Herkku-puhelin
Kesäfantasiaa..
Maria

Kesä oli ollut erittäin lämmin, välillä oli porottavan kuuma ja hetken kuluttua ukkonen myllersi taivas tummana. Vietin kesälomaani yksin kotona rästitöitä tehden ja mieheni oli töissä. Hän tulee lyhyempinäkin päivinä vasta myöhään illalla kotiin ja minulle jää hyvin päivällä aikaa tehdä kotityöt ja jääpä aikaa omille harrastuksillekin.

Asumme maalla pienessä kylässä jossa kaikki tuntevat toisensa ja naapuriin sopi aina mennä lainaamaan jotakin taikka vain juttelemaan kuulumisia. Tuona päivänä elohopea oli kiivennyt 28 asteeseen ja olin pukeutunut mustiin bikineihin ja lyhyeen farkkuhameeseen. Olin juuri vaihtamassa kukkaruukkuun multaa yläparvekkeellamme, joka avautui suoraan naapurustoon päin, kun pihaamme ajoi auto. Tulija oli naapurin Lauri. Olin juuri hommassani niin kiinni, etten viitsinyt lähteä alas saakka vierasta tervehtimään, vaan huikkasin Laurin autosta ulos astuessaan tulemaan sisälle vaan ja kertomaan asiansa. Kuulinkin, kuinka alakerran ovi avautui ja Lauri tuli sisälle. Hihkaisin hänet yläkerran parvekkeelle ja selitin olevani keskellä multakasaa. Naureskellen Lauri tuli ylös ja jäi katselemaan minua ovensuuhun.

- Vai että tällainen työmaa, Lauri naurahti kun katseli sekaista parveketta ruukkuineen.

- No, tämä alkaa olla valmista pian, muutenkin pieni tauko tekee hyvää. Nostin maasta tyhjän kukkaruukun ja samalla näin, miten Lauri katsahti bikineistä pursuavia hiestä kosteita rintojani. Olen tumma, melko pitkä ja hyvät muodot omaava nainen, ja olin otettu Laurin katseesta.

- Tulin palauttamaan tämän teidän ukon työkalupakin, on ollut lainassa jo useamman päivän, Lauri sanoi laskien pakin lattialle. Katselin häntä ja mieleeni tuli, miten komea hän oikeastaan olikaan, vaaleine hieman kihartuvine lyhyine hiuksineen ja lihaksikkaine olemuksineen.

- Eipä tuota ole kaivattu, mieskin niin paljon muissa töissä ettei ehdi näitä talon asioita hoitaa, sanoin ja samalla kurkotin ottamaan pakista kiinni ajatuksenani nostaa se kepeästi ylös. Pakki olikin painavampi ja horjahdin vasten Lauria. Tällöin tunsin hänen puolipitkien farkkujensa alla suuren kovettuman ja outo, kihelmöivä tunne valtasi minut. Lauri tarttui minuun kiinni estääkseen horjahtamiseni ja kasvomme olivat toisiaan aivan liki. Kummatkin aloimme hengittää kiivaammin, kun yhtäkkiä Lauri tarttui pakkiin ja laski sen takaisin maahan.

- Voisin kyllä tässä samalla hoitaa tämän talon asioita, jos emäntä sattuu kuulumaan niihin..? Lauri sanoi hiljaa korvaani ja vei samalla ponnaristani karanneen kostean hiuskiehkuran takaisin korvani taakse. Värähdin, laitoin silmäni kiinni ja jäin ajattelemaan mielessäni miten Lauri ottaisi minut tässä ja nyt.. Ajatus kiihotti minua mielettömästi ja bikinien alaosa alkoi kastua kostuneesta pillustani. Lauri vei huulensa kaulalleni ja alkoi hitaasti suudella ja nuoleskella.. Korvan takaa, hiusrajasta, kaulalta, alempaa..

- Mmmm.. huoahdin ja mitään ajattelematta kiedoin käteni Laurin ympärille ja painauduin häntä vasten. Jos mahdollista, Laurin elin oli äskeisestä vielä enemmänkin kovettunut.

Lauri alkoi hitaasti hyväillä rintojani bikinien päältä ja näykki kivikovia nännejäni kankaan päältä.

- Riisu ne jo pois, anelin. - Vai alkaa pikku emäntä jo olla kiimassa.. Vai oletko ollut jo pidemmän aikaa.. Inahdin, kun Lauri näykkäisi nänniäni ja alkoi samalla liu´uttaa bikinieni alaosaa pois. Samalla hän riisui myös yläosan ja päästi rintani ponnahtamaan vapaana ulos. Lauri nosti minut aidalle istumaan, kuuma lauta poltteli paljasta pilluani.

- Hei, joku voi nähdä, huoahdin samalla kun Lauri löysi kielellään tiensä vatsakummulleni ja siitä farkkukaistaleen yli pehmeälle pilluni kummulle.

- Jos saisit sitten toistekin miesseuraa kun vähän näytät, mitä on tarjolla.. Lauri alkoi hitain vedoin nuoleskella jo märkää vakoani edestakaisin ja minä huokailin samassa tahdissa. Pidin käsilläni kiinni aidasta ja nojauduin taaksepäin samalla kun Lauri levitti reisiäni samalla näykkien auringon kuumuudessa valuvaa ja kiiltelevää pilluani. Laurin kieli tuntui mielettömän hyvältä, enkä piitannut enää yhtään näkeekö joku tai saisiko mieheni tietää tästä.

Lauri kiihdytti kielellään tahtia ja aloin jo ulista. Samassa Lauri lopetti nuolemisen ja työnsi minut eteensä polvilleni. Avasin Laurin kuluneiden farkkujen sepaluksen kiduttavan hitaasti ja riisuin hänen housunsa tahallani koskematta hänen ylväästi seisovaan kyrpäänsä. Lauri voihki kun aloin hivellä hänen elintään. - Voi nuole mun kyrpää huora, nuole sitä! Lauri huusi himosta huumaantuneena. Hitain vedoin aloin nuoleskella hänen kyrpänsä vartta ja vihdoin imaisin sen syvälle suuhuni alkaen samalla kiimaisena lutkuttaa sitä suussani. Imin ja nuoleskelin kovaa kyrpää ja Lauri huokaili ja ulisi koko ajan kovempaa. Juuri kun hän alkoi olla räjähdyspisteessä, hän komensi minut nojaamaan selkä häneen päin takaisin aidalle.

Samalla kauhukseni huomasin kahden naapurin miehen tiirailevan parvekkeellemme päin uteliaan näköisenä. Lauri huomasi saman ja esti perääntymiseni painamalla selkääni alaspäin ja nostamalla persettäni ylöspäin. Lauri alkoi hyväillä pilluani sormillaan, ensin yhdellä ja sitten kahdella. Samalla hän pyöritti toisella kädellään sormiaan klitoriksellani ja aloin samalla nauttia naapurin miesten katseista hikisen kostealla ihollani. Nuoleskelin huuliani ja ulisin hiljaa Laurin työntäessä nyt neljää sormea sisääni ja tunnistellen niillä pilluni sopukoita. Hän kiihdytti sormiensa vauhtia ja aloin jo ulvoa suoraa huutoa, hän rynkytti ja hieroi vittuani hyvin taitavasti ja lopulta laukesin lujaa huutaen, rintani keikuen parvekeaidan toisella puolella naapurin miesten iloksi. Orgasmista voipuneena lepäsin aidan päällä ja luulin jo kaiken olevan ohi, kun Lauri riisui hameenikin vihdoin pois yltäni ja asetti minut jälleen samaan asentoon, pylly häneen päin.

- Katsotaan nyt mihin naapurin emännän pillusta oikein on. Jäin huohottamaan jälleen nousevaa kiimaani aidalle. Kuulin Laurin häviävän jonnekin ja tulevan pian takaisin. Kuului vaimea kilahdus.

- Mitä sinä nyt, sopersin hämmentyneenä kun tunsin selässäni jotakin kylmää. Samalla nännini kuitenkin taas kovettuivat uudelleen heräilevästä kiihkosta.

Mitään sanomatta Lauri hyväili selkääni jollakin metallisella, kylmällä esineellä, vei sen peppuvakooni ja taas eteenpäin turvonneelle pillulleni.

- Annetaan pillulle vähän täytettä, Lauri vastasi ajatuksestaan selvästi kiihottuneena. Samalla tunsin, miten kylmä, metallinen ja ISO jakoavain alkoi upota märkään vittuuni. Hitaasti ja taitavasti pyöritelleen Lauri raivasi avaimellaan tietä syvemmälle vittuuni. Taivas, kun tuntui hyvältä! Ulisin ja huoahtelin raskaasti Laurin vedellessä jakoavaimen leveintä kohtaa edestakaisin valuvassa pillussani vain litinän kuuluessa. Samalla Lauri näppäili klitoristani ja sai minut jälleen huutamaan suoraa huutoa, kuitenkaan vielä laukeamatta. Hetken kovemmin rynkytettyään Lauri veti avaimen pois pillustani ja otti käteensä jotain pienempää. Samalla tavalla hän aloitti ensin peppuvaostani ja eteni jälleen pillulleni. Nyt kyseessä oli jokin pienempi metallinen esine, ehkä jakoavain sekin. En tiennyt mikä se oli, mutta kylmän metallin solahtaessa vittuuni ja Laurin sormien samalla levittäessä reikääni, en piitannutkaan mistään mitään. Hän pyöritteli ja hankasi avainta vitussani jälleen taitavasti ja huusin pyörähtelyjen tahdissa Laurin kyrpää sisälleni. Lauri hitaasti otti avaimen vitustani ulos sen mehuja valuen ja alkoi pyöritellä sen päätä nyt peppureiälläni. Olin usein toivonut mieheni nussivan minua perseeseen, mutta en ollut vielä tohtinut pyytää. Ja nyt Lauri koulutti persettäni tuolla kylmällä jakoavaimella! - Joooooh, laita se sisään, laita! anelin Lauria kiimastani huumaantuneena. Puristin aitaa rystyset valkoisena ja huusin suoraa huutoa Laurin työntäessä hitaasti Avaimen suippoa päätä perseeseeni. Kylmä metalli tuntui ihanalta suipistelevassa suolessani ja suoleni imaisi sen pitkälle eteenpäin. Lauri piti avaimen päästä kiinni liikutellen sitä edestakaisin kiduttavan, ihanan hitaasti. Ulvoin ja ulisin Laurin käsittelyssä niin, että useampikin naapuri oli varmasti pysähtynyt nussimistamme kuuntelemaan.

Nyt Laurikin alkoi olla näkemästään niin kiihottunut, että jätti avaimen peppureikääni ja alkoi sovitella isoa, kovaa kyrpäänsä pillunhuulilleni. Ynisten kieputin persettäni Laurin edessä ja anelin kyrpää sisälleni. Yhdellä kovalla vedolla Lauri upotti kyrpänsä litisevään vittuuni, ja samalla kosketti avaimen päätä niin, että jakoavain taas tuntui perseessäni kiduttavan ihanasti. Lauri aloitti ensin työntelynsä hitaasti ja samalla kädellään tykytti jakoavainta perseessäni. Lauri urahteli ja karjahteli hieroessani persettäni hänen kyrpäänsä vasten, ja hän lisäsi vauhtia.

- Katsokaas kun tyttö saa kyrpää, kuulin parvekkeen alta miehen äänen huutavan toiselle. Naapurin talkoomiehet olivat kerääntyneet parvekkeemme alle katselemaan kun minua nussittiin.

Tästä piittaamatta avasin vain enemmän jalkojani, että Lauri pääsisi syvemmälle vittuuni sorvaamaan tuota ihanaa kyrpäänsä. - Ihanaaaa, annaaaa! Nussi mua sillä ihanalla kyrvälläsi! Runkkaa mun persettäääää! Huusin niin että ääneni värisi. Rintani lopsahtelivat Laurin tihenevien työntöjen tahtiin. Vittuni litisi jo niin että allamme alkoi olla lammikko.

- Kuunnelkaas miehet kuinka huora saa, tavaraa oikein molemmissa rei´`issä. Tästä vitusta riittää kyllä isommallekin porukalle. Lauri huusi samalla kun survaisi klitoristani toisella kädellään ja läpsäisi sitä muutaman kerran. - Eikö niin, Maria? Saisit vittuus aina tavaraa kun vain haluaisit, kyllä kylässä miehiä riittää.

- Jooooh, mä haluan olla teidän oma huora, mua saa nussia koska vaan ja kuka vaan, huomasin huutavani kovassa rynkytyksessä.

Rynkytys kiihtyi entisestään ja olin aivan orgasmin partaalla, mieltäni kiihotti vielä enemmän mielikuva siitä, miten kylän miehet kävisivät naimassa minua ja minä olisin aina valmis nussittavaksi, missä vain, milloin vain.

- Nyt huora pyöritä sitä persettäs, Lauri huusi ja nosti samalla toisen polveni aidan päälle, levittäen vittuani vielä entisestään. Laurin työntöjen tahdissa aloin pyörittää pilluani hänen kyrpääsnä vasten. Samalla Lauri nykytteli jakoavainta perseessäni ja hinkkasi toisella kädellä klitoristani. Tunsin olevani niin käytetty ja täynnä, joka paikkaa hiersi ihanasti ja kiimaa lisäsi alhaalla katseleva, Lauria kannustava miesjoukko.

- Näytä sille huoralle miten nussitaan! Perseen pitää olla kunnossa kun me tullaan naimaan! Nussi Lauri lujempaa, sitä se narttu haluaa! Pistä se huutamaan!

Ja niin Lauri laittoikin, jyystämällä armotta kumpaakin reikääni kyrvällään ja jakoavaimellaan, kunnes tunsin nousevana aaltona orgasmini lähestyvän. Huusin kuin tapettava orgasmin jälkimainingeissa Laurin vielä työnnellessä täydellä teholla vittuani. Lujaa urahtaen aloin tuntea Laurin purkautuvan vittuuni, ja vielä muutaman työnnön Lauri jyysti pilluani. Saatuaan Lauri levähti selkäni päällä rintojani puristellen. -Loistava pano, tiukka pillu, hän huusi alla oleville miehille, jotka naurahtelivat riettaasti katsellessaan samalla nussimisesta punaisia kasvojani ja nöpöttäviä rintojani. Suoleni suipisteli jakoavaimen vielä ollessa sisällä. Lauri tarttui avaimen toiseen päähän, tykytti sitä vielä hetken ja minun huutaessani veti sen sitten kiduttavan hitaasti suolestani pois.

- Ensi kerralla katsotaankin sitten, mihin sun perseestä on. Lauri puki housut ylleen ja auttoi minut aidalta ylös. - Pyysin äsken aivan tosissani, ole meidän huoramme. Näköjään itsekin nautit hommasta. Hämilläni ja posket punoittaen jäin vaiti istumaan puutarhatuolille. - Mieti asiaa, Lauri sanoi heittäen samalla jakoavaimen takaisin työkalupakkiin. Taisi tulla talon työt tehtyä, hän naurahti, painoi suudelman otsalleni, hieraisi rintaani ja lähti. jäin paikoilleni huumasta selviten istumaan.. Voi Luoja, jos mieheni saa tietää.. Koko kylähän kohta tietää.

Kuulin Laurin ja Miesten lähtevän hissukseen pihaltamme pois samalla jutellen, miten Marian vittua tultaisiin vielä jyystämään myöhemminkin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute