H.K. Zarmigren

Eletään juhannuksen aikaa eräänä lämpimänä kesänä 1970-luvun alussa. Aurinko paistaa ja järvellä käy hienoinen tuulenvire. Parikymppinen nuoripari soutaa veneellä yli järvenselän. Veneen keulassa ja keskipenkillä on sekalaisia retkivarusteita.

Pitkätukkainen, silmälasipäinen poika soutaa ja katselee sievää, brunettia tyttöä, joka lojuu veneen perässä punaisissa bikineissään ja uittaa käsiään vedessä. Tytön uima-asu on melko peittävää mallia. Housuosa on lahkeellinen ja nousee lähes vyötärölle saakka. Äidin kanssakohan se on käyty ostamassa? Poika panee mielikseen merkille bikinien peittämät naiselliset kummut.

Saavutaan kartasta katsotun saaren kallioiseen rantaan, veneen keula vedetään maalle ja naru nykäistään kiinni koivuun. Käydään katsomassa ranta tarkemmin ja hyväksytään se yksissä tuumin leiripaikaksi. Makuupussit ja eväskopat kannetaan maihin ja valitaan tasainen paikka metsänrajasta. Naureskellen ryhdytään pystyttämään haalistunutta, oranssinväristä soputelttaa, jonka alumiinisten kaarien päät eivät millään tahdo asettua paikoilleen keskikappaleeseen. Viimein teltta on pystyssä. Mukaan otettua muovikalvoa ei kuitenkaan levitetä teltan päälle, sillä sade ei näytä todennäköiseltä.

Kun ilmapatjat on puhallettu ja makuupussit levitelty sisään, istutaan rannalle syömään eväitä. Myös marjaviinipullo korkataan. Poika tyrkyttää tytölle viiniä, mutta hyvin kasvatettu, kiltin perhetytön oloinen Mirkku vain maistaa. Hän epäilee pojan taka-ajatuksia ja aikoo tahdikkaasti pysyä kohtuudessa.

Aurinkoisella kalliolla tulee kuuma ja pariskunta lähtee uikkareissaan kahlailemaan, tutkimaan rantaansa. Päivettymätön Mirkku aristelee alkukesäisen veden viileyttä. Hän ei ole kovin pitkä, mutta varsin muodokas, mitä ei peittäväkään uimapuku pysty salaamaan. Pyöreät pienet rinnat, kapea uuma, leveä lantio ja leveät reidet sekä seksikkäästi pystyt pakarat. Hänen poikaystävänsä Erno on pitkä, hontelo nuorimies. Yhtä kalpeaihoinen on hänkin yliopiston kirjastossa istumisesta.

Kumpikin on ensi kertaa uimassa sinä kesänä, ja ylipäänsä ulkosalla, auringossa. Vapun tietämissä nuoret olivat opiskelijaravintolassa tutustuneet eivätkä olleet vielä ehtineet viettää kovin paljon aikaa yhdessä.

Pulahdetaan pikaisesti veteen. Mirkku kiljahtaa ja pyörtää takaisin, mutta Erno esittää rohkeaa ja uskaltaa jopa sukeltaa. Yhdessä noustaan rannalle, ja Mirkku asettuu märissä bikineissään vatsalleen pyyhkeelle aurinkoa ottamaan.

Erno sytyttää tupakan ja katselee tytön kurvikasta vartaloa. Bikinit peittävät pakaroita, jotka kohoavat tiukan pyöreinä kumpareina. Selän profiili leviää uumalta lantioksi ja kaartuu edelleen reisiin. Miten jokin muoto voikin olla näin täydellinen?

Ernon tekisi jo mieli Mirkkua, mutta nuorukaisella on kokemuksia torjutuista, ennenaikaisista yrityksistä. Niistä viisastuneena hän empii keskellä päivää mitään ehdottaa. Hän yrittää keksiä, millä saisi puhutuksi tytön kanssaan ilmapatjalle telttaan.

Sitä miettiessään Erno alkaa ärtyneenä heitellä kiviä veteen. Mitä varten tyttö kuvitteli heidän tänne maalle tulleen ja etäiseen saareen soutaneen? Aurinkoa ottamaan? Luontoa tarkkailemaan? Vaikka onhan hänelläkin kirja mukanaan. Leninin "Penikkatauti" on optimistisesti pakattu mukaan reppuun, vaikka sivua pitemmälle poika ei sitä kirjaa koskaan jaksanut lukea. Eipä juuri muutakaan Leniniä sinä kesänä vakaista aikomuksista huolimatta.

Erno alkaa hivellä kädellään tytön selkää. Käsi löytää bikinin hakasen ja napsauttaa sen auki.

– Ettei tule rusketusrajoja, pojan ilmeisen läpinäkyvä selitys kuuluu.

Märät housutkin pitäisi Ernon mielestä riisua. Nekin jättävät rajansa.

– Eihän täällä ole ketään katselemassa, poika suostuttelee.

– Hyvä on sitten, jos saan olla rauhassa, tyttö antaa periksi. – Saahan ne takaisin, jos jokin vene sattuisi lähestymään.

Mirkku nostaa lantiotaan sen verran, että Erno saa vedetyksi housut pois. Hän jää katsomaan näkymää, käsi hivelee vaivihkaa pakaroita ja yrittää puikahtaa yhteen puristettujen reisien väliin. Mirkku tuskastuu, ja käsi saa äkkilähdön.

– Hei, ei nyt, tyttö mulkaisee poikaan. – Eikä näin näkyvällä paikalla. Kuuletko?

Ajatus kosteasta vaosta on saanut pojan kuitenkin levottomaksi. Kun Mirkku taas asettuu vatsalleen aurinkoon, Erno käy pitkäkseen hänen viereensä ja kiinni rintoihin. Mirkku suuttuu, rimpuilee irti otteesta ja juoksee alastomana kauemmas. Hän istuutuu rantakivelle murjottamaan.

Mirkku haluaisi olla hyväiltävänä, hyväillä itsekin, mutta jokin esto on päällä. Hän ei itsekään tiedä mikä. Suhde on molemmille ensimmäinen, ja Mirkulla on vielä tuoreessa muistissa pakonomainen tarpeensa päästä neitsyydestä eroon. Se tapahtui Ernon kanssa ja oli ollut kahden kokemattoman sähläystä. Humalassakin oltiin. Siitä oli jäänyt paha mieli ja huoli. Oliko kondomi ollut lopultakaan paikoillaan, sitä ei Mirkku voinut vannoa sen enempää kuin Ernokaan.

Yhdyntöjä heillä oli ollut senkin jälkeen, mutta tyttö pelkäsi vaistomaisesti liian suoraviivaisia otteita. Hän halusi edettävän hitaasti ja romanttisesti, puhuen ja vähän pussatenkin. Alastomuus luonnon keskellä sai hänet äsken jostain syystä kipsiin.

Ernoa harmittaa malttamattomuutensa. Hän hakee kirjan repustaan ja selailee sitä hajamielisenä. Mahdollisuudet ovat menneet, mutta eivät ehkä sentään iäksi. Soveliaan ajan kuluttua hän arvelee tytön kiukun laantuneen, kerää bikinit, viinipullon ja mukit mukaansa ja lähtee lepyttämään tyttöä.

Mirkku pukee bikinit uudelleen ylleen ja suostuu ottamaan mukinsa viiniä täyteen. Hän istuu kivellään suu mutrussa ja antaa katseen kiertää pitkin avaraa, kesäistä maisemaa.

Loputkin pilvet ovat väistymässä siniseltä taivaalta ja tuuli tyyntymässä. Selällä näkyy yksinäinen soutaja uistelemassa. Pitäisiköhän meidänkin kokeilla kalaonnea, Erno ajattelee.

Silloin jostain kantautuu kitaransoittoa, akustisen kitaran näppäilyä. Selvästikään se ei tule radiosta. Mirkku nousee kiveltään ja katselee äänen suuntaan. – Täällä taitaa olla muitakin, hän tuumii, ja Ernokin nousee kuuntelemaan. – Tuntuu kuin se tulisi tästä saaresta.

Niin on sovinto tehty, ja nuoripari päättää lähteä ottamaan selvää, mistä soitto tulee. Päällään heillä on uimapuvut. Viinipullo otetaan mukaan ja poika tunkee tupakka-askin ja tikut uimahousuihinsa. Käsi kädessä lähdetään kahlaamaan tiheän lepikon ohittamiseksi ja noustaan sitten rantakalliolle, jota muutama käkkyräinen mänty koristaa.

Kalliolta aukeaa näkymä saaren päässä olevaan lahdelmaan, jonka perukassa on pieni hiekkaranta. Sen äärellä on teltta. Se on kuin intiaanikota, värikkäin psykedeelisin kuvioin koristettu. Rannassa lojuu vihreä kanootti. Senkin partaisiin on maalattu keltaista ornamenttia. Puissa roikkuu vaatteita ja pyyhkeitä kuivumassa. Näyttää siltä, että paikalla olisi majailtu boheemisti jo jonkin aikaa.

Erno ja Mirkku hiipivät lähemmäksi ja huomaavat, että hiekan rajassa savuaa viimeisillään nuotio. Sen ääressä liikehtii vähissä vaatteissa kaksi hippityylistä ihmistä, mies ja nainen, iältään nuorta paria hieman vanhempia. Pitkä, hoikka nainen kulkee koristeltuna, otsan yli kiertävä nauha liehumassa hiuksissaan, koruja kaulallaan, ja kuten näyttää, rinnat paljaina. Parrakas, pitkätukkainen mies virittelee nuotion ääressä kitaraa shortseihin pukeutuneena.

Mirkku ja Erno kyykistyvät kallionraosta työntyvien katajien taakse ja tuijottavat äänettöminä hippi-intiaanien leiriä. – Lähdetään pois, Mirkku sanoo. – Ei ne sinne varmaan meitä halua.

Erno on eri mieltä. – Jos käytäisiin pikipäin, hän ehdottaa. – Ihan vaan moikkaamassa.

Kuuma kallio on täynnä muurahaisia, ja Mirkku huomaa niiden kiivenneen nilkkoihinsa. Samassa ne purevatkin, ja tyttö kiljahtaa, pompahtaa pystyyn ja tekee lähtöä. Heidät on kuitenkin huomattu. Hippinainen katsoo heidän suuntaansa käsillä silmiään varjostaen. Hän keksii nuorenparin ja huiskuttaa. Ernokin nostaa kättään vastaukseksi.

– Tulkaa tänne vaan, nainen huikkaa kädet torvena. – Ei mennä, Mirkku suhahtaa, mutta Erno on jo menossa. – On sinne mentävä, hän perustelee. Uteliaisuus on herännyt, ja paljasrintainen nainen houkuttelee.

Heidät otetaan leirissä ystävällisesti vastaan. – Meillä ei olekaan ollut juttuseuraa pariin päivään, kolmikymppinen, ruskettunut, vaaleatukkainen kaunotar sanoo hymyillen. Naisella on nahkaisia nauhoja ranteiden ja nilkkojen ympärillä sekä rimpsuinen, sininen huivi kietaistuna vyötäisille. Erno ei tohdi katsoa, mutta näyttää kuin naisen vaaleanruskea karvoitus vilkkuisi huivin alta. Nainen ei pyri peittelemään itseään, vaan antaa ruskettuneiden, aavistuksen verran raskaiden rintojensa heilahdella vapaasti.

Erno ei tiedä mihin silmänsä laittaisi. Hän harmittelee, ettei tullut ottaneeksi aurinkolaseja mukaan. Naisen täyteläiset huulet tuntuvat hymyilevän jatkuvasti, ja ne saavat hymyn tarttumaan muihinkin.

Naista lyhyemmän, tukevahkon, pitkätukkaisen ja rinnastaan karvaisen miehen ikää on vaikea arvioida. Se voisi olla mitä tahansa neljänkymmenen molemmin puolin. Tummassa tukassa ja muhkeassa parrassa on muutama arvokkaasti harmaantunut juova. Tyyppi huokuu itsevarmuutta ja juurevaa, luontaista karismaa. Hänellä on ikäkulut, hapsuiset farkkushortsit.

Tupakat kaivetaan esiin ja tarjotaan muille paitsi Mirkulle, joka ei polta. Mukana roikotettu viini kelpaa, ja pullo pannaan kiertämään. Kaikki juovat vuoronperään pullon suusta. Juttukin luistaa aivan kuin oltaisiin vanhoja tuttuja.

Osoittautuu, että hipit ovat harekrishnoja, Vietnamin sotaa vastustavia kasvissyöjiä. He asuvat kaupunkikommuunissa, mutta ovat tulleet kaksistaan luonnon helmaan meditoimaan ja aurinkoa palvomaan. Puheen korostus on suomenruotsalainen ja hipit kutsuvat toisiaan nimillä Monica ja Robert. Ulkomaalaisen näköisellä miehellä on lisäksi pitkä ja monimutkainen krishna-nimi, joka kuitenkin unohtuu saman tien.

– Krishna-liike auttaa oivaltamaan henkisen kasvun ja ikuisen tiedon suhteen jumaluuden ylimpään persoonallisuuteen, Robert selittää pehmeällä, ässää soinnittavalla aksentillaan. Hän on viettänyt puolet elämästään Ruotsissa. – Krishna on elämää, luontoa ja kosmista energiaa ylläpitävä yliaistillinen värähtely, joka elvyttää myös tietoisuuden, Robert pudottelee harvakseltaan tumman partansa ja ruskeiden, ilmeikkäiden silmiensä takaa.

Nuoret nyökkäilevät. He ovat mukana vasemmistolaisessa opiskelijaliikkeessä ja tuntevat yhteenkuuluvuutta hippeihin, vaikka näiden itämais-uskonnolliset aatteet tuntuvat joskus hieman kummallisilta.

– Krishna on tietoisuutta elävän olennon alkuperäisestä, luonnollisesta energiasta, Robert tarkentaa. Nuorten tuoma viinipullo on tuota pikaa tyhjä, mutta ei hätää, Monica väläyttää kosmisen hymynsä ja kiikuttaa kodasta kookkaan, muovisen juoma-astian. Se on täynnä ruskeaa juomaa. Maistetaanpa transsendenttista kiljua, Erno myhäilee mielessään. Kosmisella värähtelyllä käytettyä.

Istutaan nuotion äärellä, ja pitkävartinen, koristeellinen piippu pannaan kiertämään. Mirkkukin haluaa kokeilla, mutta varoo vetämästä makealta tuoksuvaa savua henkeen. Hän on aidosti kiinnostunut hippiyden henkisestä puolesta, kun taas luokkatietoinen, ateistinen Erno pitäisi mieluummin hiukan etäisyyttä. Ties mitä “penikkatautia“ sekin lopulta on, hän hymähtää tietävästi.

Monica tökkii hiekkaan nuotiosta sytyttämiään suitsuketikkuja, jotka piirtävät ilmaan ohuita, tuoksuvia savujuovia. Ne luovat leiriin itämaista eksotiikkaa. Pitävät hyttyset loitolla, Erno hymähtää. Hän on seurannut, kuinka ihastuneen avoimesti Mirkku tarkkailee Monican jokaista elettä ja liikettä. Se on niin tyypillistä naisille, Erno päättelee.

– Sri Caitanya Mahaprabhu, Krishnan jaloin inkarnaatio syntyi Länsi-Bengalissa vuonna 1486 kuunpimennyksen aikaan, Robert pudottelee välillä litaniaansa, jota kukaan ei varsinaisesti kuuntele. Erno ja Mirkku nyökkäilevät ja vastailevat Monican kyselyihin opinnoistaan ja harrastuksistaan.

Mielenosoituksissa on käyty, Erno kertoo, ja Monica nyökkää. Hekin ovat olleet. Siitä siirrytään heidän asuunsa, tai oikeastaan sen puuttumiseen. Nudismi, oikeammin naturismi on mielenosoitus sekin, vapaamielisen hippiyden ilmentymä, Monica selittää. Vanha aatehan naturismi on, Robert jatkaa pilke silmäkulmassaan, aataminaikuinen. Sitä ei hänen mielestään pidä sekoittaa ekshibitionismiin. Ne ovat pikemminkin toistensa vastakohtia, syövät toisiaan.

Mirkkua alkaa häiritä ajatus omasta melko peittävästä uimapuvustaan. Osoittaako hän pukeutumisellaan ahdasmielisyyttä, jonka ei pitäisi kuulua enää nykyaikaan, 1970-luvulle? Pitäisikö hänen seurata Monican esimerkkiä ja heittää pois nolot uikkarinsa?

Ei nyt sentään, Mirkkua puistattaa. Se olisi liian uskallettua, vaikka tuntuukin ajatuksena kiihottavalta. Eikä siihen ole nyt oikein luontevaa tilaisuutta, vaikka saisikin rohkeutta kerätyksi, hän selittää itselleen.

– Karma määrää, millaiseen kehoon yksilöllinen sielu vaelluksessaan asettuu, Robert painottaa huolellisesti jokaista sanaa saaden asiansa kuulostamaan vakuuttavalta. – Maha-mantralla kykenemme tuntemaan henkisestä maailmasta kumpuavaa yliaistillista hurmiota, mies jatkaa ja silmäilee arvoituksellisesti hymyillen yleisöään. Hän tarttuu kitaraansa, alkaa näppäillä sitä ja soinnukkaasti hyräillä.

Hare Krishna Hare Krishna

Krishna Krishna Hare Hare

Hare Rama Hare Rama

Rama Rama Hare Hare.

Monica laulaa mukana ja nousee tanssahtelemaan nuotion äärellä. Hän tarttuu Mirkkua kädestä ja vetää tämänkin pystyyn. Hieman empien tyttö liittyy tanssiin ja alkaa jäljitellä Monican lanteiden pehmeää keinuntaa. Erno rummuttaa käsillään muovista juoma-astiaa kuin bongorumpua.

Naisten pyörähdellessä Erno vakuuttuu, ettei Monicalla tosiaan ole huivin alla mitään. Vain kiharainen kähärä, Erno ajattelee ja tuntee, kuinka veri pakkautuu hänen poskilleen.

Myös Mirkku on liittynyt lauluun. Hänestä tuntuu entistä voimakkaammin, että hän on sopimattomasti ja poikkeavasti pukeutunut. Konservatiivisen rajoittava uimapuku ei tunnu sopivan leirin vapaaseen, sallivaan ilmapiiriin. Mirkku vilkaisee Ernoon ja on aistivinaan hänenkin puoleltaan painetta luonnonmukaisempaan pukeutumiseen.

Silti Mirkku aikailee päätöstään, ei kehtaa tehdä aloitetta. Minkä kuvan hän itsestään antaisi, jos yhtäkkiä kuoriutuisi uimapuvustaan? Monicalla on sentään huivinsa, vaikka se tanssiessa enemmän paljastaa kuin peittää. Kuinka kateellinen hän onkaan Monicalle tämän notkeista liikkeistä, valoisasta hymystä ja luontaisesta varmuudesta.

Mirkku tanssii kahden vaiheilla, välillä silmät kiinni tunnelmaan eläytyen, välillä tanssiseuraansa ja itseään epävarmana tarkkaillen. Monican kädet kohoavat kohden aurinkoa ja huojuvat kuin kaislat tuulessa. Robert vaihtanut kappaletta.

Let the sunshine,

Let the sunshine in

The sunshine in

Let the sunshine

Let the sunshine in.

Monicalla on kaunis lauluääni ja hän osaa fraseerata, venyttää lauluaan kitaran kompin päällä. Kaulakorut helähtelevät, värikkäällä otsanauhalla sidotut hiukset liehuvat ja päivettyneet rinnat pompahtelevat oikealta vasemmalle. Kynätestiä ne eivät läpäisisi, mutta sopusuhtaiset ne ovat, kuin luodut tuohon vartaloon. Monican tuuheasta tussusta pilkottavia ruskeita, ruttuisia häpyhuulia ei voi olla huomaamatta. Erno yrittää vilkuilla salaa, mutta Monica huomaa sen ja hymyilee pojalle.

Mirkkukin huomaa ja hätkähtää. Hän tajuaa, että riisuminen hävettäisi häntä, mutta riisumatta jättäminen voisi jälkeenpäin harmittaa ehkä vielä enemmän. Ennen kuin empiminen alkaa herättää kiusallista huomiota, hän irrottaa bikinien hakasen selkäpuolelta, heittää yläosan Ernon syliin ja paljastaa kiinteät tytönrintansa.

Erno on yllättynyt ja samalla ilahtunut. Näin uskaliasta temppua hän ei olisi Mirkulta odottanut. Pala nousee hänen kurkkuunsa.

Eikä Mirkku jätä työtään puolitiehen. Se on menoa nyt, tyttö ajattelee yhtä paljon riemuissaan kuin kauhuissaan, ja sipaisee housutkin jalastaan. Tätähän te tilasitte, hän ajattelee ja heittää bikinihousunsa Ernolle yläosan seuraksi. Eipä jää rusketusrajoja sinnekään!

Erno on iloisen hämmentynyt. Hän on ylpeä tyttönsä siron muodokkaasta vartalosta eikä pane pahakseen, kun muutkin pääsevät sitä avoimesti ihailemaan. Robert katsoo tyttöä kiinteästi, ja Ernon on sytytettävä tupakka rauhoittaakseen omaa levotonta mieltään.

All you need is love, all you need is love

All you need is love, love, love is all you need

All you need is love

All you need is love

All you need is love, love, love is all you need.

Molemmat naiset tanssivat nuotiolla luonnollisen alastomina. Vain kuminauhan painaumat Mirkun iholla kertovat sitä hetki sitten peittäneistä vaatekappaleista. Pakarat värähtelevät, notkea selkä taipuu suloiselle kaarelle ja lanteet keinuvat. Mirkun valkea vartalo näyttää kuparinruskeaksi päivettyneessä seurassa alastomuuttaankin paljaammalta. Nännit törröttävät pyöreissä pikku rinnoissa ja karvoitusta on hentoinen tumma tupsu tytön neitomaisesti kaartuvan vatsan alla. Mirkku on seksikkäämpi kuin Erno oli aavistanutkaan. Erno vakoilee Robertin katseen suuntaa, mutta tämä näyttää suhtautuvan naisten tanssiin luontevan rauhallisesti.

– Besa me, besa me mucho, Robert on vaihtanut hitaaseen, pehmoiseen poljentoon ja näppäilee kitaraansa tuskin kuuluvasti. Tanssi jatkuu, tytöt tarttuvat toisiaan käsistä, ja Robert vaihtaa laulunsa ilkikurisesti suomen kielelle. – Piisamii, piisami puussa, ammu se alas ja tee siitä rukkasiaa–aa–aa–aa.

Naiset naurahtelevat, musiikki lakkaa ja naiset istahtavat paikoilleen. Juomakuppi kiertää janoisilla huulilla. Mirkulle on jäänyt näyttämisen halu ja meno päälle. Hän tuntee olevansa sinut vastalöydetyn alastomuutensa kanssa, istuu selkä suorana, jalat sievästi pakaroiden alle taitettuina ja pyytää Robertia soittamaan lisää. Laulaahan voi istualtaankin.

Where have all the flowers gone? Long time passing.

Where have all the flowers gone? Long time ago.

Where have all the flowers gone?

The girls have picked them ev'ry one.

Oh, when will you ever learn?

Oh, when will you ever learn?

– Tiedätkös, Robert siirtyy kitaroineen Mirkun viereen. – Marlene Dietrich lauloi tätä amerikkalaisten sotaveteraanien tapaamisissa. Raavaat miehet yhtyivät lauluun vesissä silmin.

Sitä Mirkku ei tiennyt, mutta hän sanoo aavistavansa tunnelman.

– Dharma on juuri, josta Artha kasvaa ja Kama kukkii, Robert aloittaa jälleen filosofisen jupinansa. – Dharma on moraalinen viisaus, Artha aineellinen rikkaus ja Kama aistinautinto. Yhdessä ne täydentävät toisiaan. Tunne niistä yksi tai kaksi, jos et tunne kaikkia kolmea, mutta koskaan älä harjoita niistä vain yhtä muiden kustannuksella.

– Niin, Mirkku sanoo ilahtuneena siitä, että Robert osoittaa sanansa juuri hänelle. Mirkku on jo ymmärtävinään jotain, pääsemässä sisään. Miehen ruskettunut polvi nojaa hänen vaaleaan, pehmeään reiteensä. Hän aistii hippigurun katseen alastomalla vartalollaan ja hänestä tuntuu, kuin guru näkee suoraan hänen lävitseen.

– Sri Krishna, Radhan ikuinen rakastettu on hurmion henkilöitymä ja ilmentää yliaistillisen rakkauden leikkiä, mies mutisee ja hänen lämmin kätensä hipaisee ohimennen neitosen paljasta lantiota. Tyttö värähtää kananlihalle, nännit menevät suppuun ja sydän läpättäen hän tuntee vatsanpohjassaan outoa levottomuutta. Hän pelkää, että se näkyy myös päälle päin.

Erno on puhjennut pitkään, katkeilevaan puheenvuoroon, jossa hän tunnustautuu hippien tasavertaisuuden ja vapauden ideologian kannattajaksi. Hän sanoo tulleensa vakuuttuneeksi sen aateveljeydestä vasemmistolaisuuden kanssa. Muistammehan mitä Marcuse sanoi vapautuksesta, Erno päättää sekavan puheenvuoronsa ja toivoo, että kukaan ei kysyisi asiasta tarkemmin. Ei hän itsekään olisi sitä muistanut.

Monica kuuntelee tarkkaavaisesti lootusasennossa, kumartuneena Ernon puoleen, eikä Erno enää välitä teeskennellä ohi katsomista. Hän luo yhä pitempiä silmäyksiä Monican avoimeen jalkoväliin ja rintoihin, joiden välissä roikkuu helminauhojen ja rauhanmerkin rinnalla Rajneesh-gurun kuva. – Luulin sitä Robertin kuvaksi, Erno naurahtaa, ja Monica saa hyvän syyn esitellä kuvan symboleita. Sitä varten hän siirtyy istumaan Ernon viereen.

– Miten sinä määrittelet erotiikan ja luokkataistelun, Monica kysyy tarttuen Ernon käsivarteen. Hän katsoo hämmentynyttä poikaa lämpimästi suoraan silmiin.

– Kyllä minä asettuisin Engelsin kannalle, Erno aloittaa. Punastunut poika yrittää muistella, mitä talven opintopiirissä oli aiheesta puhuttu. Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperästä, niin se taisi mennä. Alustus oli sisältänyt pitkiä suoria lainauksia kirjasta.

– Tarkoitatko alkukommunismia, Monica tarkentaa ja vetää Ernon käden polvensa päälle. – Sitä juuri, Erno ilahtuu. – Yhteisyyttä, mutta kertautuneena korkeammalla tasolla.

Erno on saamaisillaan juonesta kiinni, mutta Monican ote häiritsee. Nainen vetää hänen kättään ylemmäs reidelleen. Erno huomaa, että myös Mirkku ja Robert ovat päässeet intensiiviseen keskustelun alkuun.

– Karma ei tarkoita, etteikö ihmisellä olisi vapaa tahto, Robert mumisee pehmeästi miltei Mirkun korvaan. – Se tulee entistä tärkeämmäksi, kun siirrymme Kalojen ajasta Vesimiehen aikaan.

Hippiguru on kiertänyt kätensä Mirkun kainaloon ja vetänyt tytön puolittain syliinsä. Käsi pujottuu tytön rintojen alle, ja Robertin ja Ernon katseet kohtaavat.

– Totuuden etsintään liittyy aina vapaus, kohtalon ohjaama vapaus, Robert suuntaa sanansa Ernolle. – Sitä osoittaa sekin, että me olemme täällä kuin yhtä perhettä.

– Nuori mies tässä juuri kumosi perheen komealla Engels-sitaatilla, Monica helähtää ilkikuriseen nauruun ja huiskii hiuksiaan Ernon iholle. Hiukset kutittavat, eikä Erno ole huomaavinaan, että gurun karvainen, vankka käsivarsi pullistaa Mirkun rintoja ylöspäin. Poika haluaa osoittaa olevansa yhtä moderni ja vapaa kuin hipitkin.

Myös Mirkku on miehen kiusallisesta otteesta tietoinen, mutta yrittää selvitä siitä naurahduksella.

– Puhutaan sitten vaikka heimosta, guru myöntyy. Jostain syystä huomautus naurattaa Mirkkua edelleen. Vai onko se Robertin käsi, joka rohkeasti laskeutuu hänen vaalealle, värähtelevälle vatsalleen. Tämä on varmaan sitä maha-mantraa, josta guru äsken puhui, Mirkku ajattelee. Robert taitaa olla varsinainen maha-radja, tyttö tuumii mielessään ja puree huultaan yrittäen hillitä kikatustaan.

Guru jatkaa puhemyllyään siitä, kuinka karma on kohtalo, eikä se vaikuta ihmisen vapaaseen tahtoon. Mutta Mirkku ei kuule. Hän tuntee vain gurun raskaan, levollisen käden paljaalla vatsallaan. Se lähettää säteitä päästä varpaisiin. Tämä on sitä kosmista värähtelyä, tyttö ajattelee huumaantuneena ja korjaa asentoaan. Guru käyttää sen hyväkseen ja vetää tytön vielä lähemmäksi itseään. Hän hieroo tyttöä tämän rintojen alta, käy nisilläkin. Eikö sitä pidättele mikään, Mirkku ajattelee ja vilkuilee toisiin. Käsi tuntuu kuitenkin hyvältä.

– Ihminen itsessään on vain pisara tähtien meressä, guru aloittaa taas matalalla, hypnoottisella äänellään. – Vesimiehen ajan sanoma kuuluu, että elämän lähdettä ei voi määritellä. Ihmisinä olemme luonnon lapsia, joille maailmassa kaikki on yhteistä.

Monica ja Ernokin kuuntelevat, vaikka Ernolla vasta vaikeuksia onkin. Monica pitää pojan kättä pihdeissään. Aikuisen naisen reisi, poika ajattelee ja tunnustelee sitä varovasti. Naisen rinta hipaisee tuo tuosta Ernon käsivartta, ja poika rävähtää kananlihalle. Häkeltymistä torjuakseen hän sanoo olevansa ylpeä voidessaan kokea yhteyttä hippikansan ja mystisten luonnonvoimien kanssa. Monica palkitsee pojan hymyllä. Hän nostaa Ernon käden huulilleen ja vie sen taas pehmeälle, auringon lämmittämälle sisäreidelleen.

– Tulemme olemaan yhtä toistemme kanssa, guru sanoo katsoen pistävästi Ernoon.

– Tullaan, tullaan, Erno huitaisee kädellään suurpiirteisesti ymmärtämättä, oliko edelläoleva tarkoitettu kysymykseksi vai yleiseksi toteamukseksi. Erno ei kuitenkaan näe erityistä syytä vahtia, missä viisaan miehen kädet sattumalta vaeltavat. Yhteenkuuluvuus tuntuu itsestäänselvyydeltä pienessä nuotiopiirissä.

Robert on kiertänyt molemmat kätensä Mirkun ympärille. Toinen käsi lepää vatsalla, toinen kourii häpeämättä rintoja. Mirkku tuijottaa Ernoa silmät laajenneina, jalat yhteen puristettuina. Hän haluaisi antautua gurun hyväiltäväksi, mutta Ernon läsnäolo häiritsee. Tyttö on kuitenkin pannut merkille Ernon arvostavan suhtautumisen tähän kaikkitietävään pariskuntaan. Samaa odotetaan varmaan häneltäkin, Mirkku ajattelee ja nostaa toisen polvensa koukkuun. Sen varjolla hän levittää hiukan jalkojaan. Miehen käsi suorastaan polttaa ja saa tytön lantion sykähtelemään sydämenlyöntien tahdissa.

– Ei anneta harhaenergian estää meitä ymmärtämästä todellisuutta, Monica sanoo painokkaasti Mirkulle ja vetää samalla Ernon käden suoraan tussulleen.

– Ooh, Mirkulta pääsee. Hän on nähnyt Monican eleen, se on suorastaan näytetty hänelle, ja samalla myös Robertin käsi on tytön jalkovälissä. Se kupertuu suojaksi hänen häpykummulleen. Mirkku yrittää katsoa, huomasiko Erno, mutta poika on keskittynyt omiin tuntemuksiinsa. Monica istuu leveässä lootus-asennossa ja katsoo iloisesti Mirkkuun.

– Ei olla esteinä energian virroille, Monica sanoo hymyillen.

– Ei, ei olla, Mirkku henkäisee tietämättä vastaako hän Monicalle vai onko sanat osoitettu kielloksi Robertille. Mies painaa tyttöä hellän määrätietoisesti selälleen, ja tyttö antaa sen tapahtua. Mies on tytön vieressä polvillaan ja kumartuu suutelemaan tyttöä vatsalle, rintojen väliin, kaulalle. Käsi hyväilee lantiota. Se on kuin tulessa. Miehen parta kutittaa ja saa tytön kiemurtelemaan.

– Huulet kuin lootuksen kukka, luonnon hurmion elävä ilmentymä, guru vinkkaa silmää Ernolle.

– Khrm, joo, ollaan huomattu, naurahtaa Erno, mutta hivenen kireästi. Mirkku on tosiaan levittänyt reitensä ja tyttömäisen kihara häpykumpu kohoaa korkeana ja avoimena. On se sentään aika misu, Erno ajattelee häikäistyneenä ja tuntee kollegiaalista ylpeyttä tytöstään. Ihmeekseen hän ei ole juurikaan mustankipeä, kun miehen sormet tunnustelevat tytön haarojen väliä. Poika haluaa olla aikuinen hänkin, ymmärtää jutun juonta. Äimistellen hän ihailee gurun julkeutta.

Ihan hyvä, että Mirkkua koulutetaan, Erno ajattelee kamppaillen sekavien tuntemustensa kanssa. Arka ja estoinen se on ollutkin. Jospa se tästä vähän piristyisi.

– Mahaprabhu on sanonut, mitä tahansa teetkin, tee se tänään, Robert jatkaa ja hyväilee alastonta tyttöä. – Tähdet ja avaruus ovat suosiolliset niin kuin ilman, veden ja tulen hengetkin. Ne antavat meille tilaisuuden.

Gurun pistävä katse kohdistuu taas Ernoon.

– Tämä on meille suuri kunnia, Erno saa sanotuksi. Jostain syystä Engelsin parrakas, isällinen hahmo on noussut hänen mieleensä. On kuin vanha herra nyökkäisi, iskisi nuorekkaasti silmää. Mikä se yksi teos nyt olikaan? Luonnon dialektiikka. Pitäisi tutustua tarkemmin.

– Meditaatio on tuhatlehtinen lootus, Robert jatkaa matalalla, rauhallisella äänellään. – Anna sen avautua. Anna sen auttaa sinua liikkumaan pystysuoraan, mielen ja ajan ulottumattomiin. Tulet huomaamaan sen tuoksun. Silloin se on ikuista ja ehdotonta, ei kohdistu kehenkään tiettyyn henkilöön. Se on ominaisuus, joka ympäröi sinut. Se on sinun ja vain sinun tuoksusi, ei riippuvainen mistään muista.

Mirkku tuntee olevansa näytteillä, myötäilevänsä gurun kosketuksia. Mutta se ei tunnu pahalta. Seesteinen hymy huulillaan hän tuntee olonsa kevyeksi ja tahtoisi pakahtuakseen vain rakastaa, rakastaa tätä kaikkea. Maasta huokuvaa lämpöä, savun ja suitsukkeen tuoksua, miehen rohkaisevaa kättä. Mirkku ojentaa kätensä ja jalkansa levälleen, huutaa koko olemuksellaan kohden taivaankaarta: Tässä minä olen, katsokaa minua kaikki!

– Ei ole olemassa mitään erillistä kehoa, guru mutisee. – On vain yksi monista koostuva ruumis, universaali kokemus ja avaruus, joka puhuttelee meitä tekojemme kautta.

Mirkun maailma leijuu. Katsetta on vaikea kohdistaa mihinkään, painovoima vain pyörittää. Guru antaa käsiensä vaeltaa kevyesti tytön iholla, sivelee sitä kuin olisi sitä muotoilemassa. Mirkku venyttää kätensä taakse nostaen rintansa entistä paremmin tarjolle. Mies tutkii niitä, samoin nivustaipeita, haroo tietoisin, varmoin ottein karvatupsua.

Kaunis, alaston tytönvartalo pitkällään gurun edessä kerää katseita ja odottaa syvään hengähdellen jotakin, jonka täytyy olla tätä hetkeä, elämää suurempaa.

Ernon vapaamielisyys alkaa kuitenkin olla koetuksella. Jotain rajaa!, Erno huomaa ajattelevansa. Räplääkö se veijari jo piisaminkin? Kas kun Mirkku antaa sen tehdä, poika ihmettelee ristiriitaisin tuntein. Käsiensä tärinää peittääkseen poika sytyttää jälleen tupakan ja imee sitä posket lommolla. Monica on tarrautunut hänen käsivarteensa.

Toisaalta, onhan tämä uutta ja kiinnostavaa, Erno yrittää rauhoittua. Uteliaana ja tavallaan ylpeänäkin hän seuraa, kuinka tyttöystävä reagoi vieraan otteisiin.

Mirkku hymyilee vaivautuneesti huomatessaan pojan katseen. Häntä nolottaa kiihottua ryhmän edessä. Toisaalta hän kuitenkin haluaa alistaa heille alastomuutensa, antautua osaksi yhteistä kokemusta. Mirkku sulkee silmänsä ja antaa ajan ja paikan unohtua. Hän heittäytyy tunteittensa virran vietäväksi.

– Ole aivan rentona, Robert jatkaa. – Tunne miten kehosi värähtelee. Auta sitä, mutta älä tee sitä itse. Toivota se tervetulleeksi, päästä irti, nauti, älä pakota.

Mirkun lantio ei pysy enää hetkeäkään paikoillaan. Vatsa aaltoilee, reidet nytkähtelevät, rinnat kohoilevat, pää kääntyy taakse ja puoliavoimesta suusta pääsee huokauksia.

No niin, Erno ajattelee häpeän ja voimattomuuden vallassa. Ne vaan ilkenee jatkaa, ja vielä kaikkien nähden. Eikö ne ollenkaan lopeta? Tuo on jo silkkaa parittelua.

– Kun kehotan värähtelemään, tarkoitan ihmisen kiven kaltaista sisusta, guru mumisee kiirehtimättä mantraansa. – Sen tulee värähdellä, muuttua pehmeäksi, nestemäiseksi, virtaavaksi.

Erno ei saa sanotuksi eikä tehdyksi mitään. Monica käsipuolessaan hän tuijottaa tyttönsä kiemurtelevaa, alastonta vartaloa ja hippimiehen taikurimaisesti liikkuvia käsiä. Ernolle alkaa valjeta, mihin ansaan he ovat joutuneet. Mutta turhaan hän yrittää tavoittaa Mirkun katsetta. Hän haluaisi koskea tyttöön, mutta ei saa kättään liikkumaan. Hän haluaisi huutaa, mutta ei saa suutaan auki. Kuinka tässä näin pääsi käymään? Mitä tässä oikein tapahtuu? Oma tyttöystävä näyttää miehen käsittelyssä vieraalta, oudolta, eläimellisen kiihtyneeltä.

Robertin käsi jatkaa askarrustaan karvoituksella tytön levitettyjen jalkojen välissä. Sormet käyvät kastautumassa emättimessä, tunnustelevat liukkaan onkalon herkkää suuta ja hivelevät ihopoimua paisuneen klitoriksen molemmin puolin. Ranne tekee tuskin havaittavaa tärisevää liikettä, ja tyttö ynisee. Poskien puna on levinnyt kaulaan ja rinnalle saakka.

Välillä gurun käsi leikkii rinnoilla. Sitten mies taas hipaisee kiusoitellen häpyä, ja tyttö saa sähköiskun. Lantio vatkaa, keinuu ja kouristelee, karvainen kumpare kääntyilee hierovaa kättä vasten.

Guru on nykäissyt shortsit polviinsa ja saman tien hän riisuu ne kokonaan. – Hare Rama, guru julistaa ja kierähtää tytön jalkojen väliin. Mies on alaston, paksu, ruskeanahkainen kalu kovana. Ei epäilystäkään!

– Heei, Ernolta pääsee parahdus. Monica yrittää tyynnyttää poikaa, työntää häntä selälleen. – Ota sinäkin housut pois, nainen kuiskii ja hyväilee kankaan läpi pojan kivikovana seisovaa elintä. Ahdasta sillä onkin, ja Erno keskittyy luikertelemaan uikkareistaan. Se on hieman hankalaa, sillä Monican reisi lepää painavana hänen päällään.

Sivusilmin Erno näkee, kuinka hippiguru on työntymässä tyttöön, joka yrittää vielä viime hetkellä vastustella. Miehen sinnikäs, vaativa kalu venyttää kuitenkin jo hänen häpyaukkoaan, ja tyttö joutuu antamaan periksi. Hän nostaa jalat korkealle ja myötäilee miehen liikkeitä. Tytön silmät ovat rävähtäneet auki, ja hän tuijottaa Ernoon.

– Hare Hare, guru murahtaa. Hänkin on huomannut Ernon tuijotuksen. – Tämä ei kohdistu kehenkään, mies sanoo. – Tekee vaan hyvää.

– Perkele, Ernolta pääsee. Kuinka tässä nyt näin kävi, hän manaa itsekseen. Omaa syytä kaikki, ja nyt on liian myöhäistä tehdä mitään. Erno katsoo epätoivoisesti Mirkkua, mutta tämän katse ei vastaa. Erno vilkaisee Monicaan, joka kohauttaa olkapäitään. Minkäs sille voi, hän näyttää sanovan.

Lauman ykkösuros astuu nuoren, tuoreen vaatimen. Tekee rukkasia.

Siinä samassa Erno muistaa. Kondomit ovat repun taskussa!

– Hei, Erno korottaa ääntään. – Ei saa laskea sisään!

– Ei tietenkään, Robert kääntää kankeasti katseensa poikaan ja liikuttaa ahnaasti takapuoltaan. Erno kuulee litinän, jää ihmettelemään ääntä.

– Ei häiritä niitä, Monica sanoo ja kietoo kätensä pojan kaulalle.

Erno ähkäisee. Antaa palaa sitten, hän ajattelee. Näin tässä kai kuuluikin tapahtua. Antakoon guru opetusta, sitähän tässä on kerjätty. Näyttää Mirkullekin kelpaavan. Sehän on täysin miehen armoilla.

Mirkku tosiaan haluaa tulla otetuksi, otetuksi mukaan tähän yhteiseen, vahvaan tunnelmaan. Ernon ilme häiritsee, mutta Robertia se ei tunnu vaivaavan. Hitailla, syvillä työnnöillä guru tutkii opetuslastaan, tekee tätä otolliseksi. Tyttö näkee miehen leveät hartiat, jänteikkäät käsivarret ja keskittyneen ilmeen.

Mies on aikuinen ja osaava, Mirkku ajattelee. Osaa nauttia. Ensimmäistä kertaa elämässään Mirkku tuntee itsensä todella naiseksi. Ensimmäistä kertaa häntä naidaan naisena, ja uros on hellä ja julma. Guru katsoo häntä syvälle silmiin ja käyttää alapäänsä mahtia. Tytöltä pääsee vaikerrus. Niin syvällä mies on, niin taitavasti pitää häntä vallassaan.

Tämähän on joku alkuasukasriitti, Erno ajattelee huikaistuneena. Julkinen yhdyntä aution saaren hiekkarannalla ilta-auringon hehkussa. Karvainen ihmisgorilla nai puhisten karvatonta naarasta kahden lajikumppanin tarkkaavaisten katseiden alla.

Monican huolekkaat sormet hyväilevät Erno pystyä kalua, pujahtavat kiveksissäkin. Poika kiemurtelee, on kuin transsissa ja tuijottaa, kuinka guru nopeuttaa työntöjään hänen tyttönsä valkeiden reisien välissä. Hän tajuaa, että Robert ei välittäisi, että hänkään ei välittäisi. Mirkku kokisi elämänsä ensimmäisen siemensyöksyn vaginaan, ehkä yhdyntäorgasminkin.

Tyttö on nostanut jalkansa koukkuun ja tuijottaa miestä lasittuneesti, suu avoimena. Laskevan auringon valo heijastuu tyynestä vedenpinnasta ja valaisee yhdynnän pienimmätkin yksityiskohdat. Miehen suonikkaan elimen venyttämät häpyhuulet, niiden edestakainen liike miehen elimessä on täysin vanginnut Ernon. Hän tuijottaa raakaa näytöstä ja miettii, mitä hänen kuuluisi tehdä. Onko hän mieskään, kun hän antaa tällaisen tapahtua?

Gurun lantio liikkuu notkeana edestakaisin. Kaulajänteet tiukkoina mies jyystää siitintään jos mahdollista vieläkin syvemmälle. Kuinka mies kestää noin pitkään, ja Mirkku? Kylläpä hän irvistelee. Mies läimäyttelee häntä kämmenellään karkeasti pakaroille.

Monica on noussut Ernon päälle kahareisin ja hamuaa haarojensa välistä pojan törröttävää kalua. – Ole ihan rauhassa vaan, Monica tyynnyttelee, ja poika antaa naisen ujuttautua kaluunsa. Sisässä hän jo onkin. Kellahtaessaan selälleen Erno on hukannut silmälasinsa, mutta hämärästi hän näkee, että toisen parin yhdyntä on lopuillaan. Sen kuulee. Guru on menettänyt kaiken kontrollinsa ja Mirkku kiljahtelee. Erno aavistaa miehen suihkuttavan nesteensä tyttöön.

Myös Erno tuntee huumaavan puristuksen. Monican lantio nousee ja laskee, ja hän värisyttää sormella klitoristaan. – Uuh, Ernolta pääsee ja hän kouraisee naisen heiluvia rintoja. Viereinen pari on rauennut ja makaa toisiinsa kietoutuneina. Mirkun vaaleat kasvot kääntyvät päin. Robertkin katsoo heihin.

– Mekin nyljetään piisamia, Monica kuuluttaa kuin kiusoitellen ja heilauttaa tukkaansa kuin lippua. Naisen liukas emätin tuntuu Ernosta jännittävän eloisalta Mirkun tiukan, mutta passiivisen pimpin jälkeen. Erno levittää jalkansa, vastaa Monican kiihkeään ratsastukseen ja purkautuu saman tien. Mitään niin hekumallisen makeaa hän ei ole ennen kokenut. Tuntuu kuin nainen olisi ominut hänen elmerinsä kokonaan, käyttänyt hyväkseen.

Erno jää voipuneena makaamaan. Robert on kömpinyt istumaan ja sytyttelee piippuaan, hippipariskunnan katseet kohtaavat. Mirkku on kääntynyt poispäin ja makaa kyljellään. Hippi taputtaa häntä lohduttavasti pakaroille, joissa läimäytysten jälki vielä punottaa.

Monica nousee Ernon päältä, kävelee rantaan ja kyykistyy rantaveteen huuhtomaan haarojaan. Erno puristelee hiekalle loputkin limat elimestään ja pukee uimahousut ylleen. Ihmeekseen hän huomaa kalunsa sojottavan yhä jäykkänä. Poika etsii silmälasejaan ja löytää ne maasta ehjinä. Pitäisi saada tupakka, mutta ne ovat päässeet loppumaan. Poika rutistaa tyhjän askin, heittää sen kohti nuotiota ja huomaa alastoman Mirkun huovalla pää käsiensä varassa. Poika nousee varovaisesti koskettamaan tämän paljasta selkää.

Mirkku nostaa katseensa poikaan, ja kyynelnorot vierivät valtoimenaan poskilla. Mitään sanomatta tyttö nousee ja lähtee horjahdellen kävelemään poispäin. Huovalle jää vetinen läntti spermaa.

Erno lähtee tytön perään. Hän muistaa bikinit, palaa ja kerää ne maasta mukaansa. Tyttö kiirehtii askeleitaan. Vaalea tytönvartalo loittonee pyöreitten, punottavien pakaroitten värähdellessä lantion keinunnan tahtiin.

Kalliolla Erno tavoittaa Mirkun, pysäyttää hänet ja pari jää vastakkain hiljaa keskustelemaan. He vilkaisevat taakseen ja näkevät hippipariskunnan katselevan heidän peräänsä. Guru näyttää sormillaan rauhanmerkkiä. Vai onko se voitonmerkki? Poika vastaa vaisusti, mutta tyttö kääntää päänsä poispäin. Nuoripari lähtee kävelemään kohti omaa leiriään.

Kesäillassa on kaikki jälleen tyyntä, lämmintä ja rauhaisaa.





Epilogi

Mirkku ja Erno muuttivat yhteen asumaan, mutta muutaman vuoden kuluttua heidän tiensä erosivat. Erno valmistui, meni tahollaan naimisiin, lopetti tupakanpolton ja sai vaimoineen kaksi lasta. Nykyisin hän viettää keskiluokkaista elämää hyvinpalkatussa työssään. Hän on muuttanut omakotitaloon paikkakunnalle, joka on kaukana silloiselta tapahtumapaikalta.

Mirkku ajautui töihin Ruotsiin, josta palasi kotiseudulleen useita rikkonaisia ihmissuhteita kokeneena. Hänelle tehtiin kerran abortti ja hän elää yksin, alkoholisoituneena, perusturvan varassa kotikaupunkinsa kunnallisessa vuokra-asunnossa.

Hippipariskunnasta ei ole tapauksen jälkeen kuultu mitään. Kittilän elämäntapaintiaaneista kuullessaan, heitä tv-uutisissa katsellessaan, Erno oli kokevinaan jotain tuttua. 30 vuotta tapauksen jälkeen Erno palasi paikalle yksinään. Hän löysi saaren pilalle mökitettynä eikä voinut edes rantautua entisille leiripaikoille.

Sekavin tuntein Erno souti takaisin. How many roads must a man walk down, before you call him a man, soi hänen päässään.

The answer, my friend, is blowin' in the wind, The answer is blowin' in the wind.



H.K. Zarmigren