Anssi

Oli taas korkea aika lähteä vitunmetsästykseen, sillä edellisestä kerrasta alkoi olla jo verrattain pitkä tovi, ja tuoreen lihan puute jäyti jo sisuskalujani. Niinpä eräänä kauniina, kuulaana syysaamuna valjastin hevoseni ja keräsin ajokoirani koolle. Aurinko oli juuri noussut metsänrajan yläpuolelle. Hajuvihjeeksi annoin koirien haistella edellisen saaliini pikkuhousuja.

Oli epätodennäköistä, että juuri tuo sama naaras enää olisi jossain tilusteni lähettyvillä, mutta ajattelin, että vittu mikä vittu; jos jossain tällä tienoolla olisi edes yksi narttu, koirat kyllä tunnistaisivat hajun olevan tarpeeksi lähellä pikkareista erittyvää hajua. Noista pikkareista en itse pystynyt enää erottamaan mitään erityistä tuoksua, mutta koiranipa nuuhkivat niitä innokkaasti ja tuntuivat jopa kiihtyvän seksuaalisesti, niin kiihkeästi ne alkoivat haukahdella ja lähtivät juoksemaan nenä maassa poispäin kartanoltani. Seurasin niitä hitaammalla vauhdilla hevosellani, aamun raikkaasta ilmasta nauttien.

Aamu muuttui aamupäiväksi ja aurinko alkoi lämmittää kuumemmin. Ratsastin metsiä ristiin rastiin saaliin toivossa, mutta mistään ei tuntunut löytyvän mitään. Koiranikin alkoivat ensi innostuksen jälkeen osoittaa jo väsymisen merkkejä, kun jostain lähettyviltä alkoi kuulua innokasta haukuntaa. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteivätkö oivat ajokoirani olleet vihdoin onnistuneet paikallistamaan jotain. Ratsastin ääntä kohti ja pian tulin pienelle metsäaukiolle, jolla seisoi nuori tyttö pelokkaasti ympärillään hyppeleviä ja haukkuvia koiria vältellen. Mittailin tyttöä katseellani ja näin, että hän oli vartaloltaan sangen ruipelo. Lisäksi en ollut aivan varma siitä, olisiko hän vielä tarpeeksi vanha metsästyskohteekseni. Ajattelin, että vuoden pari vartuttuaan ja pyöristyttyään hän voisi olla jo oiva kaato. Nousin hevosen selästä ja yhdellä karjaisulla komensin koirat loitommalle tyttöparasta. Pyydettyäni kohteliaaksi anteeksi aiheuttamaani vaivaa päästin hänet menemään, ja nopeasti hän pinkaisikin metsän siimekseen. Minä taas nousin jälleen ratsaille ja jatkoin toistaiseksi epäonnista metsästysretkeäni.

Iltapäivän ollessa jo pitkällä kuulin jälleen haukuntaa. Erään metsässä virtaavan pikkujoen varrella oli läheisen maatalon piika pesemässä mattoja. Koirien äänet kuultuaan hän oli pelästyksissään noussut seisomaan. Saapuessani paikalle näin hänen olevan viehkeä neito, punaposkinen, kypsävartaloinen ja kaikin puolin hyveellinen. Nousin ratsailta ja lähestyin häntä. Jälleen komensin koirat kauemmaksi ja aloin puhua hänelle.

”Kaunis neito, tulisitko viettämään kanssani yön kartanooni?”, sanoin ja hymyilin, sillä onhan vitunmetsästys sentään herrasmieslaji. Sanojeni vahvistukseksi väläytin povitaskustani poimimaani kaulakorua, jonka hänelle antaisin lahjaksi siinä tapauksessa, että vastaus olisi myöntävä. Tyttö katsoi minua ja, ilmeisesti pitäessään näkemästään - salskeasta metsästysasussa olevasta nuorestamiehestä -ja vielä ymmärtäessään saavansa mieluisan lahjan, myöntyi pyyntööni. Joskus voi kohtaamani saalis olla niskoittelevampikin; pari vuotta aiemmin oli eräs pyydystämäni naaras ollut hyvin vastahakoinen, niin että minun oli pitänyt lopulta heilauttaa hänet olalleni ja kantaa häntä siinä pyristelemässä, hakkaamassa nyrkein selkääni ja potkien etumustani paikoin vaarallisestikin, koko matkan takaisin kartanolleni. Vasta useamman samppanjalasin ja arvokkaan timanttikorun jälkeen oli hän myöntynyt intiimiin suhteeseen. Tällä kertaa oli löytöni siis helpommin suostuvainen, joskin ehkä siten vähemmän haasteellinen.

Takaisin kartanolle saavuttuamme ohjasin neidon vierashuoneeseensa sillä välin kun huolehdin hevosen talliin sekä koirat takaisin tarhaansa. Sitten liityin hänen seuraansa ja aloin vähentää hänen vaatteitaan.

”Olethan hellä, tämä on minulle ensimmäinen kerta”, neito kuiskasi varovasti, mikä sai minut entistä kiihtyneemmäksi. Asetin hänet vuoteelle kuin helposti särkyvän posliinipatsaan riisuessani häntä edelleen. Saatuani yläosan paljaaksi kuljetin sormiani leikkisästi hänen juuri havaittavasti hengityksen tahtiin kohoavilla nänneillään, joilla ei vieras käsi ollut ennen käynyt. Sitten etenin intiimimmin, riisuin hänet täysin alastomaksi, riisuuduin myös itse ja otin sitten esiin oman patukkani, joka oli päivän odottelusta jo jäykkänä kuin ryhmysauva. Yhdyin häneen ja puhkaisin hänen neitsyytensä, yltiöpäisen kiihkoni kasvaessa sellaisiin mittoihin rynkyttäessäni edestakaisin, että taisinpa aika ajoin unohtaa hänen toiveensa hellästä kohtelusta. Lauettuamme molemmat nukahdimme pehmeän vuoteen ja toistemme syleilyyn. Aamunkoitteessa hän lähti, enemmän naisena kuin oli talooni astunut.

Senkertainen retkeni oli siis menestys. Nyttemmin olen kuullut, että alahuone on kieltämässä vitunmetsästyksen muka moraaliltaan arveluttavana. Hypokriitit. Ei kai tässä auta kuin etsiä sopiva kohde ja mennä naimisiin, ellen sitten jatka entistä harrastustani ja päädy vankilaan. En tosin vielä tiedä, kumpi vaihtoehto on loppujen lopuksi pahempi.