Miia

Taas. Kirpeä sivallus levittää kivun aallon säteilemään pitkin vartaloasi. Polvesi notkahtavat ja ynähdät hiljaa, vaikka puret huulta niin, että tuntuu kuin hampaat painuisivat siitä läpi. Kivun kirpeys häilyy pois jättäen tilalleen sydämenlyöntien tahtiin sykkivän kuumotuksen. Odotat uutta lyöntiä, koska tiedät sen tulevan. Vielä ei voi olla tyytyväinen, tiedät senkin. Seuraavat iskut satelevat loppumattomalta tuntuvana sarjana tasaisesti molemmille pakaroille. Hengität niiden tahtiin ja vapiset hiljaa henkeä haukkoen. Olet seonnut laskuissa jo kauan sitten, mutta kukaan ei edes odota sinulta sitä. Se on siunaus tässä tilassa, jossa tuntuu, kuin koko elimistö keskittyisi vain elämään lyöntien syklissä. Edellisestä toipuen ja siirtyen odottamaan seuraavaa. Loputonta kierrosta. Luomien takana polttelevat kyyneleet, mutta taistelet niitä vastaan. Raipan nahkainen läpyskä osuu jälleen ja heilahdat säilyttäen hädin tuskin tasapainosi. Tekisi mieli luovuttaa, antaa periksi.

Nojaat painollasi rannekahleisiin, joiden ketjujen kilinä soi julmana satunnaisten iskujen ja inahdusten musiikissa. Kilahdukset sattuvat korviisi, kun aistit ovat viritetty äärimmilleen. Ranteisiin sattuu. Yrität välillä muistaa pyöritellä käsiä ja liikutella sormia, mutta se kaikki tuntuu kovin merkityksettömältä nyt. Pää on kuin sumussa. Maailmaa rytmittävät yhä kipeämmin pakaroille osuvat iskut. Kirvely tuntuu jatkuvana olotilana. Välillä tauko, pari syvää hengähdystä. Raipan vastapainona tunnet välillä sormien pehmeän sivelyn pitkin alaselkääsi. Kosketus tuntuu lohduttavalta ja janoat sitä lisää. Pehmeää, lämmintä kosketusta. Sormet liukuvat kevyesti iholla tunnustellen jokaista viirua pakaroilla. Ja taas uusi isku tuntuu räjäyttävän pään. Harkitusti jaeltuja lyöntejä. Uikutat hiljaa ja puristat käsiä nyrkkiin. Raipan viuhahdus kuuluu sekunnin miljoonasosaa ennen kipua. Olet oppinut jo odottamaan sitä.

Iskujen sykli katkeaa. Odotat ja odotat. Ei mitään. Kuulet askelten kopinasta, miten eteesi kierretään. Et jaksaisi nostaa päätäsi, et millään. Vapiset vain hiljaa paikoillasi nojaten yhä kipeämpiin ranteisiisi. Hengität väsyneesti, annat huulten aueta raolleen. Samat sormet, jotka sivelivät piiskan jälkiä, koskettavat päätäsi. Uppoavat hiuksiisi ja silittävät hiljaa. Liukuvat alas leuallesi ja nostavat päätäsi. Nostat katseesi ylöspäin kiltisti. Jännitys laukeaa hetkellisesti ja tuntuu kuin polvet pettäisivät alta, mutta sinnittelet itsesi ryhdistäytymään. Et voi luovuttaa nyt. Silmät, jotka katsovat sinua, eivät ole julmat vaan lempeät. Ne mittailevat hetken ja katsovat sitten silmiisi. Räpäytät silmiäsi sumentavat kyyneleet takaisin ja maailma selkenee hetkeksi.

- Oothan sä kiltti narttu, etkö olekin? Haluat totella ja olla kiltti? , ääni on pehmeä ja kysyvä.

Nyökkäät myöntämisen merkiksi. Haluat olla kiltti. Enemmän kuin mitään muuta haluat olla kiltti ja tottelevainen. Sormet valuvat leualtasi pois ja pääsi nyökähtää alas. On niin kovin raskas pysyä tässä. Käsi silittää päätäsi hiljaa ja sinun tekisi mieli itkeä.

- Oikein hyvä narttu, oikein kiltti…. Vielä vähän…., ääni puhelee hiljaa ja sitten käsi irrottaa otteensa. Vielä vähän, toistat mielessäsi, vielä vähän niin olen mieliksi.

Taas viuhahtaa ja taas terävä kipu sivaltaa läpi koko vartalon. Hampaat pureutuvat taas huuleen, mutta se ei voi estää voihkaisua. Vielä vähän, ajattelet ja polvesi tärisevät. Vielä vähän, vaikka aika on ajatuksissasi enää tuntematon käsite. Jäät odottamaan lisää.