Kaupunki ympärilläni sykkii elämää. Yötä päivää. Kaupunki, Joka Ei Koskaan Nuku. Jos katsoisi suoraa alas, huimaisi. Seitsemännen kerroksen parveke tarjoaa jo asteen verran enemmän näköaloja. Hengitän pakokaasuja, värivaloja ja autojen torvikonserttia. Tuuli tarttuu puhaltamaani savuun ja vie sen mennessään. Aamuyön tunteina se tuuli ei enää lämmitä, vaan saa minut kietomaan takin ympärilleni tiukemmin. Olisi pitänyt ymmärtää pukea lämpimämmin, mutta en jaksa edes laahustaa parvekkeelta takaisin sisälle pukemaan lisää vaatetta. Poltan vain ketjussa ja imen itseeni elämää. Kellon viisarit kääntyvät yli neljän.
Jossain vaiheessa kuulen selkäni takaa, miten parvekkeen ovi avataan. Olen unohtanut ajan kulun, pitänyt ainoastaan omaa typerää kisaani, jossa tuijotan alhaalla kadulla muurahaisina polkujaan tallaavaa ihmismerta ja tiputan sylkinoroja heidän niskaansa. Kuvittelen sylkeväni hienoa rouvaa minkkiturkissaan ja Guccin käsilaukussaan päin kasvoja ja saan siitä sairasta tyydytystä. Sisällä hotellihuoneessa pauhaa MTV juuri hitusen liian kovaa. Niin kovaa, että aamulla saa hotellin respan virkailijalta paheksuvansekaisen katseen. En jaksa välittää siitä. MTV oksentaa tzigatzigablingbling-räppiä, jota on tuotettu isoilla nimillä ja kultahampailla ja jossa kerrotaan mukamas katu-uskottavasti elämän kurjuudesta. Paskat. Se vaimenee tasaiseksi bassojumputukseksi oven kilahdettua kiinni takanani. En ole missään vaiheessa jaksanut kääntää edes päätäni.
Sormet. Ne ovat tutut. Koskettavat paljasta niskaani ja liukuvat siitä hartioilleni, niiden ympäri ja vetävät minut syliinsä. Nojaan kevyesti taaksepäin vasten vartaloa, joka on yhtä aikaa tuttu ja silti vieras. Se ei ole minun ja kuitenkin on. Kevyt partaveden henkäys heijailee nenääni pään painuessa olkapäälleni. Hymyilen vähän. Tumppaan tupakan ja keinun hetken tuota vartaloa vasten. Kädet ovat kietoutuneet ympärilleni. Tummat hiukset sekoittuvat omiini tuulessa. Kuulen tuolinjalkojen korvia vihlaisevan raapaisun parvekkeen kivilattiaa vasten. Tiedän Kimin katselevan.
Annan käsien valua vartalollani. Janin kädet, tutut kädet. Niiden kosketus on lähes hauras muuttuen hitaasti vaativammaksi. Tunnen uppoavani Janin paksun takin uumeniin ja värähdän huulien koskettaessa niskaani suudellakseen. Liikutan itseäni hiljaa Jania vasten ja Janin sormet tekevät löytöretkiään reisieni väliin sivellen minua farkkujen läpi. Avaan huulia äännähtääkseni hiljaa, ajatuksissani. Nuo kädet kääntävät minut ympäri ja kohtaan Janin kuumina palavat silmät. Katselen niitä hetken ja nostan käteni hänen niskaansa. Pujotan sormeni niskasta Janin tummiin hiuksiin samalla, kun Janin kädet löytävät tiensä pakaroilleni. Jani hengittää kiivaasti. Näykin hänen huuliaan, en suutele. Härnään vain.
Laskiessani leukani Janin olkapäälle voin katsella Kimiä, joka istuu parvekepöydän ääressä ja silmät viiruina vetää savuja Marlborostaan karistaen välillä parvekkeen lattialle, vaikka sievällä, ranskalaistyylisellä parvekepöydällä olisi tuhkakuppikin. Katselen häntä pää kallellaan enkä osaa lukea hänen kasvojaan. Kim seuraa minua ja Jania. Katselee kahta rakastaan keskenään. Janin sormet puristavat reittäni vaativina ja nostan jalkani Janin lantiolle. Otteen vaativuus helpottaa. Tunnen, miten Janilla seisoo vatsaani vasten. Haluan, mutten tiedä kumpaa. Kim hymyilee minulle ja vastaan hymyyn. Kim polttaa tupakan loppuun ja minä tunnen Janin imevän kaulaani. Janilla on kauniit huulet, täydellinen amorinkaari ylähuulessa.
Kim katselee meitä, muttei sano mitään. Ei ole oikeastaan edes tarvetta. Tämä on tapahtunut niin monta kertaa ennenkin ja tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa. Annan käsieni valua alas, pujotan ne Janon paksun takin alle, siitä selkään, alaspäin. Tuulen kohmettamat sormeni lämpenevät hitaasti. Jani toistaa hiljaa nimeäni ja näykkii kaulaani. Niin malttamaton, liian malttamaton. Liian nuori etenemään kiireettömästi, vasta 20 vuotta. Huokaan hiljaa. Käteni lepäävät Janin pakaroilla. Farkut roikkuvat lantiolla, käteni ylittävät boxerien reunan. Lähes täydelliset pakarat. Kimin katse seuraa käsieni leikkiä ja hengitys virtaa avonaisten huulien välissä.
Ikuisuuden kuluttua Kim nousee ylös ja tuoli kolahtaa kivilattiaa vasten. Muutama askel ja Kim painautuu Janin selkää vasten. Nojaan hiukan taaksepäin, kaide painaa selkääni ilkeästi. Kaupungin valot tarjoavat lämmintä valoaan joka lepattaa kuin tanssien Janin ja Kimin kasvoilla. En laske jalkaani, vaan hieron lantiotani kevyesti Jania vasten. Ajatuksissani, huomaamattani. Kimin kädet silittävät Janin päätä ja Jani odottaa silmät kiinni. Tiedän Kimin lukevan minua, mutta en häpeä katseestani paistavaa halua. Kimin vaativat sormet taivuttavat, kääntävät Janin päätä ja poikien huulet kohtaavat. Sähköistä kipinöintiä välillä, imen siitä kiimaa itseeni. Huulet hapuilevat, kielet tutkivat toisiaan. Seuraan kuin näytelmää. Hiukan sivusta, mutta niin läsnä.
Painan huuleni Janin poskelle ja tunnen kevyen karheuden huulillani. Hengitän ihoa vasten ja hapuilen Kimin sormet, jotka pitävät Janin päätä paikoillaan. Suutelen niitä sormia, jokaista vuorollaan. Kim antaa minun imeä sormensa suuhuni. Se maistuu etäisesti tupakalta. Janin kädet ovat unohtuneet puristamaan reisiäni melkein kipeää tehden. Omat käteni jäävät Janin ja Kimin väliin. Tunnen, miten Kimin lantio hankaa Jania vasten. Liikun samassa tahdissa, keinun ajatuksissani. Kim irrottaa otteensa Janista ja annan sormen liukua huulieni välistä, huuleni kohtaavat Kimin huulet. Ne ovat kosteat ja pehmeät. Haluan, paljon, lisää, kaiken. Uikutan hiljaa ja nuolen rakkaani huulia, jotka vastaavat suudelmaan. Maistan niistä halun yhtä vahvana.
Jani ymmärtää vihdoin irrottaa otteensa reidestäni ja lasken jalan alas. Huomaan heikkona aistimuksena sen puutuneen, mutta se on täysin merkityksetöntä. Jani kierähtää ympäri ja vie kätensä kärsimättömänä Kimin haaroihin, haparoi, etsii, löytää, puristaa. Kim henkäisee huuliani vasten. Hymyilen ja irrotan otteeni nojaten takaisin kaiteeseen. Kim katselee minua hymyillen takaisin hetken, kunnes keskittyy Janiin täysin. Se ei haittaa minua lainkaan. Tunnen vain rakkautta. Molempia kohtaan.
Syön silmilläni kahta suutelevaa poikaa. Meteli takanani ei mahdu tajuntaani. Autot ja värivalot. Aamuun on aikaa vielä miljoona vuotta. Hyväilen itseäni hajamielisesti. Täytyy painaa kovempaa, että tuntuu paksun kankaan läpi. Sormien liike on rytmikäs, ne pyörittävät ympyrää tasaiseen tahtiin. Tuuli laittaa hiukset sekaisin. Tunnen sykkeen itsessäni. Sydämenlyönnit kaikuvat valtimoissa. En tiedä mitään kauniimpaa kuin Jani ja Kim. Hengitykseni on kiimasta raskas. En saa milloinkaan siitä tarpeekseni.
Katselen, kun Jani haparoiden avaa Kimin vyötä ja housuja ja vie kätensä sisään. Runkkaava liike erottuu selvästi. Tuijotan sitä hypnoottisesti. Kim huohottaa Janin olkapäätä vasten ja vääntää Janin vapaan käden selän taa. Liike ei pysähdy, kiihtyy vaan. Sormeni yrittävät pysyä rytmissä. Kimin kynnet uppoavat Janin käsivarteen jättäen jäljet. Huulet kohtaavat jälleen. Ja minä seuraan tuota jumalaista näytelmää aitiopaikalta tuntien eläväni ehkä enemmän kuin koskaan. Seuraan ties monettako kertaa. Näytelmässä on vielä monta kohtausta edestä, tiedän sen kokemuksesta. Minun ei ole enää kylmä.