Tuula

Torstaina, pari viikkoa sitten, oli "se" päivä. Tai ilta. Olin aikaisemmalla viikolla päättänyt saada sen kollin. Minua melkein 20v nuoremman. Aina kun hän tuli huoneeseeni, meille tuli, ainakin minulle, halu. Hän on minua melkein 20 vuotta nuorempi mies, aviossa kuten minäkin. Silti kostuin, aina. Katseestaan näin hänenkin olevan kiinnostunut, pääsemään pöksyihyni.

Ekat pikkujoulut täällä taas pitkään aikaan. Olinhan ollut muualla vuosia. Ja tuo mies mielessä. Ilta saapui. Olin laittautunut aika hemaisevaksi, sukkanauhat, punaiset stay upit ja musta minihame. Pikkujoulufiilis. Kuuntelimme isojenjohtajien löpinät läpi, söimme ja joimme, tanssimmekin pari kertaa ja sitten tie vei kohti toimistoa ja huonettani. Kuinka kerkeästi pääsinkään eroon vaatteistani ja hän myös. Katselin isoa, todella valmiina olevaa, isoa. Sain vaivoin sen suuhuni, haluan aina aloittaa näin. Ehkä se kasvoi vielä sentin tai pari. Ei väliä. Tällaista en ollut saanut koskaan ja tämän nyt haluan. Tämän kerran, edes. Olen tällä työpöydällä ollut mieheni, pomoni, alaiseni kanssa. Mutta en koskaan noin ison kanssa. Halkeanko? Haluan kuitenkin.

Hän nostaa minut pöydälle, samalle jossa,,, ja tulee minuun. Ihanaa, mahtuu. Osaa laittaa sormen oikeaan kohtaan, vaikka on noin iso. Tai ehkä juuri siksi. Kestää, ja kestää, ja tuntuu kuin ei koskaan. Pomoni tulee 5min, mieheni 15min ja salarakkaani 25min kuluttua. Hän vain jatkaa. Pelkään jo olevani huono, kun en saa häntä laukeamaan. Ehdotan suihinottoa, olen siinä aika hyvä, hän vain jatkaa, tuntuu, arvaatte miltä hunaja sokerin kera maistuu. Sellaista sarjaa, orkkusarjaa en ole ennen kokenut, kuin mitä sain. Odotan seuraavaa työtapaamistamme, voimme laittaa oven lukkoon ja peittää maisemakonttorini ikkunat hetkeksi vaikka pahveilla, tonttukuvioilla, joita jäi niistä pikkujouluista yli. Semmoisen kyydin toiveissa.