Herkku-puhelin
Alivuokralaisena 1.
Outo Osku

Isäni meni uusiin naimisiin ja muutti kanssani äitipuoleni luokse. Muutamassa viikossa ilmeni kuitenkin, että olin kolmas pyörä rattaissa, riitelin isäni ja uuden äitin kanssa koko ajan. Ratkaisuksi tuli muutto omaan asuntoon. Äitipuoleni sisko asui yksin heidän entistä kotitaloaan, ja minulle ehdotettiin, että muuttaisin kokeeksi sinne. Tuumasta toimeen.

Äitipuoleni Raija-sisko oli häntä kymmenisen vuotta nuorempi, ja toimi kylässä maatalouslomittajana. Hän oli minua isompi, tummatukkainen ja ronski nainen. En saanut silmiäni irti hänen tummista hiuksistaan, ja paksuista mustista kulmakarvoistaan. Minusta hän oli kaunein nainen mitä olin nähnyt.

Ensimmäisenä iltanani, kun isäni ja äitipuoleni Sari olivat lähteneet, Raija ehdotti, että hieroisin hänen niskaansa samalla kun katsoisimme televisiota. Istuin sohvalla ja hän istui lattialle eteeni, nojaten sohvan reunaan. Aloin hieroa hänen harteitaan, ja niskaansa, jonka hän sanoi usein särkevän työpäivän jälkeen.

Annoin sormieni hyväillä hänen ihoaan, ja hän tuntui nauttivan. Hänen päänsä nojasi haaroihini, ja tunsin miten kullini alkoi jäykistyä hänen takaraivoansa vasten. Raija ei tuntunut huomaavan, mistä olin kiitollinen, kullini jökötti nyt kovana pullistumana verryttelyhousuissani. Nyt Raija pyysi, että hieroisin hänen selkäänsä, ja meni vatsalleen lattialle. Hän pyysi että istuisin hänen takamuksensa päälle, ja tein työtä käskettyä. Hän veti t-paitansa pois ja pyysi minua avaamaan rintaliiviensä hakasen. Nyt koko selkä oli paljas, ja hieroin sitä niin hyvin kuin osasin.

Tuntuu ihanalta, Raija kehräsi allani. Hieroin häntä varmaan tunnin ajan. Kullini tuntui välillä rauhoittuvan, mutta sitten se taas alkoi elää omaa elämäänsä, nostaa päätä ja pullistella. Mä haluaisin nyt hieroa sinua, sinulla tuntuu joku kovettuma jonka haluaisin pehmittää, hän sanoi hiljaa. Nousin hänen päältään, ja hän painoi minut lattialle selälleen. Hän tunnusteli housujeni läpi kovana tykyttävää penistäni. "Saanko sitoa sinut, haluan tuntea että olen koko ajan vallassa, että voin tehdä mitä haluan", hän kysyi. Suostuin jännityksestä ja kiihotuksesta vapisten.

Hän sitoi käteni sohvan jalkoihin, ja jalkani pittipöydän tuoliin kiinni. Sitten hän hivutti housuni alas. Kullini ponnahti heilahtaen vatsaani vasten. "Oh", kuiskasi Raija ja tuijotti penistäni. Se pullistui hänen katsoessaan entistä kovemmaksi, suonet sen varressa olivat koholla ja kiiltävän terskan suusta puristui pisara kirkasta nestettä.

Oh, mikä kulli, saanko mä koittaa pehmittää sitä...musta tuntuu...se näyttää kipeältä...mä laitan vähän rasvaa siihen. Hän otti jostakin purkin Tummeli käsivoidetta, ja otti sitä sormiinsa. Tunsin miten viileä voide kosketti esinahkaani, miten vahvat sormet puristuivat varren ympäri...ja silloin laukesin! Kullini sylki aikamoisen satsin vatsalleni, mutta Raija vain naurahti: hyvä, anna tulla lisää. Hän piti toisella kädellään esinahkaani alhaalla, ja hieroi toisella kädellään terskaani, hitaasti ja taitavasti. Toinen käsi puristi kullini tyveä, toinen hankasi kuumottavaa terskaani. Tunsin miten erektio lakkasi, ja kullini vetäytyi esinahan alle piiloon, aivan pehmeänä. Suljin silmäni.

Silloin tunsin Raijan hiukset paljaalla ihollani. Viileältä tuntuvat huulet imaisivat kaluani. Tunsin miten penikseni liukui hampaiden välistä. Tunsin miten sormet puristuivat pakaroihini. Kullini koko varsi oli nyt Raijan suussa, ja se alkoi jälleen jäykistyä. Muutaman sekunnin kuluttua erektio pullisti penikseni suonet, eikä se enää mahtunut Raijan suuhun. Hän nousi ja riisui housunsa. Näin vilahduksen mustaa karvoitusta, kun hän istuutui hajareisin lanteilleni.

Kullini oli vasten kuumaa, karkeakarvaista vittua. Raija liu'utti lantiotaan, ja kullini kynti vakoa pilluhuulten välissä, muttei mennyt sisään. Mä en nyt halua nussia, mulla ei ole ehkäisyä, hän huohotti. Mä hankin huomiseksi, huomenna nussitaan, nyt mä vain runkkaan sun kanssa, hän sanoi, kasvot punoittaen.

Hän tarttui kullini varteen ja alkoi hankata vittuaan terskallani. Hän laskeutui selälleen jalkojeni väliin ja taivutti kullini alaspäin. Se tuntui halkeavan. Hänen kätensä ohjasi terskaa ja lipsutti sitä vasten avoimena litisevää vittuaan. Silloin tunsin, että en kestäisi enää kauaa. "Minulta tulee kohta", huohotin.

Raija nousi istumaan ja runkkasi kulliani kaksin käsin. "Mä haluan katsella", hän sanoi, ja hänen kätensä lypsivät villisti pakahtumaisillaan olevaa kaluani. Orgasmin sykäykset lähtivät kuin varkain, ja en voinut estää laukeamistani. Siemenneste ruiskusi kun Raija puristi ja veti pitkin siittimeni vartta, ja kun mitään ei enää tullut, hän piti kädellään lujasti tyvestä puristaen penikseni jäykkänä, ja hankasi ja kiersi terskaani toisessa nyrkissään. "Lopeta, uuh", voihkin, kulliani poltteli. "Enkä lopeta, sun pitää laueta vielä kerran", Raija määräsi, ja alkoi imeä taas.

Hän kääntyi päälleni niin, että iso mustakarvainen vittu tuli kasvojeni päälle. Näin että hänen sisemmät häpyhuulensa roikkuivat melkoisesti esillä, ja kun hän levitti jalkansa, vittu avautui kuin simpukka. Se oli aivan litimärkä, ja hän painoi sen suutani vasten. En voinut kuin imeytyä kiinni. Imin hänen klitoristaan, ja lipitin sitä kielelläni. Raija teki samaa kullilleni, mutta keskityin nyt hänen vittuunsa. Sain klitoriksen pullistumaan esiin, tunsin sen kovan pikku napukan kielelläni, ja imin sitä kuin hengen hädässä.

Raija oli lopettanut kullini imemisen, hän vain puristi sitä kaksin käsin. Imin ja nuolin, imin ja nuolin, loputtomalta tuntuneen ajan, kunnes yhtäkkiä tunsin, miten Raija nytkähti, vetäisi vittunsa irti suustani, ja työnsi sen kohta taas uudelleen imettäväksi. Taas nytkähdys, ja vetäytyminen. Yhä uudelleen hän painoi vittunsa suulleni, ja yhä uudelleen sain hänet nytkähtämään ja voihkaisemaan, ja vetämään hetkeksi vittunsa kauemmas.

Oi miten sä imet ihanasti, mä sain monta orkkua, Raija huohotti. Hänen kätensä runkkasi puolikovaa kaluani, ja toinen käsi puristi sitä tyvestä. Sulla on ihanan suonikas kulli, mä haluan sen kivikovaksi, hän sanoi, katsoen tarkasti kulliani. Hän veti esinahkani niin alas kuin sai, ja puristi kovaa. Terska pullistui kiiltäväksi ja sinipunaiseksi. Hän hieroi terskan ihoa sormillaan, hankasi terskan herkkää jännettä etusormellaan. Se näyttää niin kiihottavalta, mä haluan että sä laukeat vielä. Raijan käsi alkoi taas runkata. Toinen käsi kaivautui kiveksien alle, sormenpää työntyi syvemmälle pakaroitteni väliin. Puristin pakaroitani yhteen, ja kullini jäykistyi kokonaan.

Raijan sormi työntyi syvemmälle, en voinut vastustaa kun rasvattu sormi työntyi vasten peräaukkoani. Puristin pakaroitani yhteen, mutten saanut sormea pois, se painui kiemurrellen yhä kovemmin vasten kireätä peräreikää. Kullini seisoi kaarevana, pitkänä, nytkähdellen. Raija katseli sitä hetken. Sitten hän alkoi taas lypsää minua. Tunsin miten orgasmi lähestyi, lantioni alkoi myötäillä käden lypsävää imua, ja tunsin kuinka sormenpää luiskahti sisään. "Nyt, nyt, uuh", voihkin. Raija runkkasi kulliani pikanopeudella, ja sormi kiemurteli peräsuolessani. Siemenneste purskahti ulos, ja tunsin pyörtyväni. Raijan käsi vetäisi vielä muutaman vedon, sitten hän painautui rintaani vasten.

Tahmeat sormet hyväilivät rintaani, leikittelivät nännilläni. Minusta tuntuu, että saisin sinut laukeamaan vielä kerran, hän kuiskasi, ja imaisi jäykistyneen nännini suuhunsa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute