi tekisin. Ja jos olet oikein ahkera leipomaan, saat palkkioksi lämmintä nisua.

Saul ei ollut varma, mistä leipomisesta nainen puhui, mutta sisällä talossa se pian hänelle selvisi. Nuori nainen tarttui Saulin käteen ja vei sen rinnoilleen.

- Kas siinä taikinaa, jota haluan sinun vaivaavan.

Saul muisti, että oli ruhtinatar Sofialle luvannut antaa iloa mahdollisimman monelle naiselle, eikä hän alkanut enää pohtimaan aiempia siveyslupauksiaan. Nehän oli annettu kotijumalille, ja hän oli joutunut kovin kauaksi kotoa! Kovin mielellään Saul alkoi alustustyöhön, jota nainen häneltä niin innokkaasti vaati. Hän oikein upotti molemmat kätensä ihanasti hyllyvään taikinaan, jonka huumaavan kauneuden hän hitaasti paljasti silmiensäkin iloksi. Saul yritti muotoilla taikinaa parhaan taitonsa avulla naisen toiveiden mukaisesti, vaikka tunsikin itsensä vielä oppipojaksi leipomisen vaativalla saralla.

- Ota poika-kulta suukin avuksi, jos kädet eivät riitä, nainen neuvoi, ja Saul yritti totella parhaan taitonsa mukaan. Nainen itse sen sijaan tuntui olevan oikein mestarileipuri. Hänkin oli paljastanut Saulin taikinan peitteensä alta ja alkoi asiantuntevin sormin tunnustella sitä. Pian nainen totesi tyytyväisenä, että ainakaan hiivaa seokseen ei tarvinnut enää lisätä. Saulin taikina oli kohonnut oivallisesti!

- Minun uunini on lämmennyt ja käy jo kuumana, nainen kuiskutteli Saulin korvaan. - On korkea aika, että työnnät mehevän kääretorttusi sisälle paistumaan!

Miten herkullinen paistos siitä tulikaan! Miten suloisesti Saulin kääretorttu kypsyi naisen uunissa!

- Sinun täytyy pitää sitä sisällä pitkään, nainen kuiskutteli Saulille. - Anna sen kypsyä kaikessa rauhassa, niin voimme lopulta maistaa satumaista herkkua. Se ei ole kypsä vielä, ei ihan vielä, mutta kohta, kohta pääsemme maistamaan maailman ihaninta makua...

- Se palaa kohta, se kärventyy, Saul huohotti.

- Nyt, nyt on aika, nainen viimein huusi. Nyt se on kypsää! Nyt tunnen sen suloisen maun! Oi mitä herkkua, mitä herkkua, mitä jumalaista herkkua, nainen kiljui Saulin korvaan. Saulkin tunsi kääretorttunsa kypsyneen, se oli suorastaan liian kypsää, se halkesi, se räjähti naisen uunissa, hillo sen välistä työntyi rajusti ulos ja Saulkin tunsi sen herkun aromit, jota ei ollut vielä liialti nuoren elämänsä aikana maistellut ja jonka makuun hän ei varmasti koskaan kyllästyisi.

***

Se oli kaikki todella hyvää ja kaunista, Saul ajatteli, kun illalla taas jatkoi matkaansa kauniin leipojattaren vastusteluista huolimatta. Mutta ei se sentään vetänyt vertoja sille, mitä ruhtinatar Sofian kanssa koin. Lähellä se oli, mutta ei aivan samanvertaista.

Sen jälkeen Saul kuitenkin tiesi, miten hankkia eväitä matkalleen. Milloin hän vain tapasi yksinäisen naisen, hän näyttäytyi tälle, kertoi olevansa pennitön kulkija, jolla ei ollut rahaa maksaa ruuasta, ja välkytteli sinisiä silmiään. Jo heltyivät niin neitsyet kuin armolliset rouvat, ja Saul pääsi jatkamaan matkaansa eväsreppu täynnä.

Aika usein matka jatkui myös yhtä kokemusta rikkaampana, sillä paljon mahtui maailmaan yksinäisiä naisia, tai naisia, jotka olivat tyytymättömiä aviomieheensä. Saul ei pihdannut lahjojaan, vaan antoi halukkaille naisille sitä, mitä nämä sorjalta nuorukaiselta halusivat. Eikä Saul pitänyt niin lukua siitä, olivatko naiset kauniita vai rumia; olivatko he nuoria, kypsässä iässä tai vähän sen ylikin. Jokainen nainen tuotti hänelle omanlaistaan nautintoa ja iloa, ja vaikka huolet kiinnijäämisestä, ruhtinatar Sofiasta ja kotiväestä varjostivatkin eloa, elämä tuntui sittenkin pehmeältä silkiltä poskea vasten.

Silti joka kerta, kun Saul jatkoi matkaa, sama ajatus täytti hänen mielensä. Se oli kaunista, se oli ihanaa, se oli nautinnollista. Mutta koskaan se ei ollut aivan sitä, mitä ruhtinatar Sofia oli hänelle tarjonnut.

***

Eräänä helteisenä päivänä Saul heräsi aamulla etsimässään piilopaikassa yltä päältä hiessä. Oli todella kuuma! Saul oli aamulla suojaa hakiessaan nähnyt lähellä järven, ja nyt hän pohti, uskaltaisiko lähteä järvelle uimaan. Seutu vaikutti asumattomalta ja rauhalliselta, ja Saul vakuutteli itselleen, ettei mitään vaaraa ollut. Tuskin täällä päin edes tiedettiin hänen etsintäkuulutuksestaan!

Niinpä Saul uskaltautui hiipimään järven rantaan. Pensaiden suojassa hän heitti vaatteet yltään, ja sitten hän kahlasi ilkosen alasti kaislikon reunaa pitkin kohti syvempää vettä. Siellä hän polskahti uimaan vilpoisaan veteen ja nauttimaan helpotuksesta, jota raikas vesi toi hikevään oloon.

Mutta kun Saul aikansa pulikoituaan kääntyi kahlaamaan takasin, hän yhtäkkiä jähmettyi paikoilleen. Rannalla seisoi joku! Hän oli ehkä Saulin ikäinen, kaunis, tummatukkainen ja nauravasilmäinen nuorukainen, joka heilutti Saulille kättään iloisesti.

- Älä ujostele, tule rohkeasti vaan rannalle, nuori mies huusi, kun Saul seisoi paikallaan veden ulottuessa häntä vyötäröön. - Ei sinulla ole mitään hävettävää, ainakaan jos etupuoli ollenkaan vetää vertoja takapuolelle, jota sain jo äsken ihailla, poika jatkoi veitikka silmäkulmassaan.

Puhuupas kaveri rohkeasti, Saul ajatteli. Ei yhtään peittele kiinnostustaan. Mutta ei se ainakaan sotilas ole, joka olisi minua kiinni ottamassa, Saul päätteli, kun katseli nuoren miehen repaleisia vaatteita. Silti Saulia arastutti kahlata rannalle toisen niin avoimesti katsellessa ja seuratessa Saulin alastoman vartalon vähittäistä paljastumista veden alta. Kylläpä rannalle olikin matkaa ja kahlaaminen hidasta hieman mutaisesta pohjasta johtuen.

Vihdoin Saul oli rannalla ja vaikka vieras nuorukainen yritti jututtaa Saulia, Saul siitä piittamatta meni hakemaan vaatteitaan. Mutta ne eivät olleet enää siellä, minne Saul oli ne jättänyt!

- Vaatteitasiko etsit, tumma muukalainen kysyi nauraen. - Arvasin, että haluat viedä minulta ilon katsella sinua alastomana, ja niinpä päätin piilottaa ne.

- Kerro heti, minne olet ne laittanut, Saul vaati ja yritti näytellä vihaista, mikä toisen kujeellisten silmien alla oli hieman vaikeaa.

- Ensin sinun täytyy antaa minulle kunnon suudelma, vieras nuorukainen vaati.

Saul muisti, mitä oli henkensä pelastaneelle upseerille luvannut. Aina jos joku mies haluaisi häntä, hän oli luvannut antautua. Mutta toki se lupaus oli annettu hengenvaarassa, ei kai sellainen pakkotilanteessa annettu lupaus ollut sitova? Sillä iloittelu toisen miehen kanssa oli sentään syntiä, eikä Saul oikein ollut sellaisesta innostunut. Vaikka tämä nuorukainen oli kyllä kaunis, ja kovin nauravainen, ja tuli jo ihan liki. Entäs jos kuitenkin kokeilisin, miltä tuntuisi suudella tuollaista kaunista poikaa?

Ja sillä hetkellä Saul tunsi nuoren miehen kädet kietoutuvan ympärilleen, nuoren miehen vartalon painautuvan omaansa vasten, ja kuumat ja vaativat huulet liimautuvan omilleen. Se ei loppujen lopuksi tuntunut yhtään hassummalta!

- En tiedä mikä taivaasta pudonnut enkeli sinä olet, tumma nuorukainen kuiskutteli Saulin korviin, - mutta sen tiedän, että sinua minä olen kaivannut koko elämäni. Tule tänne pehmeälle sammaleelle, käykäämme sylikkäin, ja nauttikaamme nuoruutemme kuumana kiertävästä verestä!

Hieman itseään hämmästellen Saul antautui sylipainiin nuoren miehen kanssa. Siinä he temmelsivät sammal pöllyten ja Saul tutustui painiotteisiin, joita ei aiemmin ollut tiennyt olevankaan. Vastustaja oli paljastanut aseistuksensa komeuden, ja painin tuoksinassa Saul ehti hämmästellä tämän sapelin kokoa ja uljuutta. Ei aikaakaan, kun Saul tunsi jo kiusausta ryhtyä kunnolliseen sapelitaisteluun tämän komean nuorukaisen kanssa, minkä taistelutoverikin pani mielihyvällä merkille.

Alkoi kiivas sapelien kalistelu, mitä raju huohotus säesti. Kumpikin tavoitteli ratkaisevaa pistoa, mutta ajan myötä Saul jäi puolustuskannalle, ja hänen täytyi laskea suojaustaan kohtalokkaasti. Tumma nuorukainen työnsi sapelinsa syvälle Saulin sisuksiin, mutta Saulin hämmästykseksi hän ei kokenutkaan pelkkää kipua, vaan uudenlaista nautintoa, jota taistelukumppani taitavasti sapelia käyttäen vielä lisäsi ja pitkitti. Sitten tumma nuorukainen survaisi viimeisen työnnön, hän oli päässyt maaliinsa ja nautti voitostaan riemukkaasti karjahdellen. Se kaikki oli liikaa Saulille, myös hänen taisteluintonsa alkoi purkautua ja hän nautti ähkien uudesta kokemuksesta.

- Sepäs vasta ottelu, tumma nuori mies huohotti tyytyväisenä Saulin korvaan. - Mutta tuli tarpeeseen. Alkaa jo taidot ruostua, kun ei ole päässyt pitkään aikaan harjoittelemaan. Minä olen muuten Julius, kaunis tummatukka esittäytyi. - Entinen ruhtinas Rufuksen palveluspoika, joka kyllästyi olemaan ruman ruhtinaan sängynlämmittäjä, ja piileksii nyt metsissä enkeleitä etsimässä.

- Ja minä olen Saul, entinen maalaispoika, joka sai maistaa karanneen ruhtinatar Sofian suloutta, ja joka nyt on matkalla pelastamaan sydämensä valtiattaren.

- Erittäin hauska tutustua, sanoi Julius, - ja alastomat nuorukaiset kättelivät toisiaan virallisesti.

Sillä lailla Saul tutustui Juliukseen, josta hän sai oivan ystävän ja seuralaisen seikkailuihin, jotka odottivat nuorukaisia jo aivan kulman takana.

JATKUU