Miia

Laitoin tarinan otsakkeen BDSM alle, vaikka tarina ei välttämättä täytäkään perinteisessä mielessä BDSM:n kaavaa. Mielestäni kategoria oli kuitenkin näistä sopivin. Palaute on tervetullutta.

*******************

Sinä erotuit joukosta niin selvästi, etten voinut irrottaa katsettani sinusta. Eteeni kellertäväksi kuluneelle terassipöydälle levitetty City-lehti menetti otteensa minusta. Tuulenvire tarrautui sivujen nurkkiin ja väpätti niitä tuulessa. Tuuli tarttui hiuksiini asti, puikkelehti niiden lomassa ja lennätti yksittäisiä hiuksia kasvoilleni. Aurinkolasit piilottivat katseeni. Olin siinä kuin kuka vaan, katselin jokirantaa ja lokkien leikkiä, ihmisiä kadulla. Olin ei kukaan, olin massaa. Appelsiinimehu korkeassa ja naarmuuntuneessa lasissa oli kylmää. Pyöritin pilliä neuroottisesti pitkin lasin pohjaa, tein pyörteitä, jotka pyörivät hetken ja katosivat sitten. Pyöräytin uudelleen.

Nautin siitä, että saatoin katsella ohivaeltavia ihmisiä kuin sivustaseuraajana. Hain heistä kiinnekohtia ja pohdin heidän elämäänsä. Tarkkailin yksityiskohtia. Sinä olit ohivaeltava ihminen. Näin sinut jo kaukaa. Et ollut yksin, vaan vieressäsi käveli kaksi kaveriasi. Näin kuitenkin vain sinut. Tiedättehän elokuvat, jossa ulkopuolinen maailma kiitää nopeutetusti eteenpäin ja sinä vaan seisot sen keskellä. Minusta tuntui siltä. Viereisen pöydän keski-ikäinen setä nousi pöydästään, keräsi kahvikuppinsa ja taloussanomansa. Hyvä, anna minulle lisää näköalaa. Vaihdoin jalan toisen yli ja imaisin pillillä mehua. Kävelit lähelle, vielä lähemmäs. Katseeni seurasi tossuja, jotka tallasivat maata. Jokainen askel aiheutti värähdyksen. Päkiän alle jäänyt tupakantumppi, tyhjä karkkiaski, kivi asfaltilla. Astu päälle, tallaa, paina lyttyyn. Sydämeni nosti sykettään pykälän.

Katseeni painui alas lehteen, kun kävelit ohitseni. Terassin narukaide erotti meidät ja sai välimatkan tuntumaan sadalta kilometriltä. Kuulin äänesi ensimmäistä kertaa. Kaunis ääni, ässä särähti hiukan. Hiukan ylimielinen, hiukan liian kova puhetapa. Se sai niskavillani nousemaan pystyyn. Et ikinä milloinkaan puhuisi minulle noin. Puristin lasia sormenpäät valkoisena. Olin lukevinani artikkelia, mutta vain silmäni seurasivat kirjainsarjoja paperin pinnassa. Minä olin niin täynnä sinun läsnäoloasi, että imin vain sitä itseeni. Askeleesi ohittivat minut nopeasti, aivan liian nopeasti. Nostin katseeni ylös ja huokaisin hiljaa. Hetki elämästä.

Mutta askeleet pysähtyivät, kääntyivät. En voinut kääntää päätäni, mutta annoin lokkien kirkunan ja autojen äänien seasta korvieni poimia puheesi, joka ei kadonnutkaan, vaan pysähtyi. Yritin erottaa sanoja, mutta ainut, mitä erotin oli loppuun huikattu moi. Sitten ei mitään.. Sydän jätti lyönnin väliin. Liikahdin levottomasti ja tuolinjalka raapi asfaltin pintaan harmaan naarmun.Odotin. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen sinä olit siinä. Terassin ainut vapaa pöytä ja minulla oli näköyhteys. Istuit juuri siihen tuoliin, joka oli vinosti minuun päin. Laskit kädestäsi Koffin olutlasin terassipöydälle. Vaahtokerros lasin pinnalla lainehti hetken levottomasti ja vedit tuolin lähemmäs pöytää. Tuijotin sinua kuin enkeliä. Mietin, oletko sinä.

Ympärilläni ihmiset liikkuivat yhä kuin pahvisina statisteina. Heitä ei ollut. Joku pukkasi olkapäätäni ja pahoitteli sitä, mutta tyydyin tarjoamaan vain hätäisen hymyn. Pahvinen statisti. Annoin katseeni valua sinua pitkin. Hitaasti. Auringon vaalentamat hiukset, joihin tuuli tarttui yhtä hanakasti kuin omiini. Kevyesti latvoista taipuneet. Valkoinen, iso t-paita, johon osuvat valonsäteet saivat hohtamaan. Kuluneet, löysät farkut, joiden lahkeet olivat rispaantuneet takaa rikki ties kuinka monen kadun pintaan raapiutuneina. Valkoset tossut, elämää nähneet nekin. Annoin silmieni imeä sinua minuun. Kauniit kasvot, joita aurinko oli hellinyt. Enkeli. Huokaisin jälleen hiljaa. Katsoin kuin ohi seuratakseni rannassa nurmikolla leikkiviä lapsia, mutta lasien takana piilossa en nähnyt muuta. Suutani kuivasi. Appelsiinimehun pinta laski hitaasti hörppiessäni lasista.

Näit minut, vaikka olin valmistautunut olemaan massaa. Olin varautunut hukkumaan tapetteihin ja katoamaan ihmisjoukkoihin. Vilkaisit minua kerran, toisen. Hymyilin varovasti, hymyilit takaisin. Minuutit soljuivat eteenpäin ja ravintolan kaiuttimissa soi hiljaa säristen Destiny’s child. Olin täynnä täydellisyyttäsi ja ajatusten perässä ei enää pysynyt itsekään. Mielikuvitus laukkasi hullun lailla. Kaivoin käsilaukustani tupakat, kun huomasin lukeneeni 10 minuuttia samaa artikkelia ymmärtämättä vieläkään, mitä olin lukemassa. Taittelin lehden siististi pöydän kulmalle, josta joku näppäräsorminen sen vei samantien. Vedin ensimmäiset savut tupakasta ja verisuonet supistuivat kasaan. Mentholin maku levisi makuhermoihin. Täytyisi kohta hakea uusi lasillinen mehua. Kallistaessa lasia pohja näkyi jo.

Nostin katseeni havahtuessani siihen, että joku seisoi siinä pöydän toisella puolella peittäen auringon. Seisoit siinä, hymyssäsuin. Olit nostanut aurinkolasit pään päälle ja silmäsi sirristelivät kirkkaassa valossa. Sormissasi roikkui tupakka, etusormessasi leveä sormus. Kysyessäsi tulta tunsin käsieni tärisevän kaivaessani sytkää laukustani. Kysyit, voisitko istua seuraani etkä jäänyt odottamaan vastausta vetäessäsi tuolin allesi. Käteni kosketti omaasi ojentaessani tulta. Ihosi oli kuuma. Puheesi tahaton ylimielisyys sai minut kehräämään. Se yhtä aikaa ärsytti ja yhtä aikaa en halunnut mitään muuta kuin sitä sen tuomaa ärsytystä. Tyynen pintani alla myllersi, pimeä puoleni paukutteli kaappinsa ovia.

Jäit pöytääni istumaan. Tiesit, että halusin sitä. Puhuimme ja puhuimme lisää. Kellon viisarit raksuttivat eteenpäin. Toisen oluen jälkeen vaihdoit kokikseen. Olit niin kovin lähellä. Farkkuhameen verhoama reiteni nojasi kevyesti polveesi pöydän alla, mutta en tehnyt elettäkään siirtääkseni sitä. Nauroin vitseillesi ja vastailin kysymyksiisi. En kysynyt sinulta paljoakaan. Halusin vain kuunnella. Pidin sinusta. Ja halusin sinua. Ihminen toisensa perään vaelsi ohitsemme, joku joi kahvinsa viereisessä pöydässä ja lähti, seuraava kantoi olutta hänen tilalleen. Aurinko kiersi läpi taivaan.

Lopulta ei ollut muuta vaiohtoehtoa kuin lähteä. Asuit samalla suunnalla ja hiljalleen kävelimme vierekkäin samaan suuntaan. Kätesi laskeutui ristiselälleni ja annoin sen tapahtua. Kohta tietäisit ja kohta avaisit kaikki ne pimeät komerot minussa. Nauroin, mutta naurussa oli jotain sairasta. Pysähdyit kadunkulmaan. Sinun olisi käännyttävä tästä Oli hiljaista. Ne lokit, pirun kirkuvat lokit pitivät yhä konserttiaan, mutta kesäillan alkoi vallata hämärä. Minulla oli vahva olo. Sinä olit enkeli, tiesin sen nyt. Suloinen, kaunis lökäpöksyenkeli. Ja niillä enkeleillä olisi oma paikkansa. Niillä olisi vain yksi rooli. Annoin sinun etsiä sanoja hetken ja vain katselin sinua ylimielisesti. Kaappieni saranat paukahtivat yksi kerrallaan irti ovista.

Tartuin olkapäihisi ja työnsin sinut seinää vasten. Pölyinen seinä likasi valkoisen paitasi ja tunsin solisluusi sormieni alla. Tuosta noin, helppoa napsauttaa poikki, jos käyttäisi voimaa. Hämmennyit hetkeksi, mutta painautuessani sinua vasten ja suudellessani sinua sait itsevarmuutesi kiinni ja laskit kätesi lantiolleni. Huuleni painuivat omiasi vasten rajusti, haluten. Enkelin huulia on hyvä suudella. Vastasit kieleni leikkiin ja painaessani lantioni omaasi vasten, olin tuntevinani jotain kovaa ja elävää. Tuhma, tuhma enkeli. Tuhma saatanan narttuhuora vittu, ajattelin ja nuolin huuliasi entistä rajummin. Odotin auton ajavan ohitsemme minä hetkenä hyvänsä tai edes jalankulkijan yskäisevän paheksuvasti kävellessään ohitsemme kapealla jalkakäytävällä. Mutta ketään ei tullut. Oli vain minä ja sinä.

Sormeni liukuivat niskaasi pitkin ylöspäin ja upposivat hiuksiisi. Niistä sai hyvin otteen. Sormeni puristuivat nyrkkiin ja kynnet painuivat kämmeniini. Ynähdit hiljaa, kun tunsit kevyen tukistuksen. Olisin halunnut repiä kovaa, paljon kovempaa. Annoin sinun siirtyä suutelemaan kaulaani ja katselin ylös taivaisiin. Polvesi haki paikkaa reisieni välistä. Vitun nöyrä narttu, mutisin taivaalle ja kysyit kaulaani vasten hengästyneenä, että mitä sanoin. Tempaisin kädellä pääsi seinää vasten ja säpäsähdit. Katsoit minua hämmästyneenä ja olit nostamassa kättäsi hieromaan niskaasi, mutta ennen kuin ehdit muodostaa kirosanojen litanian huulillesi, toistin…

- Mä sanoin, et vitun nöyrä narttu, kai sä nyt kuulet? Silmissäni paloi kun katsoin sinua silmiin.

Et vastannut mitään, laskit käden vaan alas ja jäin odottamasan jatkoa. Tunsin voittaneeni. Helppo. Et sinä paljon vaatinut. Henkinen selkäranka poikki tuosta vaan, naps. Tiesin, että tuollaiset enkelit haluaa nöyrtyä. Naurahdin.

- Mä tiesin…. Just tollaset enkelit on just noin nöyriä. Muka vitun kovia jätkiä, mutta sä haluut olla se huoranarttu mulle, etkö haluukin? Myönnä pois, et sitä sä oot tässä.. sun.. pienessä.. päässä…miettinyt, eikö?..., hoin yhteen purtujen hampaiden välistä kiihkeästi katse silmiisi naulittuna ja retuutin päätäsi hiuksista edestakaisin.

Etkä sinä laittanut vastaan. Silmissä lyödyn eläimen katse.

- Oon…, vastasit hiljaa eikä siinä äänessä ollut enää tippaakaan ylimielisyyttä. Hyvä, minun ei siis tarvinnut näyttää vielä tiukemmin sitä, missä mennään.

Kiusasin sinua hankaamalla lantiotani sinua vasten ja katselin sinua silmiin. Toisen käteni sormet sivelivät kasvojesi piirteitä, huuliasi. Työnsin sormen suuhusi ja käskin imeä. Ime niin kuin kunnon huorapojat imee, niin. Nuolin poskiasi etkä sinä tehnyt elettäkään. Ei niin, ettetkö olisi helposti voinut minut siirtää sivuun, tarttua ranteistani kiinni ja irrottaa, vaan niin, että halusit näin käyvän. Tuollaiset enkelipojat haluaa löytää jonkun, joka määrää. Sellaisesta ne haaveilee runkatessaan.

Aurinko oli laskenut talojen kattojen taa ja kadulla lepäsi hämäryys. Satunnaisen ohiajavan auton valot valaisivat hetkeksi kasvosi lipuen sitten ohitsemme. En välittänyt kääntää edes katsettani. Katsokoon. Nähköön, kun narttuenkeli imee sormiani. Vedin lopulta sormeni suustasi ja pyyhin ne kasvoihisi. Kuolasi pitkin ruskettunutta ihoasi. Sylkäisin kasvoillesi. Käänsit päätäsi ja nipistit silmät kiinni. Näin, miten purit hammasta ja huomasin sivusilmällä, että olit nostamassa kättäsi. Avatessasi silmäsi jälleen, niissä näki raivon välähdyksen. En jäänyt odottamaan reaktiotasi.

- Älä edes yritä… Älä vittu edes yritä uhmata mua. Muista, mihin sä kuulut… Niin, niin juuri nöyräksi narttupojaksi, joka ottaa vastaan, mitä mä haluan antaa sille…, keskeytin ja tartuin kiinni leukaasi.

Laskit kätesi ja katseesi. Hengitykseni oli kiivas. Järki taisteli päässä, etten olisi upottanut kynsiäni syvälle ihoosi. Aina verinaarmuihin asti. Oli pakko irrottaa ote ja pyyhkiä sylkeni pitkin kasvojasi pehmein liikkein.

Jokin sinussa sai minut varmaksi siitä, että vaikka päästän irti, et sinä lähde pakoon. Vaikka irrotan otteeni, et sinä uhmaa minua. Sinä seuraisit kuin koira. Tunsin hurmosta ja rakkautta. Ja niin minä päästin irti. Irrotin sormeni hiuksistasi, annoin toisen käden valua leukaasi ja kaulaasi pitkin alas rinnallesi, puristin hetken t-paitaa kädessäni ja päästin lopulta irti. Kaivoin kuulakärkikynän käsilaukustani ja kirjoitin nopein, suttuisin liikkein puhelinnumeroni käsivarteesi. Kuin sairaana yksityiskohtana piirsin sydämen numeron perään. Sitten astuin askeleen taaksepäin.

Jäit nojaamaan seinään ja hengitit kiivaasti. Et tehnyt elettäkään lähteäksesi. Tiesin, että sinulla seisoi. Olin tuntenut sen koko ajan. Katseessasi oli yhtä aikaa raivoa ja jotain käsittämätöntä epävarmuutta.

- Vittu sä oot sairas…, huohotit tukahtuneella äänellä.

- Soita mulle… , tyydyin hymyilemään ja käännyin sitten kannoillani.

En katsonut taakseni, kun kävelin pois. En tiedä, missä vaiheessa lähdit. Kengät kopisivat tien pintaan. Kesti pitkään rauhoittaa hengitykseni. Kadulla vastaani tuli mies hodarikärryjen kanssa. Ostin häneltä hodarin kuoret koko hodarin hinnalla ja kävelin parin korttelin matkan jokirantaan. Etsin tyhjän penkin, istahdin siihen. Hodarinkuoret houkuttelivat lokit paikalle. Ajattelin sinua pieniessäni sämpylän kirkuville linnuille. Jostain syystä olin ihan varma, että soittaisit vielä. Hymyilin.