Nighthunter

Ensinnäkin olen jo pidemmän aikaa miettinyt, pitäisikö tätä juttua ollenkaan julkaista. Toisaalta olen halunnut pitää tämän vain omana tietonani, mutta toisaalta taas julkaisukaan tässä muodossa ei kai tuo minulle ongelmia. Koska tämä kertomus on tosi, niin joudun jättämään joitakin nimiä ja aikamääreitä pois, ettei minua tunnistettaisi. Myöskin toisilla kielillä käytävät keskustelut kirjoitan suoraan suomennettuna. En tiedä, kuinka monessa osassa tämä juttu tulee, koska tapahtumia on paljon ja ajanjakso, 6 vuotta, on pitkä. Myöskin tapani kirjoittaa on kai erilainen enkä ole lukenut malliksi montaakaan muiden kirjoitusta. Yritän kirjoittaa spontaanisesti, vapaasti, oikeassa aikajärjestyksessä, niin kuin asiat todella tapahtuivat.........

Olin päässyt unelmatyöpaikkaan ulkomaille, mistä minulla olikin suuret odotukset monessakin mielessä. Kiva, tilava asunto löytyi työpaikan läheisyydestä kahden hotellivuorokauden jälkeen. Kaikki oli alussa uutta ja erilaista, mutta pikku hiljaa aloin sopeutua ja rakentamaan elämääni paikan päällä, sillä olin päättänyt jäädä sinne pidemmäksi aikaa. Olin positiivisella mielellä matkassa ja valmis uusiin seikkailuihin. Suomessa minulla oli jo ollut kokemuksia, jotka vain vahvistivat tunnetta, että täällä minulla olisi loistava tilaisuus olla Masterina. Myöskin olin vielä täysin vapaa eikä minua tunnettu niin hyvin täällä. Ajatukset pyörivät aika usein tämän asian ympärillä, välillä vahvemmin ja välillä hieman unohduksissa.

Aluksi työpaikallani loin ystävyyssuhteita mielenkiintoisiin ihmisiin ja samalla punnitsin mielessäni, kuka voisi olla se, josta voisi tulla sieluntoverini. Ok, tässä rakennuksessa oli noin 20 eksoottista ehdokasta, joista aina välillä yksi vuoronperään nousi suosikikseni. Mutta kuka olisi se oikea? Ja kuinka asian esittäisi? Tässä jutussa täytyi olla erittäin varovainen. Myöskin tässä työyhteisössä tämän asian kertominen väärälle ihmiselle olisi katastrofi, siksi oikea henkilön löytäminen ja varmistaminen heti ensimmäisellä ja ainoalla kerralla pitäisi ehdottomasti onnistua.

Heti ensimmäisenä työpäivänäni olin kiinnittänyt huomioni erittäin kauniiseen tummaan tyttöön työpaikkani aulassa, vastaanotossa. Aluksi näin häntä vain aamuisin tai iltapäivisin kulkiessani ulko-ovesta. Muutama sana vaihdettiin eikä asia tuntunut johtavan ollenkaan eteenpäin. Oikeastaan hän yritti näyttää välinpitämättömältä ja vaikealta saaliilta. Joidenkin päivien kuluttua tapahtui ”ikävä”, mutta minulle onnekas tapahtuma. Tuodessani joitakin papereita noudettavaksi vastaanotosta, työnsin näillä papereilla täysin vahingossa hänen kahvikuppinsa kahvit suoraan hänen syliinsä. Onneksi hänellä oli varahame työpaikalla mukana ja sovimme, että korvaan kaiken kutsumalla hänet seuraavana päivänä lounaalle. Ok, seuraava päivä tuli ja menimme läheiseen italialaiseen ravintolaan lounaalle. Nyt meillä oli riittävästi aikaa jutella. Hän kertoi olevansa portugalilainen Anabela ja oli tullut tähän maahan jo nuorena. Hänellä oli erittäin pitkät, kiharaiset, mustat hiukset. Pidän juuri tällaisesta seksikkäästä pörröpäästä. Hän sanoi olevansa noin 55 kg ja 165 cm pitkä. Anabela kertoi olevansa erittäin kielitaitoinen, vapaa ja asuvansa aika lähellä minua. Lounasaika sujui hyvin lupaavasti. Saimme tietoa toisistamme ja luottamuksemme toisiimme kasvoi. Myöskin nyt jatkossa oli helpompaa kutsua hänet kahville ja jutella taas lisää. Hän kertoi myös, että hänellä oli suuri salaisuus, mitä hän ei voisi koskaan kenellekään kertoa. Kerroin samoin hänelle ja usein kinastelimme siitä, kumman salaisuus olisi kauheampi.

Seuraava minulle onnekas yllätys oli, kun hän eräänä päivänä siirsi tavaransa toimistooni ja sanoi:

”Työni vastaanotossa on nyt ohi ja olen saanut yksiköstäsi vapautuneen sihteerin paikan ja minut määrättiin pariksesi tähän työhuoneeseen. Siksi kai, koska tässä on eniten tilaa vapaana.”

Sanoin: ”Tervetuloa ja kiva yllätys, että se olet juuri sinä eikä kukaan muu!”

Nyt pystyimme olemaan tiiviimmin yhdessä. Kaveriporukassa kahvilassamme hän välillä vihjaili, kuinka hänen ihannemiehensä on vaalea, isokokoinen, lihaksikas viikinki. Hänelle se on taas erittäin eksoottista. Ymmärsin sen, jos eteläeurooppalainen tuntee niin. Kerran Anabela sanoi muiden kuullen puolileikillään, että olen hänen ”Masterinsa”, joka opettaa hänellä uusia, viisaita asioita työpaikalla. Työkaverit olivat ihmeissään ja miettivät lauseen tarkoitusta, mutta käänsin puheenaiheen nopeasti toiseen asiaan. Heille taisi jäädä epäilys, että välillämme oli tapahtumassa jotakin. Anabela näytteli kaveriporukassa olevansa rohkeampi, mitä todellisuudessa oli. Kahden kesken ja tosipaikan tullen hän punasteli, kun asiaa ei enää voinutkaan lyödä leikiksi.

Päivät kuluivat ja kolmas tärkeä tapahtuma hänen kanssaan tuli, niin kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuten edellisetkin. Eräänä torstai-iltapäivänä Anabela tuli hieman maistissa lounaalta, pisti toimistomme oven lukkoon, polvistui ja kumartui eteeni täysin yllättäen. Hän nousi ylös ja otti minua kädestä, katsoi omilla kostuneilla silmillään suoraan silmiini ja sanoi vakavasti: ”Kiitos oikein paljon, että pelastit minut siitä aamuisesta työsotkusta. En olisi koskaan uskonut kenellekään tekeväni näin, mutta Sinulle ja vain Sinulle haluan näin tehdä nyt ja myös jatkossa, jos vain niin haluat. Tämä oli se minun salaisuuteni.” Kaikki tapahtui niin nopeasti, että yllätyin täysin. Naurahdin vain ja sanoin: ”Kiva tietää. Harkitsen asiaa ja ilmoitan huomenna.”

Istuin tuolilleni ihmeissäni ja nyt olin saanut varmistuksen siitä, että oli oikea aika iskeä. Sanoin Anabelalle: ”Kirjoita sähköpostiviesti ja kerro minulle siinä kaikki mahdollinen, mitä minun tulisi tietää. Näin se on myös helpompaa sinulle.”

Poistuin huoneesta muihin tehtäviin, missä viivyin niin kauan, että Anabela oli jo lähtenyt kotiinsa. Löysin hänen viestinsä, tulostin sen ja lähdin kotiin. Illalla olin aivan innoissani luettuani Anabelan viestin. Hänen salaisuutensa oli aivan sama kuin toiveeni. Mietin, voiko tämä olla totta? Kuitenkin viesti oli yksiselitteinen eikä sitä voinut enää edes tulkita väärin. Nyt oli aika toimia!

Jatkuu..........kun on aikaa ja jaksan.....