Olin tällöin tapahtuma-aikana 19-vuotias. Hyvä ystäväni kertoi tulevansa kylään. Tietysti olin innoissani ja aloin laittamaan jotakin syötävää. Noin tunnin päästä ovikello soi ja ryntäsin avaamaan oven, mutta siellä ei ollutkaan ystäväni, vaan minun isäni. Hän onneksi tuli vain piipahtamaan ja katsomaan, että kaikki on kunnossa ja lähti saman tien.. No sitten joskus 15 min. kuluttua vihdoin ystäväni saapui ja olin aivan innoissaan. Hänen yllään oli lenkkeilypuku, koska oli tullut pyörällä. Hän oli hengästynyt ja kysyi hiki valuen poskillaan, että saisiko mennä suihkuun. Tietysti annoin luvan ja hän meni. Annoin hänelle vielä pyyhkeen ja menin takaisin laittamaan ruokaa.
En voinut vastustaa kiusausta siitä että näkisin ystäväni alasti suihkun valuessa hänen rintojensa välistä. Huomasin että aloin hieman kostua. Kiusauksen kiihtyessä menin aivan märäksi ja oli aivan pakko mennä hiirenhiljaa katsomaan ovensuusta hänen upeaa vartaloaan. Mutta hän olikin pesukoneen päällä ja työnsi sormiaan kostuneeseen pilluunsa josta kuului ihana litinä. En voinut tehdä muuta kun hakea digikameran. Hain sen ja otin muutaman kuvan.
Vein kameran takaisin ja tulin taas. Minun oli pakko mennä suihkuhuoneeseen. Menin ja sanoin: Uuh Maija olet niin ihana näky tyydyttäessäsi. Hän vastasi oo kiitos haluatko tulla syliini. Vastasin myöntävästi ja riisuin itseni kokonaan ja menin hänen syliinsä. Aloin siinä keinumaan rajusti ja tunsin kun hänen rintansa pompahtelivat kuumaa ihoani vasten. Tulin pois ja hain huoneestani dildon, asetin sen hänen pilluunsa ja aloimme hommiin hän sanoi aaah uuuh ihanaa laura ihanaa ja sanoinn nyt menen suihkuun ja sen jälkeen sinä. Voit jäädä vaikka yöksi ;) Ja sitten teimme niin että hän jäi yöksi..
<<