Zarmigren

Keväinen talvi-ilta oli jo pitkällä, mutta en malttanut jättää työtä kesken. Kirjahylly oli enää pintakäsittelyä vailla, viimeistelin sitä vielä hiekkapaperilla ennen lakkausta. Toisaalta, voisihan sen jättää seuraavaan viikkoonkin, onhan niitä kansalaisopiston tunteja vielä jokunen jäljellä sinä keväänä. Muut olivat jo lähteneet, sammuttelin valoja ja siivoilin käyttämiäni työkaluja kaappeihin.

Jäin vielä ajatuksissani seisomaan pimenneen veistoluokan ikkunaan. Ulkoa kiekkokaukalosta kantautui tavallista nuorison hälinää ja yksi nuoripari käveli tiiviisti toinen toisensa kainalossa viereistä kävelytietä. Lampun alle pari sitten pysähtyi pussailemaan aavistamatta, että katselin heitä koulun ikkunasta vain muutaman metrin päästä. Ah tuota nuorta lempeä! Itselläni oli noista ajoista jo tovi vierähtänyt.

Otin takin päälleni naulakosta ja astelin kohti ulko-ovea. Mutta mitä ihmettä? Äskeinen pariskunta oli nyt siinä ja kokeili ovea, kaikkia viereisiäkin ovia. Pitäiskö mennä aukaisemaan? Ei niillä kuuluisi kuitenkaan olla mitään asiaa koululle enää tähän aikaan. Jäin seurailemaan pariskunnan puuhia.

He kulkivat pitkin seinänviertä ja kurkkivat ikkunoihin. Selvästikin he etsivät sisäänpääsyä, katselivat kahvoja ja koettivat järjestelmällisesti työntää ikkunoita karmista sisään.

Kas vain, huomasin, nuoret löysivät kuin löysivätkin auki unohtuneen ikkunan käytävän varrelta. Siinä oli kuitenkin asetettu tuulisalpa niin pienelleen, että ikkunaa ei saanut täysin auki. Seurasin heidän ikkunan kanssa kolisteluaan huomaamattomasti käytävän pimennosta. Sisäänpääsy-yritykset jatkuivat ja näytti siltä, ettei siitä tule mitään. Kuulin kiihkeästä supatuksesta sen, että poika epäröi, mutta tyttö oli päättänyt päästä sisään.

Viimein kuului rusahdus, kun salpa antoi periksi. Sälöt lentelivät karmista lattialle. Nuoret pysähtyivät kuuntelemaan hetken olisiko joku huomannut tapauksen ja kapusivat sitten nopeasti ikkunasta sisään käytävään. Se kävi vikkelästi, vaikka ikkuna-aukko oli huomattavan kapea. Sisään päästyään he sulkivat ikkunan perässään ja siivosivat pahimmat jäljet pois näkyvistä.

He näyttivät tuntevan paikat, niin määrätietoisesti he suuntasivat pimeässä käytävässä eteenpäin. Minua he eivät huomanneet. Vain ikkunasta loistavat katuvalot loivat sinertäviä suunnikkaitaan käytävän kolkoille seinille.

Oikeastaan arvasin, millä asioilla siinä liikuttiin, olinhan itsekin harrastanut sitä nuoruudessani. Tyttöystävän kanssa piti päästä muhinoimaan, eikä rauhallisia paikkoja nuorille juuri ollut talvella tarjolla. Tarpeet olivat kovat silloinkin, eikä hätä lue lakia.

Tyttö kulki edeltä ja voimistelusalin ovi kävi. Tiesin, että salin takahuoneessa oli pino voimistelupatjoja. Niin tiesivät nuoretkin ja sinnehän he suuntasivat. Luikahdin perässä ja hiippailin varaston oven taakse kuuntelemaan. Valoviiru vain paistoi oven raosta.

Sisältä keskustelu kuului vaimeana, hiljaisimmista sanoista ei saanut selvää. Sitten kuului vaatteiden kahinaa ja tömähtelyä. Ahaa, siinä menivät kengät. Kilahtelu kertoi vyön solkien avaamisesta. Supattelua, hihitystä.

Maiskautukset ja huokailut kestivät kovin pitkään. Ajattelin, että eivätkö ne jo millään ala päästä asiaan. Viimein oven takaa alkoi kuulua rytmikäs läpsytys, henkäily ja hiljainen voihke.

Tuttuahan se sellainen oli, eikä tietenkään mitenkään tuomittavaa, mutta joku piru minuun meni ja ajattelin järjestää nuorelle parille pienen esityksen. Kun sopivaksi arvioimani aika oli tullut, aukaisin oven rivakasti ja astuin sisään.

Nuoret olivat pitkin pituuttaan patjakasalla, mutta pomppasivat säikähtäneinä niin nopeasti pystyyn, etten ehtinyt nähdä, oliko Se vielä Siellä. Pojalla oli housut kintuissa, tytöllä niitä ei ollut päällä lainkaan. Vaatteita oli hujan hajan ympäriinsä. Päällimmäiseen patjaan oli ilmestynyt märkä läntti.

Nuorimies hätäili housunsa ylös varsin nopeasti, ottamatta edes roikkuvaa kondomia pois päältään. Lasti siinä näytti sisällä jo olevankin. Tytön epätoivoisen katseen suunnasta huomasin seisovani hänen lattialla lojuneitten farkkujensa ja pikkuhousujensa päällä. Hän joutui onnettomana venyttelemään paidanhelmaa alaspäin haarojensa peitoksi.

Siinä sitä sitten seisottiin kaikki kolme ja aloitin muka tuimana jonkinlaisen kuulustelun. Poika oli aika hintelä ja itse olen sen verran kookas, ettei arvovalta-asetelmassa ollut mitään epäselvyyttä.

Ilmeni, että tyttö oli saman koulun ylimpien luokkien oppilaita, mutta poika oli autonasentajalinjalta paikallisesta ammattikoulusta. Raapustin nimet ja osoitteet "muistikirjaani" eli jollekin kuitinpuolikkaalle, mikä sattui taskusta löytymään. Henkkareita heillä ei ollut kummallakaan. Mitäpä minä niillä, kunhan vain uskottavuuden takia niitä kyselin. Omia valtuuksiani nuoret eivät tietenkään siinä tilanteessa ymmärtäneet ruveta tarkistamaan.

Virallista äänensävyä tavoitellen latelin, että kyseessä on murto, joka on selvä poliisiasia. Omien oppilaitten kohdalla sellainen kuitenkin selvitetään koulun sisäisesti, mutta ulkopuolisten osalta se on valitettavasti annettava viranomaisten harkintaan. Ilmoitin, että asiaan palataan vielä. Päästin pojan lähtemään ja "odottelemaan kutsua kamarille." Toista kertaa häntä ei tarvinnut käskeä, ja pian ulko-oven kolahduksesta kuulin hänen poistuneen talosta.

Tyttö tuhersi itkua, kun opettajat ja vanhemmatkin saisivat nyt tietää öisestä seikkailusta. Ja kuinka tämän kevään kirjoitustenkin kanssa nyt käy? Itsekin menin aivan hämilleni ja yritin miettiä jotain lohduttavaa samalla, kun tarkastelin julkeasti tytön paljaita reisiä. Varsin kiinnostavan näköinen pakkaus muutenkin, huomasin ajattelevani.

Istuin patjakasalle ja käskin tytön istumaan myös siihen viereen. Reidet hohtivat paljaina pakaroihin asti ja hän piteli edelleen niukkaa paidanhelmaa jalkovälinsä peittona. En ollut huomaavinanikaan tytön hankaluuksia vaatetuksensa puutteiden kanssa. Häikäilemättömästi pidin juttua yllä antamatta hänelle mahdollisuutta pukeutumiseen.

Kyselin vain muina miehinä tytön opiskelusta, perhesuhteista ja harrastuksista. Tyttö vastaili ykskantaan housuttomuuttaan häpeillen, mutta alkoi pikku hiljaa sulaa pahimmasta paniikistaan. Hän harmitteli vain hairahdustaan ja otti kaiken syyn tapahtumasta itselleen. Pahimpana kohtalonaan hän piti sitä, että tieto vieraasta pojasta ja yhdynnästä tämän kanssa kantautuisi hänen vanhempiensa tietoon.

Varsinaista suhdetta nuorilla ei ollut. Olivatpahan vain juuri tavanneet jossakin kotibileissä ja nauttineet hiukan mietoja alkoholijuomia. Tarkoitus oli ollut hetken mielenjohteesta mennä tekemään temput jossakin lämpimässä paikassa. Tytölle se kerta ei suinkaan ollut ensimmäinen, pojasta hän ei ollut niinkään varma.

Tyttö oli tiennyt, että kouluun oli mahdollista päästä sisään ikkunasta. Saattoipa olla, että konstia oli käytetty aiemminkin, mutta sitä hän ei kuitenkaan minulle myöntänyt. Ketään ei taaskaan pitänyt olla paikalla, mutta näin tässä nyt kävi tällä kertaa.

Siinä sitä sitten istuttiin pitkältä tuntunut tovi kiusallisen hiljaa, kumpikin omissa mietteissään. Tyttö silmäili housujaan, mutta ei sitten ilmeisesti kehdannut ryhtyä niitä siinä minun silmieni alla pukemaan. Olisihan siinä häneltä väistämättä näkynyt vaikka mitä. Ja minä kun en osannut olla sen vertaa hienotunteinen, että olisin poistunut huoneesta hetkeksi hänen pukeutumistaan varten.

Miten tässä nyt sitten pitäisi edetä, mietin kuumeisesti. Minulla pyöri kyllä eräs ehdotus mielessäni, mutta epäröin esittää sitä aivan liian törkeänä. Entä jos se ei suostukaan siihen ja menee kertomaan ehdottelusta jollekin? Vähemmästäkin on luettu käräjillä tuomioita. Alaikäinenkin se tietysti vielä oli.

Viimein tyttö rikkoi hiljaisuuden ja alkoi arasti puhua. "Eikö me voitais mitenkään sopia tästä?" tyttö aneli, "Ettet vaan menis kertomaan tästä eteenpäin? Mä korvaan kyllä sen ikkunan, mä lupaan."

Panin merkille, että tyttö oli alkanut jo sinuttelemaankin. "Mä suostuisin kyllä sit ihan mihin tahansa." Samalla hän tuli irrottaneeksi otteensa paidanhelmasta niin, että se pääsi nousemaan ylös ja jotain näkyi pilkottavan kuin vahingossa paidan alta. Reidet olivat silti vielä puristettuna tiukasti yhteen ja polvet päällekkäin.

"Mitähän sinä mahdat sillä tarkoittaa?" kysyin häntä tutkivasti silmiin katsoen. Tyttö meni ihan punaiseksi. "Niiin, että jos me nyt niinku silleen, niinku..." hän änkytti "...niin että eikö me sitten voitais unohtaa koko juttu?"

Hei, sehän ehdottaa sitä ihan itse, riemastuin. Sisälläni tuntui jokin muljahtavan, enkä ollut pysyä nahoissani. Hengästytti, kädet hikosivat ja tärisivät niin, että piti oikein ottaa patjan reunasta kiinni. Ehdotus oli harvinaisen selvä, silti olin niin kuin en heti ymmärtäisi.

Yritin saada ääneni pysymään tasaisena. "Tarkoitatko, että yrität tarjota minulle jotain, mitä sinulla olisi täällä?" kysyin ja nostin hänen paidanhelmaansa ylöspäin. Tyttö ei vastustellut.

"No niii... jos se vaan sulle sellanen sopii", tyttö punotti. "Pliis, älä vaan kerro kellekään", hän lisäsi nopeasti. Hän käänsi päänsä nolona poispäin, mutta nojautuessaan taakse hänen valkeitten reisiensä juuresta erottui hiukan tummaa karvakiehkuraa.

Laskin käteni tytön reidelle ja katsoin kysyvästi häntä silmiin. Hän puolestaan tuijotti kättä kuin jotain vaarallista eläintä, jota pitää varoa häiritsemästä, ettei se pure. Hivutin kättäni pehmeitten reisien väliin, ja hän antoi niitten samalla hiukan avautua.

Käteni ajautui sitten karvakumpareelle kuin magneetin vetämänä. Sormeni seikkailivat syvemmälle vaatien tyttöä levittämään reisiään entistä enemmän eroon toisistaan. Ihmeen säyseästi hän niin tekikin. Äskeisen aktin jäljiltä mättään alus tuntui vielä melkoisen kostealta, suorastaan litisevän märältä.

Oli jotenkin taianomaista, kun salatut ovet sillä tavalla aukenivat tutkivan käteni tieltä. Syynä lienee ollut ottamani auktoriteettiroolin tuoma ylivalta ja kiristystilanne, jota tietenkin käytin sumeilematta hyväkseni.

Edelleen mitään puhumatta nostin paitaa rintojen päälle ja hivelin vatsaa. Tyttö oli aivan kananlihalla, mutta antoi kaiken tapahtua katseellaan käden liikettä seuraten. Hän jopa helpotti tutkimusta nojautumalla edelleen taakse kyynärpäittensä varaan. Etenin rintaliiveille ja koettelin niitten läpi pieniä kiinteitä teinirintoja.

Liivien alla oli kädelle ahdasta. Nostin rintaliivejä rintojen päälle, mutta tiukkaa teki. Tyttö kohottautui, pujotti kätensä selkänsä taakse ja aukaisi näppärästi liivien hakaset. Hän nosti paitansakin pois pään yli ja asettui sitten selälleen patjalle täysin alastomana, kuin käytettäväksi antautuen. Hän jäi siihen odottamaan jatkoa, katse pelokkaasti ympäriinsä pälyillen.

Katselin näkymää melkein uskomatta silmiäni. Varsinainen haavekuva, ja ihan elävänä siinä edessäni. Miten jumalaisen kauniit nuoret rinnat voivatkaan olla! Ja mikä uuma, mikä lantio!

"Jaa", vastasin venytellen. "Mutta pitäiskö sitten saada kortsu jostakin?" kysyin arkisesti. Oikeastaan jo käsiksi käymällä olin ilmaissut suostuvani tytön ehdotukseen. Olisikin pitänyt olla täydellinen paukapää, jos siinä tilanteessa olisi enää muuta harkinnutkaan. Mutta yritin edelleen esittää sellaista paukapäätä.

Tyttö huomasi saavansa tilanteen hallintaansa. Hän rohkaistui, eikä punottanut enää juuri yhtään. "Mulla niitä on, jos hoidat homman äkkiä. Vai pystyykö tuon ikäinen äijä oikeestaan enää mihinkään?" Hän vilkaisi, minkä vaikutuksen herja minuun tekisi.

Kas kas, sehän käy oikein nokittelemaan, ajattelin. Nyt jäitä hattuun, jätkä, yritin hillitä itseäni. "Ja paljonkos sitä ikää on neidille kertynyt?" kysyin typeränä, ja kaduin kysymystäni saman tien. Oikeastaan en olisi halunnut vastausta kuullakaan.

"Kahdeksantoista."

Huh, olin helpottunut. Tämän vastauksen halusin kuulla, vaikka se olisi valettakin. Olkoon. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos vastaus olisi ollut vaikka seitsemäntoista.

"Ja sitten teet tämän täysin vapaaehtoisesti, eikö niin?"

"Joo joo", tyttö ärähti patjaltaan jo vähän kärsimättömästi. "Pitääkö laittaa sama vielä kirjallisesti?"

Ei tarvinnut. Päästelin housut alas ja ojentauduin neidon viereen. Hän oletti tietysti, että käyn heti asiaan, kävi noutamassa takkinsa taskusta kondomin ja tälläsi sen eteeni patjalle. Sitten hän asettui patjalle selälleen ja levitti jalkansa.

Mutta ei minulla suinkaan niin kiire ollut. Hivelin hänen reisiään, koettelin rintoja, puristelin pakaroita, haroin tupsua ja työnsin sormeni hänen sisäänsä. Tyttö näytti lähinnä siltä kuin olisi ollut pakollisessa lääkärintarkastuksessa.

Vastaan panematta hän antoi tehdä itselleen melkein mitä vain. Aristeli tosin, kun yritin tunkea kahta sormea sisään yhtä aikaa. Ei mahtunut. Enkä yrittänytkään suudella häntä. Kuvittelin, että se saattaisi olla hänelle liian vastenmielistä. Mieli kyllä teki, oli se vaan sen näköinen tyttö.

Eikä häntä saanut innostumaan, vaikka joitakin yleensä takuuvarmoja temppuja häneen kokeilin. No, olihan hän saanut juuri ikäistään partneria, ja hän jännitti tilannetta selvästi. Ei tietysti ihmekään.

Asetuin sitten tytön jalkojen väliin ja rullasin tarjotun kortsun kankena sojottavan kaluni päälle. Nostin neidon jalat ylös olkapäilleni, tunnustelin oikean paikan mättään alta ja työnnyin sisään tyttöön.

Hän ei katsonut päin ollenkaan, vaan enimmäkseen piti silmiään kiinni tai tuijotteli poissaolevana pitkin katonrajoja ja odotti kärsimättömän näköisenä toimituksen pikaista päättymistä. Pienet rinnat nykivät tasatahdissa ees ja taas.

Vaikka tyttö oli hyvän näköinen ja liukkaat paikat muikean ahtaat, niin pystyin pitkittämään aktia aika mukavasti. Minulla ei ollut mitään halua lopettaa ainutlaatuista tilaisuutta liian lyhyeen.

Tyttö hytkyi pitkittyvässä käsittelyssäni. Jotenkin vain sitten se tyttö siinä ehti kelata moneen kertaan omia ajatuksiaan ja alkoi ehkä katua koko touhuun ryhtymistä.

Ehkä hän oli kuvitellut selviävänsä nöyryyttävästä tehtävästään yhtä pikaisesti kuin sen hintelän pojan kanssa. Ehkä hän oli suunnitellut pääsevänsä unohtamaan tapauksen saman tien. Nyt se vain näytti kestävän loputtomiin. Hän peitti kasvonsa käsillään. Itkikö hän? En tiedä. Ehkä.

Hän yritti puristaa reisiään kiinni ja alkoi vääntäytyä kyljelleen irti minusta, vaikka työntelin häntä edelleen käsiini nojaten. Siinä tilanteessa kukaan mies ei enää kesken lopeta, joten jouduin hiukan pitelemään häntä aloillaan. Tyttö heittelehti puolelta toiselle ja jouduin käyttämään voimaa oikein tosissani päästäkseni työntymään häneen riittävän syvälle.

Huolestuneena siitä, että hän todella alkaisi vaatia homman keskeyttämistä kiihdytin tahtia, että kiivas lopse ja lätinä vain kävi. Oltuaan siihen asti ihan hiljaa, tyttö alkoi ynistä jotakin käsiensä takana. Levitin häntä oikein kunnolla ja painoin menemään. Syvälle, perille ja kiihkeään loppuun saakka.

Tiukka keskinäinen vääntömme raukesi siihen kuin seinään. Minun ei tarvinnut heti edes vetäytyä hänestä ulos, hän ymmärsi muutenkin piinansa loppuneen. Siihen tyttö vielä jäi poskiaan pyyhkimään, kun nostelin housujani ylös.

Tunsin olevani varsinainen törkimys ja paskiainen. Ymmärsin olla puhumatta enää sen enempää. Viimein tyttökin havahtui keräämään vaatteita päälleen. Patjalle oli ilmestynyt toinen märkä läntti edellisen viereen. Hiljaisina sammuteltiin valot lähtiessämme.

Avasin kohteliaasti ulko-oven tytölle, eikä hän ymmärrettävästi siitä kiittänyt. Meteli jääkiekkokaukalossa oli hiljentynyt, ketään ei enää näkynyt ulkona. Jäin vielä katsomaan tytön jälkeen hänen loittonemistaan taakseen katsomatta, kiireisin askelin pitkin katulamppujen valaisemaa kävelytietä.

- - -

Tämä tapahtui joskus 90-luvun alkupuolella. Sori vaan kaikille, jos asianomaiset itsensä tästä tunnistavat. Lakkasin muuten seuraavalla viikolla sen hyllyn ja tuossa se on vieläkin työhuoneeni seinällä. Joka kerta sen hyllyn nähdessäni muistan syyllisyyttä tuntien sen kevättalvisen tapauksen. Ja sen tytön rinnat.